Kävinpäs viikonloppuna Tallinnassa naisporukalla! En voinut asiasta etukäteen tänne kirjoitella, kun kyseessä olivat ihanan ystäväni yllätyspolttarit.
Menin jo perjantaina päivällä Helsinkiin ja nautiskelin siellä kaupunkitunnelmasta muutamia tunteja ennen toisen ystävän saapumista. Kävin Silvoplee-kasvisravintolassa lounaalla, käveleskelin puistossa ja kaduilla, shoppailin lapselle kirjakaupassa, söin tuoreita mansikoita hotellihuoneessa lojuen. Ystävän saavuttua käytiin syömässä Lönnrotinkadulla Naughty BRGR:ssa, jossa ystävä sai hyvän lihahampparin, mutta minun kasvisburgeri jäi vähän vaisuksi. Bataattiranskalaiset ranch-dipillä kyllä olivat huippuhyvät!
Lauantaina aamulla lähdettiin isolla porukalla lautalla kohti Tallinnaa. Polttarisankari oli jo mennyt edeltä luullen olevansa tavallisella laivareissulla. Kokonaisuudessaan polttarit menivät kyllä tosi kivasti ja oli harvinaisen helppoa olla näiden entuudestaan vieraiden ihmisten seurassa 1,5 päivää. Toisaalta kyllä jo lauantai-iltana kaipasin omaa rauhallista aikaa ja sunnuntaina huokaisin pitkään istuessani kotimatkalla läheisen ystävän kanssa. Päivät olivat tietenkin tarkkaan aikataulutettuja ja koko ajan oltiin menossa jonnekin, yleensä pienellä hopulla, tiiviisti isolla porukalla. Mutta muuten retki oli oikein mukava ja onnistunut!
Mies laittoi ihania videoita ja kuvia mulle lapsesta ja itsestään. Oli helpottavaa nähdä, miten edellisinä päivinä niin äitiriippuvainen lapsi olikin nyt niin onnellinen aamulla isin nähdessään. Sanottiin lapselle, että äiti lähti "laivamatkalle" ja katsottiin netistä laivan kuvakin. Aamulla isin kanssa herätessään muisti heti äidin olevan laivassa ja oli jotenkin niin onnellisen oloinen ymmärtäessään asian. Mies oli viikonlopun aikana käynyt lapsen kanssa kahdessa mummolassa ja mummu oli myös käynyt yhtenä päivänä kylässä. Minun tullessa kotiin täällä oli siivottu ja ruoka valmiina. Pisteet miehelle!
Kyllä se lapsi ja mies vaan aina ovat mielessä, vaikka menisi missä maailmalla. Joka päivä ja vähintään joka toinen tunti heitä ainakin ajattelee, useamminkin. Katsoin saamiani videoitakin monta kertaa, kun lapsi oli niin hauska iloitessaan pikkuhousuistaan ("pippu ottu") ja lähetti puhelimeen terkkuja ("tättu, tättu, tättu") ja nauroi ja pomppi ja potki palloa ja iloiten riehui. Ja tietenkin mulla oli vähän harmi ja haikeus olla reissussa juuri lapsen synttäripäivänä, mutta on niitä synttäreitä toki fiilistelty ja juteltu jo monia päiviä etukäteen. Ja vieläkin puhe niistä jatkuu, kun ensi viikonloppuna juhlitaan vielä sukulaisten kanssa.
Kotiin palatessani lapsi oli mukamas taas kasvanut ihan kauheasti. Taas kerran huomasin, miten osaava hän jo on. Siis miten paljon ymmärtää kaikkea ja muistaa. Osasi esim. kertoa mitä olivat syöneet mummulassa ja mitä oli tehnyt puistossa toisen mummun kanssa. Meidän kaksivuotias. <3
Reissussa muuten mulla supisteli mahaa ensimmäisiä kertoja. Tai ainakin luulen niitä harjoitussupistuksiksi. Ylämaha kovettui kivuttomasti ja tuli selkeästi epämukava olo. Muistaakseni esikoisesta oli näitä kovettumisia korkeintaan 1-3 krt koko raskauden aikana. Nyt niitä tapahtui muutamia kertoja, kun käveltiin rivakasti paikasta toiseen. Myös alamahaa poltteli kerran-pari kuin menkkojen aikaan. Onneksi välimatkat olivat lyhyitä eikä polttariohjelmassa ollut kovin raskasta fyysistä toimintaa. Yöt kyllä nukuin myös huonosti, kun oon tottunut nukkumaan leveästi, pitkulaisen tyynyn kanssa (joka muuten miehen kanssa nimettiin hiljattain Kaleviksi, heh). Hotellissa yhden hengen sänky tuntui kapealta ja liian pehmoiselta. Ja tyynyt myös liian pehmoisilta, kuten aina. Myös päikkäreiden jääminen väliin kolmena päivänä peräkkäin alkoi eilen illalla tuntua jo huimauksena.
Parin päivän päästä mulla on lääkärineuvola. Terkkari sanoi viimeksi, että lääkäri ei aina välttämättä tee ultraa, varsinkaan jos ei ole ollut mitään erityisiä oireiluja, supistuksia tms. No nytpä voinkin hälle sitten sanoa, että noita mahan kiristymisiä on kyllä ollut. Tosin vain vähän ja satunnaisesti. Tuskinpa nuo pienet kivuttomat mitään paikkoja avaa, mutta tottakai mitä enemmän eri tutkimuksiin pääsee, sen huolettomammin voi seuraavat viikot olla. Pikkaisen oon miettinyt, että pitäisikö kysyä mahdollisuutta päästä kokoarvioon sitten myöhemmillä viikoilla.. varsinkin kun viime ultrassa todettiin, että mahavauva on selkeästi pitkä tyyppi. Muut mitat kyllä vastasi silloin täysin viikkoja, mutta. Jos kunnalliselle ei pääse, harkitsen yksityistä. Katsellaan, en ole vielä päättänyt, sinne on vielä aikaa koko kesä. Tai no, pari kuukautta. =D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti