Surkea sunnuntai

Viime arkiviikko meni mukavasti ja iloisesti. Jaksoin touhuta lapsen kanssa kaikenlaista, harrastettiin, ulkoiltiin, leikittiin ja nähtiin tärkeitä ihmisiä. Loppuviikolla miehellä oli paljon harrastusmenoja ja hoidin tyttöä paljon yksin. Lauantai-iltana olin jo aivan väsynyt. Piti pakottaa itseni viemään lapsi edes hetkeksi leikkipuistoon vielä illalla, kun päivä meni kokonaan kylävieraiden kanssa sisällä. Vaikka oli kyllä ihania vieraita!

Mies lohdutti lauantaina, että sitten sunnuntain ohjelman saan minä päättää ja voidaan tehdä mitä vaan yhdessä. "Jes kivaa", ajattelin. Puhuttiin ravintolasyömisistä, lelukauppareissusta, yhteisestä kävelyretkestä, ym. Vietettäisiin koko perheen yhteinen, mukava ja leppoisa päivä. No olisihan se pitänyt arvata, että lapsiperheessä ja muutenkaan elämässä ei voi aina etukäteen valita, mitkä päivät ovat niitä upeita ja rentoja. 

Lauantai-iltana valvottiin yli puolenyön leffaa katsoen. Kaiken lisäksi leffa loppui surkean huonosti ja mitäänsanomattomasti. Voi turhautuminen! No äkkiä nukkumaan. Lapsi itki yöllä isosti useita kertoja: hammas tulossa ja siihen liittyvä räkäflunssa päällä. Menin auttamaan miestä särkylääkesupon laittamisessa lapselle ja lapsi tietenkin sitten halusi sen jälkeen minut nukuttajakseen. No eipä siinä, ehkä 10-15 minuuttia roikuin pinnasängyn laidalla takareidet pinkeinä ja hiippailtuani pois räkänenäinen lapsi nukahtikin kivasti itsekseen. Unisaldo oli kuitenkin minimaalinen meillä molemmilla aikuisilla.

Koko päivä meni lähes koomassa ja se ärsytti. Ärsytti myös kaikki pienet asiat ja tekemättömät jutut. Ärsytti olla niin väsynyt, muutenkin kuin vain edellisestä yöstä. Loppuviikko oli hektinen ja sekin uuvutti. Rasitti taas tiskata, niin kuin joka aamu ja päivä ja ilta. Aina samat tiskit pursuilee keittiössä, vaikka kuinka yritän niitä kuriin. Ehkä pitäisi vaan luovuttaa niiden suhteen, mutta se on vaikeaa kun tykkään selkeydestä ja siisteydestä. Ärsytti, kun mies ei mielestäni auttanut tarpeeksi lapsen ruokkimisessa ja tulevan viikon ruokien suunnittelussa. En meinannut taaskaan keksiä, mitä syötäisiin. Harmitti, kun tuntui ihan arkipäivältä, niin kuin olisin yksin hoitanut lasta koko päivän. Vaikka ei se ollut tottakaan ollenkaan.

Ravintolaan en jaksanut, ei huvittanut edes ehdottaa sitä miehelle. En olisi jaksanut laittaa itseäni edes ruokaravintolakuosiin saati halunnut viedä flunssaista lasta istumaan pitkäksi aikaa ravintolan syöttötuoliin. Lounasruoatkin kaiveltiin meille kaikille pakkasesta, vaikka olin haaveillut jostain hyvästä ja vähän erityisestä viikonloppuruoasta. Vanhaa salaattia ruoan kylkeen ja miehelle hiilihapotonta PepsiMaxia.

Perheen yhteinen kävelyretkikin jäi tekemättä, kun minulla oli koko päivän vain ihan ärtsy olo. Ei huvittanut, ei kiinnostanut, ei jaksanut. Mies kävi lapsen kanssa alkuillasta kaupassa ja hiekkalaatikolla. Tosin kävivät vahingossa meidän pihalaatikolla, johon kissa on kakannut. Niinpä illalla pestiin vielä pyykkiä vainoharhaisina, ettei kissankakkahiekkaa päädy meidän kotiin/vaatteisiin.

Jo lauantaina haaveilin pitkistä sunnuntaipäikkäreistä lapsen nukkuessa. No nekään ei oikein onnistuneet, kun äksyllä mielellä uni ei meinannut heti tulla. Ja sitten kun pääsin uneen, lapsi jo heräsi, aiemmin kuin yleensä. Sitten tiuskittiin miehen kanssa toisillemme, että kumpi menee hakemaan ja minua tietysti hermostutti, kun mies ei heti mennyt. Heh. No mies sitten meni ja minäkin nousin. Lapsi oli tosi itkuinen, väsynyt ja reppana. Minun sylissä helpotti. Mies meni takaisin nukkumaan...

Viime viikolla oli myös vaikea sovittaa liikkumista meidän arkeen, kun meillä molemmilla oli niin paljon muita menoja. Keskiviikkona kävin pt-treeneissä, jotka olivat pieni pettymys keveydessään ja lyhyydessään. Aion sanoa asiasta ohjaajalle ensi kerralla. Yhden kotijumpan tein sen lisäksi ja pieniä kävelyretkiä lapsen kanssa. Suunnittelin, että sunnuntaina menisin Bodypump-tunnille, mutta en tietenkään jaksanut/muistanut asiaa sitten sunnuntaina enää ollenkaan. Sekin harmitti. Painokin jumittaa ja sekin tympii, tosin olen syönyt aika vapaasti, että sikäli jumitus on parempi vaihtoehto kuin painonnousu.

Kauppareissu, jolla oli tarkoitus ostaa lapselle pieni hella ja keittiövälineitä, meni sekin mönkään. Minua ei vaan yhtään huvittanut lähteä ihmisten ilmoille ja sitten sekin harmitti. On puhuttu jo pitkään hellasta ja uusista lelukattiloista. Anoppikin laitteli viestiä omista pienistä huolistaan ja manailin miehelle tuohtuneena anopin sanomisia. Lisäksi minulla särki päätä, aivastelin ja niistin.

Koko päivä lähti käyntiin huonosti eikä saatu sitä oikein enää oikenemaan. Illalla lapsen nukkuessa pötköteltiin hetki sohvalla miehen kanssa ja tuntui hyvältä vain olla. Koko päivä oltiin nahisteltu ja molemmat olivat olleet ärtyneitä toisiinsa. Onneksi saatiin mennä sentään nukkumaan sovussa.

Sairastelu, univaje ja muu uupumus tekevät minusta tosi huonoa seuraa. Harmittaa ihan. Varsinkin jos on ollut liikaa tekemistä ja yksinäistä vastuuta lapsesta. Sellainen sekä uuvuttaa että suututtaa. Mutta kyllä olisi paljon kehittymistä myös muuten. Ärsyttää olla välillä niin ikävä ihminen. Puhua ärtyisästi toiselle ja moittia kaikesta pienestä turhasta. Ärsyttää myös kun minun on nykyään niin vaikea pyytää anteeksi ja myöntää virheeni.

Jospa tämä päivä olisi parempi. Odotan sitä, että mies tulee töistä ja voidaan vain olla rauhassa perheen kesken. Halailla, pussailla, kiittää ja puhua kauniisti. Eilen illalla pinnisteltiin ja tehtiin vielä ruokaa tälle päivälle. Onneksi. Tuli hyvää wokkia ja lapsikin söi tänään innolla "juustoa" eli tofua. Pikkuisen vaan juksasin juusto-sanalla, kun juusto aina uppoaa niin hyvin. Heh.