Tänään on ollu vaihtelevia menkkakipuja koko iltapäivän. Maha on ollu sekaisin ja pissalla saanut rampata, tosin oon juonutkin paljon. Ruokapöydän ääressä istuessa on tuntunut kipua vasemmalla alavatsalla.
Mahavauva on touhunnut tavalliseen tapaansa. Mennessäni päikkäreille maha oli kuitenkin ekan kerran tosi hassun muotoinen. Navan oikealla puolella oli selkeästi pieni peppu tai pää. <3 Se näytti jo aika hurjaltakin: niin paljon se oli kohollaan.
Oon arvellut, että vauva on ehkä möyrinyt itselleen taas uuden asennon ja painaa nyt tuonne vasemmalle alas (koska istuessa kovemmalla tuolilla sattuu juuri sinne). Tai sitten mulla on ollut pieni ruokamyrkytys syömästäni vesimelonista. Että maha olis siksi sekaisin ja se aikaansaisi myös menkkakipuja. Pari kivutonta mahan kovettumista ollut myös iltapäivällä, vaikka oon kyllä edelleen tosi epävarma noiden tuollaisten harjoitussupistusten bongaamisesta.
Oltiinkin sitten iltapäivä tytön kanssa tosi rauhassa. Katseltiin lastenohjelmia ja luettiin kirjoja sohvalla. Aina kun nousin esim. vessassa käymään, pöntöllä istuessani tuntui tosi epämukavalta alavatsalla. Särki, jomotti. Tuntuu edelleenkin samalta nyt illalla.
Kyllä siinä päivällä tuli jo mieleen, että mitä jos vauva syntyisikin etuajassa yllättäen. Tuskinpa nyt vielä näiden jomotusten seurauksena, mutta entä jos kuitenkin aiemmin kuin luullaan. Se olisi kyllä shokki meille kaikille. Oon niin valmistautunut siihen, että laskettu aika tulee ja menee ja joudun jännittämään, täytyykö käynnistellä. Vaikka samaan aikaan tiedostan, että asiat voi mennä tosi erilailla kuin esikoisesta.
Tuntuu vain, että vaikka meillä on jo paljon vauvatavaraa, kaikki on vielä sikin sokin ja järjestelemättä. Niinpä mun piti sitten tänään ensinnäkin tarkastaa, onko mulla kännykässä synnytyspäivystyksen puhelinnumero. Mietin myös, mitä sinne sairaalaan kannattikaan ottaa mukaan. Kirjoitin listan sairaalalaukun pakkaamiseksi, vaikka siitä tulikin tosi lyhyt. Pohdin, mitä vaatteita vauvalle on nyt olemassa ja missä hän nukkuu ensimmäiset kotipäivät. Tuli sellainen olo, että haluaisin jo valmistella kodin vauvaa varten: ehkä vielä pestä joitain vauvanvaatteita, laittaa sängyn valmiiksi, ostaa ne viimeiset tavarat ja varmistaa, että esikoisen mummu tulee hoitamaan tyttöä sitten kun synnytys oikeasti alkaa. Sellainen fiilis, että en halua enää odottaa näitä asiota. Vaikka synnytykseen onkin todennäköisesti vielä ainakin pari kuukautta aikaa.
Mietin myös, miten kestän kunnon supistelukipua tällä kertaa. Valitanko pienestä vai ajattelenko sitä hyvänä synnytystä eteenpäin vievänä voimana (niin kuin esikoisesta)? Mitä tunnen vauvaa kohtaan kun hän syntyy? Miten synnytys mahtaa tällä kerralla mennä: nopeasti, hitaasti? Miltä vauva-arki tuntuu? Millaisiksi meidän päivät esikoisen ja vauvan kanssa muodostuvat?
Oon myös viime päivinä lueskellut vanhoja vauva-aiheisia lehtiä. Niistä on tullut hyvä mieli, jotenkin valmiimpi. Tänään niistä tuli vähän jännittynyt olo. Raskausviikkoja on kuitenkin vasta näin vähän, eli tuskinpa vauva nyt ihan hetkeen vielä syntyy kuitenkaan. Ei ainakaan tarttisi. Silti ajatukset on alkaneet pyöriä niissä kuvioissa. Yhtenä iltana jo varmistin mieheltä, että kuinka paljon hänellä onkaan sitten ylimääräisiä lomia syksyä varten. Niitä on kyllä taas kivasti, jäi hyvä mieli. Miehen ei tarvitse mennä töihin heti kolmen viikon isyysvapaan jälkeen.
Heh mutta se mun lista sairaalalaukun pakkaamista varten. Niille jotka ei tiedä, sairaalalaukku on kiva pakata jo ennen synnytyksen alkamista, koska sen alettua ei välttämättä pysty/jaksa/osaa/ehdi. En olis kyllä uskonut näin aikaisin sitä itse miettiväni. Esikoista odottaessa laukku oli pakattu rv 37+0 ja se tuntui vaikealtakin pakata. Huvituin kuitenkin minun listasta nyt. Aika moni asia on tipahtanut siitä pois esikoisen syntymän jälkeen. Tällä hetkellä lista on tällainen:
- itselle löysät vaatteet kotiinlähtöä varten: ehkä legginssit ja nätti mekko tai housut ja imetystoppi/-paita
- vauvalle lämpimät vaatteet kotiinlähtöä varten
- hiusharja, hammasharja ja -tahna, deodorantti, ehkä huulirasva
- imetysliivit tai imetystoppi (toppikin riitti viimeksi), liivinsuojuksia varmaan (vaikka ei sitä maitomäärää olisi mikään pikkuruinen suojus kuivannut, kyllä siihen pyyheliinoja tarvittiin)
- pillimehuja, hedelmiä ja vähän suklaata mulle, miehelle jotain evästä myös
Siinä se.
Lisäksi mietin, että jumppapallon voisi jossain vaiheessa täyttää valmiiksi ja kaurapussin sijainnin kotona varmistaa. Niistä oli viimeksi selkeästi apua synnytyksen alkuvaiheessa. Mutta eipä paljon muuta.
Osastolla oli ihan kiva käyttää niitä sairaalan kaapumallisia viittoja, pyjamia. Ja sairaalan tarjoamia löysiä alushousuja ja sukkia. Se oli ennen kaikkea helppoa ja rentoa, mutta myös ihan miellyttävää. Suuren osan ajasta makoilin itse pelkissä pikkareissa lakanan alla. Tosin jouduinkin aika paljon makoilemaan osastoaikana, kun en päässyt heti ylös hb:n ym. takia.
Heh hassua miettiä tämmöisiä! Edelleen on vähän vaikea ymmärtää, että ihan oikeasti meille tulee se uusi ihminen sitten piakkoin. Mutta niin kuin mun ystävä sanoi osuvasti: "kyllä se arki pakottaa sitten tottumaan taas vauvan hoitoon ja kaikkeen siihen vauvaelämään". Ja se on varmasti ihan totta. Kyllä se vauva-arki varmaan sitten lähtee taas sujumaan, kun vain saadaan pikkuinen meidän kainaloon. Sen yritän kuitenkin muistaa, että elämä on varmasti ihan erilaista kuin esikoisen synnyttyä. Siis että ei pitäisi odottaa ihan samanlaista alkuvaihetta. Vauvaan ei ehkä pysty keskittymään samalla tavalla kuin esikoiseen aikanaan. Tällä kertaa kun meidän elämässä on jo yksi touhukas neiti-ihminen, jonka huomioimisesta, rutiineista, ruokkimisesta ja ulkoiluista täytyy myös huolehtia. Uutta ja jännää siis luvassa anyway. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti