sunnuntai 14. elokuuta 2016

Yöunien merkitys

Oih mikä autuus! Nukuin piiiiiitkästä aikaa koko yön putkeen heräämättä kertaakaan. Mitä ihmettä täällä tapahtuu?! Yleensä käyn 2-3 kertaa pissalla yön aikana ja herään kääntämään kylkeä monia kertoja. Ja yleensä lapsikin itkeskelee muutaman kerran yössä ja monesti mies joutuu nousta häntä lohduttamaan. Herään herkästi kaikkeen.

Eilen oli ihan tavallinen päivä. Toki saatiin rakas mies ja "ina iti" (ihana isi) takaisin kotiin ja lapsi ulkoili iltapäivän sateessa isin kanssa pari tuntia. Minä laitoin vihdoin vauvanvaatteet siististi vaatekaappiin ja karsin omasta kaapista käyttämättömiksi jäävät äitiysvaatteet. Ja oltiin toki väsyneitäkin edellisestä yöstä. Mutta mitään erikoista tai uutta ei tapahtunut. Nukuttiin vaan kaikki aamuun asti. Toki yöt alkaa olla jo aika pimeitä ja kylmiäkin.

Lapselle laitoin paksumman peiton takaisin. Meillä on ollut tosi kuuma koti koko kesän ja nukuttu pelkillä lakanoilla. Nyt varmasti jo ihan tarvitseekin paksua peittoa, varsinkin mies ja tyttö. Minä oon ollut tosi kuumissani tämän mahan kanssa. Tosin sekin oli erittäin erikoista tänä aamuna, että noustuani aamutoimia tekemään minua paleli! Siis ihan ihmeellistä oikeasti! En ole todellakaan palellut viime talven jälkeen! Päinvastoin olen jo pitkään talsinut täällä kotona puolialasti kaiket päivät ja harmitellutkin, kun ei ole voinut pitää mitään kivoja vaatteita tai edes mahan tukivyötä.

Mutta ai että mikä olo nyt! Tämmöiseltäkö elämä voi tuntua? Tämmöinenkö olen oikeasti? Näin pirteä ja levollinen? Unella on kyllä tosi iso merkitys kaikkeen. Vähän kyllä hirvittää, saanko nukuttua seuraavaan vuoteen näin hyvin. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti