Mulla oli tänään luultavasti pieni ruokamyrkytys. Lämmitin lounasruoan vähän huonosti ja pari tuntia siitä tuli maha kipeäksi ja vetämätön olo. Iltapäivällä ovella piipahtaneen anopin mielestä olin kalpea. Puhti pois. Peruin pt-treenit, harmitti. Tuntui, että vain laiskottelen, vaikka kuitenkin keho tuntui voimattomalta lähteä rehkimään. Miten onkaan niin vaikea antaa armoa itselleen edes sairaana?
Tämä päivä on ollut yhtä odottamista ja jahkailua. Olen odottanut päivän etenemistä, illan harrastuksia, miehen tulemista töistä, viikonloppua. Voimat on ehkä muutenkin olleet vähän kateissa koko päivän, niin ei ole jaksanut puuhastellakaan mitään ihmeempää. Yrittänyt kyllä, mutta en ole saanut tehtyä mitään oikein loppuun.
Viime yö oli taas aika huono. Voidessaan hyvin lapsi nukkuu yöt heräilemättä ja itkemättä. Siksi itkeskelyt ovat aika selkeä merkki hampaista tai painajaisista. Nyt epäilen hampaita, taas. Ylös taakse oli puhjennut jo osa isosta puruhampaasta. En tiedä milloin, kun pari päivää sitten sen sieltä yllättäen bongasin lapsen kikattaessa suu ammollaan. Alhaallakin kulmahampaat loistavat ikenen läpi. Suppoja vaan reilusti matkalaukkuun mukaan.
Minä olen taas viime päivinä valitettavasti muistanut alkaa kytätä vuotoja vessareissuilla. Äh tyhmää. Mieleen on palannut viime raskauden alkuaika, joka taisikin olla aika stressaava ennen kuin uskalsi luottaa raskauden jatkumiseen. Rentoutuminen tapahtui ehkä joskus rv 10-12. Olin jo unohtanut, kuinka jännittäviä nämä ensiviikot ovat. Sekä iloisesti että piinaavasti. Vessassa sydän pamppailee kauhusta, mutta onneksi turhaan: ei punaisia vuotoja. Eikä nämä tämmöiset ruokamyrkytykset ainakaan huojenna mieltä, kun ne ovat kai aina riski raskaudelle.
Mies on ihana. Käy lapsen kanssa taaperojumpassa ja hoitaa minun kaupunkiasioita töidensä lomassa. Jaksaa auttaa ja ymmärtää. Laittaa tiskejä ja vie roskia. Halaa ja pussaa. Oon niin ylpeä hänestä. Hyvä isä ja aviomies. Oon ihan rakastunut edelleen.
Päiväunet on maistuneet nyt mullekin lähes joka päivä. Välillä sohvalla viltin alla, mutta sängyssä saa parhaan levon. Oon kyllä valvonukin välillä liian myöhään. Eilenkin halusin vielä iltamyöhällä kokeilla uudet henkkamaukan bikinit, jotka olin tilannut netistä. Halusin samalla tehdä palautuspaketin valmiiksi, jotta saan sen äkkiä postiin. Bikinihousut halusin siis vaihtaa, kun koko 40 oli mulle liian pieni! Siis aika järkyttävää. Mutta pakkohan ne on vaihtaa isommiksi. Vaikka sielua korventaa nuo koot. Ne housut oli kyllä muutenkin sellaiset pienet kangaspalaset, että mieluiten otan kuitenkin riittävän isot, vaikka ne olisivat sitten kokoa 42 tai jopa 44. Onhan mulla luonnostaan melko iso takamus, mutta. Uskottelen itselleni että niissä oli pienipyllyisten naisten mitoitus. Hahhahhah!
Meidän olohuoneen ikkuna on ihan jäässä. Ollut kovista pakkasista lähtien. Nyt on vähän alkanut yläreunasta sulaa. Eilen teki mieli hakea autosta raappa ja sillä raaputtaa lasi puhtaaksi. Häiritsee kun ei näe ulos. Jostain kai pääsee kosteutta lasien väliin. Toki ihan kaunista jäätaidetta.
Asuntoasiatkin on olleet mielessä. Meidän unelma-asunnon tämänhetkinen omistaja on luvannut irtisanoa vuokralaiset tässä kuussa. Uskon kun näen. Toivon, että saadaan hoidettua kaupat mahdollisimman pian matkan jälkeen. Olisi ihana saada asiaa eteenpäin. Vuokralaisilla on nimittäin puolen vuoden irtisanomisaika, joten paljon riippuu heistä, ehditäänkö remontoida ja muuttaa sopivasti ennen toisen lapsen syntymää. Tiukille saattaa mennä tai sitten ei.
Kukaan muu ei tunnu täysin ymmärtävän minun pointtia siitä, että en halua muuttaa ja synnyttää samaan aikaan. Minusta olisi hyvä muuttaa viimeistään 2 kk ennen synnytystä, jotta ehditään asettua uuteen paikkaan ja laittaa tavarat rauhassa paikoilleen. Ehdittäisiin vähän tehdä kotia. Vastasyntyneen kanssa muutto ei houkuta ei. Meillä on ihan sopeutuvainen taaperoinen, mutta minulle on jäänyt jostain opiskeluista tms. mieleen, kun on puhuttu elämän suurista kriiseistä. Kriisillä viittaan siis mihin tahansa suureen muutokseen elämässä. Se voi olla vaikkapa uusi ihmissuhde, työpaikan vaihtuminen, läheisen kuolema, muutto, mikä vaan vähän isompi juttu. Jos aikuisella on liikaa näitä kaikkia muutoksia elämässään esim. vuoden aikana, se uuvuttaa/stressaa. Haluan välttää aiheuttamasta tämmöistä stressiä meidän esikoiselle. Ja lapset varmaan reagoivat vielä aikuisia herkemmin. Ja itseänikin haluaisin säästää. Voin jo kuvitella itseni laatikkopinoihin tympääntyneenä, yrittämässä vastata kahden pienen lapsen tarpeisiin yhtä aikaa, hui. Yritän ajatella myönteisesti, että kyllä vuokralaiset varmaan haluavat lähteä mahdollisimman pian, mutta ei se ole varmaa. Ei ole myöskään varmaa, että remontti sujuu jouhevasti ja nopeasti, koska kaikkea voi aina tulla vastaan. Silti ihana jo varovasti fiilistellä uutta kotia, miettiä remonttia ja pohtia sisustusratkaisuja. Listaihmisenä teen varmaan taas jonkun listan, johon luettelen kaikkia juttuja, joita uudessa kodissa täytyy olla.
Huomenna on ihana perjantai. Ajattelin leipoa lauantaita varten. Jotain pientä hyvää ystäville. Ruokaakin täytyy laittaa. Makaronilaatikon ajattelin sutkaista uuniin, kun lapsi on viime päivinä syönyt vähän huonosti. Jospa se maistuisi huomenna. Iltapäivällä täytyy muistaa mennä optikolle piilareita ostamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti