Köh köh. Rv 13+2

Yskittää. Aluksi se oli aivan kuivaa yskää, varmaan kaksi viikkoa. Nyt se on viikon aikana muuttunut vähitellen hieman kosteammaksi. Hämmentävää on, että oon ollu täysin työkykyinen kokoajan: ei lämpöä, ei kuumetta, ei tukkoista nenää, ei flunssauupumusta tai mitään. Parina päivänä on aivastuttanut välillä, ja nyt parina aamuna oon päässy jo niistämään, mikä on ollut ihanaa. Tänään meni makuaisti ensimmäisen kerran. Oli tylsää kun olin just tehnyt itelleni herkkuiltapalan maustamattomasta jugurtista ja hedelmistä. Kurjin oire on tällä hetkellä paine/kipu ohimoilla yskiessä.

Alkaa mennä jo hermo. Tulispa oikea flunssa, niin tietäisi, että tää on ohimenevää. Viimeistään loppuviikolla soitan lääkärille, jos tää ei ala tästä taittumaan kunnolla tai jos pääkipu ei lopu. Muuten ei siis pää kipuile, vain yskiessä. Mullahan tuo nenä on aiemmissa raskauksissa tukkeutunut heti alkuvaiheessa, joten en ihmettele, jos tälläkin raskaudella on vaikutusta keuhkoputkien ärsytyksessä/ahtaudessa. Muutaman kerran on hengityskin vinkunut tuossa jo aiemmin syksyllä, ja mielessä kävi heti jo astmankin mahdollisuus. Blääh.

Se on kuitenkin varmaa, että tää yskiminen on tosi tyhmää.

Mut lumi on ilostuttanut tätä viikkoa. Ja upea tähtitaivas iltakävelyllä. Ja tulevat pikkujoulut rakkaimpien ystävien kanssa. Ja työkaverin ilon kyyneleet mun uutisista. Ja puhdas koti. Ja oliivin vihreät pöytäkynttilät ja itselle annettu lupa odottaa joulua. Ja ulkovalot parvekkeen reunalla. Ja tänään varattu kampaajakäynti. Ja miehen tekemä päivällinen. Ja tärkeän ihmisen ilo, kun kissansa palasi kotiin pitkältä talviseikkailultaan.