Äidin arkiruokaa kuvina

Aamu voi alkaa vaikkapa näin iloisesti!

Uunilohta, juureksia, avokadoa, raejuustoa, salaattia. Monenlaista hyvää.

Kasviskaalikeittoa ja vähärasvaista juustoa proteiinina

Lehtikaalia, salaattia ja raejuustoa. Toimii!

Seitania ja kasviksia, lehtipersiljaa

Kukkakaalia ja seitania pannulta

Kesäkurpitsaa ja porkkanaa, seitania

Kasvislasagne ilman juustoa

Pinaattikeitto tuoreesta pinaatista, nam!

Porkkana-linssipihvit

Maailman helpoin porkkanasosekeitto

Näyttää niin terveelliseltä :)

Pastaa, mozzarellaa, basilikaa, seitania, leipää.

Kurpitsansiemenet on herkkua varsinkin paahtuneina!

Paljon on syöty näitä ja lapsikin tykkää.

Kokeilussa aprikoosi. Ei ollut ihmeellistä.

Ihania miniluumuja mummulasta

Poretableteista tulee mieleen lapsuus. C-vitamiinia ja sinkkiä flunssaa vastaan.

Kesäkurpitsapihvit, seitan ja pasta

Helpot kesäkurpitsapihvit fetalla

Kasvistortillat. Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta salaatinlehti toimii myös hyvin tortillalättynä ja on oikeasti hyvää.

Punajuuripihvit

Kukkakaali-kookoscurry

Tonnikalamakaronilaatikko

Terveellistä välipalaa, tuoreita mansikoita! :)

Iltaherkkuja: proteiinipannarit ja light-limsa. Tää on niin hyvää!

Arkea ja talvivaatetta

Mitäs tänne. Tavallista touhukasta arkea. Rutkasti leikkiä ja ulkoilua sekä ruoanlaittoa, kuntoilua, puolukkametsää, ystäviä ja läheisiä, taaperojumppaa, viikonloppureissun odottamista, matkahaaveita, hierontaa jne.

Tuntuu, että nyt on ollut selvästi aiempaa enemmän kaikkea tekemistä lapsen kanssa. Nyt jo muutama viikko ainakin. Aamupäivisin lähdetään yleensä aina ulkoilemaan johonkin leikkipuistoon tai joskus harvoin poiketaan kaupungilla asioilla. Kotiin tullaan syömään noin klo 11/11.30, jonka jälkeen päikkärit klo 13.30/14 asti. Silloin äitikin lepää, yleensä teekupposen ääressä. Iltapäivällä leikitään sisällä kunnes mies tulee töistä. Syödään päivällistä yhdessä tai erikseen. Päivällisen jälkeen lähdetään lapsen kanssa usein taas ulos, ellei tule kylävieraita tai muuta erityistä. Usein isi lähtee myös kahdestaan lapsen kanssa, jonka aikana äiti siivoilee keittiötä tai imuroi tai mitä vaan. Tavallista ja mukavaa arkea.

Tänään käytiin ostamassa lapselle talvikengät, -haalari ja -pipo. Oli mukava tehdä lapselle vaatehankintoja yhdessä miehen kanssa. Usein tuntuu, että minä joudun yksin miettimään ja päättämään, mikä olisi hyvä vaate. Tuntuu, että olen vähän ulallakin noiden syys- ja talvivaatteiden kanssa. Tai varmaan vain siksi, että en haluaisi ostaa yhtään mitään turhaa tai huonoa ostosta vaan haluan, että ostetaan vain tarpeellista ja hyvää. Siksi vaatteiden ostaminen tuntuukin välillä vähän stressaavalta, varsinkin jos joudun yksin punnitsemaan vaihtoehtoja. Ja kun esim. lasten ulkovaatteet eivät ole mitään kovin halpoja. Tänään mentiin ostamaan vain kenkiä, mutta löydettiin haalarikin. Oli tarjouksessakin. Nyt saa kylmät ilmat tulla!

Meidän tyttö sai ensi talveksi sini-oranssia kettukuosia. Olen niin onnellinen noista väreistä. Nimimerkillä: kyllästynyt pinkkiin, jota on niin kovasti tarjolla joka kaupassa.

Mitä tekis?

Eilen oli menoa ja meininkiä muskarissa, leikkipuistossa, taaperojumpassa ja kotonakin. Tänään on oltu vain kotona ja mietitty, mitä tehtäisiin iltapäivällä. Ystävän piti tulla käymään, mutta hän ei pääsekään kun bussit ei kulje mielenosoituksen takia. Mies meni autolla töihin, joten ei päästä täältä oikein mihinkään. Ja ulkonakin on ollut sadepäivä, ukkosta ja kovaa sadetta. Keksin aina jonkun paikan, johon voitaisiin ajella lapsen kanssa ja sitten muistan, että niin sitä autoa ei edelleenkään meillä ole tänään. Mies on kaverillaan iltapäivän ja tulee vasta illalla kotiin. Eilinen hulinapäivä vielä painaa vähän omassa jaksamisessa. Lihaksetkin kipeitä sieltä täältä, ehkä pari päivää sitten tekemäni lyhyt kahvakuulailu olikin tehokas.

Pakkohan tuonne ulos on varmaan kohta lähteä, jos extempore kylään kutsumani sukulaiset ei pääse/ehdi/jaksa tulla. Sää on jo vähän parempi kuin muutama tunti sitten. Saas nähdä. Aamupäivällä jo kylvettiinkin lapsen kanssa, joten sitäkään ei viitsi enää iltapäivästä tehdä. Laiskottaa. Olisi kiva olla vain kotona, mutta pitkäksi tulee pienen aika, jos ollaan vaan kahdestaan täällä sisällä. Onneksi kohta on viikonloppu.
 

Tämä on minun ja meidän elämä, kiitos

Käväistiin tytön kanssa kahdestaan minun vanhempien luona. Hyvä reissu. Tuppauduttiin yllätysvisiitille ystävän perheen luo, käytiin pihalla leikkimässä ja syömässä viinimarjoja pensaasta, mökillä ihmeteltiin lapsen kanssa järveä sekä touhuttiin tytön serkkujen kanssa. Hoidettiin kissaa ja potkittiin palloa, keinuttiin kiikkutuolissa ja leikittiin pingviinillä, luettiin minun ja sisarusteni vanhoja kuvakirjoja. Paljon vietettiin aikaa minun isän kanssa, kun äiti oli töissä toisen päivän. Otettiin kaikinpuolin rennosti.  

Äiti kertoi, kuinka hän oli tavannut jonkun minun "koulukaverin" työpaikallaan. Äidillä on tapana aina selittää minulle vieraista ihmisistä, että "hän on ollut siellä ja siellä töissä ja sitten hänellä on x määrä lapsia ja hän on ollut naimisissa sen ja sen kanssa ja blaah blaah niin edelleen". Nytkin siis oli tavannut jonkun minun tutun ja sain kuulla, mitä tälle ihmiselle kuuluu. Tämä äidin tapaama nainen oli sanonut, että tuntee minut. Että on ollut minun luokallani yläasteella. Muistelin pitkään ja joo, muistan yhden samannimisen tytön rinnakkaisluokalta yläasteelta. Mutta ei me koskaan oltu mitään kavereita tai samalla luokallakaan. 

Voin niin kuvitella, kuinka äiti on sitten selittänyt tälle naiselle kaiken minun elämästä ja kertonut, että asun täällä kaupungissa ja että minulla on lapsi jne. Olen nimittäin monesti saanut hänet kiinni kertomasta vieraille ihmisille tällaisia asioita minun elämästä. Argh. No nyt viikonloppuna sitten käytiin tiivis keskustelu ja sanoin, että "minä en halua että minusta kerrotaan mitään asioita kenellekään lapsuuden kaupungissani". Kaupunki on pieni, kaikki tuntevat toisensa. Lisäksi olen hölmöillyt sen verran paljon nuoruudessani, tehnyt virheitä joita vieläkin käsittelen, että en halua olla missään tekemisissä sen ajanjakson ihmisten kanssa. En halua, että ne ihmiset muistelevat minua sellaisena kuin olin silloin. Olen muuttunut ja kasvanut niin paljon. He eivät oikeasti tiedä mitään minusta tai minun elämästä silloin. Enkä halua heidän tietävän elämästäni nytkään, työstäni, lapsestani tai siitä mihin sukuun olen nainut. Siis sellaisten ihmisten, jotka eivät oikeasti ole minun kanssani tekemisissä enää. Kerron mielelläni itsestäni vanhoille luokkakavereille tms. jotka henkilökohtaisesti tapaan. Se on eri asia.

Toivottua postia!

Tänään tuli postissa kutsu lapsettomuuspoliklinikalle. <3 Aivan loistavaa! Ei tarvitse soitella enää mihinkään eikä anella uutta lähetettä vaan mennä vain paikalle. Sinne mistä viimeksi saatiin klomit. Puhumaan toisen lapsen yrittämisestä ja todennäköisesti aloittamaan klomifen-lääkitystä uudelleen. Aika on vasta parin kuukauden päähän, mutta se on oikein hyvä niin. Ei ole kiirettä enää. Huokaus. Asia etenee hienosti! Kannatti vaan rohkeasti soittaa suoraan poliklinikalle eikä uskoa "ensin vuoden yritys" -kommentteja neuvolasta. Jes!
 

Muskarissa

Käytiin avoimessa muskarissa aamulla. Oli hauskaa. Mennään toisenkin kerran. Oli kiva olla vaihteeksi tällä puolella, eli asiakkaana tuollaisessa lapsille järjestettävässä jutussa. Paikalla oli jopa yksi perhe meidän lisäksi. ;) Mutta mukavaa oli. Leikittiin, liikuttiin ja kuunneltiin. Oli nalleja, sammakoita, perhosia. Kivasti ohjaaja osasi ottaa tällaiset pienet huomioon. Muskari kesti puoli tuntia, mikä oli ihan sopiva aika. Tyttö katseli ja kuunteli tarkasti muskaritädin kitaransoittoa, pussaili nalle-pehmolelua ja tallusteli musiikin soidessa. Nauroi kun sammakko hyppeli minne sattuu ja oli iloissaan toisesta lapsesta. Onneksi mentiin, vaikka aamulla olin vähän epäileväinen. Pelkäsin, että jos paikalle ei tulekaan ketään muita kuin me. Särki päätäkin aamulla ja harmitti, kun oma aamulenkki aurinkoisessa säässä jäi tosi lyhyeksi muskarin takia.

Ihan voisin kuvitella, että käytäisiin tuolla jatkossakin. Tykkään kun on jotain tekemistä päivisin miehen ollessa töissä. Tyttökin nauttii, kun saa touhuta uudenlaisia juttuja. Mitähän muuta kivaa me keksittäisikään... :)


 

Vapautta kulkea

Eilen tyttö selvästi ymmärsi, että osaa kävellä hyvin itse. Viime ajat kun on olleet sellaisia, että olen joutunut jatkuvasti taluttamaan häntä paikasta toiseen, kun rohkeutta omatoimiseen kävelyyn ei vielä ole kovinkaan ollut. Jos en ole heti lähtenyt häntä taluttamaan, on seurannut dramaattinen loukkaantuminen, pään laittaminen maahan murtuneesti ja kovaääninen itkukohtaus, lähes teinimäisellä tyylillä että "mä en kestä tätä elämää" ja "sä pilaat mun elämän". Heh.

Eilen ja tänään tyttö on köpötellyt sekä sisällä että ulkona aivan itse pitkiä matkoja, ihan kuin olisi kauemmankin aikaa jo mennyt. Eilenkin leikkipuistossa oli hauska seurata, miten hän nautti kävelemisestä ja vapaudesta kulkea. Hän onkin ollut nyt jotenkin tyytyväisemmän oloinen. Juoksuaskeleitakin meinaa ottaa, ja kyllä silloin vähän vielä äitiä hirvittää pöytien kulmat ja muut terävät matkan varrella. Muuten kyllä askeltaa aika varmoin ottein.

Tyttö on niin söpön näköinen kun kävelee ja tepsuttaa. Meidän taaperoinen. <3

Ajatuksia kakkosesta

Onhan se ollut mielessä, toinen lapsi. 

Tuntuu melkein kuin jotenkin pettäisin meidän esikoisen puhuessani toisesta vauvasta, vaikka eihän kukaan voi viedä meidän tytön paikkaa tässä perheessä tai sitä rakkautta, jota häntä kohtaan tunnetaan. Rakkautta riittää kaikille. Tuntuu myös siltä, että joku voisi ajatella meidän olevan kiittämättömiä tai ahneita, kun haluttaisiin toinenkin lapsi. Jotkut kun eivät meinaa saada edes sitä ensimmäistä. Ja tuntuu pelottavalta, että jos meillä olisi kaksi lasta, niin millaista elämä olisi ja olisiko raskasta ja miten esikoinen suhtautuisi uuteen vauvaan jne.

Esikoisen toivominen ja yrittäminen oli henkisesti tosi raskasta. Siksi en haluaisi alkaa stressata toisen lapsen saamisesta. Ja onhan se muutenkin erilaista, kun kuitenkin on jo yksi lapsi. Ei ole pelkoa enää siitä, että jäisi täysin lapsettomaksi.

Meidän tyttöhän lähti alulle clomifen-lääkityksellä. Synnytyksen jälkeisessä jälkitarkastuksessa lääkäri totesi, että luultavasti tarvitaan clomit jatkossakin, jos halutaan lisää lapsia. Ovulaatiossa kun taitaa olla jotain häikkää eikä se taida tulla joka kuukausi ollenkaan. Mulla on kaapissa 15 clomifen-tablettia, jotka riittäisivät mulla siis kolmeen kuukautiskiertoon. Olenkin nyt kovasti pohtinut, pitäisikö nuo clomit ottaa nyt taas käyttöön vai vieläkö yritellään luomusti.

Soitin eilen perhesuunnitteluneuvolaan sekä naistentautien poliklinikalle, josta viimeksi sain clomit ja niihin liittyvän kontrolliultran. Halusin kysyä, syönkö clomeja nyt itsekseni tuolta kaapista vai suositellaanko kontrolliultrausta näin toistakin lasta yritettäessä. Tosi vaihtelevaa käytäntöä olen kuullut näissä olevan. Lapsettomuuspoliklinikalle ei pääse ilman lähetettä, joten olisin myös halunnut ensin neuvolasta lääkäriajan, jotta saisin lähetteen.

Ensinnäkin neuvolan puhelu oli yhtä tyhjän kanssa. Sieltä vain aina hoetaan, että "se vuosi teidän pitää yrittää ensin, ennen kuin pääsette tänne meille lääkärille". Vuosi on pitkä aika odotella, varsinkin kun lääkkeitä olisi jo kaapissa ja lapsettomuutta historiassa muutenkin. Sanoinkin sen, mutta hoitaja ei tuntunut osaavan sanoa siihen mitään. Antoi vain äitiysneuvolan puhelinnumeron ja sanoi, että "siellä varmasti osaavat enemmän sulle selittää tätä tilannetta". Joopa joo, en soita sinne, ei ole hyötyä. Nyt on menkat tulleet 7kk ja varmasti jo normalisoituneet imetyksenkin jälkeen.

Naistentautien polilla ääni oli ihan toisenlainen hoitajalla. Soitin yleiselle puolelle, kun lapsettomuusasioiden puhelinpalvelu oli jo sulkeutunut siltä päivältä. Ystävällinen hoitaja kehotti kuitenkin soittamaan seuraavana päivänä lapsettomuuspuolelle, jos hoitaja siellä osaisi sanoa puhelimitse clomien syömisestä.

No tänään soitin aamulla lapsettomuuspuolelle ja hoitaja kuunteli mukavasti asiani. Kysyi imetyksestä ja menkoista ja olin ihan siinä uskossa, että nyt hän sanoo, että "syö vaan niitä clomeja". Sitten hän meni varmaan kysymään lääkäriltä neuvoa. Palatessaan luuriin hän jotenkin tosi epäselvästi sanoi, että katsotaan aikaa lääkärille syksyn aikana. En meinannut edes saada selvää mitä hän sanoi. Oletan, että suositus on siis ultrata toisenkin lapsen kohdalla clomien toimivuus. Sitten hoitaja sanoi, että nyt hänellä ei ole antaa aikaa, mutta tässä syksyn aikana. Olin ihan että häh? Lopetettiin puhelu.

Hoitaja varmaan tarkoitti, että kun hankin lähetteen, niin sitten voin tulla syksyn aikana sinne lääkärille. No, sitä lähetettä ei tosiaan taida sieltä perhesuunnitteluneuvolasta saada. Vaihtoehdot ovat siis tällä hetkellä seuraavat: 1. yritetään vielä rauhassa luomusti. 2. syön clomit itsenäisesti ja ilman ultrausta ja toivon, että munasoluja ei kasva liikaa. 3. syön  clomit itsenäisesti ja varaan yksityiselle ultran, en tiedä miten hoituu. 4. menen yksityiselle lääkärille ja pyydän lähetteen, en tiedä onnistuuko. 5.. odotetaan ensi vuoden helmikuulle ja soitetaan neuvolaan uudestaan lääkäriaikaa. 6. soitan samantien neuvolaan uudestaan ja sanon, että polin mukaan voin mennä sinne, että antakaa mulle nyt se lääkäriaika lähetettä varten. 7. soitan äitiysneuvolaan terkkarille ja kysyn siltä. Ja kaiken lisäksi inhoan soittamista näissä asioissa, kun joka kerta pitää selittää kaikki uudelleen ja pelätä, että puhelimen toisessa päässä ei ymmärretä tilannetta oikein.

Meillä ei ole mikään kiire nyt saada toista lasta alulle, mutta toive tietysti on. Ja kun ensimmäisen kohdalla opin, että lasta ei voi sinänsä suunnitella saapuvaksi tiettyyn aikaan. Siksi on annettu toiselle lupa tulla jo milloin vain. Olisi mukava saada toinen lapsi melko pienellä ikäerolla. Minusta kolmen vuoden ikäero olisi vielä ihan hyvä. Olisin halunnut tähän clomiasiaan nyt vain selvyyden, vaikka ei vielä niiden aika olisikaan. Olisi kiva tietää, että sitten kun tuntuu siltä, voin itse ottaa clomit kaapista (ja varata ultran jos tarpeen).

Kaikesta lääkäriajan anelusta ja soittelusta tuli taas samanlaisia toivottomuuden ja surullisuuden tunteita kuin ensimmäistä lasta yritettäessä. Vaikka tilanne onkin aivan eri. Varsinkin sellainen tuntuu ikävältä, että ei kuunnella oikeasti ihmisten tilanteita vaan sanotaan kaikille samalla tavalla: "yrittäkää vuosi ja tulkaa vasta sitten" tms.

Jäädään nyt pohtimaan, mitä tehtäisiin asialle. Ihan hyvin voidaan vielä hetki kokeilla ilman lääkkeitäkin, mutta kyllähän nuo clomit tuolla kaapissa mulle jo huutelee. Mielelläni kuulen myös muiden ajatuksia toisen lapsen yrittämisestä ym.

Tämä on mulle jotenkin vielä vähän arka aihe, toive toisesta lapsesta. Halusin kuitenkin kirjoittaa siitä nyt tähän, kun se on mielessä pyörinyt aina välillä.

Leikkituvalla

Käytiin tänään tytön kanssa leikkimässä meidän asuinalueen perheille tarkoitetussa sisäleikkipaikassa. Siellä on aina tiistaisin avoimet ovet, jolloin lapsen kanssa kotona olevat äidit ja isät saavat tulla sinne leikkimään ja kahvittelemaan ilmaiseksi tai omatunnon määrittelemään hintaan. Iltapäivisin tiloissa toimii koululaisten jälkkäri.

Tilat olivat kuin pienen päiväkodin huoneet. Kirjoja, autoja, palikoita, leegoja, poneja, kaikenlaisia leluja. Oli mukavaa, vaikka oltiin siellä itseksemme. Ketään muita ei ollut, muutenkin oli ensimmäinen kerta tänä syksynä kun paikka oli auki. Työntekijä kävi välillä jutustelemassa hetken, mutta muuten saatiin olla ihan vapaasti ja rauhassa. Olenkin kaivannut tuollaista paikkaa, johon voi rennosti mennä leikkimään lapsen kanssa. Voi ottaa eväätkin mukaan. Erityisesti lapsi nauttii, kun saa leikkiä uusilla leluilla. Tyttö kävelikin paljon siellä itse, kun oli niin touhujensa lumoissa. Varsinkin autotalo ja hevosten harjaus olivat kovia juttuja. 

Ensi viikolla tuonne taas. Kivaa tietysti olisi, jos joku muukin perhe sattuisi tulla paikalle. Mutta kyllä tuolla viihdytään itseksemmekin. Tuonne ei ole ilmoittautumista tms. joten voi vain mennä paikalle. Helppoa, rentoa ja mukavaa.

Viikonlopun touhuja

Käytiin eilen hienossa ravintolassa syömässä miehen kanssa. Pitkästä aikaa taas kahdestaan. Oli ihanaa. Yleensä käydään jossain hampparipaikassa, jossa soi musiikki kovaa ja on hälinää. Nyt oli ihanan rauhallista ja kevyt pimputus vaan soi taustalla. Pari muuta asiakasta. Ruoka oli hyvää, tosin en jaksanut omasta pääruoastani paljoakaan, kun oon tottunut nyt niin kevyisiin ja pieniin ruokiin. Kirjoitin eilisestä ruokatankkauksesta toiseen blogiin.

Kun tultiin ravintolasta, Egotrippi sattui olla keikalla keskustassa. Oli hauska kuunnella sitä hetki sateenvarjon alla. Aikuisten yhteistä aikaa. Kotona mummu oli leikkinyt lapsen kanssa leegoilla ja uudella pallolla. Mummu on lapselle tärkeä ja tuttu.

Tänä aamuna ystävä kävi meillä kylässä perheensä kanssa. Oli mukavaa, rentoa, rauhallista, tavallista. Lapset vähän ujostellen ottivat kontaktia toisiinsa pitkän näkemistauon jälkeen. Oli kotoisaa. Jäi hyvä mieli. Kohta lähdetään toisten ystävien luo, heidän lapsen synttärijuhliin. Hauskaa! Lahjakin odottaa jo paketoituna. Nyt pitää mennä valmistautumaan ennen kuin tyttö herää päikkäreiltä.

Ps. Tyttö nukkui muuten pitkästä pitkästä aikaa aamuun asti heräämättä/itkemättä kertaakaan. Johtui luultavasti siitä, että eilen minä en mennyt ollenkaan mukaan iltatouhuihin. Annoin tytölle vain puuron ja mies hoiti pottailun ja kaikki jutut sen jälkeen. Usein on oltu pottahommissa koko perhe. Olen lukenut siinä lapselle vielä kirjaa ja pusutellut. Välimatka äitiin tekee nähtävästi kuitenkin hyvää unille. Ja onhan se aiemminkin jo todettu. Pitää vaan pusutella aiemmin alkuillalla, ettei äidille jää pusupula.

Syysvaatetta, uuden kodin etsintää, tatuointeja

Blogi jatkuu toistaiseksi. Mun elämä on tällä hetkellä jotenkin suuressa muutostilassa ja siksikin pohdin blogin tulevaisuutta. Aikaakaan ei ole aina niin kirjoittaa eikä ole välttämättä niin usein mitään erityistä kirjoitettavaakaan. Välillä tuntuu myös, että oma ja vapaa tyyli kirjoittaa on jäänyt jonnekin toisten mielipiteiden murehtimisen alle. Että en kirjoita aivan niin rennosti kuin tahtoisin, koska pelkään (taas kerran), mitä muut ajattelevat, tai jotain. Kasvun paikka.

Löysin tänään vihdoin tytölle tuulen ja veden kestävän syystakin. Haloselta, -30% oli alennusta. Merkki on Didriksons. Väri on pinkki oransseilla tehosteilla. Oon ite jo aika kyllästyny vaaleanpunaiseen väriin lapsen vaatteissa, kun meidän rattaatkin on pinkit. Välillä olen ostanut tarkoituksella sen väristä, välillä ei ole ollut muuta vaihtoehtoa. Esim. juuri rattaat olivat viimeinen kappale tarjouksessa ja siksi otettiin se väri mikä saatiin. Myös välikausihaalari on pinkki tai sinne päin. Toinen vaihtoehto taisi olla sininen. Tykkään erityisesti keltaisesta, vihreästä ja violetista lapsen vaatteissa.

Käytiin katsomassa yhtenä päivänä pientä, hyvin hoidettua, omakotitaloa melko läheltä keskustaa. Sukulaisen omistaman rivitaloasunnon suhteen homma on vielä auki ja katsellaan nyt muitakin vaihtoehtoja. Talo oli kiva! Pystyin ihan kuvittelemaan meidän perheen sinne. Harmi vain kylpyhuone oli niin matala, että minun mies ei olisi mahtunut sinne kunnolla suihkuun. Innostuttiin jo talosta, mutta eihän siitä mitään tule, jos ei pysty hiuksia suihkussa pesemään kumartumatta. Heh. Harmi kyllä. Mutta tulee noita taas.

Kävin viikonloppuna myös tatuointistudiolla kyselemässä tatuoijalta, mitä minun selässä olevalle japanilaiselle merkille voisi tehdä, että sen saisi piiloon. Kyllä sen kanssa varmaan eläisikin, mutta mieluummin sen piilottaisin. Olisin kauheasti halunnut värillisen ja ison riikinkukon selkääni, mutta valitettavasti mulla on ollut ainakin lapsena nikkeliallergia eikä tatuoija suositellut värillisiä kuvia sen takia. Nyyh. Sanoi, että ei kannata kokeilla, jos sitten tuleekin kamala kutina ihon alle loppuiäksi. Heh. No pitsimäisestä tatuointitoiveestani hän sanoi, että sellaista ei kannata tehdä, koska ohuet tatuointiviivat laajenevat ajan kanssa ja yleensä kai melko nopeastikin. Tiesin sen kyllä, mutta olin unohtanut. Pitsiverkkomaisesta kuviosta voisi helposti tulla ajan kanssa vain musta sotkuinen kasa viiruja. Tatuoija piirtää minulle jonkinlaisen kukka-aiheisen kuvan, vaikka pidänkin kukkia aika kliseisenä naisten tatuointina. Toisaalta nekin sopivat riikinkukon tapaan minun haluamaan tatuoinnin merkitykseen, eli ulkoiseen kauneuteen ja sitä kautta itsetuntoon. Kukilla saisi vanhan kuvan piiloon. Jään jännityksellä odottamaan, mitä hän piirtää. Kuun lopussa vasta selviää. Katsotaan sitten, millainen kuvasta tulee ja miellyttääkö se. Tämä tatuoija on kuitenkin oikea asiantuntija ja luotan häneen. Jee!

Varasin lokakuun alkuun itselleni hotelliyön Helsingistä! Näen siellä ainakin rakasta ystävää ja toivottavasti veljetkin ehtisivät nähdä, katsotaan. On aina aika outoa olla yksin hotellissa yötä, mutta rehellisesti sanottuna menen mieluummin sinne kuin ystävien luokse. Silloin saan vähän enemmän omaakin aikaa, jota aina toivon. Yritän vihdoin päästä leffaan tuolla reissulla ja onhan siinä aikaa tehdä vaikka mitä. Jännää ja ihanaa!

Tytöllä on uusi leikki: tunkee leluja ja sormia kurkkuun niin että tulee oksurefleksi ja sitten kun kiellän niin nauraa ja tekee uudestaan. Huomiotta jättäminen toimii yleensä parhaiten. Viime yö meni yllättävän hyvin, kun viime aikoina on kitissyt öisin hampaita tai jotain muuta. Viime yönä ei herännyt kertaakaan ja nukkui jopa 7:30 asti. :) Ruokapöydässä tykkää mm. ketsupista, ruisleivästä, kinkkuleikkeleestä, makaronista, nektariinista ja muista hedelmistä sekä porkkanasosekeitosta (koska siinä päällä raejuustoa). Suosikkilelu nukke on saanut kovat kilpailijat: Lego-pojat ja -tytöt sekä Lego-maatilan, jonka isi kokosi vasta hiljattain. Maatila on kyllä ihana. Siinä riittää touhua ja tyttö viihtyy hyvin, kun hänen kanssaan siinä puuhastelee.

Mun Superdieetti menee hyvin ja kolmas viikko alullaan. Tämän viikon lauantaina pidän nk. tankkauspäivän, jolloin syödään vähän erilailla ja enemmän. Me aiotaan käydä hienossa ravintolassa. Aineenvaihdunta saa taas kyytiä. Yli neljä kiloa jo pudonnut!

No olihan täällä taas kaikenlaista kerrottavaa! :D Ystävä tulee pian käymään ja lapsikin jo heräsi aikaa sitten. Nyt tuossa touhuaa. Aurinko paistaa ulkona ja aika lämmin sää syyskuuksi.