Ajattelin, että nämä pari viikkoa ennen varhaisultraa varmaan menevätkin tällä kertaa melko nopeasti, kun on pikkuneidin kanssa kaikenlaista touhua. Vaan kylläpä taas päivät tuntuvat vaihtuvan niin hitaasti. Ultraan on vielä lähes kaksi viikkoa, samoin Thaimaan matkaan. Molempia olen jo odottanut ja ajatellut, vuoron perään. Heh.
No oikeasti olen yrittänyt olla ajattelematta kauheasti tätä raskautta, kun tämä on niin alussa vasta. Sitä olen kuitenkin huomannut pyöritteleväni välillä mielessä, että entä jos ultrassa selviää, ettei siellä olekaan ketään, niin miten käytännössä tyhjennys tapahtuu. Ultrasta kun on vain kaksi päivää Thaimaan lentoon. En halua edes ajatella, että en voisikaan lähteä matkalle. Hyvä että pystyn sen edes kirjoittamaan tähän. Tottakai matka onnistuu ja vauva siellä olla möllöttää. Näin yritän itseäni psyykata. Ajattelen, että liikaa ei kannata murehtia, mutta silti siitä huolimatta mieleen pyrkii epäilyksiä ja pelkoja. On vaikea vastustaa niitä, kun ei toisaalta ole todisteita hyvästä onnestakaan.
Matkaa odotan myös innolla ja valmistelut alkavat olla ihan kunnossa. Ihana ajatella, että saadaan olla taas kaksi viikkoa yhdessä miehen kanssa, ottaa rennosti ja antaa kostean lämmön tunkeutua ihoon ja joka soluun. Minä nimenomaan nautin siitä lämmöstä. Mulle paras paikka asuakin olisi varmaan joku lämpöisempi maa, jossa olisi myös rennompi elämänrytmi. Muutamia vuosia sitten Barcelonasta mieleen jäi, kun paikalliset ihmiset kävelivät kadulla niin rauhallisesti, nautiskellen hetkestä. Täällä pakkasessa ei tee mieli hidastaa tahtia. Vaikka kannattaisi kyllä ehkä.
Ensi viikonloppuna olen kutsunut joitain minun naispuolisia ystäviä meille kylään. Mies lähtee lapsen kanssa mummulaan iltapäiväksi, niin saadaan olla naisten kesken. Teen pientä purtavaa ja varmaan ollaan vain. Olisin halunnut tarjota ystäville jotain pientä hemmottelua, esim. minimanikyyrejä, mutta ehkä se jää toiseen kertaan. Olen voimakkaasti sitä mieltä, että jokainen tarvitsee välillä vapaa-aikaa, ilman lapsia ja ilman töitä. Uskon, että ihminen voi paremmin, kun saa välillä olla itsekseen tai pelkästään ystäviensä kanssa. Huomaan välillä itsekin, että perheen yhteisen ajan ollessa kortilla ei tee mieli olla erossa miehestä ja lapsesta. Silti koen, että pieni oma hetki piristää. Ihmisen sisin on niin monimutkainen ja erilaisia rooleja täynnä. Kotiäitinä äitirooli on vahvassa asemassa päivittäin. Nautin kuitenkin kauheasti siitä, kun saan vaihtaa sen hetkeksi ystävänä olemiseen tai johonkin muuhun. Hetkeksi.
Nyt pois koneelta. Lapsi on vielä päikkäreillä omassa huoneessaan. Pyykinpesukone hurisee. Tiskikone hurisee. Leluja on lattialla, vaikka vähän niitä jo siivosinkin. Olen saanut joululoman jälkeen mukavaa rentoutta kodinhoitoon. Tiskivuori pääsee välillä kasvamaan, samoin pyykkikasa. Samat lelut saattavat lojua lattialla parikin päivää. Suorastaan erikoista minulta. Mutta vaihtelua ja mukavan rentoa. Varmasti ihan tervettä välillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti