Tämä on neljäs päiväni yksinhuoltajana, mies kun on siellä reissussa. En väitä oikeasti tietäväni mitään oikean yksinhuoltajan elämästä, mutta tässä joitain huomioita, joita minä olen näiden päivien aikana tehnyt.
Oma vapaa-aika. Sitä ei ole. Varsinkin meidän tyttö on ollut melko takertuvainen tällä viikolla ja ehkä aistinut jotenkin erikoisen tilanteen kun iskä on poissa. Avokeittiöönkin on pitänyt ottaa hänet mukaan sylissä. Toisaalta on ollut myös tosi hyväntuulinen välillä.
Pitkät päivät. Päivät ovat pitkiä, kun ne alkavat yleensä jo klo 6 ja ei ole iltapäivisin ketään, jota odottaa töistä kotiin.
Tekemiset. Kaikki ylimääräiset tekemiset ovat jääneet, esim. kirppistavaroiden myymiset, leipomiset, kaappien siivoukset. On täytynyt keskittyä vain olennaiseen eli syömiseen, lepäämiseen ja leikkimiseen.
Ystävien ja tukiverkoston tärkeys. On ihana kun on ystäviä, joille voi kertoa pieniäkin arjen iloja ja ihmetyksiä. Erityisen ihanaa on, jos joku tulee hoitamaan lasta edes hetkeksi. Minun anoppi tulee tänään ja käyn silloin asioilla itsekseni.
Vapaus. Vaikka vauva on koko ajan minun kanssani, toisaalta minulla on vapaus lähteä mihin vain vauvan kanssa. Kahvilaan, kävelylle, ostoskeskukseen, ystävien luokse, sukuloimaan, jne.
Ajankäytön suunnittelu. Kun vauva nukkuu päikkäreitä, ei tee ensimmäisenä mieli blogia päivittämään vaan täytyy valita, meneekö itse unille, imuroimaan vai nauttimaan rauhallisesta teehetkestä. Kaikkea ei välttämättä ehdi. Asiat tärkeysjärjestykseen.
Oma yöuni. Täysin riippuvaista vauvasta. Nyt on onneksi ollut meillä ihan hyviä öitä, kun tyttöä on pitänyt lohduttaa vain kerran-pari yössä. Ei ole jaksanut eikä huvittanut jäädä iltaisin katselemaan telkkaria, vaan nukkumaan on tehnyt mieli jo 21 jälkeen.
Vauva saa huomiota. Niin se vain on, että vauva saa ehkä jopa enemmän huomiota nyt kuin tavallisesti. Ensinnäkin ei ole miestä läsnä, jota täytyisi myös huomioida. Myös työnjako on selkeä: kun olen yksin, tiedän että se olen minä jonka täytyy huomioda vauvaa riittävästi. Ei tule niitä keskusteluja, että "voisitko sä tällä kertaa ottaa syliin" jne. Ei ole säätöä.
Siivoaminen ei rasita. Omien sotkujen siivoaminen ei haittaa. Sotkua tuleekin vähemmän, esim. tiskikone pyörii harvemmin.
Suhde lapseen. Tuntuu, että tyttö nauttii tosi paljon minun seurasta. Ja minä nautin hänen seurastaan. Toisaalta on hyvä, että vauva viihtyy myös isän ja muiden ihmisten kanssa. Mielenkiinnolla katson, mitä tyttö meinaa kun iskä tulee lauantaina kotiin.
Minun mies tekee toisinaan reissuhommia, pahimmillaan on toista viikkoa poissa, mutta yleensä ma-pe tai vähemmän. Täältä hatunnosto yksinhuoltajille! Asutaan "maalla" omakotitalossa ja talontöissäkin on jo oma hommansa. Näin talvella etenkin kun on takan lämmitystä aamuin illoin, puun kantamista, lumitöitä jne. Esikoinen on onneksi jo isoksi avuksi ja seuraksi, vaikka onkin vasta 6-vuotias. Tykkää viihdyttää tuota pienempää ipanaa, niin että äiti saa välillä jotain tehtyä tai sitten vaan vähän huilata ;) Toisinaan isän kotiuduttua olo on kuin elävällä kuolleella, mutta silti salaa olen aina aika ylpeäkin siitä, että selviän ja pärjään ihan itsekin :)
VastaaPoistaVaikea edes kuvitella yksinhuoltajien arkea ja haasteita. Hatunnosto tosiaankin heille! Ja samalla sellainen vinkkaus heidän läheisilleen, että vaikka ihminen ei itse pyytäisi apua, niin sitä voi silti tarjota. Ei tuputtamalla, mutta pieniä juttuja. Jossain vaiheessa sellainenkin ihminen, joka ei aluksi ottaisi apua vastaan (hmmm, no esim minä), saattaa uskaltaakin tehdä niin. Lastenhoitoapu esimerkiksi olisi varmasti aivan loistojuttu kelle vaan.
PoistaOnpa Marjo sullakin puuhaa kun mies on reissussa ja kaksi lasta siinä hoidettavana! Kiva että isompi pystyy olla avuksi ja tehdä pieniä juttuja siinä kotona. Paljon jaksamista ja iloa sulle, ja ylpeä todellakin saa olla jokainen, joka lapset yksin hoitaa! Itsellekin on tärkeä tietää, että pärjää yksinkin. On kuitenkin myös tärkeä levätä ja pyytää apua, jos tuntuu, että ei saa huilattua tarpeeksi. =)