Rakas pieni kerholainen

Sinne se jäi, kerhon pihalle leikkimään kerhotätien kanssa, minun pieni vauva. Nyyh. :)

Heti lähdettyä mulle tuli kaihertava olo, että jätinkö hänet sinne liian nopeasti. Olisiko pitänyt vielä sanoa heippoja enemmän. On puhuttu kyllä kerhosta koko viikon. Ja eilen käytiin samassa kerhopaikassa koko aamupäivä avoimen päiväkodin touhuja kokemassa. Ja aamulla kerroin Satulinnulle useamman kerran, että "äiti tulee sitten hakemaan, kun olet syönyt ja leikkinyt kerhossa". Ja että "äiti menee sillä aikaa kotiin siivoamaan kun sinä olet siellä kerhossa leikkimässä, askartelemassa ja laulamassa, ja sitten äiti tulee hakemaan sinut". Heh, omaa epävarmuuttahan sitä vain siinä lapselle tolkuttaa.

Kyllä se pärjää. Mutta tältä se siis tuntuu, kun meidänkin päiväkodin asiakkaat jättävät lapsensa hoitoon ensimmäistä kertaa. Minun tunteita varmasti vielä helpottaa se, että olen itse alalla. Tiedän, millaista toiminta on. Pääsen myös hakemaan lapsen milloin tahansa, jos tarve niin vaatii. Ja kerho kestää vain muutaman tunnin. Ja hoitajat vaikuttivat tosi kivoilta ja lempeiltä. Ja meidän tyttö on sentään ollut paljon mummulla hoidossa. 

Mutta voi miten nuo 2-3-vuotiaat näyttivätkin niin pieniltä siellä pihalla, pikkuhaalareissaan. Vaahtosammuttimia. Ne on niin pieniä vielä. Itse näkee vain sen huiman kehityksen ja eron entiseen. Pikkuinen tyttö.

Vauva nukahti vaunuihin kerhon pihalla, vaikka heräsi yöuniltaankin vasta juuri ennen lähtöä. Antaa nukkua. Jaksaa sitten hereillä siihen asti kun on aika hakea tyttö kotiin. Minä juon nyt teen ja alan järjestellä noita kirppistavaroita, jotka vyöryvät eteisessä kaikkien niiden päälle, jotka uskaltautuvat ulko-ovesta sisään. Kirppistouhu on mennyt hyvin! Mies on ahkerasti vienyt tavaraa sinne ja minä olen jopa sitäkin ahkerammin hinnoitellut kaikenmaailman vanhoja vaatteita. Miksi ihmeessä olen säilyttänyt ne kaikki? Järki hoi.