Tulin äsken labrakokeista, joita jännitin taas etukäteen. Nuorempana mulla ei ollut mitään ongelmaa, mutta nyt muutaman vuoden aikana oon kehittänyt itselleni jonkinlaisen verikoejännityksen. Se alkoi ihan yhtäkkiä eräällä verikoekäynnillä, kun meinasin yllättäen pyörtyä tuolille. Vaakatasossa makoilu auttoi lopulta, mutta ihmettelin omaa reaktiotani.
Tänään tuli vähän kiire etukäteen varatulle labra-ajalle, ja menin sinne töistä suoraan puolijuoksua. Pääsin heti sisään ja kas, en ehtinyt edes huomata, niin oli jo kolme putkea verta saatu. Keksinkin, että kun yleensä tykkään olla joka paikassa hyvissä ajoin, niin ehkä alankin mennä jatkossa noihin verikokeisiin hieman kiireellä. Silloin en ehdi ajatella liikaa. Jos ajattelee liikaa niiden putkien kokoa ja sitä operaatiota, happi loppuu aivoista. :) Vaikka kyllähän hoitajissakin on eroja. Toiset osaa ottaa niin etten edes huomaa ja toiset saa aikaan ison mustelman.
Olin niin ylpeä itsestäni, kun selvisin verikokeesta niin hienosti. Hih. Lapsille annettaisiin tässä tilanteessa varmaan tarra tai kiiltokuva, mä pääsen syömään hienoon ravintolaan miehen kanssa. Se jos mikä palkitsee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti