Tahtoo liikkumaan! Rv 38+5

Kaihoisasti katselen syksyn ryhmäliikunta-aikatauluja ja vähän pessimististen/realististen lasien läpi mietin omia mahdollisuuksia osallistua eri tunneille. Kroppa ja mieli huutaa liikkumaan. Saamaan hikeä pintaan. Toimimaan vapaasti ilman näitä liitoskipuja tai mitä lie, ilman pelkoa kuopuksen hytkymisestä mukana, ilman herkkää supistelua. Pääkoppa kaipaa syventymistä omiin liikuntatavoitteisiin ja keskittymisrauhaa liikuntasuoritukseen. Sitä viikoittaista pientä omaa aikaa, jonka aion syksyllä, pienestä vauvasta huolimatta, itselleni taas järjestää.

Tytöllä alkaa oma 2-3-vuotiaiden jumppa tällä viikolla. Mies on luvannut ottaa vastuun siitä, mukavaa! Tytön ja isin yhteinen harrastus. <3 Miehelläkin alkaa omat työporukan liikuntapelit. Myös minun kuntokeskus järjestää viikonloppuisin aikuinen-lapsijumppaa, jota olisi hauska kokeilla kunhan ensin rauhassa palaudun synnytyksestä. Muita omia liikuntatunteja en ole vielä uskaltanut selailla tarkemmin.

Kuten jo sanoin, en uskalla toivoa, että kovin pian pääsisin itse jumppaan tai vaikkapa juoksulenkille. Yritän mielessäni varautua pitkään toipumisaikaan synnytyksen jälkeen ja toivon, että voisin sitten vaikka iloisesti yllättyä. Tai jotain. Ja varmaan oon taas ihan väsynytkin pienen vauvan kanssa. Ja huonokuntoisena voi olla taas työlästä aloittaa liikunta. Ja toipuminen voi kestää, oli sitten kyseessä alatiesynnytys tai sektio. Mutta niinhän se on, että sitä on helppo kaivata, jota ei saa sillä hetkellä. ;)

Kävelylenkeistä en oikein välitä. Ehkä niihin joutuu taas totuttautumaan, että pienempi lapsi menisi unille kätevästi ja isompi pääsisi ulkoilemaan. On vain niin tylsää kulkea aina näitä samoja reittejä. Kokeiltiin muuten ystävien seisomalautaa ja ainakin näin aluksi neitokainen on ollut siihen kovin ihastunut. Kävivät jo isin kanssa yhtenä päivänä testiajelulla. Ostetaan varmaan samanlainen meille omaksi. Voihan kuntokeskuksessakin toki käydä aluksi rauhallisemmilla tunneilla itseään kuulostellen. Heti ei tarvitse hypätä pumppiin tai vauhdikkaaseen zumbaan.

Kuten voitte tästä arvata, liikunta on jäänyt todella vähiin raskauden aikana. Aluksi harmitti tosi paljon, koska raskauden alkuvaiheessa mulla oli meneillään ihan hyvä liikuntainto pt-ryhmätuntien myötä. Niiden loputtua tulikin sitten sitä kovaa väsymystä, joka tuntui kestävän ja kestävän. Nyt loppuraskaudessa olisin voinut liikkua enemmänkin. Jotenkin vain taas luovutin ja olin laiska, oli vaikea saada liikkumista rutiiniksi. Ja varmaan olen ollut jonkin verran masentunut, tai ainakin stressaantunut ja väsynyt edelleen. Laitoin väsymyksen alkaessa kuntokeskuksen jäsenyyden tauolle, mutta olisi ehkä vain pitänyt yrittää löytää heidän tarjonnastaan joku uusi kevyt tunti pt-treenien loppumisen jälkeen. Se kävely paikasta toiseen kun ei vaan oikein hotsita. Mutta olin pihikin ja halusin säästää rahaa kalliiden pt-treenien jälkeen.

Kyllä se tästä. Aina voi aloittaa uudelleen. Ehkä liikuntakin on yksi syy, että toivoisin synnytyksen nyt vain pian käynnistyvän. Että pääsisin toipumaan. Että uskaltaisin vielä synnyttää alakautta ja siten ehkä toipuisin sektiota nopeammin. Mutta kuten sanoin, ei näitä voi tietää etukäteen. Mitään synnytykseen ja pikkuvauva-arkeen liittyvää ei voi tietää etukäteen. Täytyy elää tilanteen mukaan ja toivoa parasta.

Tällä hetkellä minun kävelyvauhti on pääosin tosi hiljaista. Välillä pystyn kulkemaan hetken tavallisen rauhallisesti, mutta heti jos matka on 100 metriä pidempi tai kannan jotain tai työnnän rattaita tai otan muutaman vauhdikkaamman askeleen, täytyy hidastaa ihan semmoiseksi köpöttelyksi. Mutta ei ole enää kauaa tämmöistä, toivon. Nyt vaan harmittaa juurikin nuo aurinkoiset syyskelit. Kun ihanasta ilmasta huolimatta ei tee mieli lähteä edes ulos, kun ei pysy edes kaksivuotiaan perässä.