26. raskausviikko ja kesäkuulumisia

Tänään on rv 25+4. Aloin kirjoittaa tätä tekstiä jo muutama päivä sitten, mutta enpäs ookaan ehtiny tehdä tätä loppuun. Ei mulla mitään suurempaa asiaa ole ollutkaan, mutta ajattelinpa vain taas ihmetellä tätä ajan juoksua. 26. raskausviikko menossa ja vauva on ollut paljon mielessä. Hän potkii joka päivä ja välillä mahakin pomppii liikkeiden voimasta. Vaikka istukka onkin siis jossain etupuolella. Odotan jo kovasti, että saan nähdä hänet. Tuntuu hurjalta, että enää muutama kuukausi. Ihana vauva!

Aika uskomattomalta tämä koko vauvan odottaminen tuntuu edelleen. Miten nopeasti meilllä tärppäsikään tällä kertaa! Vaikkakin pienillä hoidoilla, niin silti! Alkuraskaus meni ihan epäuskossa ja sulatellessa. Nyt kuopuksen odotus on alkanut tuntua jo vähän luonnollisemmalta ja helpommaltakin. Aluksi oli vaikeitakin ristiriitaisia ajatuksia, joista tunsin välillä huonoa omatuntoa. Eikä ollut oikein ketään, kelle kertoa niistä. Nyt oon ehtinyt käsitellä enemmän ajatuksia, joita liittyy esim. esikoisen uuteen asemaan ja muuttuvaan perheeseen sekä uudenlaiseen arkeen. Asuntoasioiden aikataulu on selkeytynyt ja olen sen hyväksynyt: vauva saa syntyä rauhassa tähän kotiin ja muutetaan uudella kokoonpanolla sitten syksymmällä. Eihän se ihannetilanne ole, mutta ehkä siinä on hyvätkin puolensa. Muutto on iso asia meille kaikille. Ehkä onkin ihan kiva, että esikoinen saa käydä vauvan synnyttyä vielä tutuissa puistoissa ja aloittaa sopeutumisen tutussa ympäristössä. Niin kuin me aikuisetkin. Ehkä tämän pitikin mennä sitten näin. Aika näyttää.

Erilaista on ollut esikoisen odotukseen nähden sekin, että ei olla ostettu vauvalle vielä mitään suurempia tarvikkeita. Paljon kun on jo olemassa pieniä vaatteita ja kalusteita ja kaikkea. Esikoinen saa uuden sängyn kesän aikana ja vanha pinnasänky joko myydään tai pakataan myöhempää mahdollista käyttöä varten. Kuopukselle ostetaan tai lainataan jostain pinnasänky, josta saa reunan alas, nk. sivuvaunuksi meidän sängyn viereen. Esikoinen nukkui meidän sängyssä, mutta nyt en siihen hommaan lähde enää: meidän sänky on siihen liian ahdas ja minä tarvitsen enemmän tilaa nukkumiseen. Toisekseen sänky on aika pehmoinen pienelle vauvalle. Muutaman uudenkin vaatteen vauva on kyllä saanut, mutta esim. syyspuvut, toppahaalarit, makuupussit, vaunut ja muut ovat jo valmiina: joko säästetty esikoiselta tai saatu lainaksi vauvan serkuilta.

Sokerirasitustestissä kävin tällä viikolla ja siellä meni oikein hyvin. Tuloksia en vielä tiedä. Jonnekin ehkä jo kirjoitinkin, että neuvolaterkkarille kertomani alkupaino ylitti 100 grammalla jonkun viitearvon, minkä vuoksi sain lähetteen sokeritestiin. Ihan mielelläni kuitenkin kävin, omaksi parhaaksihan nämä tehdään eikä esikoisenkaan aikana testin tekeminen tuottanut vaikeuksia. Niille jotka ei tiedä, niin testissä paastotaan ensin vähintään 12 tuntia ja sitten otetaan ensimmäinen verikoe. Sen jälkeen juodaan tosi makea juoma ja odotetaan tunti seuraavaa verikoetta. Ja vielä siitä tunnin päästä otetaan kolmas verikoe. Sitten testi on tehty ja saa taas syödä. Raskausdiabeteksen olemassaoloa sillä yritetään selvittää. Joillekin tulee paastoamisesta, sokerijuoman juomisesta tms. huono olo. Siksi monet eivät mielellään menisi koko testiin.

Oon nähnyt taas selkeitä uniakin.. esim. viime yönä näin unta, jossa mulla oli joku vakava sairaus ja olin sairaalassa. Mies tuli katsomaan mua sinne ja huomasi, että huoneessa oli niitä "sähkölätkiä" joilla yritetään saada potilaan sydän taas sykkimään. Vasta miehen ihmetellessä asiaa mulle kerrottiin, että "joo, sekä mun hengitys että sydän olivat pysähtyneet jotain 6-8 krt, mutta en ollut tiennyt sitä itse ja aina oltiin saatu mut taas henkiin. Menin kysymään lääkäriltä heidän kahvihuoneeseen, että "milloin kuolen". Lääkäri vastasi, että "et nyt ainakaan kolmeen viikkoon, kun sulla on tuo niin touhukas tyttö kotona ja kun siinä on niin puuhaa kovasti, että et nyt ainakaan vielä jouda kuolemaan." Loppu-uni meni surressa sitä, että tyttö joutuu elämään ilman äitiä. Tää mahavauvakin taisi mulla olla siinä unessa. Vauvalla oli kaikki kyllä hyvin koko ajan. Mutta siis näin kepeitä öitä! Kyllähän noista unista voi kaikenlaisia pelkoja bongata.

Kesäjuttujakin on tehty. Tällä viikolla käytiin mun vanhempien luona minilomalla. Saunottiin, tehtiin hiekkakakkuja rannassa, nähtiin sukulaisia, grillattiin, läiskittiin hyttysiä sekä käyntiinpä samalla reissulla eläinpuistossakin. Peurat ja muut tylsät ei lasta kiinnostaneet, mutta karhuperhe touhukkaine poikasineen jaksoi naurattaa. Heh! Oli kerrankin hyvät ilmat meidän kyläillä siellä! Useimmiten on vähintään pilvistä tai sadekuuroja. Nyt oli ihan erilaista, kesäistä. Tyttö oli tosi onnellinen mummulassa ja esim. ruokailujen jälkeen vain mummu kelpasi hänen käsiään pesemään. "Mummu ina!" eli mummu on ihana. :) Papan kanssa hän tykkäsi potkia jalkapalloa ja hiekkaleikit papan rannassa olivat hitti. Ja tietysti "papan ninnu" maistui (kinkkusiivut). 

Mulla itselläni kyllä meinasi jo välillä mennä hermot omaan äitiini. Se jatkuva puheen pulputus! Huh-hah-hei! Oon joskus murehtinut, että olenko samanlainen pölisijä, mutta puheliaisuudestani huolimatta en usko, että olen ihan niin mahdoton. Puhetta, puhetta, puhetta, koko ajan! Äiti kertoo aina koko kaupungin asiat ja sellaistenkin ihmisten, joita en edes tunne. Saan kuulla, kuinka se ja se, joka muuten asuu siellä ja siellä, ja joka on naimisissa sen ja sen kanssa, teki nyt sitä ja tätä, ja niin edelleen. Ja kun minä en edes tunne niitä ihmisiä. Tai vaikka tuntisin, ei kiinnosta. 

Äitini yritti myös puhua meidän tyttöä sellaisiin juttuihin, joihin hän ei selvästikään halunnut. Sekin ärsytti paljon. Tyttö kun osaa hyvin selvästi sanoa "pois", kun ei halua jotain. Minä en tykkää siitä, että lasta yritetään väkisin saada tekemään asioita, joita aikuiset ovat etukäteen suunnitelleet mutta joita lapsi ei itse haluakaan sitten tehdä. Hienovarainen ja taitava houkuttelu on asia erikseen, mutta semmoinen asioiden tekeminen puoliväkisin tai vain aikuisten omien ennakkotoiveiden mukaisesti on typerää. Ehkä olen oppinut sen päiväkotitöistä: aina tilanteet eivät mene niin kuin aikuiset ovat suunnitelleet ja täytyy oppia olemaan joustava. Tilanteet elävät. Esim. me oltiin ajateltu, että tottakai mennään uimaan hellepäivänä sukulaisten mökillä ja lapsi siitä varmasti tykkää. Viime uintireissulta ei olisi lähtenyt millään kotiin. Uikkarit päällä mentiin ja sitten tyttö ei halunnutkaan yhtään veteen. No ei sinä auta häntä pakottaakaan, vaikka me aikuiset oltiin sitä mieltä, että hän kyllä tykkäisi siitä. Neiti halusi mieluummin tällä kertaa istua hiekalla ja tehdä kakkuja. Vaikka oli tosi kuuma. Silloin se on ok. Tärkeistä ja tietyistä asioista aikuiset tottakai päättävät, mutta minun mielestä lapselle täytyy antaa myös vapautta valita niissä asioissa, joissa se on mahdollista. Onneksi mun on helppo sanoa omalle äidilleni mitä ajattelen. Toisin kuin anopille. Tiedän, että äitini ymmärtää minua kuitenkin ja tietää kuka olen ja tykkää minusta silti, vaikka olenkin eri mieltä. Anopin kohdalla en ole näistä ollenkaan varma.

Kaverisynttärit. Tänään juhlittiin tytön tulevaa 2v-syntymäpäivää lähimpien ystävien kesken. Taas olisin halunnut kutsua enemmänkin porukkaa, mutta tämä koti vaan on niin pieni, ettei tänne viitsi änkeä enempää. Eilen leivoin sipulipiirakkaa ja lohipiirakkaa sekä siivottiin yhdessä miehen kanssa suunnilleen koko kämppä. Vain suunnilleen siksi, että makkari pursuilee edelleenkin kirppistavaroita, joiden vuoksi siellä on hankala siivota kunnolla. Kirppis kyllä myy aika hyvin vieläkin! Voi olla, että joudun joustamaan "neljän viikon maksimiajasta" kirppispöydän pitämisen suhteen. Se ei haittaa, jos tuottoa tulee näin hyvin. Tänään leivoin synttäreille vielä helppoa mansikka-vaniljakakkua kääretorttupohjalla. Lisäksi tarjottiin mm. sitruuna-rahkakakkua, nektariineja, hedelmäkarkkeja, suolakeksejä, omena-vissyjuomaa sekä juurestikkuja dippikastikkeella. Sukulaisille pidetään juhlat sitten vielä myöhemmin. Mulle on tärkeää, että pidetään lapselle kivat synttärit. Oma juhlamieli tulee siististä kodista, ystävistä ja leipomuksista, pienistä koristeluista ja kukista, semmoisesta rennosta juhlamielestä ja lasten iloisista leikeistä. Ja siitä että vieraiden saapuessa ei tarvitse kuin nostaa herkut pöytään ja olla rennosti itsekin. On kiva, että lapselle jää muistoksi valokuvia ja kertomuksia siitä, että häntä on juhlittu ja että hän on ollut päivänsankari. Että hän on juhlan arvoinen. Vaikka hän ei vielä tässä iässä osaakaan omaa syntymäpäiväänsä odottaa.

Vielä viikon verran saan pitää miehen isyyslomalla. Touhua on kovasti tulossa ensi viikollekin, mutta eihän se elämä loman päättymiseen lopu. Kesä jatkuu sen jälkeenkin ja sittenkin voi tehdä kivoja yhteisiä juttuja. Ensi viikolla meillä on mm. lapsen valokuvaus ja neuvola. Ja mulla on pieni oma kesäreissu ystävän luo, kivaa!

Nyt oon taas pulputtanut juttua, mutta sentään omasta ja meidän elämästä vain. ;) Iltapalalle ja petiin, luulen. Päivä oli vauhdikas mutta kiva.