Sairaalalaukku vihdoin pakattu, rv 37+0

Vihdoinkin sain pakattua itselleni sen paljon puhutun sairaalalaukun! Yllättävän vaikealta se tuntui. Vaikka pari päivää sitten pelkäsin vauvan syntyvän yllättäen maaseudulle, niin samaan aikaan mulla on ollut tunne, että ei vauva oikeasti varmaan synny vielä hetkeen. Ehkä sen takia oli vaikea pakata laukkuakin.

Nyt on kuitenkin pakattu tarvikkeita sekä vauvalle, minulle että vähän miehellekin. Monissa nettikirjoituksissa hehkutetaan, että millaisissa vaatteissa vauva tuodaan kotiin, mutta minä en ole sitä oikein koskaan käsittänyt. Ei siinä mitään pahaa ole, mutta en ole vain ymmärtänyt, miksi se on niin suuri juttu. Toki itsekin pakkasin meidän vauvalle nätit vaaleat perusvaatteet ja nallekorvaisen fleecehaalarin, mutta ei niiden vaatteiden valitseminen ollut kovin vaikeaa. Vaikka vauvan kotiintulo onkin hieno ja ainutlaatuinen hetki. Vaikeampaa on tietää, miten paljon vaatetta vauva tarvitsee milläkin säällä. Mutta siis kukin tietenkin tyylillään.

Omia vaatteita olikin sitten jo vähän haastavampi pakata.. mulla kun on taipumuksena pakata liikaa. "Ihan vain varmuuden vuoksi". Kassiin päätyi nyt tässä vaiheessa mm. college-housut, huppari, pari imetystoppia, äitiyslegginssejä ja parit alusvaatteet. Voi olla, että käytän näitä osastolla tai sitten en. Imetysliivit toki otan matkaan, kunhan saan ne ostettua. Tavallisimmat hygieniajutut, vihko ja kynä, huulirasva sekä puhelimen kuulokkeet Spotify:ta varten. Eipä paljon muuta. Pieni laukku tuli näistä ihan riittävän täyteen. Sairaalaan lähtiessä voi sitten ottaa mukaan puhelimen laturin, jos muistaa. Sekä kameran. Mutta ilman niitäkin pärjätään, jos jännityksessä jäävät.

Synnytyksessä mahdollisesti tarvittavat tavarat, esim. eväät ja musalevy, pakkaan eri pussiin, josta ne on helppo sitten kaivella esiin. Tähän kassiin miehellekin evästä ja ehkä sille jotain pientä lukemistakin, jos alkuvaihe vaikka pitkittyy.

Me asutaan niin lähellä synnytyssairaalaa, että kun minä olen synnytyksen jälkeen osastolla niin miehen on helppo käydä kotona syömässä, lepäämässä ja hakemassa tarpeellisia tavaroita. Sekä tarvittaessa siivoamassa koti peruskuntoon ennen vauvan kotiintuloa. ;)

Kotona on hyvä, rv 37+0!

Edelliset kolme päivää olin vanhempien luona kyläilemässä, ts. huilailemassa, makoilemassa, nukkumassa ja lorvimassa. Hih. Teki ihan hyvää, mutta liittyi reissuun ristiriitaisiakin fiiliksiä. Lähinnä siksi, kun ei voi ikinä tietää, milloin synnytys käynnistyy.

En yhtään mitenkään päin ollut ajatellut, ettenkö ilman muuta voisi vielä tässä vaiheessa lähteä tuollaiselle lyhyelle reissulle tuttuun paikkaan. Tietysti voisin. Mutta sitten: menin tyhmyyksissäni selailemaan nettipalstoja ja aloin pelätä synnytyksen käynnistyvän tuolla maaseudulla, 100km:n päässä sairaalasta ja vielä kauempana omasta sairaalasta. Mielessä pyöri myös mm. parin tunnin junamatka, matkan tekeminen ilman miestä, sairaalaan pääsy tarvittaessa ja halu synnyttää tutussa sairaalassa.

Hyvä fyysinen vointi, supistusten vähyys ja ystävien rohkaisuviestit palauttivat taas mielenrauhan ja tyytyväisenä puksuttelin torstaina maalle. Päivät oli kivoja, äidilläkin sattui olla pari vapaapäivää. Näin pitkästä aikaa paria ystävää ja lopun ajan vaan löhösin lueskellen naistenlehtiä ja nauttien rauhasta.

Ensimmäisenä reissuiltana oli kuitenkin yhtäkkiä vaikea rauhoittua unille. Tuli yksinäinen ja orpo olo, ja pelko ennenaikaisesta synnytyksestä tuli mieleen. Hyvää lepoasentoa ei meinannut löytyä uudesta erilaisesta sängystä ja tuli ikävä kotiin. Ajattelin mukavia asioita ja keskityin hengittämään rauhallisesti, niin sain vihdoin unta ja ahdistus väistyi. Toki näin sitten sinä yönä tietysti unta, että olin synnyttänyt siellä. Uni ei kuitenkaan ollut painajainen, vaan enemmänkin sekava. Unessa ilmoitin miehelle vauvan syntymästä, mutta vaikka olin hoitanut vauvaa, en osannut millään sanoa, oliko vauva tyttö vai poika. Hih, sukupuoliarviosta huolimatta olenkin miettinyt, kumpi sieltä mahtaa oikeasti tulla, niin tulipa sekin asia osaksi tuota unta. :) 

Pikkumatka teki siis ihan hyvää ja ainakin fyysisesti sain huilattua hyvin. Oli myös mukava nähdä ystäviä ja vanhempiakin ajan kanssa. Toisena päivänä osasin henkisestikin jo vähän rauhoittua ja rentoutua. Silti oli ihana tulla eilen takaisin kotiin ja olla miehen lähellä. Tämä odotuksen loppuaika onkin ehkä vähän sellaista herkkää. Tuntuu hyvältä olla kotona ja tehdä viimeisiä valmisteluja ja kodin perusaskareita rauhassa. Edelliset pari viikkoa oli muutenkin niin hektisiä, että tuleville viikoille en sovi mitään menoja.

Tänään on myöskin kauan odotettu rv 37+0. Vauva on täysiaikainen. <3 Ainakin pari viikkoa voisi silti aivan hyvin viihtyä mahassa. Ja epäilen, että saattaa oikeasti viihtyä aika pitkäänkin vielä. En siis tiedä yhtään mitään geenien vaikutuksesta tai vaikuttamattomuudesta odotusajan pituuteen, mutta lähisukulaisten vauvat ei ole ainakaan kovin hätäisiä olleet, vaan pikemminkin heitä on saanut odotella yli lasketun ajan. Muutenkin tuntuu hassulta ajatella, että näillä pikkuruisilla ja harvoilla harjoitussuppareilla ja tällä ei-vielä-niin-isolla mahalla lähtisin muka oikeasti synnyttämään. Hih.

Mukavaa päivää kaikille!

Väsyneitä jalkoja, rv 36+2

Rauhallinen aamupalahetki sohvalla. Kävin jo pukemassa vaatteetkin ja kesyttämässä leijonanharjatukkani, kun on vaarana, että ilmastointimiehet soittaa aamun aikana ovikelloa. Meidän talossa on reilun viikon ajan puhdistettu jotain ilmastointiputkia ja viime viikolla nuohousmies sanoi, että alkuviikosta tulevat vielä mittaamaan ilman tms.

Jalkapohjat on vähän kipeänä taas. Eilen kyllä kävelin vähän enemmän kuin pitkään aikaan. Aamulla kävin kaupassa ja aamupäivällä puuhastelin vaatekaapin kimpussa koko ajan seisten. Jalkoja alkoi särkeä ja oli pakko jättää vaatteet levälleen makkariin ja nostaa jalat ylös sohvalla. Iltapäivällä kävelin ystävän luo hitaasti mutta varmasti. Olisin mennyt bussilla, mutta järkevää bussireittiä sinne ei ole. Jaksoin kuitenkin hyvin kävellä. Kävelin iltasella myös takaisin kotiin. Vaikka jalat oli jo puhki kotiintultua, tsemppasin niin, että sain siistittyä makkarin inhimilliseen kuntoon. Ihana mies hieroi mun jalkoja tultuaan iltavuorosta ja sen avulla jaksoin käydä suihkussa.

Viimeisen viikon aikana on välillä vähän turvottanut/särkenyt jalkoja. Pari kertaa on sormus puristanut. Oon yrittänyt vaan juoda paljon vettä, pitää jalkoja ylhäällä ja istua/makoilla kun seisominen on alkanut väsyttää.

Nyt siis aristaa vielä jalkapohjia ja pohkeetkin tuntuu kuin niissä olisi ollut kauheasti suonenvetoja viime yönä. Tai kuin olisin treenannut niitä ihan kunnolla. Hih, tavallisesta kävelystä noin kipeytyvät.

Viime yönä nukuin katkonaisesti ja kävin vessassa kolme kertaa. Toissayönä kävin vain kerran ja se oli luksusta. Ei kolme kertaa vielä liikaa ole, mutta aamulla en saanut enää kunnolla unta klo 6 jälkeen. Sekin on ollut aika yleistä mulla. Aamut menee usein pyöriessä ja kääntäessä kylkeä. Oon yrittänyt kuitenkin huilata aamuisin, ettei päivällä iskisi väsy. Torkun pienissä pätkissä kasiin tai ysiin asti. Nautin ajatuksesta, että ei tarvitse lähteä mihinkään.

Maha aaltoilee, kun vauva siirtää raajojaan. :) Vauva on ollut pari päivää kovin vauhdikas ja liikkeet on olleet välillä hyvinkin voimakkaita ja selkeitä. Tila taitaa käydä jo ahtaammaksi tai vauva isommaksi. Välillä vauva selvästi nukkuu ja häntä ei saa hereille edes tönimällä. Terkkari sanoi, että se on ihan normaalia. Olisi niin kiva tietää, minkä painoinen vauva jo on. Mahan elämää on hauska seurata.

Nyt menen tekemään viimeisen silauksen vessoihin ja vauvanhuoneeseen työkavereiden visiittiä ajatellen. Sitten jos vaan jaksan, niin leivon vielä uusia korvapuusteja. Ne jotka tein viime viikolla, syötiin aika hyvin jo sunnuntaina kun oli vieraita. :)

Siivousta ja järjestelyä, rv 36+0

Tänään on ollut taas kerran touhukas mutta kiva päivä. Aamu meni rauhaisasti ja oli kiva syödä miehen kanssa aamupalaa yhdessä. Aamupäivällä käytiin häkkivarastolla järjestelemässä ja kaivamassa sieltä säilytykseen lähteviä tavaroita. Äiti ja isä olivat tulossa hakemaan niitä. Kun mentiin varastolle, ihan järkytyin tavaramäärästä. Oon kyllä tiennyt, että tavaraa on paljon, mutta varasto oli niin täynnä, että sinne ei olisi mahtunut enää yhtään mitään. Ei edes yhtä vaatepussia tai henkarissa olevaa juhlatakkia. Hih naapureiden häkkivarastot näytti paljon järkevämmiltä. :)

Isojen tavaroiden, kuten lipasto ja pari taulua, lisäksi meillä on pitkään ollut varastossa erilaisia pienempiä tavaroita, joita ei vaan olla käytetty enää vuosiin. Pöytälamppuja, vanhoja mutta siistejä talvitakkeja, uudenveroinen paperiroskis, kesäisiä jakkaratuoleja jne. On ajateltu, että myydään ne, kun seuraavan kerran otetaan kirppispöytä. Tänä keväänä oltiin kuitenkin liian laiskoja ottamaan sitä asiaksi. Kun tänään taas jälleen kerran näin nuo tavarat, jokin raja ylittyi ja päätin, että nyt ne lähtee, vaikka niistä ei saataisi mitään rahaakaan! Aivan loistavaa, että mies oli samaa mieltä! Päätettiin tarjota niitä ensin mun äidille ja jos hän ei haluaisi niitä, niin kaikki loput lahjoitettaisiin SPR:n kirpputorille. Mikä helpotus!

Äiti otti mielellään lamput ym. heille tarpeelliset/käytännölliset tavarat. SPR:llekin jäi vielä viemistä, kun tavaraa on tosiaan paljon. Ajattelin alkuviikolla siivoilla lisää häkkivaraston laatikoita ja tehdä ronskilla kädellä niistä kuormaa SPR:lle. Puhuttiin jo miehen kanssa, että keskiviikkona voisi vaikka heittää tavarat autolla, ettei jäisi roikkumaan tämä asia.

Nyt on huojentunut olo, keventynyt. Kiitos tuhannesti äiti ja isä. Helpotitte huomattavasti meidän elämää ja vähensitte meidän stressiä.

Lastattiin tavarat äidin ja isän peräkärryyn, mies grillasi meille lounasta ja juotiin korvapuustikahvit. Siskon perhekin tuli käymään ja ihmeteltiin lasten kanssa meidän vauvan pienenpieniä vaatteita. Vaikka tämä päivä oli hulinainen, vauhdikas ja äänekäskin, oli tosi ihana nähdä tärkeitä ihmisiä. On hienoa, että asutaan kohtuullisen ajomatkan päässä meidän sukulaisista ja ystävistä. Muutama tärkeä ihminen asuu kauempana ja nähdään harvemmin, mikä aina surettaa, mutta melkein kaikki ovat täällä päin.

Nyt kun oon istuskellut tässä koneella taas hetken, niin ehkäpä sitä jaksaisi tehdä vielä tänään jotain pientä kaappien siivousta. Fiiliksen ja jaksamisen mukaan eletään. :)

Sairaalan synnytysvalmennus, rv 35+6

Sain taas tänään huokailla ja manailla meidän autoa. Sairaalan synnytysvalmennukseen oltiin lähdössä ja autopa ei lähtenytkään käyntiin. Jeejee. Matkaa sairaalalle kilsa pari, mutta kuten jo aiemmin totesin, polkupyörä ei ole ajokunnossa enkä olis raesateessa kyllä lähtenyt polkemaankaan. Bussilla tai kävellen ei olis ehditty millään. No onneksi 10 minuutin lataus lämpötolpassa auttoi Boraa piristymään ja päästiin sentään perille! Juuri ja juuri ajoissa! Minä kun niin tykkään tulla viimetipassa... not.

Auton akussa on jotain vikaa. Ärsyttää että ei saada laitettua sitä kuntoon. Ei ole edes meidän oma auto vaan anopin. Miestä ei huvita korjata/vaihtaa akkua. Huoh. Eniten mietin, että mitäs sitten kun pitäis lähteä synnyttämään?! Taksilla en aio mennä. Synnytysohjeissakin sanotaan, että alkuvaiheessa pitää olla mahdollisimman pitkään kotona. No siinä vaiheessa kun sitten oikeasti haluaa sairaalaan niin onpa kiva latailla auton akkua... :/ Tai jos meidän pienellä vauvalla olis neuvolakäynti tai pitäis lähteä käyttämään häntä muuten lääkärissä. Odottelepas siinä sitten auton yhteistyöhalua.. että niin.

Valmennus oli ihan mukava tilaisuus ja kätilön luennointi kesti kaksi tuntia. Banaanille ja vesipullolle tuli käyttöä, vaikka en ollut etukäteen uskonut. Vaikka ei opittu mitään ihmeellistä uutta, oli kiva kuulla nimenomaan meidän synnytyslaitoksen käytännöistä. Lopuksi saatiin mahdollisuus tutustua vastasyntyneiden teho-osastoon. Synnytyssaleihin ei päästy, mutta teho-osastollakin oli mukava kiertää. Siellä oli yhdessä huoneessa keskoskaappeja sievässä rivissä ja tunnelma koko osastolla oli rauhallinen ja tyyni. Osastolla hoidetaan keskosia ja erityishoitoa tarvitsevia vauvoja. Jotkut vauvat vain piipahtavat siellä ja jotkut ovat pidemmän aikaa. Tilojen esittelijä oli lämmin ja sydämellinen, jäi hyvä mieli. Tuli tunne, että vauvoista huolehditaan siellä varmasti tosi hyvin.

Nyt on valmennukset käyty ja paljon tietoa saatu. Enää vain odotellaan. :)

Illalla nähtiin miehen ystäviä ja joukossa oli sekä lapsiperheitä, raskaana olevia että lapsettomia. Kaikki heistä oli ihan tuttuja ihmisiä mullekin, mutta silti aika vieraita, kun nähdään kerran pari vuodessa, jos sitäkään. Oli mukavaa ja jaksoin hyvin. Huomasin kuitenkin, että olikin yhtäkkiä vaikea jutella niitä näitä näiden puolituttujen kanssa. Oli hankala keksiä kaikkia kiinnostavaa puhuttavaa, kun omassa mielessä pyöri vain synnytysvalmennuksen jutut ja kaikki muut vauva-asiat. En viitsinyt täyttää iltaa vauvoilla, kun en tiennyt lapsettomien ajatuksia aiheesta. Pelkäsin satuttavani vahingossa, jos vaikka ovat toivoneet lasta. Ikinä ei voi tietää.

Kohta vaihtuu päivä. Nyt iltatoimiin.

Vapaata velvotteista, rv 35+5

Näin viime yönä unta: Olin unohtanut, että mulla oli tekemättä vielä reilu viikko töitä... kaiken lisäksi olin mennyt aikaiseen aamuvuoroon, vaikka mun olisi pitänyt mennä vasta iltaan. Kauhea painajainen! ;)

Tänään vapaapäivä kaikista velvotteista. Tästä piti tulla oikeastaan kotipäivä, mutta taidan lähteä ensin ostoksille kaupungille. Ostoslistalla mm. jumppapallo, huulirasva ja pyykkipoikia. Ostosten jälkeen voisi vaikka leipoa pullaa pakkaseen ensi viikon työkaveritreffejä ja muitakin kyläilyjä ajatellen. Siis jos jaksaa. Iltapäivällä tulee miehen kaveri kylään, sama joka oli eilenkin, pelailevat pikku-ukkopelejään. Vaatekaapin voisi myös ihan oikeasti taas siivota. Jos jaksaa ja innostaa. :)

Vointi on hyvä, ei erityistä uutta. En vieläkään usko, että ollaan jo näin pitkällä. Tykkään edelleen mun kasvavasta mahasta enkä ole vielä yhtään kyllästynyt raskaana olemiseen. Jalkapohjat alkavat tosin kipuilla uudenlaisesti: kantapäät väsyvät ja päkijät saattavat olla arat jos oon seisonut/kävellyt paljon. Paino lienee jakautunut enemmän kantapäille. Mutta se ei iso ongelma. Oma vartalo tuntuu varmaan jännältä sitten synnytyksen jälkeen, ehkä kevyeltä? Ihana nähdä meidän vauva pian!

Ajan puutetta, rv 35+4

Hyvää vappua!

Eilen yllätin itseni innostumalla siivoamisesta. Huh! Siivosin valehtelematta viisi tuntia putkeen, jonka jälkeen iskikin sitten jalkoihin väsy. Lepohetken jälkeen vielä imuroin ja silitin kesäverhot. Siivosin yksin meidän koko kodin. Rauhalliseen tahtiin touhusin, mutta iltapäivällä toki oli vähän nuupahtanut olo. Tosin erittäin tyytyväinen puhtaaseen kotiin. :)

Siivousrumban jälkeen ehdin juuri ja juuri siistiytyä ennen ystäväpariskunnan saapumista. Ilta oli mukavan rauhallinen: syötiin herkullisia tortilloja ja munkkeja sekä naurettiin.

Tänä aamuna taas käsittelin tätä äitiyslomalle jäämistä. :) En vieläkään tunnu tajuavan, että mun ei tarvitse mennä töihin tosi pitkään aikaan. Välillä joku sellainen työstressi tulee mieleen ja sitten tuntuu tosi ihmeelliseltä tajuta, että enhän mä mene töihin.. en ensi viikolla, en ensi kuussa, tuskin ensi vuonnakaan vielä.

Samalla kun yritän tajuta tätä äitiyslomaa, päivät jatkavat vauhtiaan ja jopa kiihdyttävät sitä. Varmaan tämä toiminnantäyteinen viikko vielä entisestään lisää ajanjuoksun tunnetta. Touhua on ollut niin, että oon unohtanut kertoa esim. maanantaisesta perhevalmennukseen sisältyneestä imetysvalmennuksesta. Vaikka eipähän siellä mitään ihmeellistä uutta ollut. Hyvillä mielin ja luottavaisena suhtaudun imetykseen. Tietoja on nyt saatu. Etukäteen en osaa murehtia, että jos imetys ei jostain syystä onnistuisikaan. Sellaisella asenteella mennään, että jos tulee haasteita niin selvitellään niitä sitten.

On ihanaa, että ihmiset ottavat yhteyttä ja haluavat nähdä ennen vauvan syntymää. Juuri äsken soi puhelin ja appiukko soitti. En vaan millään jaksanut vastata, kun arvasin jo, että varmaan ehdottaisivat meille syömistreffejä, joille ei nyt tunnu olevan yhtään aikaa/jaksamista. Tällä ja ensi viikolla mulle tärkeintä on, että ehdin nähdä mun läheisimpiä ihmisiä ja tehdä edes joitain niistä asioista, joita suunnittelin tekeväni jo tällä kuluvalla viikolla. Ihme kiire.

Nyt pois koneelta lounasta syömään.