Vauva 5 kk

- on tajunnut, että äidin ja isän matkailumagneettikokoelma eteisessä on aika naurettava näky
- nukahtaa vaunuihin vaihtelevasti
- ei useinkaan syö päiväunia ennen, vaikka äiti tarjoaa maitoa
- nukkuu 3-4 päiväunet ja nukahtaa yöunille 20-21 maissa iltarutiinien alkaessa 19-19.30
- herää yöllä 4-10 kertaa
- katsoo kylvyssä äitiä ja isiä tosi tarkkaan ja naureskelee ja virnistelee
- viihtyy nykyään hyvin mummujenkin sylissä
- nauttii huomiosta ja kehuista, tällöin potkii tasajalkaa, hymyilee ja nauraa
- kääntyy mahallaan napansa ympäri leluja ja ääniä seuraten
- peruuttaa mahallaan vahingossa
- sylissä kääntyy välillä tarkastamaan, että kenen sylissä pötköttää
- osaa vetää kuolajojon takaisin suuhun leuasta <3
- nauraa kun äiti heiluttaa päätä ja tekee hassuja ääniä ja kun isä tekee hassuja kummitusääniä
- kääntää pään pois ja huitaisee kädellä äitiä, jos äiti tuputtaa liikaa maitoa
- kantorepussa imeskelee repun reunaa onnellisena
- tunnustelee mielellään isän partaa, nenää ja hiuksia
- vetää toisia hiuksista, jos vain pääsee niihin käsiksi
- tykkää kun äiti heiluttaa hiuksiaan vauvan kasvojen edessä
- osaa kiljua ja kirkua kuin kauhuelokuvassa
- jokeltaa, kurnuttaa, kiekuu
- nauraa kun äiti pussailee vauvan paksuja reisiä tai kun isä pöristelee mahaan
- hymyillessään työntää kieltä hauskasti sivulle
- ilmeikäs vauva, jolle tulee välillä naururypyt silmien väliin
- nukkuu selällään kädet leveällä, nyt uutena juttuja tullut kyljellä nukkuminen
- tykkää syödä lakun näköisiä pehmokirjan naruja ja pesulappua
- tykkää leikkiä purulelulla, pehmokirjalla, helistimillä, harsolla sekä katsella musiikkimustekalaa
- kuuntelee kun äiti laulaa lauluja mm. Leipuri Hiiva, Oravanpesä, Autolla ajetaan varo-varovasti, Pikku Päästäinen. Illalla lauletaan edelleen Sininen uni -laulua ja Aa aa varpaillaan.
- väsähtäneenä kaipaa seuraa ja viihdyttämistä, virkeänä jaksaa touhuta hyvän tovin itsekseenkin lattialla tai sitterissä
- ihailee keltaista olohuoneen verhoa ja yrittää tarttua siihen sitteristä
- on soittanut vähän pianoa äidin kanssa
- on äidin ja isän silmissä maailman söpöin ja rakkain vauva
- hiukset ovat tuuhentuneet 
- on löytänyt varpaansa ja on usein lattialla sormet varpaissa :)
- vetää sukat omista jaloistaan ja nauraa kun päivittelen sitä
- pelästyy jos äiti tai isä matkii hänen kiekumisiaan tai jos äiti musisoi liian kovaa
- antaa erityiset hymyt iskälle ja alkaa kiljua iloissaan heti kun isi tulee vaihtamaan vaippaa äidin sijaan <3

Ihmeellistä, että meidän vauva on jo 5 kk. Siitä on enää kovin lyhyt aika, että ollaan 6 kk tai 7 kk. Hui! Silloin kun hän syntyi niin ajattelin, että viisikuiset ja puolivuotiaat on jo aika isoja vauvoja verrattuna syntymähetkeen. Ja onhan meidänkin vauvasta tullut ihan erilailla aktiivinen ja sosiaalinen kuin mitä silloin pienempänä. Vaikka on nytkin vielä tosi pieni. <3 On vaan niin ihmeellistä ajatella, että joskus tuo meidänkin vauva lähtee konttaamaan ja nousee seisomaan noille pikkujaloille, kipittää täällä kotona minne ehtii ja sanoo ensimmäiset sanansa. Tulen kauhean onnelliseksi tuosta ajatuksesta. Mutta haikeaakin se tietysti on. Tuo lattialla pötköttävä, kaksoisleukainen, paksureisinen, oman tahtonsa ilmoittava, ilosta kiljuva viisikuinen on niin mahdottoman suloinen ja ihana nytkin. <3

Siirappisia tunnelmia

Jo pikkutyttönä 25 vuotta sitten haaveilin, että toivottavasti joskus minäkin löydän lähelleni ihmisen, joka rakastaa minua ehdoitta ja jota minä rakastan koko sydämestäni. Niin kuin saduissa käy. Kun kevättalvella 2010 näin yökerhossa pitkän valloittavasti hymyilevän nörttimiehen, olin juuri päättänyt, että en vähään aikaan halua seurustella kenenkään kanssa. Sinnikäs mies ei kuitenkaan antanut periksi vaan halusi jutella kanssani. Siitä juttelusta alkoi meidän yhteinen matka. Ollaan monesti mietitty, miten pienestä oli kiinni, että tavattiin. Se on hurjaa sattumaa, että kohtaa ihmisen, josta tulee maailman tärkein.

Heti ensimmäisistä päivistä lähtien vietettiin tosi paljon aikaa yhdessä. Tehtiin ruokaa, keskusteltiin kaikesta ja lähdin jopa kesken gradun tekemisen Helsinkiin, kun miehellä oli siellä viikon mittainen työreissu. Oltiin tunnettu ehkä viikko. Heh. Ajatukseni oli, että miksipä ei voisi elämässä vähän seikkailla.

Vietin kaiken vapaa-aikani miehen kanssa. Se oli varmasti vaikeaa minun ystävälle, jonka kanssa olin ollut paljon sitä ennen. Oli se välillä vaikeaa minullekin. Olin tottunut elämään yksin, käymään leffassa yksin, matkustamaan yksin. Tykkäsin olla itsenäinen ja vapaa. Välillä sovittiin miehen kanssa, että nyt ei nähdä niin paljon, mutta käytännössä se ei toteutunut. Aloin olla yhä enemmän miehen asunnolla.

Vaikeaa oli myös se, että minulla oli paljon haavoja aiemmista ihmissuhteista. Kun nyt ajattelen millainen ihminen tavatessamme olin, voin huomata kasvaneeni ja vahvistuneeni huomattavasti. Mieheni on ollut kanssani käsittämättömän ymmärtäväinen ja kannustava. Auttanut minut vanhojen vaikeiden asioiden yli.

Lopulta sain tuoda kaikki tavarani miehen luo. Oli jännittävää muuttaa toisen kotiin. Sain kyllä tehdä siitä minunkin kotini näköisen ja paljon sisustettiin yhdessä sekä hankittiin joitain yhteisiä huonekaluja. Se oli tärkeää ja helpotti minun kotiutumista.

Alusta asti on ollut täysin selvää, että tämä mies on se ketä olin etsinyt. Tasan kolme vuotta sitten mentiin naimisiin. Mies ehdotti päivää, 11.11.11. Häitä juhlittiin ystävien ja lähimpien sukulaisten kanssa. Valmistelin juhlia jo hyvissä ajoin etukäteen. Katseltiin pukua ja sovitettiin sitä, askartelin kutsuja ja ohjelmalehtisiä, pohdittiin ruokalistaa ja varattiin bändiä. Hääaamuna kampaaja taikoi minulle pitkät hiukset ja ystävien kanssa pukeuduttiin parhaimpiin. Autossa iski jännitys, mutta onneksi pian oltiin perillä maistraatissa. Oli ihana nähdä siellä minun lähimmät ihmiset. Vihkijä puhui kauniisti ja pussailtiin väärään aikaan. Vihkijää nauratti.

Valokuvausta ja hääjuhlaa. Siitä päivästä on jäänyt tosi hyvät muistot.

Nämä avioliittovuodet on olleet vaiherikkaita. Ollaan oltu onnellisia toisistamme, matkusteltu ja nautittu yhteisestä elämästä. Samalla kamppailtu omaa vauvaa hartaasti toivoen ja keskenmenoja surren. Ollaan varmasti muokattu toisiamme ja meistä on tullut jo hieman toistemme kaltaisia. Nyt elämä hymyilee meille kaikinpuolin. Ollaan tosi onnekkaita, että saadaan yhdessä olla kauniin ja terveen tyttövauvan vanhempia.

Olen niin onnellinen ja kiitollinen minun miehestä. <3

Yökokeilu

Nukuin viime yön ensimmäistä kertaa vierashuoneessa, vauva ja mies makuuhuoneessa. Tavoitteena oli saada minulle edes hitusen enemmän keskeytymätöntä unta. Lopulta en varmaankaan nukkunut sen pidempään, mutta varmasti kyllä paremmin ja sikeämmin, kiitos korvatulppien ja henkisen rauhan, kun ei tarvinnut kuunnella, milloin vauva mahtaa herätä.

Vauvan iltapäivän päikkärit venähti, joten laiteltiin vauvaa kylpyyn vasta 19:30 maissa. Kylvyn jälkeen tavallisesti syötölle ja unipussiin. Iltasyötöllä vauvalla on tapana alkaa aika pian kitistä, jolloin otetaan olkapäälle tai syliin. Sylissähän vauva ei aiemmin viihtynyt ollenkaan, mutta nyt parina iltana olen vähän aikaa saanut pidettyä siinä uuden unilelun avulla. Jatketaan syliin totuttamista, kun meidän kummankaan olkapäät ei tahdo kestää enää vauvan painoa. Kun vauva oli kaksi kertaa alkanut kitistä syötöllä, mies tuli auttamaan ja nosti vauvan ensin olalle ja pian syliin. Aivan yllättäen, vauva nukahti siihen klo 20:20! Oltiin ihan ihmeissämme. Siirrettiin vauva omaan sänkyynsä. Klo 20:40 kitisi totuttuun tapaan taas, mutta isän syli nukutti uudestaan samantien. Klo 21:00 ja 21:20 sama juttu. Ihmeellistä. Olen aina ajatellut, että tissiä vauva varmasti kaipaa. Nyt kelpasi sylikin.

Klo 21:30 etsin korvatulpat ja menin nukkumaan. Sovittiin, että jos vauva ei tyynny enää syliin, niin aina saa tuoda minulle syömään.

Noin 23:30 mies toi vauvan syötölle. Oltiinkin puhuttu, että siihen aikaan on ihan ok syödä, ei tarvitse edes yrittää nukuttaa muuten. Mies oli itse menossa vasta nukkumaan, joten kävi vielä hakemassa vauvan takaisin syötön jälkeen.

Klo 2:30 oli seuraava herääminen ja syöttö vierashuoneen sängyllä. Senkin ajankohta oltiin arvioitu etukäteen. Puolen tunnin päästä minä sain vietyä vauvan takaisin sänkyynsä.

Klo 4:45 vauva oli herättänyt miehen naureskelemalla ja puuhailemalla sängyssä. Mies toi vauvan minulle, jos saisin tissitettyä hänet uneen. Mentiin makkariin. Mutta eipä se onnistunut. Ensin vauva hääräili onnellisena, katseli minua pitkään, että olenko hereillä, rapsutti minun naamaa, peittoa ja tyynyä, naurahteli, huhuili, jokelteli. Vähän päästä hermostui, kun hänelle ei vastattu, jolloin mies sitten nousi urheasti klo 5:40 vauvan kanssa ylös ja valmisteli itsensä töihin. Minä nousin noin 6:20 vauvan seuraksi miehen lähtiessä töihin. 

Vauva söi joka yösyötöllä hyvällä ruokahalulla, mutta kuitenkin vain yhden tissin kerrallaan. Eli ei varmastikaan ollut mitenkään älyttömän nälkäinen noilla syöttöväleillä.

Syliin nukahtaminen on läpimurto meille, koska on luultu jo pitkän aikaa, että vauva ei millään nukahda iltaisin muuten kuin rinnalle. Henkisesti se on minulle tosi iso juttu, kun olen käytännössä viettänyt jo muutaman kuukauden makuuhuoneessa aina iltaisin klo 19.30 lähtien. Uskon, että vauva ei olisi nukahtanut minun syliin samalla tavalla kuin miehen. Mutta sitäkin kokeillaan sitten kun miehellä on iltavuoroja.

Vauva nukkui äsken 1,5 tunnin päikkärit vaunuissa sisällä. Heh. Puin unipussiin ja kokeilin ihan vain, että onnistuisiko. Tuttu itkuhälyttimen unilaulu soimaan hämärässä aamukeittiössä ja kappas, uni tuli heti. Olikin kyllä väsynyt, kun nukutin vasta 7.30 jälkeen.

Ihanaa isänpäivää ja ratkaisukeskeisiä kokeiluja

Paljon asiaa, hmm, mistä aloitan. Isänpäivästä. On ollut tosi kiva päivä. Iskä sai jäädä nukkumaan kun minä ja vauva noustiin  klo 7 aamutoimille ja kakkua kuorruttamaan. Minua kyllä väsytti ja huokaisin syvään, että milloinkahan saisin nukkua edes vähän enemmän yöllä. Edellisiltana oli taas tissimaratoni. 

Tänä viikonloppuna leivoin toista kertaa elämässäni täytekakkua. Eilen jo täytin kakun vattuhillolla, runsaalla kermavaahdolla ja kirpeillä vadelmilla. Tänään oli kuorruttamisen vuoro. Valkosuklaakuorrute oli helppo tehdä, tosin se oli ällöttävän makeaa eikä sitä voinut oikeasti syödä. Mutta ihan nätti siitä tuli. :) Onneksi vauva meni sopuisasti ekoille päikkäreilleen, koska en olisi millään jaksanut huutokonserttia. Uuvutti.

Aamupalaa miehen kanssa ja hyvää keskustelua minun ja vauvan unista. Vauvan lisänukutusta tissillä lyhyiden vaunu-unien jälkeen. Mukavaa, rauhallista perheaikaa. Harvinaista, leppoisaa, ihanaa, onnellista. Vauvan kanssa leikkimistä, lounaan valmistelua, halailua.

Puolilta päivin käytiin kävelyllä nukuttamassa vauva ja haukkaamassa ilmaa. Nam. Heh. Oli kiva katsella perheitä ulkoilemassa keskenään: vanhempia tekemässä pieniä lumiukkoja lastensa kanssa sekä leikkimässä lumisotaa. Nälkä yllätti ja kiiruhdettiin kotiin tekemään pitsaa. Onneksi olin jo aamupäivällä tehnyt pitsapohjat valmiiksi ja ne oli helppo täyttää. Pitsasta tuli tosi hyvää, samoin kakusta. Leikkimistä nauravan vauvan kanssa. Iltapäivällä mies nukutti vauvan vaunuihin kävelyllä, jonka jälkeen otettiin koko perhe päikkärit. Minä tosin en saanut unta, kappas. Jossain vaiheessa hain huutavan vauvan meidän väliin jatkamaan uniaan. Ihana perhepäivä.

Väsymyksestä ja alakulosta. Olen ollut jo jonkin aikaa alakuloinen ja saamaton. Ei ole huvittanut lähteä mihinkään eikä tehdä mitään erityistä. On tuntunut, ettei jaksa, ei viitsi. Arki on pyörinyt kotirutiinien ympärillä, mikä olisi sinänsä ok, jos en kaipaisi muuta. Tykkään kyllä tosi paljon olla kotona ja nautin siitä, että saan hääräillä täällä, siivoilla ja järjestellä paikkoja. Välillä on kuitenkin kiva käydä kaupungilla ja ystävillä kylässä. Viime aikoina on ollut nihkeä ja laiska fiilis lähtemiseen. Nahkeudesta olen syyttänyt huonoja unia. Tänään aloin kuitenkin miettiä, että entäpä jos syynä ovatkin minipillerit. Nyt kun muistelen, niin kyllä niistä pillereistä tuli aikaisemminkin epämukavia oireita. En vain muistanut, kun siitä on jo niin kauan. Silloinkin pillerit olivat vähän salakavalia. Periaatteessa näytti siltä, että sopivat minulle, mutta kuitenkin ne lopetettuani huomasin eron mielialassa ja muissakin asioissa. Päätinkin nyt lopettaa ne. Samantien. Katsotaan onko sillä mitään vaikutusta.

Öistä. Iltaisin vauvaa joutuu nukuttamaan tissillä monta kertaa. Eilenkin vauva oli jo ihan unessa, mutta silti heräsi noin 10 kertaa klo 20:30-00:30 välillä ja vaati kovalla itkulla tissiä. Välillä yritin vähän kanniskella, mutta eihän siitä mitään tullut. Olin myös yksin kotona, niin mies ei voinut auttaa. Kolmen tunnin yhtämittaiset unet olisivat luksusta minulle. En muista, milloin olisin nukkunut enemmän kuin sen. Lähiaikoina vauva on onneksi nukahtanut melko nopeasti yösyötön jälkeen, mikä on helpottanut. Mies on siirtänyt vauvan omaan sänkyynsä, jos olen saanut miehen ensin hereille. :) Minun jaksamista auttaa paljon, että mies nostaa vauvaa yöllä. Aikaisemmin nukuttiin usein perhepedissä koko yö tai ainakin suurin osa yöstä. Nyt olen huomannut, että vauva saattaa heräillä useammin, jos nukkuu meidän vieressä. Itsekään en osaa enää nukkua vauvan vieressä, vaikka ihan alkuaikoina se onnistui hyvin.

Ensi yönä yritetään niin, että minä menen nukkumaan vierashuoneeseen ja mies hoitaa vauvaa. Tuo hänet minulle vaan syötölle. Jännittävää. Saas nähdä miten sujuu ja saanko ylipäätään unta. Ja herääkö vauva usein. Sanoinkin jo miehelle, että jos vauva ei tyynny millään ilman tissiä, niin tottakai saa tuoda sitten minulle. Kokeillaan tällaista joustavasti. Toivon tietysti, että kuin taikaiskusta vauva nukkuisi järkeviä unipätkiä, kun en tuoksu houkuttelevalta maidolta siinä vieressä. Mutta se kyllä lienee vain toiveajattelua. ;)

Nokkamukista. Tänään annettiin vauvalle nokkamuki ekaa kertaa. Laitettiin sinne vähän vettä, jos vaikka innostuisi imaisemaan. Tosi kiinnostunut oli ottamaan mukin ja heti oli laittamassa sitä suuhun, niinkuin tietty kaikkea muutakin uutta lelua. Ehkä jopa imaisi kerran pari. Piakkoin kokeillaan aloittaa soseruokia, bataatilla ja porkkanalla olisi tarkoitus. En halua kiirehtiä niitä, mutta toisaalta olisi kiva aloitella rauhallisesti. Niille jotka ei tiedä, niin soseita aletaan syödä yleensä 4-6kk iässä ja teelusikallisesta aloitetaan. Ensin kasviksia ja joitain sopivia juureksia, sitten viljoja ja proteiinin lähteitä, lähempänä vuoden ikää hapanmaitotuotteita (eli piimää, raejuustoa, viiliä jne). Minun haaveena olisi, että vauva oppisi juomaan pian nokkamukista. Voisi sitten siitä juoda maitoa, kun olen poissa. Tuttipullo kun ei oikein ole kelvannut.

