Lapsi syö kun on nälkäinen

Lapsi on innostunut syömään itse haarukalla tai lusikalla. Syö myös sormin. Suuttuu välillä tulisesti, jos edes kosken lautaseen tai haarukkaan tai mihinkään pöydällä. Silloin heittää haarukat ja muut kiivaasti lattialle ja alkaa parkumaan kauheasti.

Jos yritän syöttää, välillä ottaa korkeintaan muutaman haarukallisen minulta ja välillä tulee totaalinen stoppi. Lasta on pitänyt ainakin nyt viimeisen kuukauden ajan kauheasti viihdyttää juttelemalla, laulamalla ja temppuja tekemällä, että hän on syönyt. Varsinaisia leluja meidän ruokapöydässä ei ole ollut. Juu en kannata suuremmin tuollaista ruokailun oheistoimintaa, mutta olen niihin sortunut. Vähän jopa nolottaa. Ja kun lapsi tottuu viihdytykseen, ei sitten pelkkä syöminen kiinnostakaan. 

Niinpä tein nyt periaatepäätöksen, että enää meillä ei lauleta ruokalauluja, näperretä marjasosepurkkeja tai mitään muutakaan ruokailun aikana. Jutellaan niitä näitä ja ihastellaan maitopurkin lehmää ja tekstejä, syödään. Se saa riittää.

Kaikki tuollaiset epätoivoiset viihdytysyritykset ja lentokonelusikallisten lentoharkat suoraan suuhun ja sieltä ruokakaukaloon kumpuavat tietysti siitä, että olen ollut huolissani lapsen ruokamääristä. Ne ovat mielestäni pienentyneet. Nyt olen ymmärtänyt, että kyse on ehkä enemmänkin siitä, että lapsi on saanut lisää omaa tahtoa ja osaa sitä nyt enemmän ilmaista. Haluan, että lapsi oppii itse arvioimaan, onko kylläinen. Ei voi myöskään olettaa, että aina maistuisivat kaikki ruoat. Aikuisetkaan eivät tykkää kaikesta yhtä paljon. Lapsen tahtoa olisi siis hyvä kuunnella.

Sitä niin helposti huolestuu, jos lapsi ei syö. Aika harvoin on kuitenkaan kyse mistään vakavammasta. Meillä vaikuttaa joskus sekin, jos vatsa on kovalla. Silloin ei maistu oikein mikään. Puurokaan ei ole enää maistunut niin suuressa määrin kuin ennen, vaikka vaihdellaan aina sen lisukkeita erilaisista marjoista soseisiin. Se on minun mielestä kuitenkin hyvä asia. Ehkä se kertookin siitä, että lapsi saa kuitenkin pitkin päivää sen verran paljon ravintoa, että tarvetta suurelle iltapuurolle ei ole. Sitä kun meni aiemmin aika valtava määrä. 

Ruokailujutut on ihan kivasti siis tällä hetkellä. Minusta on ihanaa, että lapsi osaa syödä itsekin ja voin lapsen syödessä ottaa ruokaa rauhassa itsellenikin ja syödä yhdessä lapsen kanssa. Ettei tarvitse koko ajan syöttää. Korkeintaan vähän auttaa, että hän saa ruoan haarukkaan.

Matkasuunnitelmia ja rahan säästämistä

Kuinka vaikeaa voi olla valita hotelli Thaimaan Phuketista, kun siellä kaikki rannat pursuilevat niitä? No voin vastata, että tosi vaikeaa!

Me siis on päätetty lähteä ensi talvena Thaimaahan kahdeksi viikoksi. Hurraa! Lapsi pääsee tuolloin vielä ilmaiseksi lennolle ja muutenkin tuntuu jotenkin sopivan ikäiseltä reissulle. Tykkää vielä istua rattaissa ja osaa kuitenkin jo leikkiä kaikenlaista sekä nauttia uusista jutuista. 

Matkaseuraksi pyydettiin vähän uhkarohkeastikin minun anoppia ja appiukkoa. He ovat puhuneet jo pitkään haaveestaan päästä Thaimaaseen, mutta eivät ole siellä vielä käyneet. Tottakai ensisijaisesti ajateltiin myös sitä, että heistä olisi apua meille esim. pitkällä lennolla ja perilläkin he ovat luvanneet hoitaa lasta välillä, jotta päästään miehen kanssa kahdestaan treffeille ja jonnekin päiväretkelle. Lapsi rakastaa mummua ja pappakin tulee jatkuvasti yhä tutummaksi. Uhkarohkeudesta puhuin siksi, että välillä jo täällä kotiympyröissä ärsyttävät anopin ylisuojelevaiset kommentit, sellainen ylivarovainen ja pelokas asenne uusiin asioihin. Välillä niin suuri pelokkuus, että se estää tekemästä uusia mutta mielenkiintoisia asioita. Itse taas nautin siitä, että koen jotain uutta, näen paikallisia ihmisiä ja heidän elämäänsä, ym. Anoppi tarkoittaa kuitenkin vain hyvää ja meille molemmille tekee varmaan ihan hyvää olla toistemme seurassa. Minä voin opetella ilmaisemaan omia mielipiteitäni rakentavasti ja itsevarmasti, hän taas voi opetella tietynlaista rentoutta ja uskallusta. 

Matkakohteeksi valittiin mm. helppouden takia Phuket. Hotelleja ollaan katseltu nyt Karon Beachin, Kata Beachin ja Kata Noi Beachin alueilta. Mutta onpa tosiaan vaikeaa löytää hotellia, josta kaikki tykkäävät. Tai edes sellaista, josta me miehen kanssa yhdessä tykätään. Turvallisuus, hyvät etäisyydet ravintoloihin ja kauppoihin, viihtyisyys ym. ovat tietenkin kaikille meille tärkeitä. Minun haaveeni on aina matkoilla asua lähellä rantaa, mielellään ihan hiekkarannan tuntumassa. Meidän muulle matkaseurueelle tämä ei ole niin tärkeää. Voin myös mielelläni maksaa aika paljon rahaa siitä, että hotelli on rannalla ja tasokas, jopa 5 tähden hotelli. Helpot kulkuyhteydet rattailla, ei siis minnekään kovin korkealle kukkulalle. Hyvä aamupala. Puistomainen, vehreä ympäristö/piha. Suuret ja kauniit uima-altaat.

Mies taas on tarkempi rahasta. Viiden tähden hotellit ovat hänen mielestään liian kalliita, mutta kolmen tähden hotellit saattavat olla vähän tavanomaisia, niihin hän ei haluaisi. Ollaan suunniteltu, että tällä kertaa oltaisiin koko kaksi viikkoa samassa hotellissa. Aiemmin on vaihdettu kaupunkia puolessa välissä lomaa, saatu näin kaupunkiloma+rantaloma. Niinpä hotellin valinnalle aiheutuu nyt paineita. Anoppi haluaa hotellin läheltä kauppoja ja ravintoloita. Se on kyllä ihan järkevää. Hän selvästi suosii tyylikkäitä hotelleja eikä välitä uima-altaiden koosta eikä hotellin tarvitse olla lähellä rantaa. Meille taas uima-altaat ja hotellin piha-alue ovat siksi tärkeitä, että luultavasti lapsen kanssa vietetään päiviä ihan vain hotellillakin. Ei meillä suuria ristiriitoja ole hotellien suhteen. Ärsyttää vaan olla itse niin jämähtänyt tuohon "ranta lähellä"-ajatukseen. Pelottaa, että paikan päällä petyn hotelliin ja tulee paha mieli. Sellainen "mitäs minä sanoin"-olo. 

Miehen kanssa on käyty kerran Thaimaan Krabilla, Ao Nangissa. Se oli ihan kiva paikka. Phuket sopii ehkä paremmin nyt tämän hetkiseen reissuun, kun anoppi tykkää myös kaupunkielämästä ja kauppojen kiertelystä (Phuket Townissa kai mahdollista). Appiukolla ei ole suurempia toiveita, lähtee meidän kanssa minne halutaan. :) 

Jossain eläintarhassa olisi kiva käydä lapsen kanssa katselemassa eläimiä tai kaloja. Hiekkarannalla tekemässä hiekkalinnoja. Uima-altaalla uimassa. Maisemia katselemassa kukkulalla. Miehen kanssa kanoottiretkellä ja snorklaamassa. Itse varjoliitelemässä taivaalla veneen perässä. Syömässä ravintoloissa. Kiertelemässä markkinoilla. Katselemassa kirkasta tähtitaivasta. Sellaisia odotan. 
 
Matkasta puhuminen tuntuu vähän vaivaannuttavalta, kun voin lukea joidenkin ajatukset, että "miten tuollakin kotiäidillä on varaa lähteä" ja "mitä tuokin kerskuu matkastaan". Heh ajattelenko jotenkin negatiivisesti vai..? No ei sitä rahaa kauheasti ylimääräistä ole ja onhan tulevaa matkaa kiva aina ajatella ja suunnitella ja iloita. Vanhoista säästöistä näitä matkoja tehdään silloin tällöin ja jokainen maksaa matkansa itse, miehen kukkarolla en siis reissaa. Joka kuussa laitan myös rahaa säästöön. Palkasta enemmän, kotihoidontuesta pikkuisen. Vähitellen matkakassa pulskistuu. Se on myös niin, että jokainen itse päättää, mitä rahoillaan tekee. Aina kun aletaan suunnitella matkaa, laitan kaikki muut menot ihan minimiin. Nipistetään vähän sieltä ja täältä. Myydään kirppiksellä tavaroita ja vaatteita, jätetään minilomat tekemättä, ostetaan pienemmät joululahjat, säästetään. Nyt meidän on vielä halpakin matkustaa, kun lapsia on vain yksi ja hänkin vielä pieni. Useamman lapsen kanssa matkustaminen on oikeasti tosi kallista ja ymmärrän täysin, että useimmilla ei ole siihen varaa. Matkatoimistot mainostavat lapsialennuksia ym. mutta todellisuudessa alennukset saattavat olla esim. 20%, mikä ei minun mielestäni kyllä tunnu paljonkaan missään. 

Me jäädään vielä pohtimaan hotelleja. Eilenkin katseltiin niitä yömyöhään ihan stressaantuneina. Höh onpa tyhmä syy stressata heh. Iloinen olen ja innoissani.

Kakkua ja pullaa!

Hyvä mieli. Täytekakku koristeltu, kasvispiirakka valmiina lämmitettäväksi, koti siivottu suunnilleen, Boston-kakku sulamassa, kukat pöydällä. Enää puuttuvat tärkeät vieraat, jotta syysjuhlat voivat alkaa.

Kahvittelujen järjestäminen on hauskaa varsinkin silloin, kun ei ole liian monia viikkoja/päiviä aikaa miettiä, mitä kaikkea leipoisi. Leipominen on kyllä ihanaa sekä sokerikoristeiden väsäily kaikessa rauhassa. Se tosin ei ole kivaa, että vaivalla tekemät koristeesi menevät rikki naps vaan ottaessasi ne käteen tai kakku lässähtää. Tekemällä oppii. Rentoudun kun näperrän koristeita ja on palkitsevaa huomata oman käden jälki. Askartelustakin olen aina tykännyt, näin aikuisenakin vielä. Helposti vaan intoudun tekemään leivonnaisia vähän liikaa...

Vaikka kuinka aluksi tuntuisi, että vähän vaan leivon ja vähän siivoan, niin lopputulos on aina kuitenkin se, että pakko on siivota ainakin suunnilleen koko koti ja leipoa useampaa laatua. Kauheasti en puunaile, mutta perusjutut: pölyt, imurointi, vessat, keittiö ja tiskit, sekalaiset tavarat ja paperit piiloon.

Elämäni ensimmäinen Boston-kakku, ts. korvapuustit kakkuna

Nutella-nyhtöpulla testauksessa, hyvää oli ja riitti pakastimeenkin! Ensi kerralla vielä enemmän suklaata pullan sisään!

Kasvispiirakan täyte tulossa

Kasviksia ja Viherpippuri-Koskenlaskijaa piirakan muodossa. Pieni jälkipolte pippurista on oikein jees.

Pursottaminen on aina kivaa, kun on riittävästi kermaa ja rauhallista aikaa. Helpointa on tehdä epäsymmetrisiä kukkakuvioita tms. joissa pikkuvirheet ei niin näy. Suklaakuorrute jäi tällä kertaa vähän epätasaiseksi, mutta eipä tuo haitannut. Koristeita rumimpien kohtien päälle. :) Tää vadelma-kermakakku on mun mielestä tosi hyvää eikä liian makeaakaan, ensi kerralla kuitenkin kokeilen jo jotain muuta versiota.

Juuri ennen kyläilijöiden saapumista väänsin vielä punajuuripihvit.

Tykkään värikkäistä kukista. Tällä kertaa oranssia syksyn kunniaksi.

Muutama vuosi sitten taisin ihan itse ostaa itselleni Kinuskikissa leipoo -kirjan. Se on ollut hyödyllisin omistamani kirja vuosiin. On kiva, kun ei tarvitse googletella täytekakkupohjien reseptejä, kermapursotusohjeita, sokerikoristevinkkejä tai ihan kokonaisvaltaisia kakkuohjeita. Kirjassa on myös joitain suolaisia leivonnaisia, myös pikkuleipiä ja muita pieniä makeita ja erityisruokavaliohin sopivia. Vielä on suurin osa resepteistä kokeilematta.

Vielä sen verran täytyy antaa kiitosta miehelle, että eihän tämä leipominen tms. millään onnistuisi ilman hänen apuaan. Eilenkin sain jäädä kotiin rauhassa kakkua täyttämään, kun mies ja lapsi lähtivät mummulaan kyläilemään. Mies myös hakee minulle lähikaupasta leipomisaineksia, jotka ovat unohtuneet kauppareissulla. Tai muuten vain ulkoilee lapsen kanssa. Jotain tavallista helppoa pystyn kyllä leipomaan lapsenkin kanssa, mutta vieraammat reseptit ja isommat hommat on helpompi tehdä itsekseen, ilman keskeytyksiä.

Flunssassa

Flunssassa koko perhe. Kurjaa. Yritetty vaan selviytyä arjesta tänään tytön kanssa. Mies sinnitteli vielä töissä tänään, mutta kuulosti puhelimessa tosi kipeältä. Harmittaa, kun sairastelut häiritsee aina sitten kaikkea kivaa tekemistä, esim. ystäviä ei voi nähdä ja ulkoilutkin tuntuu raskaammilta. Saas nähdä päästäänkö ulos enää tänään. Aurinkokin paistaa, yyh. Lapsi onneksi jaksaa touhuta ja iloita Lego-leikeistään, äidin avainnipun nappaamisesta, kärpäsestä joka on jäänyt jumiin ikkunan väliin, hippa- ja kukkuu-leikeistä, sukkien pois repimisestä, sohvalla seisomisesta, Muumi-kirjoistaan sekä muista touhuista. Aamupäivällä löhöttiin yhdessä sohvalla viltin alla ja katseltiin puhelimelta lastenohjelmia. Sairaspäivänä voi mennä vähän riman ali. Yöt on menny onneksi suhteellisen hyvin, lapsen yskän ja räkänenän huomioiden. Toivottavasti viikonlopuksi helpottaisi, kun olisi tiedossa mukavia kyläilyjä.

Surkea sunnuntai

Viime arkiviikko meni mukavasti ja iloisesti. Jaksoin touhuta lapsen kanssa kaikenlaista, harrastettiin, ulkoiltiin, leikittiin ja nähtiin tärkeitä ihmisiä. Loppuviikolla miehellä oli paljon harrastusmenoja ja hoidin tyttöä paljon yksin. Lauantai-iltana olin jo aivan väsynyt. Piti pakottaa itseni viemään lapsi edes hetkeksi leikkipuistoon vielä illalla, kun päivä meni kokonaan kylävieraiden kanssa sisällä. Vaikka oli kyllä ihania vieraita!

Mies lohdutti lauantaina, että sitten sunnuntain ohjelman saan minä päättää ja voidaan tehdä mitä vaan yhdessä. "Jes kivaa", ajattelin. Puhuttiin ravintolasyömisistä, lelukauppareissusta, yhteisestä kävelyretkestä, ym. Vietettäisiin koko perheen yhteinen, mukava ja leppoisa päivä. No olisihan se pitänyt arvata, että lapsiperheessä ja muutenkaan elämässä ei voi aina etukäteen valita, mitkä päivät ovat niitä upeita ja rentoja. 

Lauantai-iltana valvottiin yli puolenyön leffaa katsoen. Kaiken lisäksi leffa loppui surkean huonosti ja mitäänsanomattomasti. Voi turhautuminen! No äkkiä nukkumaan. Lapsi itki yöllä isosti useita kertoja: hammas tulossa ja siihen liittyvä räkäflunssa päällä. Menin auttamaan miestä särkylääkesupon laittamisessa lapselle ja lapsi tietenkin sitten halusi sen jälkeen minut nukuttajakseen. No eipä siinä, ehkä 10-15 minuuttia roikuin pinnasängyn laidalla takareidet pinkeinä ja hiippailtuani pois räkänenäinen lapsi nukahtikin kivasti itsekseen. Unisaldo oli kuitenkin minimaalinen meillä molemmilla aikuisilla.

Koko päivä meni lähes koomassa ja se ärsytti. Ärsytti myös kaikki pienet asiat ja tekemättömät jutut. Ärsytti olla niin väsynyt, muutenkin kuin vain edellisestä yöstä. Loppuviikko oli hektinen ja sekin uuvutti. Rasitti taas tiskata, niin kuin joka aamu ja päivä ja ilta. Aina samat tiskit pursuilee keittiössä, vaikka kuinka yritän niitä kuriin. Ehkä pitäisi vaan luovuttaa niiden suhteen, mutta se on vaikeaa kun tykkään selkeydestä ja siisteydestä. Ärsytti, kun mies ei mielestäni auttanut tarpeeksi lapsen ruokkimisessa ja tulevan viikon ruokien suunnittelussa. En meinannut taaskaan keksiä, mitä syötäisiin. Harmitti, kun tuntui ihan arkipäivältä, niin kuin olisin yksin hoitanut lasta koko päivän. Vaikka ei se ollut tottakaan ollenkaan.

Ravintolaan en jaksanut, ei huvittanut edes ehdottaa sitä miehelle. En olisi jaksanut laittaa itseäni edes ruokaravintolakuosiin saati halunnut viedä flunssaista lasta istumaan pitkäksi aikaa ravintolan syöttötuoliin. Lounasruoatkin kaiveltiin meille kaikille pakkasesta, vaikka olin haaveillut jostain hyvästä ja vähän erityisestä viikonloppuruoasta. Vanhaa salaattia ruoan kylkeen ja miehelle hiilihapotonta PepsiMaxia.

Perheen yhteinen kävelyretkikin jäi tekemättä, kun minulla oli koko päivän vain ihan ärtsy olo. Ei huvittanut, ei kiinnostanut, ei jaksanut. Mies kävi lapsen kanssa alkuillasta kaupassa ja hiekkalaatikolla. Tosin kävivät vahingossa meidän pihalaatikolla, johon kissa on kakannut. Niinpä illalla pestiin vielä pyykkiä vainoharhaisina, ettei kissankakkahiekkaa päädy meidän kotiin/vaatteisiin.

Jo lauantaina haaveilin pitkistä sunnuntaipäikkäreistä lapsen nukkuessa. No nekään ei oikein onnistuneet, kun äksyllä mielellä uni ei meinannut heti tulla. Ja sitten kun pääsin uneen, lapsi jo heräsi, aiemmin kuin yleensä. Sitten tiuskittiin miehen kanssa toisillemme, että kumpi menee hakemaan ja minua tietysti hermostutti, kun mies ei heti mennyt. Heh. No mies sitten meni ja minäkin nousin. Lapsi oli tosi itkuinen, väsynyt ja reppana. Minun sylissä helpotti. Mies meni takaisin nukkumaan...

