Kääntöyritys ja synnytyssuunnitelmaa, rv 36+1

Kovin lääkäriaiheisissa merkeissä on oltu pari päivää. Satulintu on innostunut leikkimään ihania lääkärileikkejä pupunsa kanssa: mittaillut kuumetta, antanut lääkettä, laittanut laastareita ja siteitä sekä muutenkin hoivaillut. Me käytiin miehen kanssa eilen sairaalassa poliklinikalla katselemassa mahavauvaa ja yrittämässä ulkokäännöstä.

Meidän rakas mahavauva painaa nyt noin 2,9 kg. <3 Aika tarkalleen keskikäyrällä mennään. Majailee peppu alhaalla, toinen jalka koukussa ja toinen suorassa nk. linkkuveitsenä. Pää oikealla puolella ja jalat vasemmalla, niin kuin tiesinkin.

Kääntöyritys ja poliklinikkakäynti. Poliklinikalle piti mennä 6 tunnin paaston jälkeen. Aamulla mulla oli ihan kamala jano niin kuin aina, mutta yritin vain unohtaa sen ja otin pienet eväät mukaan sairaalaan. Paasto siksi, että lääkärin mukaan joskus tosi harvoin kääntöyrityksessä käy niin, että vauvalle tulee ongelmia napanuoran kanssa tai muuten ja joudutaan hätäsektioon samantien. Sain myös käteeni tunnistenauhan samasta syystä. Oltiin etukäteen miehen kanssa päätetty, että yritetään käännöstä, jos lääkäri on sitä mieltä että se on mahdollista. Lääkärin mukaan alle puolet saadaan käännettyä.

Ensin oltiin kätilön kanssa puolisen tuntia ja otettiin vauvan sydänkäyrää ja multa verenpaine. Molemmat hyviä, verenpaine jopa yllättävän matala. Kätilö kyseli meidän ajatuksia ja puhui meille ummet ja lammet perätilasynnytyksen hyvistä puolista kuulematta meidän huolia siitä. Sanottiin siis huolistamme ja esikoisen synnytyksen mieltä painavista vaiheista, mutta nuori kätilö ei jotenkin näyttänyt niistä paljonkaan välittävän. Siitä tuli hämmentynyt olo.

Pian päästiin lääkärin luo ja tarkastettiin ultralla vauvan koko ja tarjonta. Oli ihana nähdä vilaus vauvasta, vaikka eri kehonosat toki vain käväisivät ruudulla lääkärin katsellessa edellytyksiä kääntämiselle.

Kääntämisyrityksessä minun ei tarvinnut tehdä muuta kuin yrittää olla mahdollisimman rentona ja vastustelematta lihaksilla. Lääkäri nosti toisella kädellä vauvan peppua ja toisen käden peukalolla painoi kovaa minun ylävatsasta ohjaten päätä kääntymään. Kätilö ultrasi muutaman kerran samalla. Mulle tuli melko pian huono olo, mutta kiilatyyny toisen kyljen alla auttoi. Selällään siis olin. Vauvan peppu liikkui hyvin, mutta pää jumitti johonkin, lääkäri arveli että istukkaan. Ei siis kääntynyt, vaikka lääkäri yritti muutaman kerran ja painoi peukalollaan tosi lujaa. Toimenpide oli melkoisen epämiellyttävä ja vähän kipeä, mutta kestettävissä hyvän asian vuoksi. Edelleen ylävatsassa on kipeä kohta, siinä mistä lääkäri painoi sormella.

Lääkärin kanssa vielä juteltiin synnytystavoista muutamalla sanalla ja päätettiin miehen kanssa, että kuvataan nyt kuitenkin lantio magneettikuvauksella kun lääkäri sitä heti tarjosi. Käännösyrityksen jälkeen makoilin vielä sängyllä toisessa huoneessa ja vauvan sydänkäyrää seurattiin puolisen tuntia. Kätilön kanssa puhuttiin synnytyksestä ja sain esitietokaavakkeen magneettikuvausta varten. Toinen kätilö huikkasi ovelta, että voin samantien mennä päivystysasiakkaana kuvaukseen eli sinne siis suunnistin sairaalan sokkeloisia käytäviä pitkin. Lääkäri lupasi soitella tuloksia seuraavana päivänä.

Magneettikuvaus. Mulla oli kauhea jano ja nälkä lääkärikäynnin jälkeen enkä tajunnut kysyä keltään, saanko syödä jo. Magneettikuvauksen odotustilassa sinnittelin puolisen tuntia kunnes kysyin asiaa kaikkitietävältä Googlelta, jonka mukaan magneettikuvausta varten ei tarvitse paastota. Niinpä vähän epävarmana hörpin pillimehua ja syksyn ekan kotimaisen omenan. 

Pian eväiden jälkeen pääsinkin kuvaukseen. Tavarat jätettiin lukolliseen kaappiin ja varmistettiin, että mitään metalliosia ei ole vaatteissa. Vaatteet päällä menin makaamaan laverille ja hoitaja antoi kahdet kuulosuojaimet: tulpat ja päälle vielä isommat suojaimet. Käteeni sain kutsuntanapin, jolla saisin hoitajan tarvittaessa luokseni. Ohjeena oli vain olla liikkumatta. Peti jossa makasin, liukui ison magneettikuvauskoneen sisään ja käsiä piti pitää ihan lähellä vartaloa jotta mahduin pömpelin sisään. Mietin vain, mitenkähän vähän isompien ihmisten käy, mahtuvatko ollenkaan. Kasvojen kohdalla puhalsi raikas ilma ja valo kajasti takaani. Laitoin kuitenkin silmät kiinni, ettei lievä ahtaanpaikankammoni pääsisi valloilleen. Keskityin hengitykseen ja omiin ajatuksiini. Kone alkoi pitää vaihtelevaa kovaa ääntä: pauketta ja 90-luvun köppäisistä pc-ampumispeleistä tuttua räiskintää. Välillä peti tärisi hieman. Koko kuvaus kesti noin 5-10 minuuttia. Mahavauva varmaan ihmetteli kovaa meteliä ja potkiskelikin vähän tutkimuksen aikana. Päästyäni putkesta hain tavarani ja lähdin kahvioon odottamaan miehen tarjoamaa kyytiä kotiin. Kahviossa oli hauska katsella ihmisten kirjoa. Kodin, leikkipuiston ja lähikaupan väliä kulkiessa sitä ei edes muista, miten eri-ikäisiä ja erityylisiä ihmisiä kaupungissa asuu. Heh oonkohan ollut vähän liikaa kotiseinien sisällä?

Synnytystavan pähkäilyä. Tänään lääkäri soitti magneettikuvauksen tuloksia ja jatkosuunnitelmia. Kuvausten perusteella vauva mahtuisi syntymään alateitse perätilassa. Lääkäri oli oikein asiallinen ja empaattinenkin, toisin kuin kätilö eilen. Hän kysyi vielä ajatuksiamme ja sanoin suoraan, että kovin ristiriitaiset fiilikset meillä vielä on. Oltiin jo lähes päätetty sektiosta ennen käyntiä ja minua ärsytti kätilön kiihkeä palopuhe pt-synnytyksen puolesta. 

Lääkäri sanoi, että suunniteltu sektio ja suunniteltu perätilasynnytys (magneettikuvauksineen ym. tutkimuksineen) ovat vauvalle yhtä turvallisia/riskialttiita. Sanoinkin, että tästä aiheesta on erittäin vaikea löytää faktatietoa ja monella tuntuu olevan kovin tunnepitoisia mielipiteitä ja kauhutarinoita. Paljon pelotellaan sektion verenvuodolla ja hankalalla/pitkällä toipumisella sekä varsinkin pt-synnytyksen suhteen vauvan happivajeella ym. Lääkäri ja kätilö kuitenkin sanoivat, että ei perätilasynnytykseen päästetä, jos on jotain erityisiä riskitekijöitä. Pt-synnytyksestä myös siirrytään kesken kaiken kevyin perustein sektioon, esim. jos vauvan sydänkäyrä näyttää yhtään viitteitä ahdingosta. Nk. pinniä kun ei voida laittaa vauvan päähän ja pepusta otetut arvot eivät kuulemma ole yhtä luotettavia vauvan voinnin arvioinnissa. Perätilassa napanuora joutuu vähän enemmän puristuksiin vauvan kehon ja synnytyskanavan välillä, mutta normaalitilanteessa vauva sen kuulemma kestää. Napanuora kulkee siis jossain vauvan pään vieressä vauvan liikkuessa synnytyskanavassa.

Perätilasynnytyksessä:
- Lapsiveden mennessä täytyy mennä heti sairaalaan makuuasennossa tai kontillaan, jotta napanuora ei luiskahda ulos. Raivotarjonnassa vauvan pää estää tämän. Lääkärin mukaan vauvan pepun kiinnityttyä lantioon tätä vaaraa ei kuitenkaan enää ole eli kaikenlainen liikkuminen on sitten taas mahdollista.
- Kivunlievitys avautumisvaiheessa on samanlaista kuin muutenkin.
- Ponnistusvaihe saattaa tapahtua puoli-istuvassa asennossa. Tästä en kysynyt lääkäriltä, mutta näin olen kuullut.
- Vauvan annetaan syntyä lapaluihinsa asti itsekseen. Tämän jälkeen lääkäri auttaa vauvan hartiat ja pään syntymään melko nopeasti. Näin mulle kerrottiin.
- Vauvalle annetaan yhdet ylimääräiset apgar-pisteet, käsitin.
- Synnytyssalissa on luultavasti paljon porukkaa oppimismielessä.
- Perätilasynnytyksessä voi olla jopa levollisempi ja rauhallisempi meininki kuin muuten olisi, juuri sen takia että vauva saa rauhassa syntyä puoliväliin asti ja että ensin tuleva peppu ei ole yhtä iso kuin pää. Toki imukuppia ei voida käyttää.
- Usein kuulee puhuttavan, että perätilasynnytyksessä synnyttäjällä täytyisi olla erityisen suuri motivaatio ponnistusvaiheeseen. Juuri siksi, että vauva pitäisi saada työnnettyä puoliväliin asti ilman apukeinoja. Tämä on kuitenkin jotenkin häirinnyt minua ja oon miettinyt, että mikä superihminen täytyy sitten olla. Siis oon miettinyt, että eikö nyt jokaisella synnytyssupistuksia kokevalla ole motivaatiota ponnistaa vauva ulos ja helpottaa näin myös omaa oloaan?! :D

Kätilö sanoi, että perätilasynnytyksiä tulee heille säännöllisesti, jonka tulkitsin "silloin tällöin". Ei joka viikko. Vähän ärsyttää ajatuksena se, että juuri me oltaisiin heille nk. oppimismateriaalia. Että synnytyssali olisi täynnä kaikenlaista sekalaista porukkaa, kun muutenkin itseä jännittää koko tilanne. Toisaalta ei se varmaan oikeasti haittaisi paljonkaan, mutta mitään tuijottavia pällistelijöitä en paikalle kaipaa. En sitten tiedä, voiko näistä ylimääräisistä silmäpareista kieltäytyäkään. Luulisi että se olisi kuitenkin synnyttävän äidin oikeus.

Alustava synnytyssuunnitelma. Kuten varmaan on nähtävissä, vankka sektiopäätös onkin saanut nyt taas rinnalleen toisen vaihtoehdon. Olisipa vain helppoa kun olisi selkeä mielipide tästä asiasta. Vaikea valinta siis. Toisaalta kyllä alatiesynnytys houkuttelee kovasti. Silti se jännittää vähintään yhtä paljon. Tunteet tulevat aaltoina.

Tällä hetkellä suunnitelma on se, että saadaan uusi lääkäriaika jonnekin 39. raskausviikolle. Jos vauva päättää lähteä syntymään sitä ennen, yritetään alakautta. Se tuntuu ihan mielekkäältä, koska vauva ei ole tuolloin ainakaan vielä liian iso omasta mielestäni. Kontrollikäynnillä ultrataan uudestaan vauvan koko ja erityisesti pää. Vauvan pään ja minun vartalon suhde tarkastetaan. Tarvittaessa ja halutessamme sitten sovitaan sektiopäivä tai jäädään vielä odottelemaan. Tavallaan toivon, että vauva syntyisi vähän etuajassa niin päästäisi kokeilemaan alatiesynnytystä ilman pelkoa liian suuresta vauvasta. Epäilen kuitenkin. Vaikka mulla onkin ollut koko loppuraskauden sisäinen tunne, että tämä voi syntyä jopa ennen laskettua aikaa, tuskinpa kuitenkaan. Luulen, että ainakin sinne lasketun ajan tienoille mennään. Perätilavauvoja ei kuulemma kuitenkaan kai yleensä aleta käynnistämään, näin lääkäri sanoi.

Aika menee ihan naurettavan nopeasti. Päivät hujahtavat remonttijutuissa ja tavallisissa arkipuuhissa. On nautittu kovasti miehen kesälomasta, joka jatkuu vielä ensi viikon. Mitään ihmeempää ei olla tehty, mutta iloittu yhteisistä aamuhetkistä ja perheen ruokailuista. Ulkoiltu porukalla ja lapsikin on ollut silminnähden onnellinen isin läsnäolosta ja leikeistä isin kanssa. Toki hoidettu noita remppa-asioita lähes joka päivä: valittu rautakaupasta kattomateriaaleja, wc-pönttöjä ja muita sekä mies on käynyt uudella asunnolla sähkömiehen, remppapomon ja remonttitarkastajan juttusilla. Siinä se aika onkin mennyt. Sadesäät on vähän sotkeneet meidän suunnitelmia esim. eläinpiharetken suhteen, mutta jospa sinne päästäisiin tässä lähipäivinä.

Jos päivät juoksevat, niin kyllä nämä raskausviikotkin! Vauvan sänky on onneksi nyt ihan käyttövalmiina ja 56cm vaatteet kaapissa odottamassa. Pikkuruiset vaipat aseteltu hoitopöydälle ja uudetkin harsot pesty. Anoppikin taitaa olla jo hälytysvalmiudessa päivin ja öin, näin ainakin itse sanoi. :) Oli ihana nähdä vauva taas ultrassa, pieni rakkaus. Hurjalta tuntuu, että viikon päästä vauva on täysiaikainen. Se tuntuu hienolta. <3 Ja ihana oli kuulla, että painoarviokin on jo nyt oikein mainio.

Nyt vain mielenkiinnolla odottelemaan kontrolliaikaa polille ja etenkin sitä, milloin vauva päättää sitten saapua. Viime päivinä on ollut taas uusia isoja kipuja nivusissa (liitoskipuja kai). Muutenkin olo on muuttunut vaivalloisemmaksi kuin aiemmin. Tuleva isosisko puhuu päivittäin vauvasta ja varmasti jo aistii, että vauvan saapuminen lähestyy. Sanoo ottavansa vauvan syliin ja on puhuttu, että yhdessä sitten hoidetaan meidän vauvaa. Täytynee ostaa jo kaappiin jotain uusia kivoja leluja/kirjoja, joita voi sitten antaa hänelle kuopuksen synnyttyä. Tekisi mieli hankkia ainakin pienet sählymailat ja yksi kiva traktorikirja, jota on lainattu kirjastosta jokunen kuukausi sitten.