Mustikkametsässä

Käytiin toissapäivänä etsimässä mustikoita miehen ja ystävän kanssa. Oli ihana päästä nuuhkimaan metsän raikasta tuoksua, nauttimaan vihreydestä ja puhtaasta ilmasta. Meidän lähelläkin on metsää, mutta se ei tunnu samalta: kaupunkimetsä. Maaseudun metsä on niin puhdasta, koskematonta, autiota, hiljaista. Tosin eipä se silloin koskemattomalta tuntunut, kun ison kiven takaa löysin jonkun sinne jättämiä kakkapapereita! Mutta tiedätte varmaan mitä tarkoitan.

Rentouttavaa oli. Ja hauskaa että mieskin oli mukana. Nauroinkin hänelle, että tätä päivää en olisi ihan heti uskonut näkeväni: minun mies mustikkametsässä poimuri ja sanko kädessä! Mutta olin niin ylpeä hänestä. Ja hän poimi tosi paljon. Ensikertalainen.

Viime vuonna oli erinomainen mustikkavuosi ja poimittiin tunnissa sangot täyteen. Nyt oltiin metsässä vähän yli tunti ja saatiin kukin noin puoli sangollista. Yhdessä saatiin miehen kanssa melkein sangollinen, ei kuitenkaan ihan huono saalis. Mun asenne metsämarjojen suhteen on se, että kaikki on plussaa. Kokemuksen kruunasi se, että saatiin lainata ystävien mustikansiivouskonetta. Kotona oli helppo lusikoida lähes puhtaat marjat rasioihin.

Metsässä aika pian mun alaselkä alkoi oireilla. Olin varustautunut tukivyöllä, mutta kumartelua oli niin paljon että ei se vyö paljoa auttanut. Kroppa kuitenkin tottui pian liikkeeseen ja selkäkin oli pian taas oireeton. Illalla tosin röhnötettyäni pehmeällä sohvalla alaselkä meinasi lakata kokonaan toimimasta. Hyvä että pystyin kävelemään. Aamulla selkä oli jo ok, pientä arkuutta silti on edelleen. Onneksi mustikkamaasto oli tällä kertaa helppokulkuista eikä kaatumisen vaaraa ollut.

Vielä tekisi mieli metsään, mutta pariin päivään en nyt ainakaan ehdi. Ja hyvä antaa selänkin levätä. Anoppikin tosin on luvannut meille mustikoitaan, mutta ihan periaatteesta olisi kiva käydä itsekin. Kun kerta tykkään olla metsässä ja poimia itse.

Lapsena metsä alkoi heti meidän takapihalta. Maaseudun rauhallinen metsä. Oli mukava kulkea puolukkavarpujen seassa ja istua kannolla, kehitellä omia mielikuvitusleikkejä ja rakentaa majoja risuista.

Inhoan sanaa "pitäisi". Mutta varmaan pitäisi nytkin hakeutua useammin metsään. Rakastan metsän kosteaa tuoksua. Ja sitä miten ajatukset saavat siellä tilaa liikkua. Vihreyttä. Rauhaa.