Jännitin vauva-arkea etukäteen ja mietin, miten elämä kahden pienen lapsen kanssa sujuu. Tässä pari sanaa siitä.
- No ensinnäkin, kaikkihan riippuu aina niistä lapsista. Heidän temperamentistaan, luonteestaan, osaamisestaan, sopeutumisestaan, kehitysvaiheestaan, terveydestään jne. Meillä on mennyt edelleen tosi kivasti. Isosisko halailee ja pussailee vauvaa, antaa tälle lelujaan eikä näytä suuremmin mustasukkaisuuttaan ainakaan nyt kun vauva pysyy vielä paikoillaan eikä osaa ottaa siskon kädestä. Välillä kyllä sanoo, että "isi ottaa vauvan, äiti ottaa minut", että semmoista pientä omimista havaittavissa.
- Paljon riippuu myös aikuisista ja siitä, mitkä ovat tavoitteet arjelle. Aluksi ei kannata tietenkään ottaa liian suuria paineita siivouksesta tai ruoanlaitosta. Mekin on alettu silloin tällöin hakemaan noutoruokaa ja käyttämään aiempaa enemmän puolivalmisteita ja tilanteen mukaan eineksiäkin. Kun saa joskus perheen yhdenkin ruokailun hoidettua helpommalla työllä, niin sekin jo auttaa. Sitten jos/kun aikaa ja energiaa alkaa jäädä yli, voi käyttää sitä enemmän kotitöihinkin. Sen olen kuitenkin oppinut, että pyykinpesua ei voi välttää. On muuten myös paljon helppoja ruokia, joita voi tehdä kun valmisteluaikaa on vähän. Tällaisia ovat esimerkiksi kaikki uuniruoat. Oma suosikkini oli alkuaikoina ohrauunipuuro, joka on varmaan maailman helpoin: ryynit, maito ja suola astiaan ja astia uuniin pariksi tunniksi. Tiskejä kyllä kannattaa laitella aina kun niitä tulee, vaikka vähitellenkin vain. Muuten keittiö räjähtää herkästi.
- Ennakointi on tärkeää. On tärkeä ennakoida erityisesti ruokatilanne. Onko lounasta ja päivällistä huomiselle? Onko tarpeen käydä kaupassa ja milloin ehditään isolle kaupalle? Mitä sieltä ostetaan niin että pärjätään monta päivää? Vai käydäänkö lasten kanssa seuraavana päivänä lähikaupassa? Kuka tekee ruoan ja milloin? Onko muita erityisiä menoja viikolle? Siinäpä se tärkein suunnittelu taitaa pääosin olla. Helpottaa tosi suuresti, kun lounas on valmiina. Silloin voidaan esikoisen kanssa touhuta rauhassa aamu ja aamupäivä vauvan nukkuessa eikä tarvitse murehtia ruoanlaittoa saati käyttää siihen aikaa.
- Kaiken mahdollisen avun vastaanottaminen. Ai että oon ollut onnellinen anopin antamasta lastenhoitoavusta! Kaikesta muusta kismasta huolimatta. Ollaan etuoikeutettuja, kun hän tahtoo hoitaa tyttöä niin paljon. Siinä on toki kääntöpuolensakin. Samalla hän vaikuttaa tyttöön ja tyttö oppii häneltä. Näin äitinä olenkin aika tarkka siitä, miten tytölleni esim. puhutaan, ettei esimerkiksi pelotella turhista asioista tai kielletä vain tavan vuoksi. Haluan kasvattaa lapsistani rohkeita ja avoimia ihmisiä, jotka saavat olla omanlaisiaan ja persoonallisia yksilöitä riippumatta esim. sukupuolesta.
- Kaikki jää kesken tai saatkin yllättävää vapaa-aikaa, jolloin et tiedä mitä tekisit. Meneillä olevien juttujen keskeyttäminen vauvan takia vaatii sopeutumista koko perheeltä. Esimerkiksi nyt pitää ihan oikeasti juosta makkariin kun vauva itkee. --- Ja nyt taas pari päivää tämän tekstin aloittamisesta ehdin jatkamaan. Keskeytykset on aika kuluttaviakin ja ainakin turhauttavia, mutta ihme kyllä, oon jotenkin oppinut niitä sietämään. Ehkä oon saanut lisää rentoutta tekemisiini.
- Kyllähän elämä yhden lapsen kanssa oli tähän verrattuna älyttömän helppoa. Ei sitä edes tajunnut. Olisi ehkä silloin kannattanut tehdä ja mennä enemmän. Toisaalta ainakin raskausaika oli tällä kertaa niin väsyttävä, että en vain jaksanut lähteä minnekään pidemmälle esikoisen kanssa. Samoin oli silloin kun esikoinen oli vauva. Silloinkin olisi ollut periaatteessa kätevä lähteä sukuloimaan tms. vauvan kanssa, mutta ei se meidän tilanteessa onnistunut, kun lapsi oli niin itkuinen ja minä totaalisen väsynyt. Se harmittikin mua kovasti silloin, koska olin etukäteen suunnitellut kaikkia pikkureissuja, joita tekisin esikoisvauvan kanssa kahdestaan miehen ollessa töissä. Oikeastaan halusin kirjoittaa tähän, että yhden lapsen kanssa oli kyllä helppoa, mutta kahdenkin kanssa voi pärjätä ihan hyvin! Kaikki riippuu edelleen niistä lapsista ja esimerkiksi juuri lasten terveysasioista ja unitavoista.
- Asioiden sanoittaminen pienelle esikoiselle on minun mielestä tärkeää kaikissa tilanteissa. Jos vaikkapa vauva itkee paljon ja minun täytyy häntä hoitaa tavallista enemmän, puhun esikoiselle, että "äidin pitää hoitaa vauvaa nyt kun vauvalla on pipi maha ja sitten kun vauva menee nukkumaan, me leikitään ja tehdään jotain kivaa, jne." Esikoinen voi vaikuttaa pärjäävältä ym. mutta voi sisimmässään olla hyvin epävarma ja mustasukkainen. 2-3-vuotias on vielä kovin pieni.
- Yritän kehua esikoista aina kun se on mahdollista, sekä vauvanhoidosta että muista jutuista. Yritän halailla ja suukotella häntä aina kun ehdin ja osallistua hänen leikkeihinsä mahdollisimman paljon, vaikka monesti tuntuu, että pitäisi ehtiä vielä enemmän. Ja harmittaa kun monesti leikit jäävät kesken vauvan itkiessä. Riittämättömyyden tunne onkin varmasti tuttu seuralainen monilla useamman lapsen kotivanhemmilla. Toisaalta aamupäivisin voidaan aina ulkoilla vauvan nukkuessa, se on mukavaa ja esikoinen nauttii siitä. Jokainen perhe varmasti löytää itselleen sopivat kuviot.
- Elämää helpottaa, jos esikoinen osaa joitain juttuja itse ennen vauvan syntymää. Meillä hän osaa mm. syödä ja juoda itse sekä nukkua omassa sängyssään isänsä nukuttamana. Se helpottaa kovasti. Toki syöminen on vähän nihkeää ja autettuna syö paljon enemmän. Vauvan synnyttyä opetettiin hänelle potalle meneminen itse, ts. housujen laskeminen. Siis kyllä hän osaisi, jos tahtoisi. On vähän semmoinen "passattava" eli ei vaan periaatteesta haluaisi tehdä itse. Tämä koskee esimerkiksi pukemisia ja riisumisia. Niitäkin on nyt harjoiteltu enemmän. Vaadittu häneltä vähän enemmän. Panostettu motivointiin ja kannustamiseen.
- Ennen vauvan syntymää esikoinen oli meidän elämän ehdoton keskipiste. Mutta ihan hyvin on sopeuduttu tähän tilanteeseen, jossa noita mahdottoman rakkaita ja tärkeitä lapsia onkin kaksi. En rakasta esikoista yhtään vähempää nyt. Hän on aivan yhtä tärkeä kuin ennenkin. Ihastelen häntä joka päivä. Ihastelen myös vauvaa. Molemmat ovat omanlaisia, mutta yhtä tärkeitä ja rakkaita. <3 <3
maanantai 14. marraskuuta 2016
Poika 2 kk ja muutto lähestyy
- ihana pieni ja söpö poikanen
- kujertelee ja höpöttelee esim. "ggg-ggg" ja "höö-höö" <3
- hymyilee ja hihkuu melkein kuin nauraisi
- ensimmäiset kunnon kyyneleet on tulleet
- nyrkit päätyvät suuhun ja välillä niillä muksitaan itseä kasvoihin vahingossa
- nukahtaa vaunuihin, äidin viereen, mutta omaankin sänkyynsä
- on tyytyväinen lapsi vatsavaivoja lukuunottamatta
- tykkää kylvystä
- kuiva pään iho, rasvaillaan
- käyttänyt Liberon kakkosia syntymästään asti
- viihtyy melko hyvin sitterissä ja lattialla
- saa isosiskolta hellää huomiota, silityksiä, suukkoja, sukan laittamista sekä leluja
- joutuu olla äidin pussailtavana, koska ei pääse vielä karkuun kuten isosiskonsa
- nukkuu yöt yleensä äidin peiton alla
- käyttää 62cm vaatteita
- lähes 6,5kg ja 59cm <3
Käytiin viime viikolla 2kk-lääkärineuvolassa. Erikoinen lääkäri taas: ei saatu ainuttakaan hymyä ja vuorovaikutus oli muutenkin ihan tönkköä. Poiskaan hän ei meitä ohjannut, vaan itse jouduin pitkän hiljaisuuden jälkeen sanoa, että "ei tässä varmaan sitten muuta, heippa". Terveydenhoitaja oli kiva ja oma. Poika sai rotarokotteen ja ollutkin selvästi kipeämpi maha nyt kuin aiemmin: huutoitkuja, joihin ei auta maitokaan sekä isompia kakkoja kuin yleensä. Rotarokotteesta on nyt neljä päivää. Käsiä pestään erityisen huolellisesti, ettei tauti tarttuisi meihin aikuisiin vauvan kakan kautta. Esikoinen on rokotettu myös silloin vauvana. Ja toivotaan, että oireilut menisi nopeasti ohi.
Vietettiin Isänpäivää rennosti ja kotoisasti. Oltiin askarreltu miehelle kortti ja tyttö vei sen onnellisena isille aamulla. Ulkoiltiin, syötiin yhdessä ja illalla tehtiin lettuja, herkkulakosta huolimatta. Oli mukavaa.
Laitettiin meidän kodista vuokrailmoitus. Tämä tapahtuu siis oikeasti! Tavoitteena päästä vuokralaisten alta pois joulukuun ekaan päivään mennessä eli parin viikon kuluessa. Iiks! Jee! On vielä pähkäilty kylppärin pyyhekuivaimen kohtaloa sekä joitain huonekaluhankintoja. Tällä viikolla pitäisi kylpyhuoneen ja vessan olla valmis. Makuuhuoneet jo on. Keittiönkaapeissa on ovet ja vetimet sekä kylmäkoneet, uuni ja allas on asennettu. Näyttää jo lähes valmiilta! Eteisen kaappi löytänee ihan pian omalle paikalleen ja tuulikaappiin saadaan vielä lattialämmitys ja laatoitus. Jonkin verran vielä jää viimeisteltävää remonttireiskojen lähdettyä. Vessan patteri varmaan täytyy meidän maalata ja suurin homma on tietysti portaiden maalaus. Olohuoneen seinät myös saavat maalia sekä mahdollisesti saunan ikkunan pokat. Onneksi anoppi auttanee maalaushommissa edelleen.
Iso homma on myös remonttijälkien siivous, kun ihan joka paikka pitää jynssätä pölystä ym. Sitten täytyy kasata uudet huonekalut, joita hankitaan mm. Ikeasta. Vitriinit ja muut säilytysratkaisut haluaisin koota ennen muuttoa, jotta niihin olisi helppo sitten vain laitella tavaroita muuttolaatikoista.
Ja sitten on vielä se varsinainen muutto! Tavaroita toki ehditään laitella rauhassa paikoilleen muuton jälkeenkin, mutta tietysti näin pienten lasten kanssa järjestäisi kodin mahdollisimman pian mukavaksi ja toimivaksi. Varsinkin kun miehellä ei taida olla ylimääräistä lomaakaan siinä. Paljon tekemistä, mutta mukavia juttuja. Onneksi meillä on apujoukkoja. Jipii! Tätä on niiiiiin odotettu!
- kujertelee ja höpöttelee esim. "ggg-ggg" ja "höö-höö" <3
- hymyilee ja hihkuu melkein kuin nauraisi
- ensimmäiset kunnon kyyneleet on tulleet
- nyrkit päätyvät suuhun ja välillä niillä muksitaan itseä kasvoihin vahingossa
- nukahtaa vaunuihin, äidin viereen, mutta omaankin sänkyynsä
- on tyytyväinen lapsi vatsavaivoja lukuunottamatta
- tykkää kylvystä
- kuiva pään iho, rasvaillaan
- käyttänyt Liberon kakkosia syntymästään asti
- viihtyy melko hyvin sitterissä ja lattialla
- saa isosiskolta hellää huomiota, silityksiä, suukkoja, sukan laittamista sekä leluja
- joutuu olla äidin pussailtavana, koska ei pääse vielä karkuun kuten isosiskonsa
- nukkuu yöt yleensä äidin peiton alla
- käyttää 62cm vaatteita
- lähes 6,5kg ja 59cm <3
Käytiin viime viikolla 2kk-lääkärineuvolassa. Erikoinen lääkäri taas: ei saatu ainuttakaan hymyä ja vuorovaikutus oli muutenkin ihan tönkköä. Poiskaan hän ei meitä ohjannut, vaan itse jouduin pitkän hiljaisuuden jälkeen sanoa, että "ei tässä varmaan sitten muuta, heippa". Terveydenhoitaja oli kiva ja oma. Poika sai rotarokotteen ja ollutkin selvästi kipeämpi maha nyt kuin aiemmin: huutoitkuja, joihin ei auta maitokaan sekä isompia kakkoja kuin yleensä. Rotarokotteesta on nyt neljä päivää. Käsiä pestään erityisen huolellisesti, ettei tauti tarttuisi meihin aikuisiin vauvan kakan kautta. Esikoinen on rokotettu myös silloin vauvana. Ja toivotaan, että oireilut menisi nopeasti ohi.
Vietettiin Isänpäivää rennosti ja kotoisasti. Oltiin askarreltu miehelle kortti ja tyttö vei sen onnellisena isille aamulla. Ulkoiltiin, syötiin yhdessä ja illalla tehtiin lettuja, herkkulakosta huolimatta. Oli mukavaa.
Laitettiin meidän kodista vuokrailmoitus. Tämä tapahtuu siis oikeasti! Tavoitteena päästä vuokralaisten alta pois joulukuun ekaan päivään mennessä eli parin viikon kuluessa. Iiks! Jee! On vielä pähkäilty kylppärin pyyhekuivaimen kohtaloa sekä joitain huonekaluhankintoja. Tällä viikolla pitäisi kylpyhuoneen ja vessan olla valmis. Makuuhuoneet jo on. Keittiönkaapeissa on ovet ja vetimet sekä kylmäkoneet, uuni ja allas on asennettu. Näyttää jo lähes valmiilta! Eteisen kaappi löytänee ihan pian omalle paikalleen ja tuulikaappiin saadaan vielä lattialämmitys ja laatoitus. Jonkin verran vielä jää viimeisteltävää remonttireiskojen lähdettyä. Vessan patteri varmaan täytyy meidän maalata ja suurin homma on tietysti portaiden maalaus. Olohuoneen seinät myös saavat maalia sekä mahdollisesti saunan ikkunan pokat. Onneksi anoppi auttanee maalaushommissa edelleen.
Iso homma on myös remonttijälkien siivous, kun ihan joka paikka pitää jynssätä pölystä ym. Sitten täytyy kasata uudet huonekalut, joita hankitaan mm. Ikeasta. Vitriinit ja muut säilytysratkaisut haluaisin koota ennen muuttoa, jotta niihin olisi helppo sitten vain laitella tavaroita muuttolaatikoista.
Ja sitten on vielä se varsinainen muutto! Tavaroita toki ehditään laitella rauhassa paikoilleen muuton jälkeenkin, mutta tietysti näin pienten lasten kanssa järjestäisi kodin mahdollisimman pian mukavaksi ja toimivaksi. Varsinkin kun miehellä ei taida olla ylimääräistä lomaakaan siinä. Paljon tekemistä, mutta mukavia juttuja. Onneksi meillä on apujoukkoja. Jipii! Tätä on niiiiiin odotettu!
lauantai 12. marraskuuta 2016
Hääpäivä
Vietettiin eilen 5v-hääpäivää. <3
Tavattiin baarissa kuutisen vuotta sitten kun mies hymyili mulle ihmisjoukon yli. Kuiskutin minun ystävälle, että "joku pitkä tumma mies hymyili mulle". Yhtäkkiä se mies seisoi mun vieressä ja ylipuhui juttelemaan kahdestaan. En halunnut silloin ketään, olin tyytyväinen yksin. Ihastuin samana iltana. Muistan ajatelleeni, että tämmöisen miehen jos saisin pitää, olisin ikionnellinen. Ja niin olenkin.
Oltiin tiiviisti yhdessä. Se yllätti mut ja varmasti kaikki muutkin. Oltiin yltiöromanttisia ja ärsyttävän lällyjä: pussailtiin joka paikassa ja hehkutettiin toisiamme. Yhtä vaaleanpunaista hattarahöttöä. Vietin kaiken aikani miehen luona, täällä meidän nykyisessä kodissa. Vähitellen siirsin varovasti tavaroita tänne. Yhtä matkaa pyöräiltiin aamulla töihin: minä yliopistolle gradun pariin ja mies työpaikalleen. Iltaisin lojuttiin kapealla mustalla nahkasohvalla, katseltiin telkkaria ja puhuttiin kaikesta. Yhteenmuuttoa mies jännitti varmaan enemmän kuin minä. Mua harmitti kuljetella tavaroita kahden asunnon välillä, joten olin valmis muuttamaan heti kun mieskin.
Viisi vuotta sitten mentiin naimisiin maistraatissa lähimpien toimiessa todistajina. Mulla oli pitkä valkoinen häämekko, jossa oli musta pystysuora raita. Sen jälkeen juhlittiin ystävien ja sukulaisten kanssa ruoan ja tanssin merkeissä.
Mies on edelleen minulle tärkein ihminen maailmassa ja paras ystäväni. Oon onnellinen kun saan jakaa kaiken elämän hänen kanssaan.
Koen, että parisuhde on vain syventynyt ja vahvistunut ajan myötä. Yhteiset haasteet kuten keskenmenot ja remonttistressit on selätetty yhdessä. Samoin ilot on jaettu: lasten syntymät, hienot pitkät matkat, yhteisen kodin laittaminen. Tärkeintä on kuitenkin olleet mun mielestä arjen pienet teot: hymyt, viestit, halaukset, vitsit ja muut höpsötykset. Ja pienet jutut, joita toinen tekee toisen puolesta. Ja se kun huomaa, että toinen on alkanut tietyissä asioissa muistuttaa itseä ja päinvastoin, heh. Samanlaiset tuulipuvut enää puuttuvat.
Myönnän, että tänä vuonna parisuhde ei ole ollut kovinkaan keskiössä tämän kaiken hulinan keskellä. On ollut haastavaa huomioida toista riittävästi, kun pää on ollut täynnä uusia juttuja ja tekemättömiä askareita. Hääpäivän viettäminen tulikin hyvään saumaan. Oli ihana keskittyä ajattelemaan vain meitä kahta. Arki kun pyörii niin lasten ympärillä.
Tällä kertaa ei juhlittu hääpäivää edes ravintolatreffeillä. Yritettiin kyllä, mutta ei saatu lapsenvahtia esikoiselle. Toisen kerran sitten. Olisi kieltämättä ollut ihanaa nauttia kynttiläillallinen rauhassa miehen kanssa, mutta ajatus on tärkein.
Enää ei olla niin lällyromanttisia ja jatkuvasti kiinni toisissamme, mutta oon tosi iloinen, että jaksetaan yhä näyttää tunteita toisillemme joka päivä. Ne tavalliset "rakastan sua" ja "kiva kun tulit kotiin" tuntuvat hyvältä ja niitä kaipaakin. Välillä kun on hektistä, annetaan aamupusut vasta puoliltapäivin. Mies tuo joskus mulle kukkiakin. Tosin siitä piti aluksi aika usein muistuttaa ja vakuuttaa, että yksi kukkapuska todella voi olla niin tärkeä. Nykyään vihjaan aika selkeästi silloin tällöin, että "nyt laitan tähän tän tyhjän kukkamaljakon, että olisin iloinen, jos siihen tulisi täytettä tässä joskus".
Tärkeintä rakkauden näyttämistä mulle eivät kuitenkaan ole kukat tms. vaan se, että mies osallistuu lasten hoitamiseen, leikkii heidän kanssaan ja auttaa meitä arkiaskareiden tekemisessä, esim. ruoanlaitossa. Pienet asiat. Että kuuntelee mitä kaipaan ja tukee sen saavuttamisessa. Se että eletään yhdessä tätä lapsiperheen arkea. Että meillä on yhteinen elämä ja että saadaan silti olla yksilöitä ja tehdä omiakin juttuja.
Mielenkiintoista ajatella, missä ollaan seuraavan viiden vuoden päästä. Millainen koti meillä on? Montako meitä on? Missä ollaan töissä? Ovatko lapset samanlaisia kuin nytkin? Miten esikoisen koulu on alkanut? Millainen kuopus on luonteeltaan? :)
Viiteenkin vuoteen mahtuu paljon elämää.
Tavattiin baarissa kuutisen vuotta sitten kun mies hymyili mulle ihmisjoukon yli. Kuiskutin minun ystävälle, että "joku pitkä tumma mies hymyili mulle". Yhtäkkiä se mies seisoi mun vieressä ja ylipuhui juttelemaan kahdestaan. En halunnut silloin ketään, olin tyytyväinen yksin. Ihastuin samana iltana. Muistan ajatelleeni, että tämmöisen miehen jos saisin pitää, olisin ikionnellinen. Ja niin olenkin.
Oltiin tiiviisti yhdessä. Se yllätti mut ja varmasti kaikki muutkin. Oltiin yltiöromanttisia ja ärsyttävän lällyjä: pussailtiin joka paikassa ja hehkutettiin toisiamme. Yhtä vaaleanpunaista hattarahöttöä. Vietin kaiken aikani miehen luona, täällä meidän nykyisessä kodissa. Vähitellen siirsin varovasti tavaroita tänne. Yhtä matkaa pyöräiltiin aamulla töihin: minä yliopistolle gradun pariin ja mies työpaikalleen. Iltaisin lojuttiin kapealla mustalla nahkasohvalla, katseltiin telkkaria ja puhuttiin kaikesta. Yhteenmuuttoa mies jännitti varmaan enemmän kuin minä. Mua harmitti kuljetella tavaroita kahden asunnon välillä, joten olin valmis muuttamaan heti kun mieskin.
Viisi vuotta sitten mentiin naimisiin maistraatissa lähimpien toimiessa todistajina. Mulla oli pitkä valkoinen häämekko, jossa oli musta pystysuora raita. Sen jälkeen juhlittiin ystävien ja sukulaisten kanssa ruoan ja tanssin merkeissä.
Mies on edelleen minulle tärkein ihminen maailmassa ja paras ystäväni. Oon onnellinen kun saan jakaa kaiken elämän hänen kanssaan.
Koen, että parisuhde on vain syventynyt ja vahvistunut ajan myötä. Yhteiset haasteet kuten keskenmenot ja remonttistressit on selätetty yhdessä. Samoin ilot on jaettu: lasten syntymät, hienot pitkät matkat, yhteisen kodin laittaminen. Tärkeintä on kuitenkin olleet mun mielestä arjen pienet teot: hymyt, viestit, halaukset, vitsit ja muut höpsötykset. Ja pienet jutut, joita toinen tekee toisen puolesta. Ja se kun huomaa, että toinen on alkanut tietyissä asioissa muistuttaa itseä ja päinvastoin, heh. Samanlaiset tuulipuvut enää puuttuvat.
Myönnän, että tänä vuonna parisuhde ei ole ollut kovinkaan keskiössä tämän kaiken hulinan keskellä. On ollut haastavaa huomioida toista riittävästi, kun pää on ollut täynnä uusia juttuja ja tekemättömiä askareita. Hääpäivän viettäminen tulikin hyvään saumaan. Oli ihana keskittyä ajattelemaan vain meitä kahta. Arki kun pyörii niin lasten ympärillä.
Tällä kertaa ei juhlittu hääpäivää edes ravintolatreffeillä. Yritettiin kyllä, mutta ei saatu lapsenvahtia esikoiselle. Toisen kerran sitten. Olisi kieltämättä ollut ihanaa nauttia kynttiläillallinen rauhassa miehen kanssa, mutta ajatus on tärkein.
Enää ei olla niin lällyromanttisia ja jatkuvasti kiinni toisissamme, mutta oon tosi iloinen, että jaksetaan yhä näyttää tunteita toisillemme joka päivä. Ne tavalliset "rakastan sua" ja "kiva kun tulit kotiin" tuntuvat hyvältä ja niitä kaipaakin. Välillä kun on hektistä, annetaan aamupusut vasta puoliltapäivin. Mies tuo joskus mulle kukkiakin. Tosin siitä piti aluksi aika usein muistuttaa ja vakuuttaa, että yksi kukkapuska todella voi olla niin tärkeä. Nykyään vihjaan aika selkeästi silloin tällöin, että "nyt laitan tähän tän tyhjän kukkamaljakon, että olisin iloinen, jos siihen tulisi täytettä tässä joskus".
Tärkeintä rakkauden näyttämistä mulle eivät kuitenkaan ole kukat tms. vaan se, että mies osallistuu lasten hoitamiseen, leikkii heidän kanssaan ja auttaa meitä arkiaskareiden tekemisessä, esim. ruoanlaitossa. Pienet asiat. Että kuuntelee mitä kaipaan ja tukee sen saavuttamisessa. Se että eletään yhdessä tätä lapsiperheen arkea. Että meillä on yhteinen elämä ja että saadaan silti olla yksilöitä ja tehdä omiakin juttuja.
Mielenkiintoista ajatella, missä ollaan seuraavan viiden vuoden päästä. Millainen koti meillä on? Montako meitä on? Missä ollaan töissä? Ovatko lapset samanlaisia kuin nytkin? Miten esikoisen koulu on alkanut? Millainen kuopus on luonteeltaan? :)
Viiteenkin vuoteen mahtuu paljon elämää.
maanantai 7. marraskuuta 2016
Hankintoja ja muuton odottamista
Jes, löydettiin meille uusi sohva! Samalla ostettiin sohvapöytä ja ruokailuryhmä!
Käytiin loppuviikolla kolmena päivänä putkeen sohvakaupoilla. Huh, sanon minä! Mutta se kannatti. Saatiin lopulta tehtyä kaupat ja oon niin huojentunut. Kaiken lisäksi ehditään saada sohva jouluksi, ihanaa. Saatiin Iskusta niin hyvää palvelua, että oli kohtalaisen helppo tehdä valinta, monista vaihtoehdoista huolimatta. Vaalea kulmasohva. :)
Ruokapöytä ja tuolit tilattiin Askosta. Ne sopivat uuden kodin ahtaisiin keittiömittoihin. Jotenkin tosi pahalta tuntuu luopua tuosta kuuden henkilön ruokapöydästä ja ostaa samankokoinen setti kuin hankkisin esim. pieneen opiskelijakämppään. Pöytä ja tuolit neljälle. Vaan ei voi mitään. Ja harmittaa paljon paljon paljon luopua meidän ruokatuoleista, jotka on olleet niin ihanat lastenkin kanssa: helppo kiivetä ja tukeva istua, uudetkin. Ne ovat kuitenkin liian syvät uuteen kotiin. Meidän minikoti. Hassua, eikös meidän pitänyt ostaa isompi asunto kuin mitä tämä on? No, näin se menee. Uudetkin tuolit on kivat: kevyet ja sirommat. Silti pieni nyyh. On ollut kiva kestitä ystäviä ison pöydän ääressä. Nyt pitää keksiä muita ratkaisuja.
Mulle on ollut alusta asti selvää, että meidän uusi sohva on vaalea. Jos se sotkeentuu, se pestään. Saatiin taas kommenttia anopilta vaalean sohvan sopivuudesta lapsiperheelle, plääh. Hänellä on niin paljon mielipiteitä ihan kaikesta, etten jaksaisi kuunnella niitä enää saati perustella meidän valintoja hänelle. Tuntuu, että hän arvostelee kaikkea mitä me tehdään tai hankitaan, tavalla tai toisella. On raskasta jatkuvasti vakuutella hänelle, että me tiedetään mitä tehdään ja niin edelleen. Ei aina voi elää varoen kaikkea. Niin että pelkää toteuttamasta haaveitaan, jos vaikka jotain sattuu mennä pieleen. Huoh. Alkaa tulla taas mitta täyteen.
Vielä on monenlaista hankittavaa, esim. valkoinen sivupöytä olohuoneeseen, eteisen iso peili, ehkä vitriini sekä kaikki matot ja lamput. Paljon on myös sellaista mielessä, jota hankitaan sitten tarpeen/tilan mukaan, esim. nojatuoli, eteisen penkki sekä lastenhuoneen säilytysratkaisut leluille ym. Ikean reissukin on varmaan tulossa lähiaikoina.
En oo vielä tajunnut, että muutetaan kuukauden päästä. Sinne pölyiseen ja pimeään pesään, jossa ei ole vielä edes vessanpönttö paikallaan saati paljon mikään muukaan. Ja silti pitäisi uskoa, että me asutaan siellä ihan pian. Pitäisi uskaltaa laittaa tämä koti vuokralle ja pakata tavarat. Ihanaa ja tosi jännittävää. Tässä on ollut niin turvallista ja tuttua. Mutta on se ihana ja kaunis koti. Meidän ikioma. Siitä tulee hyvä.
Tää remonttiasia on ollut itselle tosi merkittävä ja suuri. Olisin tykännyt enemmänkin jutella siitä ystävien ja lähipiirin kanssa. Se on ollut kuitenkin vähän hankalaa, kun he eivät ole käyneet siellä paikalla eivätkä tiedä yhtään millainen asunnosta tulee. On tuntunut mukavalta, kun joku on kysynyt asunnosta tai remontista jotain. Tämä asuntoprosessi ja -haave on kestänyt jo reippaasti yli vuoden. On tosi iso asia saada se vihdoin päätökseen. <3
Käytiin loppuviikolla kolmena päivänä putkeen sohvakaupoilla. Huh, sanon minä! Mutta se kannatti. Saatiin lopulta tehtyä kaupat ja oon niin huojentunut. Kaiken lisäksi ehditään saada sohva jouluksi, ihanaa. Saatiin Iskusta niin hyvää palvelua, että oli kohtalaisen helppo tehdä valinta, monista vaihtoehdoista huolimatta. Vaalea kulmasohva. :)
Ruokapöytä ja tuolit tilattiin Askosta. Ne sopivat uuden kodin ahtaisiin keittiömittoihin. Jotenkin tosi pahalta tuntuu luopua tuosta kuuden henkilön ruokapöydästä ja ostaa samankokoinen setti kuin hankkisin esim. pieneen opiskelijakämppään. Pöytä ja tuolit neljälle. Vaan ei voi mitään. Ja harmittaa paljon paljon paljon luopua meidän ruokatuoleista, jotka on olleet niin ihanat lastenkin kanssa: helppo kiivetä ja tukeva istua, uudetkin. Ne ovat kuitenkin liian syvät uuteen kotiin. Meidän minikoti. Hassua, eikös meidän pitänyt ostaa isompi asunto kuin mitä tämä on? No, näin se menee. Uudetkin tuolit on kivat: kevyet ja sirommat. Silti pieni nyyh. On ollut kiva kestitä ystäviä ison pöydän ääressä. Nyt pitää keksiä muita ratkaisuja.
Mulle on ollut alusta asti selvää, että meidän uusi sohva on vaalea. Jos se sotkeentuu, se pestään. Saatiin taas kommenttia anopilta vaalean sohvan sopivuudesta lapsiperheelle, plääh. Hänellä on niin paljon mielipiteitä ihan kaikesta, etten jaksaisi kuunnella niitä enää saati perustella meidän valintoja hänelle. Tuntuu, että hän arvostelee kaikkea mitä me tehdään tai hankitaan, tavalla tai toisella. On raskasta jatkuvasti vakuutella hänelle, että me tiedetään mitä tehdään ja niin edelleen. Ei aina voi elää varoen kaikkea. Niin että pelkää toteuttamasta haaveitaan, jos vaikka jotain sattuu mennä pieleen. Huoh. Alkaa tulla taas mitta täyteen.
Vielä on monenlaista hankittavaa, esim. valkoinen sivupöytä olohuoneeseen, eteisen iso peili, ehkä vitriini sekä kaikki matot ja lamput. Paljon on myös sellaista mielessä, jota hankitaan sitten tarpeen/tilan mukaan, esim. nojatuoli, eteisen penkki sekä lastenhuoneen säilytysratkaisut leluille ym. Ikean reissukin on varmaan tulossa lähiaikoina.
En oo vielä tajunnut, että muutetaan kuukauden päästä. Sinne pölyiseen ja pimeään pesään, jossa ei ole vielä edes vessanpönttö paikallaan saati paljon mikään muukaan. Ja silti pitäisi uskoa, että me asutaan siellä ihan pian. Pitäisi uskaltaa laittaa tämä koti vuokralle ja pakata tavarat. Ihanaa ja tosi jännittävää. Tässä on ollut niin turvallista ja tuttua. Mutta on se ihana ja kaunis koti. Meidän ikioma. Siitä tulee hyvä.
Tää remonttiasia on ollut itselle tosi merkittävä ja suuri. Olisin tykännyt enemmänkin jutella siitä ystävien ja lähipiirin kanssa. Se on ollut kuitenkin vähän hankalaa, kun he eivät ole käyneet siellä paikalla eivätkä tiedä yhtään millainen asunnosta tulee. On tuntunut mukavalta, kun joku on kysynyt asunnosta tai remontista jotain. Tämä asuntoprosessi ja -haave on kestänyt jo reippaasti yli vuoden. On tosi iso asia saada se vihdoin päätökseen. <3
Salapoliisina
Meillä on ollut välillä jo tosi kivoja öitä! Siis että poika herää, mutta ei itke vaan syö ja ehkä pienellä kitinällä nukahtaa itsekseen. Oon laittanut jopa omaan sänkyynsä joskus kun on ollut niin tyytyväinen. Monta päivää meni hyvin. Kunnes.
Eilen tuli taas selkeästi huonompi iltapäivä ja yö. Vauva itki taas maha pinkeänä, välillä ihan kiljahteli ja itki kovaa. Ja sitten tajusin, että söin eilen jotain jota en ollut hetkeen syönyt. Söin molemmilla aterioilla makaronia ja tomaattista linssikastiketta. Lisäksi muistettiin antaa vauvalle d-vitamiinivalmiste muutaman päivän jälkeen. Joo, se aina joskus unohtuu.
Ero hyviin päiviin oli valtava. Koko illan vauva itkeskeli aika kovasti. On selvää, että eilen hän sai jotain, joka ei mahalle sopinut. Oli havahduttavaa huomata se.
Eilen epäilin d-vitamiinia. Annoin sen nimittäin vasta iltapäivällä ja oireilut alkoivat pian sen jälkeen. Toisaalta tuo makaroni ja vehnä mietityttää myös. Sekin voi olla. Se ei itsellekään aina sovi kovin hyvin.
Mulla itsellänikin on maha reistaillut nyt pari viikkoa. Se on alkanut ihan yllättäen. En mielestäni ole syönyt mitenkään erilailla kuin ennen. Aika rasittavaa. Lähinnä kertyy ilmaa. Mutta vauvalla vaivat palasivat selkeästi eilen. Höh.
Täytynee alkaa välttää vehnää, kokeilla auttaisiko. Kun sitä on niin monessa tuotteessa. Oon vaan niin huono noissa välttämisissä. Luovutan aina niin nopeasti jos en näe heti selkeitä hyötyjä. Helposti myös lipsun pienissä jutuissa, mikä ei tietenkään sitten ole enää sen ruoka-aineen välttämistä. Itse kyllä pärjään, mutta harmittaa kun vauvan maha taas reagoi. Oli jo niin leppoisaa. Helppoja iltanukutuksia ja tyytyväinen möllöttelijä.
Tänäänkin vauva on itkeskellyt aamusta asti, välillä isostikin. Kauankohan ruoka-aineoireilut yleensä kestää? Siis altistumisesta? Tänään söin itse pinaatti-fetapannaria, joten vehnää taas. Tosin voihan ne oireet säilyä jonkin aikaa ruokailun jälkeenkin. En kuitenkaan usko, että eiliset linssit tai tomaattikastike olisi syynä. Tomaattia oon kuitenkin syönyt tässä välilläkin. Huokaus.
Ulkona sataa lunta ja tuulee kovasti. Meidän ulkoilu oli tänään pastillien ostamisreissu lähikaupasta. Mies ja tyttö olivat unohtaneet ne eilen Prismasta. Aamupäivän tuuli oli tosi kylmä. Syyspipo ei riittänyt itselle. Hyrr.
Eilen tuli taas selkeästi huonompi iltapäivä ja yö. Vauva itki taas maha pinkeänä, välillä ihan kiljahteli ja itki kovaa. Ja sitten tajusin, että söin eilen jotain jota en ollut hetkeen syönyt. Söin molemmilla aterioilla makaronia ja tomaattista linssikastiketta. Lisäksi muistettiin antaa vauvalle d-vitamiinivalmiste muutaman päivän jälkeen. Joo, se aina joskus unohtuu.
Ero hyviin päiviin oli valtava. Koko illan vauva itkeskeli aika kovasti. On selvää, että eilen hän sai jotain, joka ei mahalle sopinut. Oli havahduttavaa huomata se.
Eilen epäilin d-vitamiinia. Annoin sen nimittäin vasta iltapäivällä ja oireilut alkoivat pian sen jälkeen. Toisaalta tuo makaroni ja vehnä mietityttää myös. Sekin voi olla. Se ei itsellekään aina sovi kovin hyvin.
Mulla itsellänikin on maha reistaillut nyt pari viikkoa. Se on alkanut ihan yllättäen. En mielestäni ole syönyt mitenkään erilailla kuin ennen. Aika rasittavaa. Lähinnä kertyy ilmaa. Mutta vauvalla vaivat palasivat selkeästi eilen. Höh.
Täytynee alkaa välttää vehnää, kokeilla auttaisiko. Kun sitä on niin monessa tuotteessa. Oon vaan niin huono noissa välttämisissä. Luovutan aina niin nopeasti jos en näe heti selkeitä hyötyjä. Helposti myös lipsun pienissä jutuissa, mikä ei tietenkään sitten ole enää sen ruoka-aineen välttämistä. Itse kyllä pärjään, mutta harmittaa kun vauvan maha taas reagoi. Oli jo niin leppoisaa. Helppoja iltanukutuksia ja tyytyväinen möllöttelijä.
Tänäänkin vauva on itkeskellyt aamusta asti, välillä isostikin. Kauankohan ruoka-aineoireilut yleensä kestää? Siis altistumisesta? Tänään söin itse pinaatti-fetapannaria, joten vehnää taas. Tosin voihan ne oireet säilyä jonkin aikaa ruokailun jälkeenkin. En kuitenkaan usko, että eiliset linssit tai tomaattikastike olisi syynä. Tomaattia oon kuitenkin syönyt tässä välilläkin. Huokaus.
Ulkona sataa lunta ja tuulee kovasti. Meidän ulkoilu oli tänään pastillien ostamisreissu lähikaupasta. Mies ja tyttö olivat unohtaneet ne eilen Prismasta. Aamupäivän tuuli oli tosi kylmä. Syyspipo ei riittänyt itselle. Hyrr.
torstai 3. marraskuuta 2016
Ihanan lapsen unirytmejä ja äidin väsymystä
Meillä on aivan älyttömän ihana ja suloinen pieni poika! <3 On alkanut nyt hymyillä entistä
enemmän ja jutella: kujertelee hennon herkästi korkealta ja murahtelee, välillä
hymyilee päätä taakse kallistaen suu ammollaan. Rakkaus. <3 Olen niin
onnellinen minun lapsista. Mulla on kaksi maailman ihaninta.
Pian on pojalla kahden ikäkuukauden neuvolalääkärikäynti. Odotan sitä jo kovasti, vaikka mitään huolia ei ole. Poika näyttää kasvaneen hyvin. Posket on alkaneet ihanasti pullottaa ja peppua pestessäkin huomaa eron ihan vastasyntyneeseen.
Ilmavaivojen kanssa pärjätään. Eniten ne vaivaavat yöllä. Toisaalta tuntuu, että tällä hetkellä hän kitisee ennen kakkaamista. Siis kun yrittää tehdä kakkaa eikä se tule. Yöllä kolmen jälkeen alkaa yleensä kitinä ja sitä voi jatkua aamuseiskaankin asti, jos on huono tuuri. Imettämällä pojan saa välillä hiljaiseksi ja uneenkin, mutta en haluaisi tehdä sitä aina. Haluaisin mieluummin, että vauva syö ensisijaisesti nälkäänsä eikä suruunsa ihan koko ajan, kuten esikoinen. Siitähän se maha meneekin juntturaan, jos ilmavaivoihin vain hotkii jatkuvasti lisää. Lapsentahtisesti siis imetän, mutta öisin yritän kitinöihin välillä muutakin, esim. sylittelyä, kyljen vaihtamista sekä vaipanvaihtoa, yhdessä tissittämisen kanssa.
Ei olla viikkoon-pariin annettu mitään ilmavaivalääkkeitä vauvalle. Oon ollut laiska enkä ole nähnyt niiden selkeää tehoakaan. Mun ruokavaliokin on aika ennallaan. Syön lähes kaikkea, mutta joitain juttuja harkiten ja vähemmän kuin ennen. Vähän tarkempi olen esim. maitotuotteiden ja kermojen kanssa, samoin ruisleivän, omenan, kaalin, puolukan, herneiden ja muiden vahvojen. Ja teollinen sokeri tosiaan jäi pois nyt kokonaan. Eilen aloin syödä magnesiumia, kun sitä sattui olla kaapissa ja luin jostain sen saamia kehuja. Biolatte-maitohappobakteeria ostettiin ja pitäisi muistaa sitä nyt alkaa antamaan.
Eilen kävi kylässä minun toinen appiukko. Hän muisteli esikoisen itkuisuutta ja itsekin taas pitkästä aikaa muistin, että silloin oli kyllä totisesti rankkaa. Ei sitä ihan tajuakaan. Siis sitä miten helpolla nyt on päästy edelliseen verrattuna. Esikoinenhan itki tässä iässä iltaisin ihan säännöllisesti parin-kolmen tunnin huutoitkuja. Niihin ei auttanut mikään. Sitterissäkään en muista hänen viihtyneen päivisin, edes sen vertaa että olisin voinut käydä suihkussa. Saatuani hänet nukkumaan pois piti hiipiä hengittämättä ja pienikin rasahdus herätti hänet. Nyt on toisenlaista. Nyt on jotenkin "normaalimpaa", vaikka mitään normaalia ei olekaan oikeasti olemassa.
Viimeisen viikon oon ollut vähän väsynyt. Vauvan rytmi on muuttunut ja siitä kiinni saaminen on tuntunut haastavalta. Ennen vauva meni yöunilleen 20:30 maissa ja silloin oli minunkin hyvä/helppo kömpiä sänkyyn. Nyt illat on vaihdelleet ja joinain päivinä hän on mennyt yöunille vasta 23. Välillä oon valvonu itekin sinne asti. Joo se on tyhmää, mutta on toki silloin saatu kivoja hetkiä miehen kanssa. Yhtenä iltana esimerkiksi katsottiin unohdettuja valokuvia, kun löydettiin vanhojen pokkarikameroiden muistikortteja. Aamuyöt oon valvonut ähisevää vauvaa kuunnellen. Oma uni ei tule kun koko ajan mietin, että mitä tekisin ja antaisinko maitoa vai nukahtaako se nyt vai alkaako itkeä kovaa vai mitä. Ja eihän siinä puhinassa saa nukuttua muutenkaan tämmöinen herkkäuninen. Pahimmassa tapauksessa mieskin kuorsaa.
Kellojenkin siirto tietysti vaikuttaa omaan jaksamiseen. Jo ennen lasten syntymää se väsytti. Esikoinen on herännyt tällä viikolla 6:30 eli tunnin aiemmin kuin ennen. Oikeastaan jopa tykkään siitä, että aamu alkaa aikaisin. Tykkään aamujen rauhallisuudesta ja hiljaisuudesta, siitä että on vielä pimeää ja hämärää. Ja kun vauvakin herättelee jo aikaisin, niin samapa tuo nousta ylös. Miehelläkin on ollut aamuvuoro tällä viikolla: lähtenyt ennen seiskaa töihin. On ihanaa, jos mies auttaa lasten aamutoimissa. Jo se helpottaa, että hän tekee esikoisen aamupesut. Lapset kun ovat nyt heräilleet melko samoihin aikoihin.
Alkuviikko oli erityisen hankala uupumuksen kanssa. Nyt loppuviikkoa kohden on helpottanut huomattavasti. Tiistaina oli tosi vaikea päivä, kun olin nukkunut erityisen huonosti ja miehellä oli harrastuksia myöhään iltapäivään. Mun päivä oli pitkä ja surkea eikä sokerillakaan voinut enää lohduttautua! :D Keskiviikko oli jo kevyempi ja tänään kun tyttö on taas mummulassa ja viikonloppukin lähestyy, voimat tuntuvat palautuvan. Nukuttuakin olen saanut nyt vähän paremmin.
En oo näiden menneiden viikkojen aikana kiinnittänyt paljonkaan huomiota siihen, millainen rytmi vauvalla on. Oon keskittynyt vain siihen, että laitan vauvan nukkumaan kun hän on väsynyt. Nyt oon kuitenkin laittanut merkille pari asiaa.
Oon huomannut, että poika nukahtaa uudestaan tosi pian aamuheräämisensä jälkeen ja nukkuu silloin parin tunnin unet, usein yhdellä välikitinällä, johon täytyy joskus antaa maitoakin. Nämä unet nukutaan vaunuissa ja jos joudun välillä syöttämään, unet jatkuvat yleensä meidän sängyllä.
Parin tunnin unien jälkeen yritän pitää vauvaa hereillä niin kauan, että saan esikoisen päiväunikuntoon. Toisin sanoen leikitään vielä vähän ja syödään. Yleensä poika viihtyy juuri sen verran, että ehdin kiireellä hotkaista oman ruokani. Noin puolitoista tuntia hän jaksaa hereillä. Tällä viikolla esikoinen on mennyt päikkäreille jo klo 12 jälkeen, kiitos talviajan. Parhaiten on toiminut ehkä se, että kerrotaan päiväunisatu tytölle yhdessä umpiväsyneen vauvan kanssa. Vauva siis on tissillä kun nukutan isompaa. Yleensä esikoinen jää aika kivasti nukkumaan itsekseen, jolloin menen vielä nukuttamaan vauvan meidän makkariin. Usein ei heti nukahda kuitenkaan. Esikoinen nukkuu 1-1,5h, joten hän usein herää pian siitä kun olen saanut vauvan lopulta nukkumaan.
Iltapäivät ovat rytmiltään vaihtelevimmat. Välillä poika herää toisilta uniltaan nopeasti ja välillä nukkuukin yllättäen kolme tuntia, eilen jopa neljä! Iltapäivällä joskus klo 17-19 välillä nukkuu kuitenkin vielä kolmannet, pienet unet. Yöunille voi käydä melko piankin viimeisten lyhyiden päikkäreiden jälkeen. Joskus päikkäreitä on neljätkin. Varmasti ilmavaivat vaikuttavat noihin uniin. Tai ne toisinaan keskeyttävät unet. Ja siten sekoittavat rytmiä. Jonkinlaisen rytmin hoksaaminen helpottaa minun elämää, vaikka rytmi ehtii muuttuakin vielä monesti! Se helpottaa ainakin vauvan väsymyksen huomaamista ja meidän muiden elämän rytmittämistä: ulkoilun suunnittelua sekä esikoiselle ja kotitöille annetun ajan jakamista ym.
Musta on ollut todella mielenkiintoista kuulla samassa tilanteessa olevien ystävien kokemuksia vauvan perushoidosta. Ihan niitä tavallisia juttuja, että milloin vauva nukkuu ja syö, miten viihtyy hereillä ja miten usein pääsee kylpyyn. Miten usein kakkaa ja mikä vaippamerkki on hyvä. Miten sisarus suhtautuu vauvaan ja miten järjestää aikaa omaan nukkumiseen ja muuhun vapaa-aikaan. Moni asia voi jäädä itseltä huomaamatta tai tajuamatta, jos ei koskaan näe/kuule miten toiset tekevät. Muilta voi saada hyviä käytännön vinkkejä arkeen.
Tulipa taas kamalan pitkä teksti. Sen siitä saa kun ei pitkään aikaan pääse kirjoittamaan. Nyt esikoinen on mummulassa ja kuopus nukkuu. Mies tulee tunnin päästä töistä ja lähdetään katselemaan uusia ruokapöytiä ja sohvia. Käydään myös tsekkaamassa remontti. Kylppärissä ja vessassa on kuulemma jo laatat. Hih jee. Meen keittämään teetä.
Pian on pojalla kahden ikäkuukauden neuvolalääkärikäynti. Odotan sitä jo kovasti, vaikka mitään huolia ei ole. Poika näyttää kasvaneen hyvin. Posket on alkaneet ihanasti pullottaa ja peppua pestessäkin huomaa eron ihan vastasyntyneeseen.
Ilmavaivojen kanssa pärjätään. Eniten ne vaivaavat yöllä. Toisaalta tuntuu, että tällä hetkellä hän kitisee ennen kakkaamista. Siis kun yrittää tehdä kakkaa eikä se tule. Yöllä kolmen jälkeen alkaa yleensä kitinä ja sitä voi jatkua aamuseiskaankin asti, jos on huono tuuri. Imettämällä pojan saa välillä hiljaiseksi ja uneenkin, mutta en haluaisi tehdä sitä aina. Haluaisin mieluummin, että vauva syö ensisijaisesti nälkäänsä eikä suruunsa ihan koko ajan, kuten esikoinen. Siitähän se maha meneekin juntturaan, jos ilmavaivoihin vain hotkii jatkuvasti lisää. Lapsentahtisesti siis imetän, mutta öisin yritän kitinöihin välillä muutakin, esim. sylittelyä, kyljen vaihtamista sekä vaipanvaihtoa, yhdessä tissittämisen kanssa.
Ei olla viikkoon-pariin annettu mitään ilmavaivalääkkeitä vauvalle. Oon ollut laiska enkä ole nähnyt niiden selkeää tehoakaan. Mun ruokavaliokin on aika ennallaan. Syön lähes kaikkea, mutta joitain juttuja harkiten ja vähemmän kuin ennen. Vähän tarkempi olen esim. maitotuotteiden ja kermojen kanssa, samoin ruisleivän, omenan, kaalin, puolukan, herneiden ja muiden vahvojen. Ja teollinen sokeri tosiaan jäi pois nyt kokonaan. Eilen aloin syödä magnesiumia, kun sitä sattui olla kaapissa ja luin jostain sen saamia kehuja. Biolatte-maitohappobakteeria ostettiin ja pitäisi muistaa sitä nyt alkaa antamaan.
Eilen kävi kylässä minun toinen appiukko. Hän muisteli esikoisen itkuisuutta ja itsekin taas pitkästä aikaa muistin, että silloin oli kyllä totisesti rankkaa. Ei sitä ihan tajuakaan. Siis sitä miten helpolla nyt on päästy edelliseen verrattuna. Esikoinenhan itki tässä iässä iltaisin ihan säännöllisesti parin-kolmen tunnin huutoitkuja. Niihin ei auttanut mikään. Sitterissäkään en muista hänen viihtyneen päivisin, edes sen vertaa että olisin voinut käydä suihkussa. Saatuani hänet nukkumaan pois piti hiipiä hengittämättä ja pienikin rasahdus herätti hänet. Nyt on toisenlaista. Nyt on jotenkin "normaalimpaa", vaikka mitään normaalia ei olekaan oikeasti olemassa.
Viimeisen viikon oon ollut vähän väsynyt. Vauvan rytmi on muuttunut ja siitä kiinni saaminen on tuntunut haastavalta. Ennen vauva meni yöunilleen 20:30 maissa ja silloin oli minunkin hyvä/helppo kömpiä sänkyyn. Nyt illat on vaihdelleet ja joinain päivinä hän on mennyt yöunille vasta 23. Välillä oon valvonu itekin sinne asti. Joo se on tyhmää, mutta on toki silloin saatu kivoja hetkiä miehen kanssa. Yhtenä iltana esimerkiksi katsottiin unohdettuja valokuvia, kun löydettiin vanhojen pokkarikameroiden muistikortteja. Aamuyöt oon valvonut ähisevää vauvaa kuunnellen. Oma uni ei tule kun koko ajan mietin, että mitä tekisin ja antaisinko maitoa vai nukahtaako se nyt vai alkaako itkeä kovaa vai mitä. Ja eihän siinä puhinassa saa nukuttua muutenkaan tämmöinen herkkäuninen. Pahimmassa tapauksessa mieskin kuorsaa.
Kellojenkin siirto tietysti vaikuttaa omaan jaksamiseen. Jo ennen lasten syntymää se väsytti. Esikoinen on herännyt tällä viikolla 6:30 eli tunnin aiemmin kuin ennen. Oikeastaan jopa tykkään siitä, että aamu alkaa aikaisin. Tykkään aamujen rauhallisuudesta ja hiljaisuudesta, siitä että on vielä pimeää ja hämärää. Ja kun vauvakin herättelee jo aikaisin, niin samapa tuo nousta ylös. Miehelläkin on ollut aamuvuoro tällä viikolla: lähtenyt ennen seiskaa töihin. On ihanaa, jos mies auttaa lasten aamutoimissa. Jo se helpottaa, että hän tekee esikoisen aamupesut. Lapset kun ovat nyt heräilleet melko samoihin aikoihin.
Alkuviikko oli erityisen hankala uupumuksen kanssa. Nyt loppuviikkoa kohden on helpottanut huomattavasti. Tiistaina oli tosi vaikea päivä, kun olin nukkunut erityisen huonosti ja miehellä oli harrastuksia myöhään iltapäivään. Mun päivä oli pitkä ja surkea eikä sokerillakaan voinut enää lohduttautua! :D Keskiviikko oli jo kevyempi ja tänään kun tyttö on taas mummulassa ja viikonloppukin lähestyy, voimat tuntuvat palautuvan. Nukuttuakin olen saanut nyt vähän paremmin.
En oo näiden menneiden viikkojen aikana kiinnittänyt paljonkaan huomiota siihen, millainen rytmi vauvalla on. Oon keskittynyt vain siihen, että laitan vauvan nukkumaan kun hän on väsynyt. Nyt oon kuitenkin laittanut merkille pari asiaa.
Oon huomannut, että poika nukahtaa uudestaan tosi pian aamuheräämisensä jälkeen ja nukkuu silloin parin tunnin unet, usein yhdellä välikitinällä, johon täytyy joskus antaa maitoakin. Nämä unet nukutaan vaunuissa ja jos joudun välillä syöttämään, unet jatkuvat yleensä meidän sängyllä.
Parin tunnin unien jälkeen yritän pitää vauvaa hereillä niin kauan, että saan esikoisen päiväunikuntoon. Toisin sanoen leikitään vielä vähän ja syödään. Yleensä poika viihtyy juuri sen verran, että ehdin kiireellä hotkaista oman ruokani. Noin puolitoista tuntia hän jaksaa hereillä. Tällä viikolla esikoinen on mennyt päikkäreille jo klo 12 jälkeen, kiitos talviajan. Parhaiten on toiminut ehkä se, että kerrotaan päiväunisatu tytölle yhdessä umpiväsyneen vauvan kanssa. Vauva siis on tissillä kun nukutan isompaa. Yleensä esikoinen jää aika kivasti nukkumaan itsekseen, jolloin menen vielä nukuttamaan vauvan meidän makkariin. Usein ei heti nukahda kuitenkaan. Esikoinen nukkuu 1-1,5h, joten hän usein herää pian siitä kun olen saanut vauvan lopulta nukkumaan.
Iltapäivät ovat rytmiltään vaihtelevimmat. Välillä poika herää toisilta uniltaan nopeasti ja välillä nukkuukin yllättäen kolme tuntia, eilen jopa neljä! Iltapäivällä joskus klo 17-19 välillä nukkuu kuitenkin vielä kolmannet, pienet unet. Yöunille voi käydä melko piankin viimeisten lyhyiden päikkäreiden jälkeen. Joskus päikkäreitä on neljätkin. Varmasti ilmavaivat vaikuttavat noihin uniin. Tai ne toisinaan keskeyttävät unet. Ja siten sekoittavat rytmiä. Jonkinlaisen rytmin hoksaaminen helpottaa minun elämää, vaikka rytmi ehtii muuttuakin vielä monesti! Se helpottaa ainakin vauvan väsymyksen huomaamista ja meidän muiden elämän rytmittämistä: ulkoilun suunnittelua sekä esikoiselle ja kotitöille annetun ajan jakamista ym.
Musta on ollut todella mielenkiintoista kuulla samassa tilanteessa olevien ystävien kokemuksia vauvan perushoidosta. Ihan niitä tavallisia juttuja, että milloin vauva nukkuu ja syö, miten viihtyy hereillä ja miten usein pääsee kylpyyn. Miten usein kakkaa ja mikä vaippamerkki on hyvä. Miten sisarus suhtautuu vauvaan ja miten järjestää aikaa omaan nukkumiseen ja muuhun vapaa-aikaan. Moni asia voi jäädä itseltä huomaamatta tai tajuamatta, jos ei koskaan näe/kuule miten toiset tekevät. Muilta voi saada hyviä käytännön vinkkejä arkeen.
Tulipa taas kamalan pitkä teksti. Sen siitä saa kun ei pitkään aikaan pääse kirjoittamaan. Nyt esikoinen on mummulassa ja kuopus nukkuu. Mies tulee tunnin päästä töistä ja lähdetään katselemaan uusia ruokapöytiä ja sohvia. Käydään myös tsekkaamassa remontti. Kylppärissä ja vessassa on kuulemma jo laatat. Hih jee. Meen keittämään teetä.
Jälkitarkastus ja ehkäisy
Mulla oli tänään jälkitarkastus. Sain ajan mielestäni aika aikaisin, kun synnytyksestä on kuitenkin vain seitsemän viikkoa. Oon kuitenkin toipunut niin hyvin, että kiva saada tämäkin asia pois päiväjärjestyksestä.
Kaikki on siis kunnossa. Hb 126. Sain todistuksen vanhempainrahaa varten.
Keskusteltiin ehkäisyasioista ja sain minipillerireseptin ja pillerit kolmeksi kuukaudeksi. Ne annetaan aluksi varmaan lähes kaikille niille, jotka imettävät. Tosin en tiedä kokeilenko niitä edes, kun muistelen, että viimeksikään ne ei oikein sopineet. Tuli sivuoireita, mm. masentuneisuutta, jonka yhdistin pillereihin.
Itse luotan jonkin verran imetyksen ehkäisytehoon näin alussa. Ajattelen myös, että kun ei ne lapset aiemminkaan ole kovin helposti lähteneet alulle, niin tuskin nytkään. Mutta ikinä ei voi tietää. Kolmannellekin lapselle olisi vielä paikka meidän perheessä, mutta ei vielä. Haluaisin välillä töihin, jotta en jäisi siitä maailmasta liian kauas. Nytkin jo välillä käy mielessä, että miten ihmeessä sitä sitten joskus osaa tehdä töitä. Niin kuin olla ammattilainen tuossa minun työssä. Ehkäpä ne asiat muistuu sitten mieleen. Hassuja ajatuksia nyt kun poika on vasta syntynyt. Aion olla kotona ihan rauhassa hänen kanssaan. Mutta se ehkäisy, se on vähän hankala juttu. Siis kun oikein mikään ei tunnu sopivan mun keholle.
Kaikki on siis kunnossa. Hb 126. Sain todistuksen vanhempainrahaa varten.
Keskusteltiin ehkäisyasioista ja sain minipillerireseptin ja pillerit kolmeksi kuukaudeksi. Ne annetaan aluksi varmaan lähes kaikille niille, jotka imettävät. Tosin en tiedä kokeilenko niitä edes, kun muistelen, että viimeksikään ne ei oikein sopineet. Tuli sivuoireita, mm. masentuneisuutta, jonka yhdistin pillereihin.
Itse luotan jonkin verran imetyksen ehkäisytehoon näin alussa. Ajattelen myös, että kun ei ne lapset aiemminkaan ole kovin helposti lähteneet alulle, niin tuskin nytkään. Mutta ikinä ei voi tietää. Kolmannellekin lapselle olisi vielä paikka meidän perheessä, mutta ei vielä. Haluaisin välillä töihin, jotta en jäisi siitä maailmasta liian kauas. Nytkin jo välillä käy mielessä, että miten ihmeessä sitä sitten joskus osaa tehdä töitä. Niin kuin olla ammattilainen tuossa minun työssä. Ehkäpä ne asiat muistuu sitten mieleen. Hassuja ajatuksia nyt kun poika on vasta syntynyt. Aion olla kotona ihan rauhassa hänen kanssaan. Mutta se ehkäisy, se on vähän hankala juttu. Siis kun oikein mikään ei tunnu sopivan mun keholle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)