Yhteenvetoa perätilasynnytyksestä

Haluan vielä kirjoittaa tähän yhteenvetotyylisesti fiiliksiä nimenomaan perätilasynnytykseen liittyen, koska pohdin synnytystapaa niin pitkään. 

Oltaisiin varmaan kallistuttu sektioon, elleivät lääkärit ja kätilöt olisi niin vankasti suositelleet alatiesynnytystä. Pelkäsin mm. että ponnistusvaiheessa huomataankin, että vauvan pää ei mahdukaan. Vauvaa kuitenkin ultrattiin etukäteen ja lantion magneettikuvaukset osoittivat vauvan mahtuvan tulemaan alakautta. Synnyttämään lähtiessä olin luottavainen ja tyytyväinen, että pääsisin todennäköisesti synnyttämään alakautta.

Synnyttäminen on aina jokseenkin riskialtista, oli vauva miten päin tahansa. Tai siis se on iso juttu keholle. Riippumatta siitä miten se tapahtuu. Toisaalta yleensä synnytykset kuitenkin päättyvät onnellisesti vauvan saapumiseen, tavalla tai toisella. Yllätyksiä voi silti aina tulla eikä asioita voi oikein suunnitella etukäteen. Jokainen synnytys on myös omanlaisensa. Siksi voin kertoa vain omat kokemukseni ja jos niistä joku saa apua omaan päätöksentekoonsa suuntaan tai toiseen, niin hyvä.

Minulla sattui olemaan tosi hyvä perätilasynnytys ja olen niin onnellinen siitä! Se osittain korjasi kahden vuoden takaisia pelkojani ja pientä epäonnistumisen tunnetta, joka silloin jäi kytemään. On ihanaa, kun voin kaikkien nettipalstojen kauhukertomusten jälkeen kirjoittaa tänne vain hyviä kokemuksia perätilasynnytyksestä.

Tässä muutama juttu listattuna:

- Lapsivesien mentyä minun ei tarvinnut mennä sairaalaan ambulanssilla eikä mitenkään vaakatasossa, niin kuin olin netistä lukenut. Riitti, että lähdettiin heti kun päästiin.

- Muutenkaan minun ei missään vaiheessa tarvinnut varoa seisomista tai kävelemistä napanuoran luiskahtamisen pelossa. Vaikka siis vauva oli melko ylhäällä pitkään. Päinvastoin osastollakin kannustettiin ottamaan supistuksia vastaan liikkuen ja vinkattiin, että saisin halutessani lähteä sairaalan muillekin käytäville käppäilemään. En kylläkään siinä vaiheessa enää pystynyt.

- Raivotarjonnassa olevan mahavauvan kanssa olisin saanut jäädä kotiin vielä moniksi tunneiksi. Tuntuikin vähän hölmöltä odotella omaa vuoroa synnytysvastaanotossa, kun toinen äiti tuli tuskissaan ja minä vaan naureskelin vähän hermostuneena ja olin kuin hammaslääkäriin menossa. Toisaalta ei osastolla olemisessa mitään suurempaa vikaa ollut. Oli vain tylsää ja tietysti vähän ankeaa olla poissa kotoa. Osastolla sain kuitenkin jatkuvaa hoitoa ja valmista ruokaa. Vauvasta otettiin käyrää useita kertoja ja tilannetta seurattiin aktiivisesti.

- Kivunlievitys oli ihan samanlaista kuin muillakin synnyttäjillä. Minä muuten huomasin, että yhteen paperiin oli kirjattu minulle "synnytyspelko", joten ehkä sekin vaikutti nopeisiin ratkaisuihin kivunlievityksessä.

- Ponnistusvaiheessa nk. poikkipöytä ei ollut niin pelottava kuin miltä se kuulosti. Oli mukava kun jalat sai tukevasti pehmeisiin telineisiin. Jalat eivät siis väsyneet lainkaan. Tuntui helpommalta kuin esikoista ponnistaessa jalat kätilöiden vartaloita vasten. Ponnistusasentoa ei siis saanut itse valita. Poikkipöydässä lääkärit näkevät parhaiten vauvan.

- Koko synnytys tuntui rauhallisemmalta kuin viimeksi. Pehmeän pepun syntyminen ei sattunut ja paikat antoivat myöten jotenkin helpommin, kun peppu oli ensin rauhassa raivannut tietä vauvan päälle. Myös tunnelma synnytyssalissa oli levollisempi, kun aluksi vain odoteltiin. Semmoinen hosuminen ja hätäily olivat poissa.

- Pään auttaminen ulos kesti hetken, mutta itse toimenpide ei sattunut. Vain odottaminen kovassa venytyksessä teki ilkeää.

- Vauvan sukupuoli nähtiin jo ennen hänen syntymistään.

- Yllätyin kyllä kovasti, kun selvisi vauvan todellinen syntymäpaino. Ei noihin painoarvioihin voi oikein luottaa. Ne voivat erään kätilön mielestä kuulemma heittää puolikin kiloa suuntaansa. Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin.

- Vaikka perätilasynnytys oli henkilökunnalle selvästi kuitenkin aika harvinainen juttu meidän sairaalassa, minulla oli luottavainen olo. Erikoislääkärin läsnäolo teki sen, koska hän oli selvästi ammattilainen.


Koko synnytys oli yllättävän miellyttävä kokemus. Ennen puudutuksia supistukset sattuivat kovasti joo ihan niin kuin esikoisenkin aikaan, mutta loppuvaihe oli huomattavasti parempi, helpompi, kevyempi, jouhevampi ja lähes kivuton. Näihin toki ei välttämättä vauvan tarjonta vaikuttanut. Silti oli ihanaa, että oli niin hyvä kokemus tällä kertaa. Että vaikka ensimmäisellä kerralla oli kaikenlaista säätöä, tällä kertaa kaikki sujui hienosti.

Vastaan mielelläni lisäkysymyksiin tämän tekstin kommenttikentässä, jos unohdin kertoa jotain olennaista ja jotakin kiinnostaa. Itse yritin ennen synnytystä etsiä tietoa netistä ja aika vähän löysin kunnollisia kokemuksia. Siis pelottelukertomusten lisäksi. Tai sitten lukemani jutut olivat kymmenenkin vuotta vanhoja.