Näytetään tekstit, joissa on tunniste menkkakivut raskaudessa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste menkkakivut raskaudessa. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. heinäkuuta 2016

Neuvolakuulumisia, rv 30+1

Neuvolan piti olla vasta huomenna, mutta sitä aikaistettiin. Aika oli heti aamusta klo 8, kun mies oli vielä kotona hoitamassa tyttöä. Satulintua en äitiysneuvolaan enää ota, kun silloin kerran hän itki niin kovasti mennessäni makoilemaan sydänäänten kuuntelua varten. Oli hämillään, että mitä ihmettä se äiti nyt.

Terkkarina oli nuori, ihan kiva kesäsijainen. Aluksi tuntui vähän hassulta, kun hän oli niin nuoren oloinen. Kaipa se täytyy tottua, että itsekin vanhenee. Heh! Että yhä useampi minua hoitava ihminen on minua nuorempi. Oonhan minäkin ollut usein nuorempi kuin päiväkotilasteni vanhemmat. Ja silti he ovat kysyneet neuvojani ja apujani eri tilanteissa ja nähneet minut asiantuntijana omassa tehtävässäni. Näinhän se menee parhaassa tapauksessa: luottoa löytyy ikäerosta/iästä huolimatta.

Puhuttiin kaikenlaista. Terkkari totesi mittaamani sokeriarvot hyviksi ja juteltiin raskausdiabetekseen liittyvistä jutuista, tosin melko pintapuolisesti. Kyselin kaikkea mitä tuli mieleen, mutta mitään suurta, uusia näkökulmia tai tietoja sisältävää, keskustelua ei valitettavasti syntynyt. Aamupaastot on olleet 4.1-4.6 välillä. Arvot isompien ruokailujen jälkeen (1 tunti syömisestä) ovat olleet useimmiten välillä 4.5-5.6. Oon mm. tarkkaillut hiilihydraattien määrää ja laatua, lisännyt kasviksia, vältellyt vaaleaa leipää, jättänyt pienet hedelmävälipalat pois, juonut ehkä vettä enemmän, syönyt iltapalan myöhemmin kuin ennen, silti syönyt sokeriakin joskus. Aika usein oon joutunut vielä katsomaan ruokavalio-ohjeita paperista, kun pää ei meinaa muistaa kaikkia neuvoja vieläkään, vaikka niitä joka päivä kurkin.

Paino on pudonnut keskimäärin noin 600g viikkoa kohden muutaman viikon aikana, mistä oonkin ollut tosi tyytyväinen. Kuten oon sanonut, mulla paino reagoi aina nopeasti muutokseen hiilihydraattien määrässä: paino kasvaa tai putoaa nopeasti. Se näkyy käytännössä esim. turvotuksen määrän ja energisyyden muutoksena. Nytkin turvotus on selvästi vähentynyt naamasta. Näen sen helposti vaikkapa tämän kesän valokuvista. Ja siitä puntarista. Toki vähän mietityttää, mikä on mulle se sopiva paino raskauden aikana. Esikoisen aikana kun totuin siihen, että paino vain nousi. Ja kun oon ymmärtänyt, että loppuraskaudessa paino ei kai saisi pudota kauheasti. Toisaalta tämä on varmasti vain ihan hyvä juttu mun tapauksessa. Raskauden alussa paino oli juuri ja juuri lievän ylipainon puolella ja vararavintoa on edelleen olemassa vauvaa ja imetystä varten. Että kyllä tässä kropassa on vielä mistä ottaa. Terkkari kysyi, syönkö ihan tavallisesti, ja sanoin noudattavani niitä ohjeita joita viimeksi neuvolasta sain. Heti ne aloitettuani paino alkoi pudota. Ja oon herkutellutkin. Ystävät voi todistaa! :D Että ei tässä millään kitukuurilla olla. Eikä nälkäkään ole ollut yhtään. Toki seurailen painoa, jotta se ei laske ihan älyttömästi, mutta ei tuo mun mielestä liian suuri lasku ole. Pari turvonneen kehon nestekiloa.

Sf oli 27cm eli se oli kasvanut ihan keskikäyrällä tasaisesti. Maha siis kasvaa, hyvä!

Pissat oli puhtaat ja verenpaine oikein hyvä! Vauvan syke tasainen ja liikkeet aktiiviset.

Vauvan asentoa hoitaja yritti tunnustella pitkään mahan päältä. Itse en osaa sitä edelleenkään hahmottaa eikä vauva anna kauheasti vihjeitäkään. Potkii siis kyllä ja liikkuu, mutta piiloutuu paremmin kuin esikoinen. Liikkeet kun tuntuvat vähän joka puolella ja siellä täällä. Ei terkkarikaan saanut asennosta käsitystä ja niinpä haki toisesta huoneesta ultralaitteen! Tällaista poikkeustapauksen tekemistä ei olekaan mulle vielä koskaan tapahtunut meidän neuvolassa! Ajattelin vain, että "oih, onko tällaisiakin terkkareita/neuvoloita jossain". Yleensä ei kyllä hoitaja meillä ultraa. Terkkari laittoi masiinan päälle ja kurkattiin. Hän niin hellästi siveli minun mahaa ja mielessäni mietin, että "paina vain reilusti kovempaa, niin ne lääkäritkin tekee", mutta en viitsinyt. Rauhallisen katselmuksen ja epävarman pohdinnan jälkeen todettiin, että kyllä siellä ainakin tällä hetkellä ollaan vielä perätilassa tai vähän sivuttain: pää kenties minun mahan oikealla puolella ja jalat potkii vasemmalle alas/sivulle. Oli kiva nähdä vilaus meidän rakkaasta vaavista. <3

Hemoglobiininkin hoitaja halusi mitata, vaikka sanoin, että ei sitä ole pakko ja että tiedän, miten kaupunki haluaa siinä säästää. Toki otan kuitenkin ilolla vastaan kaiken terveystiedon, jota itsestäni saan. Hb oli 122, kuulemma viitearvojen sisällä. Sitä vaan jäin miettimään, kun en tajunnut kysyä, että mikä merkitys sillä on, että lähtötaso on rv 9+0 ollut 144. Että onko sillä väliä, että arvo on laskenut noin korkealta tuohon mitä se nyt on? En tajunnut myöskään kysyä, mikä se raja sitten on. Että milloin kannattaisi aloittaa rautakuuri? Mietinnässä onkin, pitäisikö mun kuitenkin ottaa varmuuden vuoksi Obsidania silloin tällöin. Olisikohan siitä edes mitään hyötyä, jos esim. joka toinen päivä ottaisi... en tiedä.

Vesirokon vasta-aineet kävin mittauttamassa labrassa lastenneuvolan lähetteellä, kun olin varaamassa aikaa Satulinnulle vesirokkorokotusta varten. Minun oma äitiysterkkari oli sitä mieltä, että raskauden ja/tai vastasyntyneen vauvan takia kaksivuotiaalle kannattaisi ehkä harkita rokotetta. Ettei tyttö tuo tautia meille kotiin perhekerhoista tms. Rokote ei kuulu rokotusohjelmaan, koska se olisi kallis tarjota kaikille. Kuitenkin rokote saattaisi suojata vesirokon vaikeilta sivuhaitoilta ja lyhentää toipumisaikaa. Vesirokko kun on tosi tarttuva tauti ja sikiölle jopa vaarallinen. Se mun oma terkkari oli kuitenkin sitä mieltä, että vasta-ainetesti on aika turha, koska useimmat ovat vesirokon sairastaneet tietämättään lapsena. Lastenneuvolassa ei haluttu kuitenkaan ottaa riskiä vaan laitettiin mulle lähete. En ole edelleenkään ihan varma, otetaanko Satulinnulle tuo rokote, mutta tulipa ainakin itselle tietoa omasta epäselvästä vesirokkomenneisyydestä. Tai oikeastaan ei tullut tietoa, vielä. Tämänpäiväinen terveydenhoitaja ei ollut nimittäin kovin varma tulkitessaan labran vaikeaselkoista tulosta. Niinpä jäi itsellekin sellainen olo, että täytyy varmaan vielä soittaa ja tarkastaa asia uudelleen. Jotain oli veressä kohtalaisesti, mutta joku tulos oli kuitenkin negatiivinen. Hahhah, että näin paljon selvisi! Vesirokkoasia tuli erityisesti mieleen nyt, koska meidän ystävien lapsi oli saanut rokon vain leikittyään toisen lapsen kanssa hiekkalaatikolla. Se voi kai tarttua jo ennen näppylöiden ilmaantumista.

Menkkakivuista sanoin, mutta terkkari totesi ne lähinnä kiinnikekivuiksi tms. Hyvin mahdollista, koska niitä ei ole nyt enää tullut. Ja luulen myös, että vauva on saattanut vaihtaa asentoa niiden jälkeen. Oma kroppa alkaa siis joustamaan ja tehdä vähitellen tilaa kasvavalle ja painoa keräävälle vauvalle.

Sain myös esitietolomakkeen synnytystä varten (!) sekä tiedotteen melko uusista aineenvaihduntasairauksien seulontatutkimuksista, joita kaikilta vastasyntyneiltä otetaan. Vauvan kantapäästä otetaan siis 2-5 vrk:n iässä verikoe, josta seulotaan vakavia sairauksia, joita pystytään hoitamaan paljon paremmin, kunhan niistä tiedetään ajoissa. No, minä oon jo henkisesti varautunut, että meidän pikkuisesta otetaan niitä sokeriarvoja sieltä kantapäästä joka tapauksessa, siis tän raskausdiabeteksen eli radin takia. Että siinä samassa varmaan sitten voivat seuloa muutakin. Toki harmittaa pienen ihmisen itkettäminen pistämisillä. :/

Vaikka tänäänkin oli ihan hyvä neuvolakäynti, kaipaan mun omaa terkkaria. Hän on niin varma ja tuttu ja kokenut. Tuntee meidät. Pariin kuukauteen en ole häntä tavannut. Kunpa jo ensi käynnillä pääsisin hänen juttusilleen. Seuraava käynti on 3-4 viikon päästä, siinä rv 33/34 tienoilla. Silloin mieskin on jo kesälomalla. Jes.

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Menkkakipuja ja ajatuksia sairaalalaukusta, rv 29+6

Tänään on ollu vaihtelevia menkkakipuja koko iltapäivän. Maha on ollu sekaisin ja pissalla saanut rampata, tosin oon juonutkin paljon. Ruokapöydän ääressä istuessa on tuntunut kipua vasemmalla alavatsalla.

Mahavauva on touhunnut tavalliseen tapaansa. Mennessäni päikkäreille maha oli kuitenkin ekan kerran tosi hassun muotoinen. Navan oikealla puolella oli selkeästi pieni peppu tai pää. <3 Se näytti jo aika hurjaltakin: niin paljon se oli kohollaan. 

Oon arvellut, että vauva on ehkä möyrinyt itselleen taas uuden asennon ja painaa nyt tuonne vasemmalle alas (koska istuessa kovemmalla tuolilla sattuu juuri sinne). Tai sitten mulla on ollut pieni ruokamyrkytys syömästäni vesimelonista. Että maha olis siksi sekaisin ja se aikaansaisi myös menkkakipuja. Pari kivutonta mahan kovettumista ollut myös iltapäivällä, vaikka oon kyllä edelleen tosi epävarma noiden tuollaisten harjoitussupistusten bongaamisesta.

Oltiinkin sitten iltapäivä tytön kanssa tosi rauhassa. Katseltiin lastenohjelmia ja luettiin kirjoja sohvalla. Aina kun nousin esim. vessassa käymään, pöntöllä istuessani tuntui tosi epämukavalta alavatsalla. Särki, jomotti. Tuntuu edelleenkin samalta nyt illalla.

Kyllä siinä päivällä tuli jo mieleen, että mitä jos vauva syntyisikin etuajassa yllättäen. Tuskinpa nyt vielä näiden jomotusten seurauksena, mutta entä jos kuitenkin aiemmin kuin luullaan. Se olisi kyllä shokki meille kaikille. Oon niin valmistautunut siihen, että laskettu aika tulee ja menee ja joudun jännittämään, täytyykö käynnistellä. Vaikka samaan aikaan tiedostan, että asiat voi mennä tosi erilailla kuin esikoisesta. 

Tuntuu vain, että vaikka meillä on jo paljon vauvatavaraa, kaikki on vielä sikin sokin ja järjestelemättä. Niinpä mun piti sitten tänään ensinnäkin tarkastaa, onko mulla kännykässä synnytyspäivystyksen puhelinnumero. Mietin myös, mitä sinne sairaalaan kannattikaan ottaa mukaan. Kirjoitin listan sairaalalaukun pakkaamiseksi, vaikka siitä tulikin tosi lyhyt. Pohdin, mitä vaatteita vauvalle on nyt olemassa ja missä hän nukkuu ensimmäiset kotipäivät. Tuli sellainen olo, että haluaisin jo valmistella kodin vauvaa varten: ehkä vielä pestä joitain vauvanvaatteita, laittaa sängyn valmiiksi, ostaa ne viimeiset tavarat ja varmistaa, että esikoisen mummu tulee hoitamaan tyttöä sitten kun synnytys oikeasti alkaa. Sellainen fiilis, että en halua enää odottaa näitä asiota. Vaikka synnytykseen onkin todennäköisesti vielä ainakin pari kuukautta aikaa.

Mietin myös, miten kestän kunnon supistelukipua tällä kertaa. Valitanko pienestä vai ajattelenko sitä hyvänä synnytystä eteenpäin vievänä voimana (niin kuin esikoisesta)? Mitä tunnen vauvaa kohtaan kun hän syntyy? Miten synnytys mahtaa tällä kerralla mennä: nopeasti, hitaasti? Miltä vauva-arki tuntuu? Millaisiksi meidän päivät esikoisen ja vauvan kanssa muodostuvat?

Oon myös viime päivinä lueskellut vanhoja vauva-aiheisia lehtiä. Niistä on tullut hyvä mieli, jotenkin valmiimpi. Tänään niistä tuli vähän jännittynyt olo. Raskausviikkoja on kuitenkin vasta näin vähän, eli tuskinpa vauva nyt ihan hetkeen vielä syntyy kuitenkaan. Ei ainakaan tarttisi. Silti ajatukset on alkaneet pyöriä niissä kuvioissa. Yhtenä iltana jo varmistin mieheltä, että kuinka paljon hänellä onkaan sitten ylimääräisiä lomia syksyä varten. Niitä on kyllä taas kivasti, jäi hyvä mieli. Miehen ei tarvitse mennä töihin heti kolmen viikon isyysvapaan jälkeen.

Heh mutta se mun lista sairaalalaukun pakkaamista varten. Niille jotka ei tiedä, sairaalalaukku on kiva pakata jo ennen synnytyksen alkamista, koska sen alettua ei välttämättä pysty/jaksa/osaa/ehdi. En olis kyllä uskonut näin aikaisin sitä itse miettiväni. Esikoista odottaessa laukku oli pakattu rv 37+0 ja se tuntui vaikealtakin pakata. Huvituin kuitenkin minun listasta nyt. Aika moni asia on tipahtanut siitä pois esikoisen syntymän jälkeen. Tällä hetkellä lista on tällainen:
 
- itselle löysät vaatteet kotiinlähtöä varten: ehkä legginssit ja nätti mekko tai housut ja imetystoppi/-paita
- vauvalle lämpimät vaatteet kotiinlähtöä varten
- hiusharja, hammasharja ja -tahna, deodorantti, ehkä huulirasva
- imetysliivit tai imetystoppi (toppikin riitti viimeksi), liivinsuojuksia varmaan (vaikka ei sitä maitomäärää olisi mikään pikkuruinen suojus kuivannut, kyllä siihen pyyheliinoja tarvittiin)
- pillimehuja, hedelmiä ja vähän suklaata mulle, miehelle jotain evästä myös

Siinä se.

Lisäksi mietin, että jumppapallon voisi jossain vaiheessa täyttää valmiiksi ja kaurapussin sijainnin kotona varmistaa. Niistä oli viimeksi selkeästi apua synnytyksen alkuvaiheessa. Mutta eipä paljon muuta.

Osastolla oli ihan kiva käyttää niitä sairaalan kaapumallisia viittoja, pyjamia. Ja sairaalan tarjoamia löysiä alushousuja ja sukkia. Se oli ennen kaikkea helppoa ja rentoa, mutta myös ihan miellyttävää. Suuren osan ajasta makoilin itse pelkissä pikkareissa lakanan alla. Tosin jouduinkin aika paljon makoilemaan osastoaikana, kun en päässyt heti ylös hb:n ym. takia.

Heh hassua miettiä tämmöisiä! Edelleen on vähän vaikea ymmärtää, että ihan oikeasti meille tulee se uusi ihminen sitten piakkoin. Mutta niin kuin mun ystävä sanoi osuvasti: "kyllä se arki pakottaa sitten tottumaan taas vauvan hoitoon ja kaikkeen siihen vauvaelämään". Ja se on varmasti ihan totta. Kyllä se vauva-arki varmaan sitten lähtee taas sujumaan, kun vain saadaan pikkuinen meidän kainaloon. Sen yritän kuitenkin muistaa, että elämä on varmasti ihan erilaista kuin esikoisen synnyttyä. Siis että ei pitäisi odottaa ihan samanlaista alkuvaihetta. Vauvaan ei ehkä pysty keskittymään samalla tavalla kuin esikoiseen aikanaan. Tällä kertaa kun meidän elämässä on jo yksi touhukas neiti-ihminen, jonka huomioimisesta, rutiineista, ruokkimisesta ja ulkoiluista täytyy myös huolehtia. Uutta ja jännää siis luvassa anyway. :D