Viime viikolla oli myös vaikea sovittaa liikkumista meidän arkeen, kun meillä molemmilla oli niin paljon muita menoja. Keskiviikkona kävin pt-treeneissä, jotka olivat pieni pettymys keveydessään ja lyhyydessään. Aion sanoa asiasta ohjaajalle ensi kerralla. Yhden kotijumpan tein sen lisäksi ja pieniä kävelyretkiä lapsen kanssa. Suunnittelin, että sunnuntaina menisin Bodypump-tunnille, mutta en tietenkään jaksanut/muistanut asiaa sitten sunnuntaina enää ollenkaan. Sekin harmitti. Painokin jumittaa ja sekin tympii, tosin olen syönyt aika vapaasti, että sikäli jumitus on parempi vaihtoehto kuin painonnousu.

Kauppareissu, jolla oli tarkoitus ostaa lapselle pieni hella ja keittiövälineitä, meni sekin mönkään. Minua ei vaan yhtään huvittanut lähteä ihmisten ilmoille ja sitten sekin harmitti. On puhuttu jo pitkään hellasta ja uusista lelukattiloista. Anoppikin laitteli viestiä omista pienistä huolistaan ja manailin miehelle tuohtuneena anopin sanomisia. Lisäksi minulla särki päätä, aivastelin ja niistin.

Koko päivä lähti käyntiin huonosti eikä saatu sitä oikein enää oikenemaan. Illalla lapsen nukkuessa pötköteltiin hetki sohvalla miehen kanssa ja tuntui hyvältä vain olla. Koko päivä oltiin nahisteltu ja molemmat olivat olleet ärtyneitä toisiinsa. Onneksi saatiin mennä sentään nukkumaan sovussa.

Sairastelu, univaje ja muu uupumus tekevät minusta tosi huonoa seuraa. Harmittaa ihan. Varsinkin jos on ollut liikaa tekemistä ja yksinäistä vastuuta lapsesta. Sellainen sekä uuvuttaa että suututtaa. Mutta kyllä olisi paljon kehittymistä myös muuten. Ärsyttää olla välillä niin ikävä ihminen. Puhua ärtyisästi toiselle ja moittia kaikesta pienestä turhasta. Ärsyttää myös kun minun on nykyään niin vaikea pyytää anteeksi ja myöntää virheeni.

Jospa tämä päivä olisi parempi. Odotan sitä, että mies tulee töistä ja voidaan vain olla rauhassa perheen kesken. Halailla, pussailla, kiittää ja puhua kauniisti. Eilen illalla pinnisteltiin ja tehtiin vielä ruokaa tälle päivälle. Onneksi. Tuli hyvää wokkia ja lapsikin söi tänään innolla "juustoa" eli tofua. Pikkuisen vaan juksasin juusto-sanalla, kun juusto aina uppoaa niin hyvin. Heh.

Matkatunnelmia

Junassa puksuttelen kohti kotia Helsinki-viikonlopun jälkeen. On niin paljon erilaisia asioita, mitä täällä voi tehdä ja viikonlopun voi viettää niin eri tavoin. Tuntuu, että sain paljon. Se toteutuu parhaiten silloin, kun rohkeasti ja aktiivisesti menee, tekee ja kulkee.

Lauantaina tapasin ihanat veljet lounastreffeillä Silvoplee-kasvisravintolassa Hakaniemessä. On ollut monesti mielessä käydä siellä, mutta usein on vaan jäänyt. Tästä lähtien käyn useammin, sen verran hyvää oli ruoka. Valinnanvaraa oli paljon ja keräilinkin lautasellisen täyteen herkkuja. Vaikka söin määrällisesti paljon, olo oli kevyen ruoan jälkeen hyvä ja energinen.
Juteltiin veljien kanssa useampi tunti mm. asumisesta, matkustamisesta, musiikista, harrastuksista ja työstä. 

Pienen hotellissa vietetyn huilitauon jälkeen menin rakkaan ystävän luokse Kallioon ja istuttiin iltaa heidän kauniissa kodissaan. Viimeksi nähtiin ennen kesää. On mukava kun tulee liikuttua eri puolilla Helsinkiä niin vähitellen oppii asuinalueista. Illalla käytiin vielä keskustassa kuppilassa, jossa tavoistani poiketen join oluen (!) ja punkkulasin. Pikkuhiprakan niistäkin jo sain ja pian jo lähdin reissupäivästä väsyneenä nukkumaan.

Sunnuntai alkoi mukavasti aamupalalla Scandic Simonkentässä ja siitä suuntasin Kiasmaan. Ystävän suosituksesta rohkenin sinne, kun siellä oli kuulemma hyvä näyttely. Ja olihan se. Suosittelen kaikkia käymään, vaikka museoissa käyminen ei muuten innostaisi. Näyttely oli nimeltään Tottelemattomuuskoulu. Se käsitteli mm. politiikkaa, brändejä, kuluttamista, McDonaldsia, kansalaisvaikuttamista. Hienoja ja puhuttelevia, ajankohtaisia teoksia. Tykkäsin paljon.

Kampin ostarilla on pieni thaimaalainen ja vietnamilainen ravintola, josta on tullu yks mun suosikki. Ne kevätkääryleet on niin hyviä! Samoin esim. Panang curry tofulla. Sinne siis. Jälkkäriksi hyvä latte. R-kioskin myyjä yllätti vitsailemalla rennosti, vaikka juuri eilen puhuttiin, että Helsingissä on erilainen, vähän etäisempi, tapa suhtautua asiakkaisiin esim. kaupoissa. Kotikaupungissa voin esimerkiksi selittää vaatekaupan myyjälle, miten mun vaatteet on ollu niin kulahtaneita että nyt pitää saada uusia. Jos Helsingissä menisin avautumaan myyjälle omasta elämästäni, hän luultavimmin vain katsoisi pitkään. Poikkeuksia toki on ja tämä on vain mun kokemus. Isossa kaupungissa ihmisten on pakkokin suojella itseään liialta läheisyydeltä muihin. Muuten sosiaalisia kontakteja tulee jatkuvasti liikaa eikä ihminen jaksa sellaista. Maaseudulla asia on toisin kun ihmisiä on huomattavasti vähemmän. Tuolloin energiaa riittää paremmin ihmisten välisiin syvällisempiin kohtaamisiin. Mielenkiintoista.

Kiasman näyttelyn jälkeen ei tehnyt enää mieli mennä shoppailemaan. Eikä kyllä muutenkaan olisi kauheasti huvittanut tai jaksanut, kun ei ole mitään pakollista ostettavaa. Samat kaupat on meilläkin. Ruokakaupasta eväitä junaan ja hetki vielä hengittelin sisään Helsingin monikulttuurisuutta, ihmisten paljoutta, monia mahdollisuuksia ja vapauden tunnetta. 

Nyt on kiva palata kotiin. Mieleen alkaa hiipiä ikävä miestä ja tyttöä. Mies on laittanut videoita heidän touhuistaan ja niistä on tullut lämmin olo. Meillä on ihana ja touhukas tyttö, joka osaa leikkiä jo monenlaista. Ja mulla on hyvä mies, joka mahdollisti taas kerran sen että pääsin matkaan yksin. Tällä hetkellä elämä kohtelee hyvin. Iloitaan siitä.

Tottelemattomuuskoulun antia Kiasmassa

Uusi tatuointi on valmis!

Kirjoitin juuri toiseen blogiin mm. lettikampauksista, pt-tapaamisista, kuntotestin tuloksista. Kerroin myös pt:n hassuista puheista ja ihkauudesta tatuoinnista, joka koristaa nyt mun yläselkää. Laitoinpa siitä jopa kuvankin. Suotta sepustan tänne samoja juttuja, voitte käydä lukemassa ne täältä otsikolla Kuntotesti ja tatuointi.

Ihanaa kun on perjantai! Huomenna aamulla puksuttelen Helsinkiin ja käydään veljien kanssa lounaalla kasvisravintolassa, nam nam. Illalla näen ystävää ja aamulla istun rauhassa hotellin aamupalapöydässä.