Ensinnäkin neuvolatädillä ei ollut hajuakaan, että olin ylipäätään tulossa. Odotettuani parikymmentä minuuttia käytävällä koputtelin oveen ja selvisi, että hänen antamansa käyntiaika ei ollut viime kerralla kirjautunut hänen aikatauluunsa. No onneksi oli 20 minuuttia ennen seuraavaa asiakasta, niin ehdittiin siinä kuitenkin ottaa mittoja ym.
Neuvolan puntari näytti taas enemmän kuin kotipuntari, mutta terkkari sanoi mukavasti, että "sievästi on painoa tullut". Ei siis hätää. :) Sf-mitta oli 28,5cm, mikä oli vain 1,5cm enemmän kuin lääkärineuvolassa rv 26+4. Kuulemma silti kasvaa "kuin oppikirjassa". Hih, mukava kuulla. Terkkari sanoi, että mun lääkärillä on erilainen mittaustapa kuin hänellä, että siksi nuo kaksi mittausta eivät ole aivan linjassa keskenään.
Vauvan tarjontaa kokeili nyt ensimmäisen kerran vähän tarkemmin. Aiemmin ei ole painellut mahaa. Vauvan jalat/kohdun yläreuna kuulemma tuntuu kylkiluiden luona ja pää alavatsalla. Vauvan selän arvioi olevan minusta katsottuna oikealla puolella, mikä tuntuu kyllä uskottavalta, kun useimmat liikkeet tuntuu vasemmalla. Vauva pystyy kuulemma vielä kääntymään toisinpäin ja terkkari varoittelikin, että jos näin käy, siitä voi tulla mulle huono olo. Oli hauska kun terkkari kyseli, että millainen vauva on mahassa. En minä oikein osannut vastata muuta kuin että välillä selkeästi nukkuu ja välillä mesoo. Vauvan temperamentti voi näkyä jo nyt vauvan liikkeissä. :)
Kaikki muut jutut oli myös kunnossa. Seuraavan ajan sain jo kahden viikon päähän. Kiva! Kyllä varmaan muutenkin alkaisi pian olla noita aikoja tiheämmin, mutta ehkä terkkari antoi seuraavan ajan nopeasti myös siksi, kun tämä käynti jäi vähän lyhyeksi.
Neuvolan jälkeen kävin kaupungilla asioilla ja ystävän kanssa teellä. Kotona tein kasvis-kookoswokkia, joka onnistui yllättävän hyvin. Miehen tultua kotiin vauva antoi hälle hurjat nyrkkimatsit, mistä tuli itsellekin hyvä mieli. Nytkin tuolla potkii ja hyörii.
Mukava vapaapäivä siis. :)
maanantai 31. maaliskuuta 2014
Messuja ja puntaria, rv 31+0
Ihan pakko todeta alkuun kliseisesti että poks poks. :)
Viikko meni taas huippunopeasti, en oikein edes tajua mihin se vilahti. Ja samalla pyörähti 32. raskausviikko käyntiin. Tosin viikonloppukin meni nopeasti, että ei sikäli mitään hurraamista. Mutta pienet fiilistelyt toki huomisesta ves-päivästä! Niille jotka ei tiedä, niin ves on palkallinen vapaapäivä, joita mulle kertyy ammattini ansiosta vuodessa 5 kpl tavallisen vuosiloman lisäksi.
Aamu alkoi jotenkin synkästi. Eilisillan olin yksin kotona kun mies oli kavereidensa kanssa jääkiekkopelissä ja saunomassa, ja jaksoinkin ihmeellisesti valvoa puoliyöhön! Ehkä sen takia tämä aamu lähti hitaasti käyntiin. Ei huvittanut tehdä mitään järkevää vaan heiluin netissä googlaillen synnytys- ja vauvajuttuja, taas kerran. Aurinkokaan ei aamusta paistanut. Nyt kun on ollu niin ihania aurinkoaamuja, niin heti pettyy kun onkin pilvistä. Heh.
Miehen herättyä tehtiin aamupalaa ja mies lohdutti mun kenkkua aamufiilistä siivoamalla parveketta heti aamusta ja lähtemällä vauvamessuille minun seuraksi. Aamulla olin jo päättänyt, että en mene messuille ollenkaan, kun jotenkin oli sellainen olo, että tuskin siellä mitään ihmeellistä uutta on. Päätettiin kuitenkin mennä, kun mies halusi lähteä muutenkin lounaalle kaupunkiin.
Messut oli tosi pienet. Vaikka olin odottanutkin pieniä messuja, ne oli vielä pienemmät kuin kuvittelin. Joitain lastenvaatemyyjiä ja muutama arvonta. Vaatteet toki oli ihania ja jos en olis hypistellyt eilen meidän vauvanvaatteita, olisin varmasti ostanut jotain uutta värikästä. Yksi vakuutusfirma, liikuntakeskus, korumyyjä ja kosmetiikkamyyjä. Yksi valokuvaaja, seurakunnan piste, neuvolan piste ja lelumyyjä. Joitain muita myös. Lapsille oli tarjolla pientä touhua mm. hauskannäköinen pyöräilyrata ja lapsiparkki. Yhdellä pisteellä kerrottiin toiminnallisesta Vauvantai-synnytysvalmennuksesta, josta kiinnostuin. Mutta kyllä minä ainakin keksisin vaikka kuinka monta yritystä/kauppaa/virkistyspaikkaa tältä alueelta, jotka olisi voineet aivan hyvin tulla noille messuille myymään ja mainostamaan itseään. Olisi ollut mukava kuulla laajemmin esim. vauvaliikuntamahdollisuuksista ja perhepuistojen ja perhekerhojen toiminnasta. Ainakin minä olisin myös ihan mielelläni hypistellyt hoitolaukkuja, koruja, eri vaatevalmistajien vaatteita, leluja, lastenkirjoja ja kaikkea muutakin vauvoihin, lapsiin, äiteihin ja perheisiin liittyvää. Onneksi en kuitenkaan odottanut kovin suuria, niin en sitten pudonnutkaan korkealta. :)
Iltapäivä meni myöhäisellä lounaalla, päiväunilla ja miehen kanssa lorviessa Breaking Badiä katsellen. Mukava päivä siis kokonaisuudessaan.
Tänään muuten opin, että rv 34 taitaa olla se rajapyykki, että jos vauva alkaa syntyä niin sitä ei suuremmin estellä. Oonkohan käsittänyt oikein? Siihen on enää kolme viikkoa. Hui. :) Töitä on jäljellä 16 työpäivää. Ihan pian voin jo alkaa tyhjätä työhyllyjäni ja tuoda kotiin kirjoja ja tarvikkeita, joita oon työpaikalle vienyt.
Vauva on ollut tänään rauhallisempi. Pientä möyrimistä on ollut ja pari mojovaa mottausta, kun äiti on tökkinyt ensin. Heh. Huomaan kyllä seuraavani vauvan liikkeitä päivittäin. Toisaalta en edes tunne kaikkia liikkeitä. Lähiaikoina oon liikkeiden tunnustelemista enemmän tykännyt katsella kun vauva liikuttaa mun mahaa. Siitä oonkin huomannut, että vaikka mahan tuntoaisti ei suuremmin noteeraa liikettä, se voi näkyä tosi selvästi iholla.
Huomenna on taas neuvola. Kiva saada sf-mitta, vaikka neukkutäti mittaakin yleensä eri tavalla kuin neuvolalääkäri mittasi viimeksi. Jännittää myös mitä mulle sanotaan painosta ja mitä paino ylipäätään on neuvolan vaa´alla. Oon käynyt siis mielenkiinnosta kotipuntarilla joka sunnuntai. Useimmiten paino junnaa samassa pari viikkoa kunnes pompsahtaa selvästi ylöspäin. Tänään oli taas tapahtunut pompsahdus. Kyllä se aina vähän sielua riipii, mutta ei onneks liikaa. Ei mua kauheasti tuo painon kertyminen huoleta, varsinkin kun tiedän kehoni taipumuksen kerätä helposti useita kiloja ihan vain nestettäkin, mm. hiilaripitoisella ruokavaliolla. Mutta ei sitä toki ihan valaskaan haluaisi olla synnytyksessä. Tässä on kuitenkin vielä pari kuukautta aikaa ja vauvakin vielä kovasti kasvaa, että painoa varmasti tulee jatkossakin. Siksi ehkä vähän mietityttää.
Herkuttelen usein mutta pienillä annoksilla. Syön perusruokaa ja kaksi lämmintä ateriaa päivässä. Ruokamäärät on mielestäni sopivat. Aamupala, välipala ja iltapala kuuluvat asiaan. Paljon hedelmiä ja rasvattomia maitotuotteita. Useimmin öljyä pannulla ja joskus margariinia leivällä, juustoa leivän päällä jos sattuu olemaan, aina ei ole. Toisaalta on myös tosi helppo syödä liikaa, ja kaikkeen tottuu. Että eihän se koskaan haittaa vähän tarkastella että mitä sinne suuhun oikeasti menee. Stressiä en kuitenkaan ole halunnut syömisestä ottaa. Kunhan pysyy suht järkevänä.
Liikunnan suhteen oon ehkä vähän turhan säikky. Pelästyn heti jos mahaa vähän kiristää tai lonkkaniveleen/selkään tuikkaisee kävellessä. Tottakai pitää kuunnella itseään ja ottaa rauhallisesti, mutta ehkä jopa vähän ylireagoin. Toisaalta oon ollut työpäivien jälkeen usein myös tosi väsynyt fyysisesti, että ei ole tullut mieleenkään lähteä edes kävelylle. Ja toisina päivinä on vain laiskottanut. :)
No mutta. Painonnousu on normaalia ja tarpeellistakin raskaudessa (ellei ole jo kovin ylipainoinen ennen raskautta), ja kaikki paino mitä tulee, saadaan kyllä myös lähtemään ajallaan. Nyt on tärkeämpääkin miettimistä, esim. se miten ihanaa on saada oma vauva ja olla näin onnellinen.
Hyvää yötä ja mukavaa alkuviikkoa! Luultavasti palailen jo melko piankin kertoilemaan neuvolakuulumisia. :)
Viikko meni taas huippunopeasti, en oikein edes tajua mihin se vilahti. Ja samalla pyörähti 32. raskausviikko käyntiin. Tosin viikonloppukin meni nopeasti, että ei sikäli mitään hurraamista. Mutta pienet fiilistelyt toki huomisesta ves-päivästä! Niille jotka ei tiedä, niin ves on palkallinen vapaapäivä, joita mulle kertyy ammattini ansiosta vuodessa 5 kpl tavallisen vuosiloman lisäksi.
Aamu alkoi jotenkin synkästi. Eilisillan olin yksin kotona kun mies oli kavereidensa kanssa jääkiekkopelissä ja saunomassa, ja jaksoinkin ihmeellisesti valvoa puoliyöhön! Ehkä sen takia tämä aamu lähti hitaasti käyntiin. Ei huvittanut tehdä mitään järkevää vaan heiluin netissä googlaillen synnytys- ja vauvajuttuja, taas kerran. Aurinkokaan ei aamusta paistanut. Nyt kun on ollu niin ihania aurinkoaamuja, niin heti pettyy kun onkin pilvistä. Heh.
Miehen herättyä tehtiin aamupalaa ja mies lohdutti mun kenkkua aamufiilistä siivoamalla parveketta heti aamusta ja lähtemällä vauvamessuille minun seuraksi. Aamulla olin jo päättänyt, että en mene messuille ollenkaan, kun jotenkin oli sellainen olo, että tuskin siellä mitään ihmeellistä uutta on. Päätettiin kuitenkin mennä, kun mies halusi lähteä muutenkin lounaalle kaupunkiin.
Messut oli tosi pienet. Vaikka olin odottanutkin pieniä messuja, ne oli vielä pienemmät kuin kuvittelin. Joitain lastenvaatemyyjiä ja muutama arvonta. Vaatteet toki oli ihania ja jos en olis hypistellyt eilen meidän vauvanvaatteita, olisin varmasti ostanut jotain uutta värikästä. Yksi vakuutusfirma, liikuntakeskus, korumyyjä ja kosmetiikkamyyjä. Yksi valokuvaaja, seurakunnan piste, neuvolan piste ja lelumyyjä. Joitain muita myös. Lapsille oli tarjolla pientä touhua mm. hauskannäköinen pyöräilyrata ja lapsiparkki. Yhdellä pisteellä kerrottiin toiminnallisesta Vauvantai-synnytysvalmennuksesta, josta kiinnostuin. Mutta kyllä minä ainakin keksisin vaikka kuinka monta yritystä/kauppaa/virkistyspaikkaa tältä alueelta, jotka olisi voineet aivan hyvin tulla noille messuille myymään ja mainostamaan itseään. Olisi ollut mukava kuulla laajemmin esim. vauvaliikuntamahdollisuuksista ja perhepuistojen ja perhekerhojen toiminnasta. Ainakin minä olisin myös ihan mielelläni hypistellyt hoitolaukkuja, koruja, eri vaatevalmistajien vaatteita, leluja, lastenkirjoja ja kaikkea muutakin vauvoihin, lapsiin, äiteihin ja perheisiin liittyvää. Onneksi en kuitenkaan odottanut kovin suuria, niin en sitten pudonnutkaan korkealta. :)
Iltapäivä meni myöhäisellä lounaalla, päiväunilla ja miehen kanssa lorviessa Breaking Badiä katsellen. Mukava päivä siis kokonaisuudessaan.
Tänään muuten opin, että rv 34 taitaa olla se rajapyykki, että jos vauva alkaa syntyä niin sitä ei suuremmin estellä. Oonkohan käsittänyt oikein? Siihen on enää kolme viikkoa. Hui. :) Töitä on jäljellä 16 työpäivää. Ihan pian voin jo alkaa tyhjätä työhyllyjäni ja tuoda kotiin kirjoja ja tarvikkeita, joita oon työpaikalle vienyt.
Vauva on ollut tänään rauhallisempi. Pientä möyrimistä on ollut ja pari mojovaa mottausta, kun äiti on tökkinyt ensin. Heh. Huomaan kyllä seuraavani vauvan liikkeitä päivittäin. Toisaalta en edes tunne kaikkia liikkeitä. Lähiaikoina oon liikkeiden tunnustelemista enemmän tykännyt katsella kun vauva liikuttaa mun mahaa. Siitä oonkin huomannut, että vaikka mahan tuntoaisti ei suuremmin noteeraa liikettä, se voi näkyä tosi selvästi iholla.
Huomenna on taas neuvola. Kiva saada sf-mitta, vaikka neukkutäti mittaakin yleensä eri tavalla kuin neuvolalääkäri mittasi viimeksi. Jännittää myös mitä mulle sanotaan painosta ja mitä paino ylipäätään on neuvolan vaa´alla. Oon käynyt siis mielenkiinnosta kotipuntarilla joka sunnuntai. Useimmiten paino junnaa samassa pari viikkoa kunnes pompsahtaa selvästi ylöspäin. Tänään oli taas tapahtunut pompsahdus. Kyllä se aina vähän sielua riipii, mutta ei onneks liikaa. Ei mua kauheasti tuo painon kertyminen huoleta, varsinkin kun tiedän kehoni taipumuksen kerätä helposti useita kiloja ihan vain nestettäkin, mm. hiilaripitoisella ruokavaliolla. Mutta ei sitä toki ihan valaskaan haluaisi olla synnytyksessä. Tässä on kuitenkin vielä pari kuukautta aikaa ja vauvakin vielä kovasti kasvaa, että painoa varmasti tulee jatkossakin. Siksi ehkä vähän mietityttää.
Herkuttelen usein mutta pienillä annoksilla. Syön perusruokaa ja kaksi lämmintä ateriaa päivässä. Ruokamäärät on mielestäni sopivat. Aamupala, välipala ja iltapala kuuluvat asiaan. Paljon hedelmiä ja rasvattomia maitotuotteita. Useimmin öljyä pannulla ja joskus margariinia leivällä, juustoa leivän päällä jos sattuu olemaan, aina ei ole. Toisaalta on myös tosi helppo syödä liikaa, ja kaikkeen tottuu. Että eihän se koskaan haittaa vähän tarkastella että mitä sinne suuhun oikeasti menee. Stressiä en kuitenkaan ole halunnut syömisestä ottaa. Kunhan pysyy suht järkevänä.
Liikunnan suhteen oon ehkä vähän turhan säikky. Pelästyn heti jos mahaa vähän kiristää tai lonkkaniveleen/selkään tuikkaisee kävellessä. Tottakai pitää kuunnella itseään ja ottaa rauhallisesti, mutta ehkä jopa vähän ylireagoin. Toisaalta oon ollut työpäivien jälkeen usein myös tosi väsynyt fyysisesti, että ei ole tullut mieleenkään lähteä edes kävelylle. Ja toisina päivinä on vain laiskottanut. :)
No mutta. Painonnousu on normaalia ja tarpeellistakin raskaudessa (ellei ole jo kovin ylipainoinen ennen raskautta), ja kaikki paino mitä tulee, saadaan kyllä myös lähtemään ajallaan. Nyt on tärkeämpääkin miettimistä, esim. se miten ihanaa on saada oma vauva ja olla näin onnellinen.
Hyvää yötä ja mukavaa alkuviikkoa! Luultavasti palailen jo melko piankin kertoilemaan neuvolakuulumisia. :)
lauantai 29. maaliskuuta 2014
Millainen hoitolaukku? Rv 30+6
Muutama juttu olis mukava vielä ostaa ennen vauvan tuloa. Jonkinlainen vaipparoskis olis ehkä hyvä olla vauvan huoneessa, jossa niitä vaippojakin sitten vaihdellaan. Meillä kun on tavallinen keittiöroskis niin pieni että se täyttyy muutenkin nopsaan. En ole vaan vielä päättänyt, millainen olis hyvä. Lähinnä en tiedä, riittäiskö joku tavallinen roskis vai pitääkö hankkia nimenomaan vaipoille tarkoitettu malli. Itse en koe olevani kovin herkkä hajuille, mutta en myöskään haluaisi, että nätiksi laitettu vauvanhuone haiskahtaa joka käynnillä. :)
Sitten oon miettinyt sitteriä. Se hankitaan joka tapauksessa, mutta jostain syystä ei viitsisi hankkia sitä vielä. Ja toisaalta tekisi mieli samantien mennä kauppaan ostamaan. Mulla on mielessä yksi tietty malli, Baby Björnin sitteri liituraita-kankaalla:
Ehkä sitterin hinta saa epäröimään, kun maksaa yli satasen. Hih, tuntuu oudolta olla välillä näin hintatietoinen ja tarkka. Ennen raskautta olin varma, että en miettisi hintoja yhtään, vaan ostaisin kaiken mitä mieli tekee. Ihan hyvä näin päin.
Ja sitten imetysliivit täytyy hankkia, mutta ne ostan vielä vähän myöhemmin. Ehkä muutaman viikon päästä voisi niitä kattella. Sieltä Changesta ajattelin kysellä, kun muualta en suostukaan enää ostamaan. :)
Mutta tosiaan myös se hoitolaukku tarvitaan. Sopivan tilava, käytännöllinen ja kaunis haussa. Eniten oon pähkäillyt, että hankkiako sellainen peruslaukku, jota mieskin kehtaisi kanniskella, vai naisellisempi josta itse tykkäisin enemmän. Esimerkiks Brion hoitolaukku olis varmaan sellainen, että mieskin voisi sitä ilman häpeää kuljettaa. :) Itsellä vaan tökkii tuo "läppämalli", kun lukioaikoina omistin pitkään samantyylisen laukun, jota käytin koululaukkuna. Vaaleansininen lukiolaukku pyöri pitkään kaapeissa vaikken käyttänyt sitä ja varmaan siksikin rasitti silmää erityisesti, ja värikin oli aika kauhea. Olisihan tuollainen ihan hyvä varmaan ja menisi mukavasti vaunujen rungon päällä.
Mutta sitten oon nähnyt blogeissa aivan ihania naisellisia hoitolaukkuja. Oon tykästynyt itse esimerkiksi tällaiseen Babymel-laukkuun:
Voi olla, että tää kevätkin saa mut ihastelemaan kaikkea tuollaista nättiä ja naisellista. Esimerkiks tämän talven vaatevalinnat oon tehny suunnilleen sen perusteella, että mikä mahtuu päälle. Vaikka hankin muutamia äitiysvaatteita, ne on turvanneet lähinnä selviytymisen. Vaikka esim. ostamani farkkuhame on ihana ja käytännöllinen, alkaa sekin jo kyllästyttää, kun oon pitänyt sitä lähes joka päivä tänä talvena. Alkuraskauden mammafarkuthan ei ole tuntuneet hyviltä piiiitkään aikaan. Uusia äitiyshousuja tai muitakaan odotusajan vaatteita taas ei tekis mieli ostaa parin kuukauden takia. Odotankin, että pääsen kesällä taas mekko-ostoksille ja saan hankkia jotain kivaa, uutta ja kaunista itselleni! :)
Muutenkin on sellainen tuttu yleensä keväisin heräilevä fiilis, että tekis mieli kaunistautua kaikilla tavoilla. :) Kampaajalla ajattelin käydä vielä kerran ennen vauvan syntymää, ja kasvohoitoakin oon miettinyt. Kulmien värjäystä oon pohtinut sekä käsi/kynsihoitoakin välillä kaivannut. Ja hartiahierontaa. Eli kaikkea mahdollista hemmottelua. :) Katsotaan jos vaikka saisin varattua johonkin ajan tässä lähiaikoina.
Nyt aamupalaa miehen kanssa. Aurinko paistaa. <3
Sitten oon miettinyt sitteriä. Se hankitaan joka tapauksessa, mutta jostain syystä ei viitsisi hankkia sitä vielä. Ja toisaalta tekisi mieli samantien mennä kauppaan ostamaan. Mulla on mielessä yksi tietty malli, Baby Björnin sitteri liituraita-kankaalla:
Ehkä sitterin hinta saa epäröimään, kun maksaa yli satasen. Hih, tuntuu oudolta olla välillä näin hintatietoinen ja tarkka. Ennen raskautta olin varma, että en miettisi hintoja yhtään, vaan ostaisin kaiken mitä mieli tekee. Ihan hyvä näin päin.
Ja sitten imetysliivit täytyy hankkia, mutta ne ostan vielä vähän myöhemmin. Ehkä muutaman viikon päästä voisi niitä kattella. Sieltä Changesta ajattelin kysellä, kun muualta en suostukaan enää ostamaan. :)
Mutta tosiaan myös se hoitolaukku tarvitaan. Sopivan tilava, käytännöllinen ja kaunis haussa. Eniten oon pähkäillyt, että hankkiako sellainen peruslaukku, jota mieskin kehtaisi kanniskella, vai naisellisempi josta itse tykkäisin enemmän. Esimerkiks Brion hoitolaukku olis varmaan sellainen, että mieskin voisi sitä ilman häpeää kuljettaa. :) Itsellä vaan tökkii tuo "läppämalli", kun lukioaikoina omistin pitkään samantyylisen laukun, jota käytin koululaukkuna. Vaaleansininen lukiolaukku pyöri pitkään kaapeissa vaikken käyttänyt sitä ja varmaan siksikin rasitti silmää erityisesti, ja värikin oli aika kauhea. Olisihan tuollainen ihan hyvä varmaan ja menisi mukavasti vaunujen rungon päällä.
Mutta sitten oon nähnyt blogeissa aivan ihania naisellisia hoitolaukkuja. Oon tykästynyt itse esimerkiksi tällaiseen Babymel-laukkuun:
Voi olla, että tää kevätkin saa mut ihastelemaan kaikkea tuollaista nättiä ja naisellista. Esimerkiks tämän talven vaatevalinnat oon tehny suunnilleen sen perusteella, että mikä mahtuu päälle. Vaikka hankin muutamia äitiysvaatteita, ne on turvanneet lähinnä selviytymisen. Vaikka esim. ostamani farkkuhame on ihana ja käytännöllinen, alkaa sekin jo kyllästyttää, kun oon pitänyt sitä lähes joka päivä tänä talvena. Alkuraskauden mammafarkuthan ei ole tuntuneet hyviltä piiiitkään aikaan. Uusia äitiyshousuja tai muitakaan odotusajan vaatteita taas ei tekis mieli ostaa parin kuukauden takia. Odotankin, että pääsen kesällä taas mekko-ostoksille ja saan hankkia jotain kivaa, uutta ja kaunista itselleni! :)
Muutenkin on sellainen tuttu yleensä keväisin heräilevä fiilis, että tekis mieli kaunistautua kaikilla tavoilla. :) Kampaajalla ajattelin käydä vielä kerran ennen vauvan syntymää, ja kasvohoitoakin oon miettinyt. Kulmien värjäystä oon pohtinut sekä käsi/kynsihoitoakin välillä kaivannut. Ja hartiahierontaa. Eli kaikkea mahdollista hemmottelua. :) Katsotaan jos vaikka saisin varattua johonkin ajan tässä lähiaikoina.
Nyt aamupalaa miehen kanssa. Aurinko paistaa. <3
keskiviikko 26. maaliskuuta 2014
Työt vähenee ja vauvan tulo lähenee, rv 30+3
Kyllä se taisi flunssa lopulta minutkin löytää, vaikka oon ollut niin tyytyväinen, että koko raskauden aikana ei ole suurempia tauteja ollut. Viikonloppuna ja maanantaina oli pientä nuhaa ja silmien herkkyyttä, mut eilinen tiistai oli jo parempi. Tänään kuitenkin koko aamupäivän töissä sain pitää paperia sekä oikeassa silmässä että oikeassa nenänreiässä, kun koko ajan vuoti. Muuten olo on ollut vahva ja terve. Onneks sain viettää tänään pitkän pätkän pienimpien nukkarissa, jossa sain itsekin levättyä mukavasti. Ja siellä keksin, että suun kautta hengittäminen vähentää vuotamista. Silmä ja nenäkin siinä sitten rauhottui ja loppupäivä oli jo ihan mukava.
Eilen tuli taas yhteisesti puheeks työkaverien kanssa, että mulle on valittu sijainen. Odotan kovasti jo äitiyslomaa, mutta ajatus siitä, että joku toinen tulee minun paikalle touhuamaan noiden ihanien lapsukaisten kanssa, sai aikaan jonkinlaisen haikeuden. Viimeisimpinä työpäivinä aivan varmasti päästän monet itkut ja annan lukuisat halit kaikille. Työ on työtä, mutta kyllä minä olen kiintynyt noihin hoitolapsiin. Ne on olleet mun muruja jo reilut pari vuotta ja oon seurannut niiden kasvua tosi läheltä päivittäin. Kesällä/syksyllä kyllä ajattelin mennä näyttämään vauvaa sekä työkavereille että hoitolapsille. Etenkin kun lapsetkin on päivittäin eläneet mukana tässä mun odotuksessa: silitelleet mahaa sekä ihailleet ja ihmetelleet sitä, väittäneet tunteneensa potkuja (vaikka eivät välttämättä olis tunteneetkaan, hih), jutelleet vauvalle, kuunnelleet sitä korva mun mahassa kiinni, keksineet vauvalle nimiä ja pohtineet vauvan olemista ja syntymistä. Ja kaikki tämä ihan oma-aloitteisesti. Mutta kunhan työt sitten oikeasti loppuvat, niin varmasti se tuntuu oikein hyvältä. Saa keskittyä ihan kokonaan tähän uudenlaiseen elämänvaiheeseen.
Ja tosiaan, työpäivät vaan vähenevät! Enintään 18 päivää jäljellä. Työkalenteriin kirjoiteltiin alkukeväällä juttuja, joita voitais tehdä ennen kuin jään pois. Lähinnä sellaista toimintavuoden koontia. Nyt alkaa tuntua, että niitä asioita pitäisi oikeasti alkaa tehdä! Vaikka toisaalta en stressaile niistä, koska minun työt joka tapauksessa loppuu kun pääsiäinen on vietetty. :)
On mielenkiintoista, että tässä odotusaikana sitä valmistautuu parhaansa mukaan vauvan syntymään ja vauva-arkeen mm. ostamalla kaikkia tarvikkeita, pesemällä vaatteita ja siivoamalla kotia. Tuntuu välillä niin kovin tärkeältä saada järjestettyä joku tietty kaappi tai varasto. Vaikka sitten kun se vauva oikeasti syntyy, niin eipä siinä varmaan heti mielessä ole keittiön sekavat kaapit tai mikään muukaan tuollainen pikkuasia. Tarkoitan, että odotusajan "suuret ja tärkeät asiat", kuten tavaroiden ostamiset ym. muuttuukin luultavasti yhtäkkiä pikkuasioiksi, kun vauvasta huolehtiminen on niin iso juttu.
Löysin eilen netistä aivan yllättäen meidän synnytyssairaalan sivuston, jossa kerrottiin vastasyntyneen ensipäivistä sekä sairaalan käytännöistä. Sairaala-aika on vilahdellut muutenkin jo mielessä ja kysymyksiäkin herännyt. Mietin esimerkiksi, että saanko sairaalassa riittävästi apua vauvan hoitamisessa. En haluaisi tuntea, että joudun selviytymään liikaa yksin vauvan kanssa. Jokainen kokee tietenkin nämä asiat omalla tavallaan. Minä oon kuitenkin jo varautunut siihen, että siellä pitää itse kysellä paljon asioita ja pyytää tarvittaessa apua. Että jos en itse pyydä apua, minun ehkä oletetaan selviytyvän yksin.
On myös vaikea kuvitella sairaala-aikaa, kun en ole koskaan ollut sairaalassa hoidossa. Saati synnytysosastolla. Sitä huomaa miettivänsä niinkin pieniä juttuja kuin huoneiden ulkonäköä, omaa ulkoilumahdollisuutta, ruokailukäytäntöjä tms. Oikeasti koen olevani aika noheva naisihminen, että todennäköisesti muutamat sairaalapäivät menee ihan hyvin. Ehkä miehen puolesta vähän harmittaa, että hän joutuu tulemaan yöksi kotiin ja jättämään minut ja vauvan sairaalaan. Ja toki mietityttää, että miltä minusta tuntuu olla siellä yötä ilman rakasta miestä. Onneks miehen vierailuaika on lähes koko päivän pituinen, eli klo 8-20, joten eiköhän siinä kuitenkin ehditä olla yhdessä ja vauvan kanssa. :) Ja luultavasti illalla mua jo väsyttää kiitettävästi, että en välttämättä edes jaksa ikävöidä Ukkoa öisin. :) Tämä kaikki siis olettaen, että synnytys menee suht tavallisesti ja vauva voi olla alusta asti meidän kanssa samalla osastolla. Mutta en murehdi liikaa, lähinnä vain mietiskelen, kun ei ole aiempaa tietoakaan asioista. Varmasti moni asia selveneekin tässä viimeisten viikkojen aikana neuvolassa ja synnytysvalmennuksessa, ja viimeistään siellä sairaalassa sitten. :)
Nyt sapuskaa ja telkkua. Ihana vauva vaihtelee paikkaansa mahassa, venyttelee käsiään ja jalkojaan ja välillä saattaa jopa potkaista niin että äiti säpsähtää. Ja taisinpa bongata sen kuuluisan hikankin, kun niin kovin säännölliseen tahtiin napsutti alamahassa. <3
Eilen tuli taas yhteisesti puheeks työkaverien kanssa, että mulle on valittu sijainen. Odotan kovasti jo äitiyslomaa, mutta ajatus siitä, että joku toinen tulee minun paikalle touhuamaan noiden ihanien lapsukaisten kanssa, sai aikaan jonkinlaisen haikeuden. Viimeisimpinä työpäivinä aivan varmasti päästän monet itkut ja annan lukuisat halit kaikille. Työ on työtä, mutta kyllä minä olen kiintynyt noihin hoitolapsiin. Ne on olleet mun muruja jo reilut pari vuotta ja oon seurannut niiden kasvua tosi läheltä päivittäin. Kesällä/syksyllä kyllä ajattelin mennä näyttämään vauvaa sekä työkavereille että hoitolapsille. Etenkin kun lapsetkin on päivittäin eläneet mukana tässä mun odotuksessa: silitelleet mahaa sekä ihailleet ja ihmetelleet sitä, väittäneet tunteneensa potkuja (vaikka eivät välttämättä olis tunteneetkaan, hih), jutelleet vauvalle, kuunnelleet sitä korva mun mahassa kiinni, keksineet vauvalle nimiä ja pohtineet vauvan olemista ja syntymistä. Ja kaikki tämä ihan oma-aloitteisesti. Mutta kunhan työt sitten oikeasti loppuvat, niin varmasti se tuntuu oikein hyvältä. Saa keskittyä ihan kokonaan tähän uudenlaiseen elämänvaiheeseen.
Ja tosiaan, työpäivät vaan vähenevät! Enintään 18 päivää jäljellä. Työkalenteriin kirjoiteltiin alkukeväällä juttuja, joita voitais tehdä ennen kuin jään pois. Lähinnä sellaista toimintavuoden koontia. Nyt alkaa tuntua, että niitä asioita pitäisi oikeasti alkaa tehdä! Vaikka toisaalta en stressaile niistä, koska minun työt joka tapauksessa loppuu kun pääsiäinen on vietetty. :)
On mielenkiintoista, että tässä odotusaikana sitä valmistautuu parhaansa mukaan vauvan syntymään ja vauva-arkeen mm. ostamalla kaikkia tarvikkeita, pesemällä vaatteita ja siivoamalla kotia. Tuntuu välillä niin kovin tärkeältä saada järjestettyä joku tietty kaappi tai varasto. Vaikka sitten kun se vauva oikeasti syntyy, niin eipä siinä varmaan heti mielessä ole keittiön sekavat kaapit tai mikään muukaan tuollainen pikkuasia. Tarkoitan, että odotusajan "suuret ja tärkeät asiat", kuten tavaroiden ostamiset ym. muuttuukin luultavasti yhtäkkiä pikkuasioiksi, kun vauvasta huolehtiminen on niin iso juttu.
Löysin eilen netistä aivan yllättäen meidän synnytyssairaalan sivuston, jossa kerrottiin vastasyntyneen ensipäivistä sekä sairaalan käytännöistä. Sairaala-aika on vilahdellut muutenkin jo mielessä ja kysymyksiäkin herännyt. Mietin esimerkiksi, että saanko sairaalassa riittävästi apua vauvan hoitamisessa. En haluaisi tuntea, että joudun selviytymään liikaa yksin vauvan kanssa. Jokainen kokee tietenkin nämä asiat omalla tavallaan. Minä oon kuitenkin jo varautunut siihen, että siellä pitää itse kysellä paljon asioita ja pyytää tarvittaessa apua. Että jos en itse pyydä apua, minun ehkä oletetaan selviytyvän yksin.
On myös vaikea kuvitella sairaala-aikaa, kun en ole koskaan ollut sairaalassa hoidossa. Saati synnytysosastolla. Sitä huomaa miettivänsä niinkin pieniä juttuja kuin huoneiden ulkonäköä, omaa ulkoilumahdollisuutta, ruokailukäytäntöjä tms. Oikeasti koen olevani aika noheva naisihminen, että todennäköisesti muutamat sairaalapäivät menee ihan hyvin. Ehkä miehen puolesta vähän harmittaa, että hän joutuu tulemaan yöksi kotiin ja jättämään minut ja vauvan sairaalaan. Ja toki mietityttää, että miltä minusta tuntuu olla siellä yötä ilman rakasta miestä. Onneks miehen vierailuaika on lähes koko päivän pituinen, eli klo 8-20, joten eiköhän siinä kuitenkin ehditä olla yhdessä ja vauvan kanssa. :) Ja luultavasti illalla mua jo väsyttää kiitettävästi, että en välttämättä edes jaksa ikävöidä Ukkoa öisin. :) Tämä kaikki siis olettaen, että synnytys menee suht tavallisesti ja vauva voi olla alusta asti meidän kanssa samalla osastolla. Mutta en murehdi liikaa, lähinnä vain mietiskelen, kun ei ole aiempaa tietoakaan asioista. Varmasti moni asia selveneekin tässä viimeisten viikkojen aikana neuvolassa ja synnytysvalmennuksessa, ja viimeistään siellä sairaalassa sitten. :)
Nyt sapuskaa ja telkkua. Ihana vauva vaihtelee paikkaansa mahassa, venyttelee käsiään ja jalkojaan ja välillä saattaa jopa potkaista niin että äiti säpsähtää. Ja taisinpa bongata sen kuuluisan hikankin, kun niin kovin säännölliseen tahtiin napsutti alamahassa. <3
sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
Niin pitkällä jo! Rv 30+0!
Aina välillä mieleen tulee kaikkia asioita, joita voisin täälläkin pohtia, mut sitten kun istahdan tähän koneelle, pää lyö ihan tyhjää. :)
Tänään on kuitenkin sikäli erityinen päivä, että tänään päästiin 31. raskausviikolle, eli viikkoja kasassa tasan 30+0! Ihan mahtavaa! Oon aina ajatellut, että ne jotka on yli rv 30 niin ne on jo niin kauhean pitkällä raskaudessa, että oikeastaan millä hetkellä vaan voi lapsivedet mennä. Hih, kyllähän varmasti useimmiten vauvat syntyvät lasketun ajan tienoilla tai ainakin täysiaikaisina/hieman lasketun ajan jälkeen. Rv 30 on vaan aina tuntunut niin kovin kaukaiselta asialta itselle. No nyt se on tätä päivää. :)
On myös aika epätodellinen olo. Että juuri MINÄ olen nyt näin pitkällä raskaudessa. Ihan oikeastiko? Ja että pian minä ihan itse olen se ihminen, joka tuntee niitä kovia synnytyssupistuksia ja menee synnyttämään vauvaa sairaalaan. Ja että juuri minä olen se, joka harjoittelee sairaalassa vauvan hoitoa ja imettämistä ja vastasyntyneen pukemista. <3 Niin pitkään oon lukenut ja kuullut toisten vauvauutisia, että tuntuu aivan uskomattomalta, että pian ME ollaan oikeasti niitä, jotka saa ilmoittaa ystäville ja sukulaisille, että "Meille syntyi vauva, joka on x cm pitkä ja painaa x grammaa, äiti ja isi ovat onnensa kukkuloilla". Hih.
Toisaalta onhan tässä vielä 10 viikkoa laskettuun aikaan, mutta jos viikot menee yhtä nopeasti kuin aiemmin, se on lyhyt aika. Mulla on hyvä ja levollinen mieli siitä, että vauvan tavarat alkaa olla jo omilla paikoillaan ja että niitä pieniäkin tarpeellisia juttuja ollaan jo hankittu. Kävin eilen ostelemassa mm. pari tuttia ja yhden tuttipullon varmuuden vuoksi, pestäviä liivinsuojuksia, kosteuspyyhkeitä, pari imetystoppia ja hyttysverkon vaunuihin. :)
Oon myös pessyt jo vauvan vaatteita. Ajattelin, että hoitopöydän laatikossa ne ei ehdi pölyttyä liikaa ja samalla oon hyvin nähnyt, että millaisia vaatteita meillä on. Haluan myös, että äitiyslomalle ei jää liikaa hommia vaan että voin nauttia keväästä, ruoanlaitosta ja leipomisesta, olla ulkona ja nähdä ystäviä. Eniten ehkä vaatteista mietityttää tällä hetkellä, että millaiset vaatteet vauvalla pitäisi olla laitokselta lähtemiseen ja kesäkuun vaunutteluun. Säätä ei voi tietää etukäteen, mutta eihän kesäkuut yleensä kovin lämpöisiä vielä ole. Meillä on kyllä lämmintä vaatetta vauvalle, mutta enemmän ehkä kokoa 56/62. Toisaalta ihan hyvinhän sille voi laittaa vähän isommankin. Ja vilttejä ja sellaisia on, esim. hankin Ruskovillan kapaloliinan tms. joka toimii sitten varmaan myös esim. vaunuissa peittona.
Tykkään noista Ruskovillan tuotteista. Ne ainakin vaikuttaa kestäviltä ja lämpöisiltä. Ostin meidän vauvalle Silkkimyssyn kokoa 0-3kk. Se on ihanan pehmoinen ja jotenkin herkkä ulkonäöltään.
