Sokerihiiret vieroitukseen

Eheh. Täällä taas nämä iänikuiset teemat. Melkein nolottaa, että aina käy näin. Toisaalta ihan sama: aina voi vieroittaa itsensä uudelleen. Siis sokerista. Vaikka tietenkin olisi ihana, että nämä jutut olisi hanskassa muutenkin, ilman vaivannäköä.

Eilen illalla sanoin miehen syödessä meidän yhteisen jäätelöpaketin jämiä, että "ajattele, muiden ihmisten elämä ei pyöri herkkujen ympärillä, että niillä on kaikkea muutakin elämässä". Heh, niin. Oltiin just aiemmin iltapäivällä oltu synttärijuhlissa ja syöty sielläkin taas ihania herkkuja. Ja silti oltiin molemmat illan aikana tuon jätskipaketin kimpussa.

Meidän molempien herkuttelut on menny taas ihan överiksi. Isyysloma oli sokerihiirien juhla-aikaa. Yhteisiä teehetkiä karkkipussin, erilaisten pullien ja jäätelöiden seurassa, rentoutuessa.

Onhan me yritetty olla ilman. Homman on vesittänyt joko se, että vierasvarat on menneetkin heikkona hetkenä omaan suuhun tai se, että mies on syönyt töissä toisten tarjoamia lomapullia ja minäkään en ole sitten malttanut olla ilman. Tai se, että on ihan vain kamalasti tehnyt mieli ruoan jälkeen jotain makeaa. Tai että toinen meistä on tuonut itselleen kaupasta jotain ja sitten toinenkin tietysti siitä ottaa.

Eilen puhuttiin pitkästä aikaa kunnolla tästä. Tehtiin yhteinen, yksityiskohtainen suunnitelma. Suunnitelma siitä, mihin lykätään meidän kaapeissa olevat herkut. Suunnitelma, montako joulutorttua ja työpaikan pullaa saadaan syödä ennen joulua. Suunnitelma vierasvaroista: niitä ei osteta. Suunnitelma vaikeiden hetkien varalta: hyvä ruoka ja silloin tällöin suolaiset herkut. Siinä se. Me molemmat valittiin omat sokeriherkkuhetkemme: minä siis noita joulutorttuja ja itse leivottuja pipareita. Mies valitsi työpaikan herkut. Muutama sellainen sallitaan, muita ei. Ei ennen joulua. Siinäpä vasta suunnitelma! Kunnianhimoinen, mutta toteutettavissa. Ja mikä parasta, yhdessä.

Toivon, että jouluna maitosuklaa maistuisi liian makealta. Se olisi yksi merkki onnistumisesta.