Tyttö mitattiin myös. Kyseessä ylimääräinen kasvukontrolli nopean pituuskasvun takia. Pituuskasvu oli tasaantunut ja neitokainen on nyt hienot 98 cm ja 17 kg. Niin reipas neiti antoi terveydenhoitajan mitata kaiken ilman vastusteluja. Iloitsi kun sai juosta pitkällä neuvolan käytävällä.
Nyt meidän neuvola sitten muuttuukin lähemmäs tätä kotia.
Kuuntelen ensimmäistä kertaa joululauluja, portailla istuen. Mies säätää vitriinin ovia. Paketoin äsken joululahjoja. Huomenna yritetään suunnata miehen töiden jälkeen Pohjanmaalle minun vanhempien luokse. Toivottavasti vauva voi hyvin rokotuksista huolimatta.
Ihmeellistä, että viikon päästä on jo joulu. En ole paljoakaan ehtinyt rakentaa joulutunnelmaa. Tänne Ikean pahvien joukkoon sitä on ollut vähän hankala tehdä. Jospa ensi viikolla sitten. Kuusen voisin ottaa vaikka milloin vaan ensi viikolla.
Tein radikaalin ex tempore ratkaisun ja tilasin joululaatikot paikalliselta yrittäjältä: porkkanaa, perunaa ja lanttua. Itse aion tehdä niiden lisäksi bataattilaatikon ja rosollia. Ne kuuluu minun jouluun. Lohen jätän väliin, kun se ei sovi pojan vatsalle. Saas nähdä miten lanttu vaikuttaa. :] Huojensi tosi paljon mieltä: ei tarvitse tehdä itse niin paljon. Mies saa kinkkua äidiltään ja karjalanpaistia tehdään miehelle varmaan itse. Makaronilaatikko kuuluu miehen toiveisiin, joten sitä tehdään/saadaan. Minä en sitä ole koskaan ymmärtänyt, koska makaronilaatikko on niin arkiruoka mulle. Pääasia että kaikki saa mieluisiaan herkkuja.
Yritetään olla jouluna mahdollisimman paljon kotona. Toivon joululta rentoa tunnelmaa ja leppoisaa mieltä. Onnellista yhdessäoloa ja rauhaa. Joulukuusen loistoa ja koristelua yhdessä sekä joululauluja. Hyviä tuoksuja ja perinteisiä ruokia. Suklaata ilman huonoa omatuntoa. Lapsen iloa ja ihmetystä. Hiljaisuutta. Kynttilänvaloa pimeydessä.
![]() |
Kuva: http://anna.fi/avainsana/joulutunnelma/ |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti