Juu ei ja muuta elämää

Meidän rakas 2,5-vuotias, niin uhmaikäinen. Hänen elämänsä on välillä niin vaikeaa. Mielipide vaihtuu tuosta noin vaan ja aluksi kaikki on tietenkin ei. Yhtäkkiä onkin joo ja siinä välissä tietysti isot itkut. Rakkaus, reppana. Kasvaminen on joskus niin hankalaa. <3

Poikakin on niin ihana. Meidän oma hymypoika. 2,5 kk. Tykkää jutella ja hymyillä. Ilmoittaa, jos on "unohdettu" liian kauaksi aikaa yksikseen lattialle ja kaipaa seuraa. Nostaa päätään nohevasti mahalla ollessaan. Niin söpö nappisilmä. <3

Remontti on loppusuoralla. Urakoitsija on moneen otteeseen sanonut kaiken olevan valmista silloin ja silloin, mutta aina on jotain estettä tullut, että aikataulu on venähtänyt. Nämä viimeiset viikot on olleet tosi raskaita meille kaikille. Mies on joka päivä käynyt hakemassa rautakaupasta tai kalustemyyjältä mitä lie puuttuvia kahvoja, hanoja ja kylppärin työtasokin saapui vasta eilen. Ikean kamojakin odotetaan yhä, vaikka niiden piti tulla neljä päivää sitten.

Minä olen ollut yksin molempien lasten kanssa aamusta iltaan, joista toisella taas mahavaivoja (joko minun lohen, glögin tai pipareiden ansiosta) ja toinen ollut flunssassa. Öisin imettänyt ja nukkunut huonosti omalla minimaalisella sängynreunalla, joka minulle on suotu. Ei siis olla vieläkään saatu aikaiseksi ottaa sivuvaunua käyttöön vaan poika on nukkunut meidän välissä. Tosin yöllä hän kiehnää itsensä ihan minuun kiinni ja pakottaa minut siirtymään aina vain enemmän reunalle. Uuteen kotiin sivusänky käyttöön, kiitos.

Päivä kerrallaan on eletty, yritetty selviytyä miehen pitkistä iltavuoroista ja kaikesta. Viimeisiä remonttilaskuja odotettu kauhulla ja muuttoasioita suunniteltu. Oon tyytyväinen, että sain varattua meille pianon kuljetuksen muuttofirmalta. He ovat niitä tottuneet siirtelemään niin kiva saada painava ja iso soitin siirrettyä kunnialla. Kamalasti ollut pieniä muistettavia asioita. Toisaalta sellainen päiväkotityöstä tuttu kaaoksen hallinta on ollut jopa, uskallanko sanoa, virkistävää. Aivot on saaneet kaipaamaansa työtä kun on pitänyt huolehtia monesta asiasta yhtä aikaa. Hassua puhua virkeydestä tässä väsymyksessä. Henkistä virkeyttä.

Banaanilaatikot alkavat olla taas lopussa. Pitäisi hakea lisää kaupasta. Liinavaatteet ajattelin sulloa vain isoihin jätesäkkeihin. Oon samalla siivonnut kaappeja. Sieltä on löytynyt kaikkea mielenkiintoista, niin hyvässä kuin pahassa. On kummaa, miten aina löytyy vanhoja turhia papereita, joita oon säästänyt vuosikymmenen ajan. Pöllöä. Onneksi en enää säästele niin paljon. Lasitavaraa, joka on lojunut kaapin perukoilla koko meidän parisuhteen ajan. Vanhoja käyttöoppaita ja kamalia, rikkinäisiä ja vanhoja, joulukoristeita. Ja kun minä luulin jo siivonneeni paljon viime vuosina.

Aarteitakin on löytynyt. Esimerkiksi pappani ja mummuni toisilleen lähettämiä rakkauskirjeitä, ajalta ennen vanhempieni syntymää. Mummuni neulatyyny ja kalenteri, johon on merkitty hiihdetyt kilometrit. Heille annettu pääsiäiskortti, johon olin kirjoittanut lapsena "Hyvää pääsiäistä ja kiitos kaikesta". Se taisi olla tärkeä heille, kun se on kerta säästetty. <3 On löytynyt kauniita kortteja, joista aion tehdä kokoelman lapsen seinälle. Kivoja askartelutarvikkeita. Postimerkkejä. Unohdettuja ja ihania joulukoristeita.

Jännittää uusi koti. Vauvaelämä kahdessa kerroksessa. Uusi ympäristö. Tavaroiden saaminen paikoilleen. Päivät yksin lasten kanssa siellä miehen ollessa töissä. Jännää. Ihanaa. Uusi kaunis koti, meidän itse tekemä. <3