Äidin arkiruokaa kuvina

Aamu voi alkaa vaikkapa näin iloisesti!

Uunilohta, juureksia, avokadoa, raejuustoa, salaattia. Monenlaista hyvää.

Kasviskaalikeittoa ja vähärasvaista juustoa proteiinina

Lehtikaalia, salaattia ja raejuustoa. Toimii!

Seitania ja kasviksia, lehtipersiljaa

Kukkakaalia ja seitania pannulta

Kesäkurpitsaa ja porkkanaa, seitania

Kasvislasagne ilman juustoa

Pinaattikeitto tuoreesta pinaatista, nam!

Porkkana-linssipihvit

Maailman helpoin porkkanasosekeitto

Näyttää niin terveelliseltä :)

Pastaa, mozzarellaa, basilikaa, seitania, leipää.

Kurpitsansiemenet on herkkua varsinkin paahtuneina!

Paljon on syöty näitä ja lapsikin tykkää.

Kokeilussa aprikoosi. Ei ollut ihmeellistä.

Ihania miniluumuja mummulasta

Poretableteista tulee mieleen lapsuus. C-vitamiinia ja sinkkiä flunssaa vastaan.

Kesäkurpitsapihvit, seitan ja pasta

Helpot kesäkurpitsapihvit fetalla

Kasvistortillat. Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta salaatinlehti toimii myös hyvin tortillalättynä ja on oikeasti hyvää.

Punajuuripihvit

Kukkakaali-kookoscurry

Tonnikalamakaronilaatikko

Terveellistä välipalaa, tuoreita mansikoita! :)

Iltaherkkuja: proteiinipannarit ja light-limsa. Tää on niin hyvää!

Arkea ja talvivaatetta

Mitäs tänne. Tavallista touhukasta arkea. Rutkasti leikkiä ja ulkoilua sekä ruoanlaittoa, kuntoilua, puolukkametsää, ystäviä ja läheisiä, taaperojumppaa, viikonloppureissun odottamista, matkahaaveita, hierontaa jne.

Tuntuu, että nyt on ollut selvästi aiempaa enemmän kaikkea tekemistä lapsen kanssa. Nyt jo muutama viikko ainakin. Aamupäivisin lähdetään yleensä aina ulkoilemaan johonkin leikkipuistoon tai joskus harvoin poiketaan kaupungilla asioilla. Kotiin tullaan syömään noin klo 11/11.30, jonka jälkeen päikkärit klo 13.30/14 asti. Silloin äitikin lepää, yleensä teekupposen ääressä. Iltapäivällä leikitään sisällä kunnes mies tulee töistä. Syödään päivällistä yhdessä tai erikseen. Päivällisen jälkeen lähdetään lapsen kanssa usein taas ulos, ellei tule kylävieraita tai muuta erityistä. Usein isi lähtee myös kahdestaan lapsen kanssa, jonka aikana äiti siivoilee keittiötä tai imuroi tai mitä vaan. Tavallista ja mukavaa arkea.

Tänään käytiin ostamassa lapselle talvikengät, -haalari ja -pipo. Oli mukava tehdä lapselle vaatehankintoja yhdessä miehen kanssa. Usein tuntuu, että minä joudun yksin miettimään ja päättämään, mikä olisi hyvä vaate. Tuntuu, että olen vähän ulallakin noiden syys- ja talvivaatteiden kanssa. Tai varmaan vain siksi, että en haluaisi ostaa yhtään mitään turhaa tai huonoa ostosta vaan haluan, että ostetaan vain tarpeellista ja hyvää. Siksi vaatteiden ostaminen tuntuukin välillä vähän stressaavalta, varsinkin jos joudun yksin punnitsemaan vaihtoehtoja. Ja kun esim. lasten ulkovaatteet eivät ole mitään kovin halpoja. Tänään mentiin ostamaan vain kenkiä, mutta löydettiin haalarikin. Oli tarjouksessakin. Nyt saa kylmät ilmat tulla!

Meidän tyttö sai ensi talveksi sini-oranssia kettukuosia. Olen niin onnellinen noista väreistä. Nimimerkillä: kyllästynyt pinkkiin, jota on niin kovasti tarjolla joka kaupassa.

Mitä tekis?

Eilen oli menoa ja meininkiä muskarissa, leikkipuistossa, taaperojumpassa ja kotonakin. Tänään on oltu vain kotona ja mietitty, mitä tehtäisiin iltapäivällä. Ystävän piti tulla käymään, mutta hän ei pääsekään kun bussit ei kulje mielenosoituksen takia. Mies meni autolla töihin, joten ei päästä täältä oikein mihinkään. Ja ulkonakin on ollut sadepäivä, ukkosta ja kovaa sadetta. Keksin aina jonkun paikan, johon voitaisiin ajella lapsen kanssa ja sitten muistan, että niin sitä autoa ei edelleenkään meillä ole tänään. Mies on kaverillaan iltapäivän ja tulee vasta illalla kotiin. Eilinen hulinapäivä vielä painaa vähän omassa jaksamisessa. Lihaksetkin kipeitä sieltä täältä, ehkä pari päivää sitten tekemäni lyhyt kahvakuulailu olikin tehokas.

Pakkohan tuonne ulos on varmaan kohta lähteä, jos extempore kylään kutsumani sukulaiset ei pääse/ehdi/jaksa tulla. Sää on jo vähän parempi kuin muutama tunti sitten. Saas nähdä. Aamupäivällä jo kylvettiinkin lapsen kanssa, joten sitäkään ei viitsi enää iltapäivästä tehdä. Laiskottaa. Olisi kiva olla vain kotona, mutta pitkäksi tulee pienen aika, jos ollaan vaan kahdestaan täällä sisällä. Onneksi kohta on viikonloppu.
 

Tämä on minun ja meidän elämä, kiitos

Käväistiin tytön kanssa kahdestaan minun vanhempien luona. Hyvä reissu. Tuppauduttiin yllätysvisiitille ystävän perheen luo, käytiin pihalla leikkimässä ja syömässä viinimarjoja pensaasta, mökillä ihmeteltiin lapsen kanssa järveä sekä touhuttiin tytön serkkujen kanssa. Hoidettiin kissaa ja potkittiin palloa, keinuttiin kiikkutuolissa ja leikittiin pingviinillä, luettiin minun ja sisarusteni vanhoja kuvakirjoja. Paljon vietettiin aikaa minun isän kanssa, kun äiti oli töissä toisen päivän. Otettiin kaikinpuolin rennosti.  

Äiti kertoi, kuinka hän oli tavannut jonkun minun "koulukaverin" työpaikallaan. Äidillä on tapana aina selittää minulle vieraista ihmisistä, että "hän on ollut siellä ja siellä töissä ja sitten hänellä on x määrä lapsia ja hän on ollut naimisissa sen ja sen kanssa ja blaah blaah niin edelleen". Nytkin siis oli tavannut jonkun minun tutun ja sain kuulla, mitä tälle ihmiselle kuuluu. Tämä äidin tapaama nainen oli sanonut, että tuntee minut. Että on ollut minun luokallani yläasteella. Muistelin pitkään ja joo, muistan yhden samannimisen tytön rinnakkaisluokalta yläasteelta. Mutta ei me koskaan oltu mitään kavereita tai samalla luokallakaan. 

Voin niin kuvitella, kuinka äiti on sitten selittänyt tälle naiselle kaiken minun elämästä ja kertonut, että asun täällä kaupungissa ja että minulla on lapsi jne. Olen nimittäin monesti saanut hänet kiinni kertomasta vieraille ihmisille tällaisia asioita minun elämästä. Argh. No nyt viikonloppuna sitten käytiin tiivis keskustelu ja sanoin, että "minä en halua että minusta kerrotaan mitään asioita kenellekään lapsuuden kaupungissani". Kaupunki on pieni, kaikki tuntevat toisensa. Lisäksi olen hölmöillyt sen verran paljon nuoruudessani, tehnyt virheitä joita vieläkin käsittelen, että en halua olla missään tekemisissä sen ajanjakson ihmisten kanssa. En halua, että ne ihmiset muistelevat minua sellaisena kuin olin silloin. Olen muuttunut ja kasvanut niin paljon. He eivät oikeasti tiedä mitään minusta tai minun elämästä silloin. Enkä halua heidän tietävän elämästäni nytkään, työstäni, lapsestani tai siitä mihin sukuun olen nainut. Siis sellaisten ihmisten, jotka eivät oikeasti ole minun kanssani tekemisissä enää. Kerron mielelläni itsestäni vanhoille luokkakavereille tms. jotka henkilökohtaisesti tapaan. Se on eri asia.

Toivottua postia!

Tänään tuli postissa kutsu lapsettomuuspoliklinikalle. <3 Aivan loistavaa! Ei tarvitse soitella enää mihinkään eikä anella uutta lähetettä vaan mennä vain paikalle. Sinne mistä viimeksi saatiin klomit. Puhumaan toisen lapsen yrittämisestä ja todennäköisesti aloittamaan klomifen-lääkitystä uudelleen. Aika on vasta parin kuukauden päähän, mutta se on oikein hyvä niin. Ei ole kiirettä enää. Huokaus. Asia etenee hienosti! Kannatti vaan rohkeasti soittaa suoraan poliklinikalle eikä uskoa "ensin vuoden yritys" -kommentteja neuvolasta. Jes!
 

Muskarissa

Käytiin avoimessa muskarissa aamulla. Oli hauskaa. Mennään toisenkin kerran. Oli kiva olla vaihteeksi tällä puolella, eli asiakkaana tuollaisessa lapsille järjestettävässä jutussa. Paikalla oli jopa yksi perhe meidän lisäksi. ;) Mutta mukavaa oli. Leikittiin, liikuttiin ja kuunneltiin. Oli nalleja, sammakoita, perhosia. Kivasti ohjaaja osasi ottaa tällaiset pienet huomioon. Muskari kesti puoli tuntia, mikä oli ihan sopiva aika. Tyttö katseli ja kuunteli tarkasti muskaritädin kitaransoittoa, pussaili nalle-pehmolelua ja tallusteli musiikin soidessa. Nauroi kun sammakko hyppeli minne sattuu ja oli iloissaan toisesta lapsesta. Onneksi mentiin, vaikka aamulla olin vähän epäileväinen. Pelkäsin, että jos paikalle ei tulekaan ketään muita kuin me. Särki päätäkin aamulla ja harmitti, kun oma aamulenkki aurinkoisessa säässä jäi tosi lyhyeksi muskarin takia.

Ihan voisin kuvitella, että käytäisiin tuolla jatkossakin. Tykkään kun on jotain tekemistä päivisin miehen ollessa töissä. Tyttökin nauttii, kun saa touhuta uudenlaisia juttuja. Mitähän muuta kivaa me keksittäisikään... :)


 

Vapautta kulkea

Eilen tyttö selvästi ymmärsi, että osaa kävellä hyvin itse. Viime ajat kun on olleet sellaisia, että olen joutunut jatkuvasti taluttamaan häntä paikasta toiseen, kun rohkeutta omatoimiseen kävelyyn ei vielä ole kovinkaan ollut. Jos en ole heti lähtenyt häntä taluttamaan, on seurannut dramaattinen loukkaantuminen, pään laittaminen maahan murtuneesti ja kovaääninen itkukohtaus, lähes teinimäisellä tyylillä että "mä en kestä tätä elämää" ja "sä pilaat mun elämän". Heh.

Eilen ja tänään tyttö on köpötellyt sekä sisällä että ulkona aivan itse pitkiä matkoja, ihan kuin olisi kauemmankin aikaa jo mennyt. Eilenkin leikkipuistossa oli hauska seurata, miten hän nautti kävelemisestä ja vapaudesta kulkea. Hän onkin ollut nyt jotenkin tyytyväisemmän oloinen. Juoksuaskeleitakin meinaa ottaa, ja kyllä silloin vähän vielä äitiä hirvittää pöytien kulmat ja muut terävät matkan varrella. Muuten kyllä askeltaa aika varmoin ottein.

Tyttö on niin söpön näköinen kun kävelee ja tepsuttaa. Meidän taaperoinen. <3