Hyvä viikonloppu

Satulintu ei tänä aamuna itkenyt herätessään vaan lähti iloisena vessaan. Johtui varmaan siitä, että minä nousin hänen kanssaan. Isille usein itkee. Miksi lie. Rauhallinen aamu hyvin nukutun yön jälkeen (vain yksi yösyöttö!) ja yhteinen aamupala. Kaikki neljä paikalla ja kaikilla hyvä mieli. Eilisestäkin vielä hyvä fiilis, kun mies vei tyttöä uimahalliin ja papan luokse kylään. Heillä oli ollut mukavaa ja minä sain käydä rauhassa kaupunkikävelyllä.

Sitten tänä aamuna vauva unille ja me muut siivoamaan yläkertaa. Minä imuroin Satulinnun huoneen ja siivosin kylppärin. Pesinpä jopa kylppärin lattian. Mies yllätti ja kasasi hetkessä minua pitkään häirinneen Ikea-hyllyn Satulinnun huoneeseen. Vähän lisää säilytystilaa kirjoille ym.

Tein pitsaa vauvan vielä nukkuessa. Sattui olla pitsa-aineet kaapissa enkä halunnut jättää niitä Fitmama-valmennuksen ajaksi lojumaan. Lapselle savulohta ja paistettuja perunoita, helppoa ja hyvää. Takaisin koko perhe yläkertaan. Minä järjestin lapsen uutta hyllyä ja muut makoili sängyllä miehen lapsuuskirjoja lueskellen. Hänellä on iso kasa Disneyn vanhoja satukirjoja. Kiva kun ne on saatu nyt käyttöön. Vauva kiekui ja kujerteli, tyttö istui tyytyväisenä isänsä mahan päällä.

Sitten nukkumaan. Satulinnun toiveesta isi kertoi unisaduksi taas Siiri-tytöstä, jolle tuli hammaspeikkoja suuhun. Siiri oli kova syömään herkkuja eikä hänellä ollut hammasharjaa. Tarina on rauhallinen, mutta jollain tavalla kutkuttava tai jännittävä lapsen mielestä. Ei tietenkään ymmärrä mitä ne hammaspeikot on tai onko niitä oikeasti vai miten se menee. Sadun jälkeen tyttö tuli vain kerran sängystä pois ja sitten jäi nukkumaan. Mies meni myös.

Minä ja Ukkonen mentiin alakertaan ja pojan alkaessa kiukutella laitoin hänet nukkumaan. Kävin lyhyellä kävelyllä raikkaassa ja leudossa talvi-ilmassa. Oli rauhallista kävellä järven rantaa ja otin välillä kuvia kauniista maisemista. Ihmettelin, kun ei ollut ketään laskemassa mäkeä isossa pulkkamäessä. Keskipäivän siesta lapsiperheissä. Järvellä oli muutama hiihtäjä. Oi miten olenkaan kaivannut järvimaisemaa! Olen kasvanut järven läheisyydessä ja monesti huomaan rentoutuvani siellä parhaiten. Meiltä on yllättävän lyhyt matka veden äärelle. 

Olen viime päivinä tehnyt lyhyitä kävelylenkkejä. On ollut kiva oppia iloitsemaan pienemmistäkin liikuntasaavutuksista, kun aiemmin olen pitänyt tehokkaan ja hyvän lenkin kriteerinä sellaista tunnin kokonaiskestoa. Se juontuu lapsuudesta, jolloin meillä oli sellainen reilun tunnin pituinen lenkki, jota oli helppo kulkea. Edestakaisin tiettyyn tienristeykseen. Nykyään yritän opetella ajattelemaan, että 30 minuuttiakin on jo oikein hyvä kävelyaika. Sen pystyy nimittäin tekemään helposti vaikka joka päivä, jos tahtoo.

Iltapäivällä anoppi ja appiukko tulevat varmaan auttamaan verhokiskon kiinnittämisessä lastenhuoneeseen, taulukiskon laittamisessa olohuoneeseen sekä käsipyyhekoukkujen poraamisessa kylppärilaattojen väliin. Jotain on jo laitettukin remontissa, mutta nämä on jääneet roikkumaan. Olin jo hermostuksissani sitä mieltä, että itse laitetaan nämä loput, kun hommien valmistuminen kestää appiukolta ja anopilta niin kauan. He eivät kuitenkaan usko meidän osaavan laittaa itse näitä juttuja, joten rientävät nyt apuun kun uhattiin laittaa ne. :D Ja mielelläni toki annankin appiukon porata näihin betoniseiniin. Sujuu häneltä huomattavasti sutjakammin kuin meiltä amatööreiltä. He ovat siis kiireisiä eläkeläisiä, niin ei olla siksi haluttu heitä nyt hoputtaa. Haluan kuitenkin laittaa pian verhon Satulinnulle ja suunnittelin jo yhtenä päivänä marssivani rautakauppaan ostamaan omaa porakonetta. Hahhah!

Kauniit oksat