Valoa harmaisiin päiviin

Minun oli tarkoitus pari päivää sitten kirjoittaa tänne harmaista päivistä, kun taas kerran väsytti, laiskotti sekä kehtuutti, niinkuin minun ystävät on opettaneet minua sanomaan.. Lukuisat yöheräämiset ovat jatkuneet edelleen. Ulkona oli harmaata, sateista ja tuulista. Illat pimeitä. Miehellä on ollut iltavuoroja ja jouluakaan ei viitsisi ihan vielä alkaa odottaa. Aina löytyisi myös siivottavaa, ja aina pitäisi keksiä ja tehdä jotain ruokaa. Vauvakirjaa ei ehdi kirjoittaa rauhassa eikä työssäkäyvälle ystävälle soittaa. Herkkujen syömistäkin pitää rajoittaa ja vauvaa on vaikea nukuttaa. On niin paljon mitä ei tiedä tai osaa. Valivali. :)

Mutta samaan postaukseen olisin kirjoittanut, kuinka pienetkin arkiset asiat voivat piristää ja tuoda iloa... Ystävän yllättävä puhelu, tuntemattoman ohikulkijan kanssa käyty nauravainen keskustelu, lokakuun vaihtuminen marraskuuhun, ikkunasta vilkuttavat hoitolapset, albumiin päätyvät valokuvat, tulevat kivat menemiset miehen kanssa, uuden isomman kodin haaveilu, ajoissa varattu vauvan 6kk-valokuvaus, joululahjojen miettiminen, ystävän tarjoama lastenhoitoapu sitten kun meidän vauva on isompi sekä tietenkin vauvan kaunis hymy ja hersyvä nauru.

Eilen ja tänään on ollut parempi mieli. Ulkona on ollut kivempi sää ja tänään on satanut kunnolla lunta, ensimmäisen kerran tälle syksylle! Maisema on kaunis. Eilen laittelin vauvan valokuvia albumiin melkein koko päivän ja iltapäivällä kävin ystävän kanssa teellä kaupungilla. Oli rentouttavaa istuskella rauhassa ja höpötellä niitänäitä.

Tänään varasin vauvalle taas vyöhyketerapian. Kokeillaan. Kivaa ja jännää. Sain myös käydä tänään rauhassa ruokakaupassa viikonloppua varten, kun mies oli aamun kotona. Tuollaiset pienet jutut on kivoja. Kauppakassiin sujahti pitsa-aineita, täytekakkuaineita ja muita herkkuja. Isänpäiväviikonloppu. <3

Vauva nukkui äsken kahden tunnin päikkärit! Tosin sylittelin ja nukutin kiukkuista vauvaa vaunuihin ensin reilut puolisen tuntia ja ekan nukutun puolentunnin jälkeen jo itki ilmavaivojaan. Söin eineskasviskuskusia, siitä varmaan johtui. Nostin sängylle jatkamaan unia. Siinä unet jatkui vielä 1,5 tuntia, tissi suussa. <3 Minä tiedän, että jatkuva imuttelu ja tissittely saattaa pahentaakin ilmavaivoja, mutta kyllä minä annan lohtutissiä vauvalle vaikka vatsavaivoihinkin. Ja yhtä samaa tissiä kun syö, niin alkuherumisen jälkeen ei sieltä kovin paljon maitoakaan vaikuta tulevan, kun nieleskelyä ei kuulu ollenkaan. Päiväunirytmi menee mukavasti kun saa vauvan nukkumaan yhdet pidemmät unet. Silloin riittää kolmet päikkärit. Toisaalta ongelmaksi on tullut uniassosiaatio tissiin. Mutta siitä toisen kerran.

Nyt välipalaa ja telkkaria ja mahallaan pyörivää vauvaa. Mies on illan töissä, joten vietetään tyttöjen ilta!

Ruokapolitiikkaa

Noin 10 vuotta olen ollut kasvissyöjä. Tai en ehkä kehtaa kutsua itseäni enää sellaiseksi, koska olen pari vuotta syönyt kalaa. Tosin vain harvoin ja sekin on taas tällä hetkellä pohdinnassa. Silloin 10 vuotta sitten olisin rakkaan veljeni innostamana halunnut olla vegaani ja yritinkin, mutta siihen minulla ei kuitenkaan ollut riittävästi taitoa, tietoa eikä sitten varmaan lopulta tahtoakaan. Näiden vuosien aikana olen oppinut paljon kasvissyönnistä ja löytänyt kaupoista ruokakoriini mm. kaurakermoja, kasvisleikkeleitä, soijanakkeja, erilaisia kasvispullia, soijasuikaleita, tofua ja linssejä. Vaikka syön eläinkunnan tuotteita, kuten kananmunaa ja maitoa, tykkään ostaa kasviperäisiä tuotteita ja luomua. Esimerkiksi kaurapohjaiset jugurtit tuovat kivaa vaihtelua makumaailmaan.

Aikaisemmin minulta kysyttiin usein, miksi olen kasvissyöjä. Siihen on monia syitä. Jokainen valitsee oman ruokavalionsa omien arvojensa, toiveidensa ja kykyjensä mukaan. Tämä on vain minun ajatukseni ja kokemukseni. Minä jätin ensin makkarat ruokavaliostani pois, kun satuin vaan katsomaan jonkun dokumentin makkaran valmistuksesta ja siitä, millaisia ainesosia sinne makkaraan päätyy. Ei tehnyt enää mieli. Sitten jätin kaikki muutkin lihat pois, kun ajatus tuotantoeläinten elinoloista häiritsi: hormoneista, ahtaista tiloista ja muusta eläinten elämästä. Ajattelen myös, että lihan syöminen on turhaa, koska kaikki vitamiinit ja ravintoaineet voi saada kasvikunnan tuotteista. Se on suuri syy omalle ruokavaliolleni. Näen asian myös terveysasiana ja koen, että kasvispainotteinen ruokavalio on terveellisempi minun keholle.

Minun mies on vastakohtani tässä. Ihmeellistä, että meidän ruokakauppailu ja ruoanlaitto on menneet kuitenkin niin luontevasti. Ollaan totuttu tekemään omat ruokamme. Joskus mies tekee meille yhteistä kasvisruokaa, esim. papupataa, wokkia tai tomaattista soijasuikalekastiketta. Ruokasopua edesauttaa varmasti se, että kumpikaan ei arvostele toisen ruokia. Minä tietysti sanon miehelle aina joskus, että hänen pitäisi syödä enemmän kasviksia, mutta en puutu hänen makkaroihin ja lihoihin. Olisi tietysti kiva, että voisin tehdä täällä päivällä sellaista ruokaa, jota mies voisi syödä töistä tullessaan. Asiaa hankaloittaa, että mies ei tykkää monista sellaisista ruoka-aineista, joista minä tykkään. Mutta sekin olisi ehkä sellainen juttu, jota voitaisiin molemmat harjoitella. Minä harjoittelisin tekemään ruokaa miehellekin mieluisista aineista ja mies söisi useammin tekemääni kasvisruokaa.

Mielessä on olleet myös meidän vauvan tulevat syömiset. Puhuttiinkin niistä juuri miehen kanssa. Minusta tuntuu tyhmältä ajatella, että antaisin lapselleni sellaista ruokaa, jota en itse halua syödä. Asia täytyy kuitenkin sopia yhdessä miehen kanssa. Mies on onneksi aika avoin minun toiveille. <3 Ollaan päätetty kysyä neuvolasta, jos päästäisiin ravintoneuvojalle tms. juttelemaan lapsen mahdollisen kasvisruokavalion  toteuttamisesta. Haluan varmistaa, että osataan tarjota sellaista ruokaa, josta lapsi saa kaikki tarvitsemansa ravintoaineet, esim raudat, proteiinit ja muut. Minä kun kuitenkin kokkaan useimmin meidän lapsen ruoat. Sikäli en näe lapsen kasvissyönnissä mitään ongelmaa tai vaikeutta, varsinkin kun käytössä on kaikki maitotuotteet ja kananmunat. Vaikka kyllähän ilman niitäkin pärjäisi hyvin.

Uskon, että ruoka vaikuttaa ihmiseen monella tavalla. Huonolaatuinen ja heikkoravinteinen ruoka väsyttää, vie energiat. Sokerinen ja rasvainen ruoka turvottaa, koukuttaa, lihottaa, tekee olon laiskaksi. Huono ruoka altistaa sairauksille (esim. diabetes, korkea verenpaine, kolesteroli) ja tartuntataudeille, kun vastustuskyky on huono vähäisten vitamiinien takia. Tietyt ruoat aikaansaavat vatsavaivoja. Lisäaineista ja makeutusaineistakin ollaan montaa mieltä. Fyysinen huono olo heijastuu helposti henkiseen puoleen. Jokainen valitsee itse mitä syö, paitsi pieni lapsi, joka on vanhempiensa valintojen armoilla. Vanhempien tehtävä onkin opettaa lapselle terveelliset ruokailutavat. Silti ei mielestäni kannata ottaa liikaa stressiä, jos ei tee kaikkia lapsen ruokia itse tai ei välttele kaikkia lisäaineita tai jos ei osta luomuvihanneksia tms. Asioilla on aina monia puolia ja perheen ja lapsen kokonaisvaltainen hyvinvointi on tärkeintä. <3 

Muoks. Haluan vielä kerran painottaa, että vaikka minä tykkään ostaa luomua ja välttää lihatuotteita, minun tehtäväni ja tarkoitukseni ei ole tuomita muiden tekemiä valintoja. En myöskään ole itse mikään ehdoton omissa valinnoissani, vaan tilanteen mukaan ostan ei-luomua, syön lisäaineita ja rasvaisiakin ruokia ja sokerisia herkkuja. Joskus enemmän ja joskus vähemmän.

Muiden katseita

Yhtenä päivänä nukutin vauvaa vaunuihin päikkäreille. Vauva oli taas aika itkuinen. Lähdin pienelle kävelylle ja melko pian vauva jo oli laittanut silmät kiinni ja nukahtanut. Lähdin kotiin päin. Ihan lähellä kotia, melkein pihassa, vaunuista kuitenkin alkoi kuulua kovaa itkua. Vauva oli nukkunut korkeintaan 10 minuuttia. Nopeutin kävelyvauhtia ihan muutamaksi sekunniksi, jos vauva vaikka rauhottuisi siihen, niinkuin usein käykin. Ohitseni käveli juuri silloin muutama pariskunta ja vanhempi naisihminen. Jokainen heistä katsoi minua ja huutavia vaunuja happaman ja vakavan näköisenä, oikein kääntyivät katsomaan vaunujen sisälle, että mikä siellä on hätänä. Minä herkkänä ihmisenä ja uutena äitinä tietysti koin katseet arvosteleviksi. Ajattelin heidän miettivän, että "eikö tuo äiti tee mitään vaikka vauva itkee noin kovasti". Teki mieli mennä äkkiä kotiin piiloon. Niin teinkin. Nostin vauvan syliin ja kurvasin nopeasti kotipihaan, vaikka periaatteessa vauva olisi voinut nukahtaa jos olisin jatkanut vaunuttelua sylittelyn jälkeen.

Olen itsekin joskus katsonut toisten itkuja, kun tottakai sitä helposti ja luontaisesti katsoo. Eikä silloin mitään pahaa tarkoita. On vain vaikea tietää, millaisella ilmeellä katsoisi, ettei näyttäisi tuomitsevalta vaan olisi empaattisen näköinen. Neutraali perusilme kun on yleensä aika vakava kaikilla ihmisillä eikä hymyilläkään oikein viitsi, kun toinen itkee. Varmaan ihan hyvä ratkaisu olisi vaikka tsempin toivotus. Itse ainakin ottaisin mieluummin sen kuin tulkinnanvaraiset pitkät katseet.