Mulla onkin kahdenlaista mieltymystä vauvan vaatteiden suhteen. Toisaalta tykkään paljon kirkkaista ja selkeistä väreistä, toisaalta myös valkoisesta, hempeästä. Ehkä mulla on mielessä kuva sellaisesta valkoiseen pumpuliin puetusta kääröstä. :)
Oon tyytyväinen kun siivottiin eilen tosi hyvin. Kevätaurinko perinteisesti aina löytää pienetkin pölykertymät tummilta huonekaluilta ja mustan pianon päältä, ja oon monesti turhautunut, kun heti siivouksen jälkeen näyttää siltä kuin pölyjä ei olis pyyhittykään. Yleensä on imuroitu lattia ja sohva sekä pyyhitty kostealla liinalla pölyt. Eilen kuitenkin oivalsin, että "haloo, ne pölyt pitää imuroida myös sieltä huonekalujen päältä". Heh. Silloin ne lähtee paremmin pois. Hyvä minä. Eilen myös pöllytettiin piiitkästä aikaa kaikki meidän matot ulkona. Ne on niin painaviakin, että minä en niitä saa vietyä kerrostalon alakertaan, enkä enää viitsisikään. Mies hoiti matot ja minä pesin lattian. Puhdas koti on ihana. <3
Huonekaluista ja tavaroista... Sitten kun vauva syntyy tai joskus myöhemmin, haluaisin ehkä sijoittaa meidän massiivisen sohvapöydän jonnekin sijaiskotiin tai varastoon. Pienessä olkkarissa se vie turhaan tilaa, vaikka onkin tosi kiva ja kestävä, appiukon tekemä puupöytä. Meidän häkkivarastoon ei mahdu enää yhtään mitään. Siellä on jo Lundian (?) hylly, makkarin isot vetolaatikostot, miehen lapsuuden ja aikuisuuden ;) lelut, vanhoja tuoleja ja toppatakkeja ja muuta kirppisrompetta, minun hääpuku josta en malta vielä luopua vaikka ehkä kannattaisikin, lamppuja ja paljon muuta pikkutavaraa. Kirppispöytä meidän piti tänä talvena/keväänä ottaa, mutta aika on menny niin nopeasti, että talvivaatteet ei ainakaan mene enää kaupaksi. Ei myöskään ole ollu mitään intoa aloittaa sitä kirppispöydän siivoamis- ja täydentämisrumbaa. Miehen vanhemmilla ei ole säilytystiloja meidän tavaroille, ja ihan periaatteen vuoksi omien vanhempieni omakotitaloon Pohjanmaalle en haluais säilöä mitään mitä ei ole pakko. Hih.
Ehkä oliskin jo aika luopua kokonaan joistain isommista tavaroista. Suotta niitä pienessä varastossa säilyttää jos niitä ei käytä seuraavaan kolmeen/viiteen vuoteen. Sitten toisaalta jos vaikka lähivuosina sattuisi käymään niin, että pitäisi muuttaa isompaan kotiin, niin sitten ehkä jotkut näistä tämänhetkisistäkin isommista tavaroista (niistä jotka on nyt varastossa) vois olla kivoja. Vai haluaisiko sitten ostaa uusia..? Vaikea sanoa. Ehkä täytyy jossain vaiheessa kuitenkin viedä jotain isompaa mun vanhempien luokse. Ei oo kiva että varasto pursuaa. Kodin haluan pitää selkeänä ja tavaramäärän asunnon sisällä mahdollisimman vähäisenä.
Tämmöinen minä näköjään oon, alkukankeuden jälkeen mahdoton pölöttäjä ja tekstin tuottaja. Havahduinkin tässä lähiaikoina, kun oon aina ajatellut olevani ujo ja sisäänpäin vetäytynyt, mutta minkälainen ujo se on, jonka suu käy koko ajan. :) No ehkä olen hitaasti lämpeävä, mutta vauhtiin päästyäni hurja höpöttäjä. Varmasti rasittavankin pitkäsanainen pölöttäjä. No mutta nyt tämä pulisija lähtee tsekkailemaan ja siistimään vauvanhuonetta.
keskiviikko 19. maaliskuuta 2014
Vauvan potkuja ja painopohdintoja, rv 29+3
Oon aivan unohtanu mainita siitä limatulppa-asiasta, jota viime viikolla pohdin. Kävin siis pissatestissä ja se oli puhdas. Hyvä. Mitään uudenlaisia vuotoja ei ole tullut, joten viikon takainen vaaleanpunainen oli varmaan jotain harmitonta. En ole huolehtinut asiaa enää yhtään, kun ei ole tullut mitään muitakaan epäilyttäviä oireita/kipuja.
Viime yö oli sikäli omituinen, että heräsin pissalle vain kerran, ja sekin oli jo yhdeltä. Oli hassua herätä aamulla ja huomata, että olin nukkunut keskeytyksettä. Muuten oon kyllä pissalla saanut rampata aika usein. Automatkoilla alkaa helposti tuntua, että pissat lirahtaa ihan kohta housuun, vaikka ainakin tähän mennessä oon siltä välttynyt. :) Esim. erään kerran kun bussilla matkasin pienen matkan ystävän luo, niin ajattelin mielessäni, että "paina hyvä kuljettaja nyt sitä kaasua, että päästään äkkiä perille". Vaikka olin käynyt pissalla juuri puolisen tuntia sitten ja bussimatka lyhyt. Hih. Ehkäpä tuo maha alkaa taas jotenkin painaa rakkoa tai tila käy ahtaaksi.
Vauva on tänään antanut kovempia potkuja kuin ennen. Vahvistunut varmaan. <3 Iltapäivällä kun makoilin sohvalla ja mies piti kättä mun ylävatsalla, tuntui kuin mies olisi sormilla kouraissut lujasti mun vatsaa. Vaikka mies ei tekis tietenkään mitään sellaista, oli pakko kysyä, että oliko se todellakin vauva?! Ja vauvahan se siellä, luultavasti jaloillaan potki. Tänään on tullut paljon potkuja nimenomaan tuonne ylävatsaan, joka on aiemmin ollut aika rauhaisaa aluetta.
Oonkin miettinyt, että minkä kokoinen ja painoinen meidän vauva mahtaa olla nyt. Neuvolalääkärihän vauvan painoa viimeksi arvioi rv 26+4, jolloin tulokseksi saatiin jo 1042g. Ja jos ei mitään erikoista ilmaannu, niin uutta painoarviota ei käsittääkseni tehdä. Olin kyllä tyytyväinen silloin, että kilo ylitettiin, ja nythän on tietenkin uutta painoa tullut joka päivä sen jälkeen. Välillä mielessä on käynyt, että mitä jos vauvasta tulee liian iso, kun tuo sf-mittakin tuntui aika isolta silloin (rv 26+4 ja sf oli silloin 27). Terkkari sanoi joskus, että vauvan äidin oma syntymäpaino voi ennustaa jollain tavalla myös vauvan syntymäpainoa. Itse oon syntynyt ehkä noin 3,5 kiloisena, eli ihan keskimääräisen kokoisena. Olen esimerkiks miettinyt, että vaikuttaako vauvan isän aikuispituus vauvan kasvuun jo tässä vaiheessa. Mies kun on tosi pitkä. No parin viikon päästä on taas jo neuvola, niin kattellaan, miten tuo sf-mitta etenee. Vaikka eihän toki tuo sf ole mikään tarkka mittaus, ja kun lapsiveden määrä, mittaustapa ja vauvan asentokin vaikuttanee.. No katsellaan.
Kaikki stressaaminenkin on helpottanut jotenkin yhtäkkiä. Ehkä oon tajunnut jotain olennaista. Oli miten oli, tunnelma on ollut paljon leppoisampi kuin ennen, ja oon osannut olla itse rennompi ja rauhallisempi. Se on tehnyt tosi onnelliseksi. Ja mies on myös ollu aivan ihana. Ollaan yhdessä huolehdittu tiskeistä ja pyykeistä ja ihasteltu vauvan tavaroita.
Nyt iltapalaa. Loppuviikko mukavasti aamuvuoroa töissä, uu-jeah.
tiistai 18. maaliskuuta 2014
Vauvan liikkeistä ja töistä, rv 29+2
Pok pok ja möy möy. Mahassa siis taas potkuttaa ja möyrii joku ihana. Tultiin äsken anopin notkuvien ruokapöytien ääreltä. Vauvakin tuntui nauttivan lohiateriasta ja mustikkapiirakasta. Ainakin liikuskeli siihen malliin. Saatiin myös anopilta yksi söpö vaatekerta vauvalle. Kahvipöydästä noustuani mies huomautti, että mun maha oli aivan pinkeä. Mieleen tuli, että ihanko oikeasti voi syöminen aiheuttaa tuollaisen tiukkuuden, vai olisko jopa jonkinlainen harkkasupistus? En siis ole vieläkään bongannut mitään selkeitä supistuksia. Ja niinkun aiemmin kirjoitinkin, niin eihän niitä edes kaikille tule. Sellaista tunnetta toki mahassa aina toisinaan on, että vauva työntää varmaan itseään minun mahaihoa vasten, semmoista painetta kun möyrii siellä. :) Ja rasituksessa tulee erilaista arkuutta vatsaan.
Oon huomannut vauvan liikehdintää nyt myös työpäivien aikana. Mitään järjestelmällistä liikelaskentaa en ole alkanut tehdä, mutta toki huomaan kuulostelevani vauvan liikkeitä tarkemmin illalla, jos esim. päivällä en ole niitä bongannut. Ja jos töissä on hulinaa, niin uppoudun kyllä työasioihin niin paljon etten ehdi edes tarkkailla vauvaa.
Tänäänkin oli taas melkoinen päivä töissä. Työntekijöitä poissa, lapsia paljon, oli uusia sijaisia joita piti tietysti ohjata työn lomassa, lapsilla riitti virtaa ja ääntä. Eniten ärsyttää se, että kun menen työpaikalle, niin heti jo ulko-ovella jotkut työkaverit tulevat huokailemaan ja varoittelemaan, että voi voi miten vaikea ja kiireinen päivä on tulossa ja miten lapsia on paljon ja joudutaan olla pienellä aikuisten porukalla ja niin edelleen. Niin että tervetuloa vaan töihin ja mukavaa päivää. Onneksi tänään pääsin yli aika helposti noista kielteisistä tervetulotoivotuksista, kun joskus negatiivisuus tarttuu. Hektisessäkin tilanteessa voi kuitenkin tehdä aika paljon itse sen eteen, millainen päivästä tulee. Ärsyttää semmoinen aikuisten hermostunut hosuminen! Mitä se haittaa jos esim. ruokailuun päästään jonakin päivänä 15 minuuttia myöhässä? Varsinkin jos se varttitunti on käytetty lapsiin ja heidän kanssa olemiseen, aitoon kuulemiseen tai vaikka lapsen synttäreiden juhlistamiseen rauhassa. Argh ärsyttää kun hoputetaan ja annetaan kiireen näkyä.
No mutta. Töissä on siis ollut vaihtelevaa. Välillä ok, välillä tympii. Päiviä silti jo lasken äitiysloman alkuun. Nautin kauheasti ajatuksesta, että mun ei tarvitse ensi syksynä mennä töihin. Kun työpaikalla puhutaan syksyn asioista, huokaisen mielessäni, että nämä jutut eivät onneksi koske mua. :) Fyysisestikin oon jaksanu ihan hyvin. Ei ole pahemmin särkenyt selkää tai mahaa, ja jalatkin suonikohjuineen on olleet yllättävän hyvät nyt viime aikoina.
Huomenna on jo keskiviikko. Päivät ja viikot menee omituisen nopeasti, kun ottaa huomioon, että odotan viikonloppuja aina kovasti. Yleensähän aika matelee silloin kun jotain odottaa. Mietin vähän, että menisinkö ensi viikonloppuna käymään minun vanhempien luona Pohjanmaalla. Enpä vielä tiedä, jaksanko/huvittaako.
Oon huomannut vauvan liikehdintää nyt myös työpäivien aikana. Mitään järjestelmällistä liikelaskentaa en ole alkanut tehdä, mutta toki huomaan kuulostelevani vauvan liikkeitä tarkemmin illalla, jos esim. päivällä en ole niitä bongannut. Ja jos töissä on hulinaa, niin uppoudun kyllä työasioihin niin paljon etten ehdi edes tarkkailla vauvaa.
Tänäänkin oli taas melkoinen päivä töissä. Työntekijöitä poissa, lapsia paljon, oli uusia sijaisia joita piti tietysti ohjata työn lomassa, lapsilla riitti virtaa ja ääntä. Eniten ärsyttää se, että kun menen työpaikalle, niin heti jo ulko-ovella jotkut työkaverit tulevat huokailemaan ja varoittelemaan, että voi voi miten vaikea ja kiireinen päivä on tulossa ja miten lapsia on paljon ja joudutaan olla pienellä aikuisten porukalla ja niin edelleen. Niin että tervetuloa vaan töihin ja mukavaa päivää. Onneksi tänään pääsin yli aika helposti noista kielteisistä tervetulotoivotuksista, kun joskus negatiivisuus tarttuu. Hektisessäkin tilanteessa voi kuitenkin tehdä aika paljon itse sen eteen, millainen päivästä tulee. Ärsyttää semmoinen aikuisten hermostunut hosuminen! Mitä se haittaa jos esim. ruokailuun päästään jonakin päivänä 15 minuuttia myöhässä? Varsinkin jos se varttitunti on käytetty lapsiin ja heidän kanssa olemiseen, aitoon kuulemiseen tai vaikka lapsen synttäreiden juhlistamiseen rauhassa. Argh ärsyttää kun hoputetaan ja annetaan kiireen näkyä.
No mutta. Töissä on siis ollut vaihtelevaa. Välillä ok, välillä tympii. Päiviä silti jo lasken äitiysloman alkuun. Nautin kauheasti ajatuksesta, että mun ei tarvitse ensi syksynä mennä töihin. Kun työpaikalla puhutaan syksyn asioista, huokaisen mielessäni, että nämä jutut eivät onneksi koske mua. :) Fyysisestikin oon jaksanu ihan hyvin. Ei ole pahemmin särkenyt selkää tai mahaa, ja jalatkin suonikohjuineen on olleet yllättävän hyvät nyt viime aikoina.
Huomenna on jo keskiviikko. Päivät ja viikot menee omituisen nopeasti, kun ottaa huomioon, että odotan viikonloppuja aina kovasti. Yleensähän aika matelee silloin kun jotain odottaa. Mietin vähän, että menisinkö ensi viikonloppuna käymään minun vanhempien luona Pohjanmaalla. Enpä vielä tiedä, jaksanko/huvittaako.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)