Kuntoilusta

Nyt kuukauden ajan oon liikkunut säännöllisesti kaksi kertaa viikossa. Nämä on olleet niitä pienryhmätreenejä personal trainerin kanssa. Alun perin oli tarkoitus, että käyn kerran viikossa, mutta aiempien sairastelujen, matkapoissaolojen ja raskauden etenemisenkin takia oon käynyt nyt kahdesti. Raskauden vaikutuksesta toimintakykyyn kun ei koskaan tiedä etukäteen: voi olla joko tosi hyvässä kunnossa koko raskauden tai sitten voi tulla kipuja, vuotoja ja jopa liikuntakieltoja. Siksi en ole halunnut, että tehokkaat pt-treenit siirtyvät kovin pitkälle kevääseen.

Oon hehkuttanut läheisille, että mulla on enää muutama treenikerta jäljellä. Sitten oon käyttänyt kaikki 12. Aina ei jaksaisi lähteä jumpalle, mutta ryhmän paine ja hyvä personal trainer ovat motivoineet tehokkaasti. Ja sekin, että oon huomannut selviytyväni treeneistä siinä missä muutkin. Nyt on alkanut tuntua, että miten ihmeessä sitten pärjään, kun nämä loppuvat?! Mulla on tavoitteena (ja puhuin siitä jo miehellekin), että jatkan jotain muuta liikuntaa samalla tavalla. Eli aina tiettynä päivänä jotain tiettyä. Jos ajattelen, että "käyn sitten vaikka kävelyillä enemmän" tms. niin tiedän ettei se toteudu käytännössä. Aina tulee jotain muuta tekemistä ja aina tulee niitä päiviä kun ei jaksaisi (=huvittaisi) lähteä.

Uimista oon jo pitkään ajatellut. Se on aina ollut mulle yllättävän raskasta, ts. tehokasta. Jos tämmöisiä aurinkoisia kevätsäitä tulee, toki ne kävelytkin on ihana, mutta ne voivat olla sitten ylimääräistä. Pilates kuulemma sopii myös hyvin odottajille. Kuntokeskus tarjoaa sitäkin, aion käydä kokeilemassa. Haluaisin panostaa myös enemmän kehonhuoltoon. Voi olla, että joku päivä kokeilen kuntokeskuksen keppijumppa+venyttely-settiä. Myös kansalaisopisto tai kaupunki järjestää odottajille äitiysjoogaa, jossa viimeksikin olin. Tykkäsin siitä aluksi, mutta jossain vaiheessa siellä alkoi olla pariharjoituksia niin niistä en tykännyt.

Tuntuuhan se aika paljolta meidän arjessa lähteä kahdesti viikossa iltapäivällä/alkuillalla pois kotoa. Mies on joutunut hoitamaan lasta silloin yksin. Tosin välillä ovat kyläilleet kavereilla ja joskus joku hänen kaveri on ollut meillä käymässä. Ja kun pitäisi muistaa ne miehenkin harrastukset, että hänkin pääsee riittävästi. Ja että ollaan yhdessä riittävästi. Joskus tehdään läpsystä vaihto, kun toinen tulee liikkumasta ja toinen lähtee melkeinpä samalla oven avauksella. Mutta niin kauan kuin kaikki on tyytyväisiä, homma toimii.

Ja en voi kieltää, etteikö säännöllinen liikunta ja oma aika olisi tehnyt älyttömän hyvää keholle ja mielelle. Vaikka kyllä monesti on tuntunut siltäkin, että mieluummin käyttäisin sen ajan vaikka kahvilassa teekupposen äärellä kuin menisin hikoilemaan treeneihin. Ihan oikeasti on tuntunut välillä tosi nahkealta lähteä jumppaan. Jälkikäteen on kuitenkin tyytyväinen olo.

Haluan uskoa, että pystyn pitämään tästä liikkumisen tavasta kiinni jatkossakin.

Ps. Tulipa vielä mieleen, että mun on vaikea lähteä liikkumaan, jos sen tekee vain kerran viikossa. Nyt kun oon käyny säännöllisesti ja pari kertaa/vko, oon tottunu siihen rytmiin. Jos oon jättäny yhden treenikerran väliin, on heti vaikeampi lähteä seuraavalla kerralla. Kroppa tuntuu vetelältä ja olo laiskalta. Siispä sitkeyttä, sitkeyttä! Sitkeyttä lähteä silloinkin kun ei niin paljoa huvita!