Apea mieli

Alkaa tämä remontti- ja muuttohässäkkä näkyä jaksamisessa. Mieli vähän maassa tänään.

Ystävä sanoi minua Supernaiseksi. Se tuntui hyvältä. <3 On ihanaa, että joku huomaa minun panoksen. Sen että pakkasin meidän kodin yksin ja purin tavaratkin. Että hoidin samalla molemmat lapset pääosin yksin. Että hoidan kotityöt yksin. Että huolehdin jääkaapin sisällön riittävyydestä ja tärkeiden muuttoasioiden hoitamisesta valmiiksi.

Välillä tuntuu, että mies ei näe mitään. Että minun tekemät jutut on ihan näkymättömiä. Ei kaikesta tarvitse saada mitalia, mutta kiitos olisi kiva. Teen koko ajan jotain yhteistä hyvää. En harrasta tällä hetkellä mitään omaa. Ajattelen kaiken äitinä tai puolisona, joustan liikaa omista tarpeistani. Mietinkin, pitäisikö vain jättää kotityöt tekemättä ja opetella sietämään kaaosta? Saisiko se miehenkin tajuamaan mitä kaikkea kodin ja perheen pyörittäminen vaatii.

Väsyttää vaatia. Väsyttää pyytää. Olisi kiva saada jotain joskus pyytämättä. Vaikka että edes kerran oltaisi riittävän ajoissa jossain, ettei mentäisi viime tipassa joka paikkaan. Että joku muu suunnittelisi joskus perheen ruoan. Tiskaisi minun astiat tai pesisi minun pyykit. Tekisi jonkun pienen palveluksen oma-aloitteisesti. Edes silloin tällöin. Anoppi täytti eilen meidän tiskikoneen. Se tuntui kivalta, vaikka yleensä en toivo hänen puuttuvan meidän kotitöihin.

Mies oli työmatkalla edelliset kaksi päivää. Meillä muilla oli aika rankkaa täällä kotona. Ehkä siksikin väsyttää vielä tänään. Tyttö on ollut taas flunssainen, samoin poika. Poika on muutenkin itkeskellyt: mahan toimimattomuutta ja minun lohiruokaa.

Kaipaisin vain empatiaa. Halauksia ja ymmärrystä. Keskustelua ja rauhallista aikaa yhdessä. Eniten mieheltä.