Tänään tajuttiin miehen kanssa, että mun maha tuntuu ja näyttää kasvaneen aika paljon nyt viimeisten kahden viikon aikana. Työkaveri, jonka näin viikon tauon jälkeen, ihmetteli samaa.
Kieltämättä oon itekin huomannut, että jos yritän mennä kapeasta välistä, maha osuukin yllättäen esteeseen enkä mahdukaan. :) Sohvallakin pitää jo miehen kanssa köllötellessä miettiä, että miten mahdutaan vierekkäin niin, että mulla on hyvä asento sekä selälle että mahalle ja että mies ei tipahda lattialle.
Vaatteissa oon tykänny nyt käyttää uutta äitiysfarkkuhametta ja äitiyslegginssejä. Ne ei suuremmin kiristä, vaikka eilen ja tänään nekin tuntui ahdistavilta ja iltapäivällä oli mahalla selkeät jäljet niiden yläresoreista. Yhtenä iltana laitoin pienen iltaulkoilun ajaksi päälleni vanhan talvitakin, jota ei päivänvalossa voikaan enää käyttää kun väri haalistunut ja napit lähteneet. Vetoketju meni kiinni juuri ja juuri, vetskarin päälle tulevat napit ei. Ihan hassua.
Odotan jo kovasti kevättä. Valaisevaa ja lempeästi lämmittävää aurinkoa erityisesti. Ja kevään tuoksua. Mekkoilmoja. Iloitsen siitä, että vauva syntyy nimenomaan kesällä. Kesä on jotenkin leppoisaa aikaa. Vaikka nautin talven tunnelmallisista illoista ja kaipaan syksyisin jo kirkasta tähtitaivasta, kesään liittyy aina erityistä iloa. Kävelyt lämpimissä kesäilloissa, rennot piknik-löhöilyt puiston nurmikolla, koivun tuoksu, grillailu ystävien kanssa, kaunis kaupunkitunnelma ja iloiset ihmiset. Huoh, vielä vähän pitää odottaa. Ja ensi kesää odotankin tietysti erityisellä onnellisuudella ja jännityksellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti