Jo pidemmän aikaa oma keho on tuntunut vieraalta: kömpelöltä, väsyneeltä, heikolta, isolta. Olen ollut tästä asiasta jokseenkin allapäin viime aikoina. Paino ei ole tippunut muutamaan kuukauteen, päinvastoin noussut kilon-kaksi. Olo on jatkuvasti vetelä ja laiska, energiat kateissa ja mieli maassa. Kinaa tulee miehen kanssa helposti, kun oma vointi on huono ja tyytymätön. Vaatteet eivät sovi tai istu ja fiilis on jatkuvasti väsynyt. Sitten muutkin harmit kasvavat tarpeettoman isoiksi, kun meininki on tämä.
Luulen tietäväni, että tämä johtuu pääosin huonosta syömisestä. Ensimmäistä kertaa en kuitenkaan säti itseäni, että "miksi annoin tilanteen taas mennä tähän" tai "olenpas ollut saamaton ja huono". Pikemminkin ajattelen viime vuoden olleen niin raskas, ettei voimavaroja yksinkertaisesti jäänyt näihin asioihin. Se on toki huono juttu, koska kyllähän terveyden pitäisi olla etusijalla kenen tahansa elämässä. Minä en ole sitä kuitenkaan osannut hoitaa niin. Olin koko vuoden stressaantunut ja uupunut: asuntokaupoista, remontista, raskaudesta, arkiaskareista, yksinäisyydestä, anopista. En pitänyt riittävän hyvin huolta itsestäni. En halua näitä kiloja enkä tätä olotilaa, mutta ymmärrän, miksi ne ovat tulleet.
Olen ollut harmistunut siitä, millaiseksi syöminen on mennyt: sekalaiseksi ja liian nopeaksi. En muista suunnitella omia ruokailuja tarpeeksi tarkkaan ja sitten nälkäisenä syön mitä helposti löydän. Aluksi vauvan kanssa olikin ihan ymmärrettävää, että omat ruoat ja ruoka-ajat olivat mitä milloinkin. Nyt tilanne on kuitenkin tasoittunut. Luulen syöväni päivisin myös liian kevyesti. Tykkään sosekeitoista ym. mutta niiden lisäksi pitäisi varmasti syödä enemmän hyviä rasvoja, kuituja ja proteiineja. Olenkin lisännyt vähitellen esim. siementen ja pähkinöiden käyttöä, vauvan reaktiota kuulostellen.
Huono syöminen on oman tulkintani mukaan johtanut siihen, että minulla on illalla liian kova nälkä. Syön sitten ruokaakin ja iltapalaa, mutta sen lisäksi tekee mieli jäätelöä, suklaata, pullaa, mitä vaan. Osittain herkuttelu voi olla tunnesyömistäkin, että rentona omana hetkenä haluan nautiskella. Eikä se mitään haittaa, mutta määrät kertyy liian suuriksi kun pitkin päivääkin pitää noita herkkuhetkiä. Tapoihin jää myös yksinkertaisesti koukkuun.
No mitä sitten tehdä nyt tälle tilanteelle? Olen miettinyt jo pari kuukautta, että miten lähtisin tätä korjaamaan. On yritetty ostaa harvemmin herkkuja ja muistaa tehdä oikeaa ruokaa valmiiksi jääkaappiin. Alettu taas tehdä salaattejakin valmiiksi. Helposti on kuitenkin lipsuttu takaisin jatkuvaan ja liialliseen herkutteluun.
En osaa tätä itse.
Maanantaina aloitan Fitmama-nettivalmennuksen, josta toivon apua syömisten järkevöittämiseen ja sokeristen tapojen katkaisemiseen. Luulen, että siten saan takaisin sitä kadonnutta energiaa ja tekemisen iloa. Valmennus kestää kuusi viikkoa.
Joskus on tullut mieleen, että olenkohan minä sellainen nk. "ikuinen laihduttaja", joka tiedostamattaan päästää itsensä aina repsahtamaan, jotta saisi taas laihduttaa. Kuulostaa ihan hullulta, mutta uskon sellaisia olevan. Ylipainon väheneminen aikaansaa nimittäin niin mahtavan fiiliksen: voimakkaan olotilan ja onnistumisen huikean kokemuksen. Ei olisi ihme, jos hakeutuisi vahingossa havittelemaan sitä tunnetta uudestaan ja uudestaan.
Tällä kertaa minulla on kuitenkin erilainen olo tämän valmennuksen suhteen kuin ennen. Toki toivon painon vähän putoavan, mutta eniten toivoisin järkevyyttä tähän syömiseen. Tiedän nimittäin, että sopivasti syömällä raskauskilot lähtevät lopulta itsekseen. Ja jos eivät imetyksen jälkeen lähdekään, niin sitten voi puristaa niitä tiukemmin pois.
Koen tällä kertaa myös erityisen vahvasti, että teen tämän vain itseni vuoksi. Siksi että voisin paremmin ja siksi koska ansaitsen tämän hyvän. Tuntuu hyvältä osata kokea näin. Ehkä olen jotenkin levollisempi ja hyväksyvämpi kuin ennen, armollisempi itselleni. Innolla odotan maanantaita. Olen jo aloitellut vähitellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti