Jännitin vauva-arkea etukäteen ja mietin, miten elämä kahden pienen lapsen kanssa sujuu. Tässä pari sanaa siitä.
- No ensinnäkin, kaikkihan riippuu aina niistä lapsista. Heidän temperamentistaan, luonteestaan, osaamisestaan, sopeutumisestaan, kehitysvaiheestaan, terveydestään jne. Meillä on mennyt edelleen tosi kivasti. Isosisko halailee ja pussailee vauvaa, antaa tälle lelujaan eikä näytä suuremmin mustasukkaisuuttaan ainakaan nyt kun vauva pysyy vielä paikoillaan eikä osaa ottaa siskon kädestä. Välillä kyllä sanoo, että "isi ottaa vauvan, äiti ottaa minut", että semmoista pientä omimista havaittavissa.
- Paljon riippuu myös aikuisista ja siitä, mitkä ovat tavoitteet arjelle. Aluksi ei kannata tietenkään ottaa liian suuria paineita siivouksesta tai ruoanlaitosta. Mekin on alettu silloin tällöin hakemaan noutoruokaa ja käyttämään aiempaa enemmän puolivalmisteita ja tilanteen mukaan eineksiäkin. Kun saa joskus perheen yhdenkin ruokailun hoidettua helpommalla työllä, niin sekin jo auttaa. Sitten jos/kun aikaa ja energiaa alkaa jäädä yli, voi käyttää sitä enemmän kotitöihinkin. Sen olen kuitenkin oppinut, että pyykinpesua ei voi välttää. On muuten myös paljon helppoja ruokia, joita voi tehdä kun valmisteluaikaa on vähän. Tällaisia ovat esimerkiksi kaikki uuniruoat. Oma suosikkini oli alkuaikoina ohrauunipuuro, joka on varmaan maailman helpoin: ryynit, maito ja suola astiaan ja astia uuniin pariksi tunniksi. Tiskejä kyllä kannattaa laitella aina kun niitä tulee, vaikka vähitellenkin vain. Muuten keittiö räjähtää herkästi.
- Ennakointi on tärkeää. On tärkeä ennakoida erityisesti ruokatilanne. Onko lounasta ja päivällistä huomiselle? Onko tarpeen käydä kaupassa ja milloin ehditään isolle kaupalle? Mitä sieltä ostetaan niin että pärjätään monta päivää? Vai käydäänkö lasten kanssa seuraavana päivänä lähikaupassa? Kuka tekee ruoan ja milloin? Onko muita erityisiä menoja viikolle? Siinäpä se tärkein suunnittelu taitaa pääosin olla. Helpottaa tosi suuresti, kun lounas on valmiina. Silloin voidaan esikoisen kanssa touhuta rauhassa aamu ja aamupäivä vauvan nukkuessa eikä tarvitse murehtia ruoanlaittoa saati käyttää siihen aikaa.
- Kaiken mahdollisen avun vastaanottaminen. Ai että oon ollut onnellinen anopin antamasta lastenhoitoavusta! Kaikesta muusta kismasta huolimatta. Ollaan etuoikeutettuja, kun hän tahtoo hoitaa tyttöä niin paljon. Siinä on toki kääntöpuolensakin. Samalla hän vaikuttaa tyttöön ja tyttö oppii häneltä. Näin äitinä olenkin aika tarkka siitä, miten tytölleni esim. puhutaan, ettei esimerkiksi pelotella turhista asioista tai kielletä vain tavan vuoksi. Haluan kasvattaa lapsistani rohkeita ja avoimia ihmisiä, jotka saavat olla omanlaisiaan ja persoonallisia yksilöitä riippumatta esim. sukupuolesta.
- Kaikki jää kesken tai saatkin yllättävää vapaa-aikaa, jolloin et tiedä mitä tekisit. Meneillä olevien juttujen keskeyttäminen vauvan takia vaatii sopeutumista koko perheeltä. Esimerkiksi nyt pitää ihan oikeasti juosta makkariin kun vauva itkee. --- Ja nyt taas pari päivää tämän tekstin aloittamisesta ehdin jatkamaan. Keskeytykset on aika kuluttaviakin ja ainakin turhauttavia, mutta ihme kyllä, oon jotenkin oppinut niitä sietämään. Ehkä oon saanut lisää rentoutta tekemisiini.
- Kyllähän elämä yhden lapsen kanssa oli tähän verrattuna älyttömän helppoa. Ei sitä edes tajunnut. Olisi ehkä silloin kannattanut tehdä ja mennä enemmän. Toisaalta ainakin raskausaika oli tällä kertaa niin väsyttävä, että en vain jaksanut lähteä minnekään pidemmälle esikoisen kanssa. Samoin oli silloin kun esikoinen oli vauva. Silloinkin olisi ollut periaatteessa kätevä lähteä sukuloimaan tms. vauvan kanssa, mutta ei se meidän tilanteessa onnistunut, kun lapsi oli niin itkuinen ja minä totaalisen väsynyt. Se harmittikin mua kovasti silloin, koska olin etukäteen suunnitellut kaikkia pikkureissuja, joita tekisin esikoisvauvan kanssa kahdestaan miehen ollessa töissä. Oikeastaan halusin kirjoittaa tähän, että yhden lapsen kanssa oli kyllä helppoa, mutta kahdenkin kanssa voi pärjätä ihan hyvin! Kaikki riippuu edelleen niistä lapsista ja esimerkiksi juuri lasten terveysasioista ja unitavoista.
- Asioiden sanoittaminen pienelle esikoiselle on minun mielestä tärkeää kaikissa tilanteissa. Jos vaikkapa vauva itkee paljon ja minun täytyy häntä hoitaa tavallista enemmän, puhun esikoiselle, että "äidin pitää hoitaa vauvaa nyt kun vauvalla on pipi maha ja sitten kun vauva menee nukkumaan, me leikitään ja tehdään jotain kivaa, jne." Esikoinen voi vaikuttaa pärjäävältä ym. mutta voi sisimmässään olla hyvin epävarma ja mustasukkainen. 2-3-vuotias on vielä kovin pieni.
- Yritän kehua esikoista aina kun se on mahdollista, sekä vauvanhoidosta että muista jutuista. Yritän halailla ja suukotella häntä aina kun ehdin ja osallistua hänen leikkeihinsä mahdollisimman paljon, vaikka monesti tuntuu, että pitäisi ehtiä vielä enemmän. Ja harmittaa kun monesti leikit jäävät kesken vauvan itkiessä. Riittämättömyyden tunne onkin varmasti tuttu seuralainen monilla useamman lapsen kotivanhemmilla. Toisaalta aamupäivisin voidaan aina ulkoilla vauvan nukkuessa, se on mukavaa ja esikoinen nauttii siitä. Jokainen perhe varmasti löytää itselleen sopivat kuviot.
- Elämää helpottaa, jos esikoinen osaa joitain juttuja itse ennen vauvan syntymää. Meillä hän osaa mm. syödä ja juoda itse sekä nukkua omassa sängyssään isänsä nukuttamana. Se helpottaa kovasti. Toki syöminen on vähän nihkeää ja autettuna syö paljon enemmän. Vauvan synnyttyä opetettiin hänelle potalle meneminen itse, ts. housujen laskeminen. Siis kyllä hän osaisi, jos tahtoisi. On vähän semmoinen "passattava" eli ei vaan periaatteesta haluaisi tehdä itse. Tämä koskee esimerkiksi pukemisia ja riisumisia. Niitäkin on nyt harjoiteltu enemmän. Vaadittu häneltä vähän enemmän. Panostettu motivointiin ja kannustamiseen.
- Ennen vauvan syntymää esikoinen oli meidän elämän ehdoton keskipiste. Mutta ihan hyvin on sopeuduttu tähän tilanteeseen, jossa noita mahdottoman rakkaita ja tärkeitä lapsia onkin kaksi. En rakasta esikoista yhtään vähempää nyt. Hän on aivan yhtä tärkeä kuin ennenkin. Ihastelen häntä joka päivä. Ihastelen myös vauvaa. Molemmat ovat omanlaisia, mutta yhtä tärkeitä ja rakkaita. <3 <3
Hieno teksti! Kyllä kahen pienen lapsen kanssa pärjää. Nykyisessä asuinmaassani ei yleensä olla kahen pienen lapsen kanssa kotona, vaan isompi lapsi aloittaa automaattisesti päivähoijon yksivuotiaana vaikka äiti oiskin kotona. Niinpä moni jopa on säälinyt esikoistani joka ei päässyt päivähoitoon vuoen täytettyään vaan joutui jäämään kotiin. Ja kun olin raskaana toiselle moni sanoi suoraan että sittenpä näet, kahen noin pienen kanssa ei pärjää kotona, varsinkin kun meillä on vielä koira joka pitää ulkoiluttaa. Mutta kuten kirjoitit, suunnittelulla, ennakoinnilla ja rennolla otteella pärjää hyvin, tosin kiitos pitää antaa lapsillehi jotka ovat aivan ihania ja kärsivällisiä, sekä esikoinen että vauva. Sukulaisia meillä ei ole auttamassa esikoisen hoijossa ja mies on vielä paljon poissa, mutta kyllä se on sujunut näinki, jopa kahen pienen iltatouhut ja nukuttamiset yksin. Yövalvomiset ja esikoisen itsenäistyminen toki tuo haasteensa arkeen, mutta tää vauva-aika on niin lyhyt, että en voi olla nauttimatta siitä, ja iloitsematta sekä esikoisen että vauvan uusista taijoista. Positiivisella elämänasenteella pärjää pitkälle ja turhista ei kannata stressata, kaatunut maitolasi ei ole päivän katastrofi.
VastaaPoista*nattsnakk*
Mielenkiintoista kuulla miten muualla ajatellaan ja hienoa, että teillä on mennyt siellä hyvin, vaikka oot ollut yksin vastuussa molemmista lapsista ja koirastakin! :) On niin totta, että vauva-aika menee nopeasti, nyt sen tietää ja uskoo, kun on toinen lapsi kyseessä. :)
PoistaJa se piti vielä lisätä, että pienet lapset myös tottuu uusiin kuvioihin ja tapoihin. Meilläkin esikoinen esim. tottunut siihen, että nukutan hänet päikkäreille vauva tissillä. Sitä oppii kyllä pärjäämään lasten kanssa ja keksimään uusia, toimivia tapoja toimia. :)
Poista