Säätöäääää

Eilinen oli ihan säätöpäivä. Aloin jo kirjoitella siitä illalla, mutta ehkäpä tämä suppeampi katsaus nyt kuitenkin riittää. Siis auto ei lähtenyt käyntiin aamulla ja suunnitelmat meni uusiksi. Meillä oli lapsen lääkärineuvola päivällä ja mentiin sinne sitten bussilla. Samaan aikaan anopin kanssa piti sählätä ja viestitellä turvaistuimen irrotusasiaa. Ei olla irrotettu istuinta vielä aiemmin ja nyt haluttiin asentaa se mummun ja papan autoon reissua varten. Minä olen koko ajan sanonut, että olisi paaaaljon kätevämpää mennä omilla autoilla. Olisi autossa tilaa hengittää ja matkalaukut sopisi hyvin. Vaan ei, kaikki muut haluavat ahtautua yhteen muka-suureen autoon. Neljän aikuisen tavarat kahdeksi viikoksi. Yhden taaperon vaipat, ruoat, tarvikkeet, lelut ym. Monta käsimatkatavaraa. Rattaat. Lisäksi ne viisi ihmistä. Jep. No mies ähräsi iltapäivällä tunnin pakkasessa ja sai vihdoin istuimen irrotettua. Nyt sovitellaan laukkuja, rattaita ja muita kamppeita autoon. Minä en edes tiedä vielä, montako laukkua meiltä yhteensä tulee, ja nuo muut näyttävät jo päättäneen asian minun puolesta. Minä taas olen sellainen, että haluan kaiken tarpeellisen mukaan. En jaksa reissussa alkaa etsiä ensimmäisellä viikolla vaippoja lapselle tai vaatteita itselle, kun niitä kerran voi ottaa mukaan kotoa.

Muutenkin viime päivinä olen joutunut jonkinlaisen säätämisen keskelle. Se stressaa, kun omiakin asioita olisi ajateltavana. Anoppi jännittää matkaa kauheasti ja on viestitellyt minulle kaikenlaisista asioista ja murehtinut ja säätänyt, kysellyt matkalaukkujen mittoja ja rahanvaihtoasioita. Ja minuun valitettavasti tarttuu jännitys ja muutkin toisten tunteet. Jos joku on hyvällä tuulella, se tarttuu minuun. Jos joku on ahdistunut, sekin tarttuu. Se voi liittyä erityisherkkyyteen, josta kirjoitan joskus toiste lisää. Mutta ärsyttää, kun toiset stressaa silloin kun minä en. Olen yrittänyt nyt keskittyä ajattelemaan matkaa ensisijaisesti meidän perheen matkana, en matkana joka tehdään anopin kanssa. Se on helpottanut. Voidaan tehdä kaikki niin kuin itse halutaan ja tehdä meidän näköinen loma. Jos anoppi stressaa, meidän ei silti tartte, koska me on tehty näitä matkoja ennenkin ja kaikki on mennyt ihan hyvin aina. Meillä on omat lomasysteemimme ja suunnitelmamme.

Muutenkin on alkanut tulla nyt anoppi korvista ulos. Ei pahalla, mutta on oltu taas niin paljon tekemisissä. Hehheh, ja kahden viikon loma edessä. On ärsyttänyt mm. se, että kun minä olen harkinnut pienen käsimatkatavaralaukun ostamista, hän meni ostamaan sellaisen itselleen ja sanoi vain, että meidän tavaroita mahtuu sinne heidän laukkuun, että ei tarvita omaa. Höh, haluan oman laukun. Kun sanoin, että täytynee ostaa lapselle jokin kiva uusi tarrakirja matkalle, mummu heti sanoi, että hän ostaa. Hän osti myös lapselle toiset kesäkengät, kun ei nähtävästi tykännyt meidän ostamista. Kaiken tämän hän tekee pelkkään ystävällisyyteen verhoten. Ärsyttävää. Sekin harmittaa, että mies kertoi hänelle raskaudesta matkaa ja muita asioita varten, niin tuntuu, ettei hän ole yhtään innoissaan tai iloinenkaan. Onnitteli kyllä, mutta ei yhtään hymyillyt ja muutenkin puhunut toisesta lapsesta vain kerran, sivulauseessa. Vaikka meille tämä on hurjan suuri ja iloinen asia. Minä en malttanut olla kertomatta minun vanhemmille, kun ultra niin jännitti. Minun äitini oli selvästi todella riemuissaan ja onnellinen, hihkui ja iloitsi, vaikka tietääkin varsin hyvin alkuraskauden realiteetit ja epävarmuudet. Olenkin tässä kaikessa hötäkässä kaivannut omia vanhempiani. Onneksi he varmaan tulevat käymään lauantaina.

Ymmärrän kyllä, että anoppi on nyt vain todella jännittynyt tulevasta matkasta eikä varmaan siksikään osaa nyt ajatella muuta kuin omia asioitaan. On silti vaikeaa, kun hänen tunteensa tarttuvat minuun niin herkästi ja hän kaataa minun päälleni huoliaan. Itsellä on omatkin huolet ja mietteet. Kiva kuitenkin, että lähtevät meidän kanssa ja muutenkin, kun eivät ole näin pitkällä vielä käyneet. Matkasta tulee varmasti oikein mukava.