Lapsena pääsiäinen kertoi aina keväästä. Pajunkissoja oli helppo löytää kotitalon ympäriltä ja muutamassa naapuritalossa mummut ja papat odottivat, että pikkuvirpojia tulee. Pukeutumiseksi riitti yleensä huivi, hame ja ehkä kahvipannu. Pukeutumista tärkeämpää minulle oli kuitenkin, että vitsat olivat kauniita, värikkäitä ja runsaskoristeisia. Pääsiäislauantai oli aina virpomispäivä. Aikuisena olen oppinut, että täällä meillä päin noidat, kissat ja muut kulkevat jo palmusunnuntaina. Oli jännittävää mennä toisten koteihin ja puhua vieraammille ihmisille. Tuttujahan naapurit olivat pienellä kylällä, mutta oli jännää pienenä tyttönä koputella vanhempien ihmisten oviin. Ja kun piti puhua. Jännitti, kun monesti piti mennä sisään taloon ja aivan tuvan perälle asti. Usein paikalla oli myös muita vieraita. Joka talossa oli myös oma erilainen tuoksunsa. Isosiskon ja -veljen kanssa oli helpompi mennä kuin kahdestaan pikkuveljen kanssa. Virpomissaaliiksi saatiin karkkia, suklaamunia, kolikoita tai muuta pientä. Virpomispaikkoja oli noin viisi, joten saalis ei kasvanut kovin isoksi. Silti se oli pienelle 80-luvun tytölle iso herkkukasa.
Virpomisen lisäksi kasvatettiin tietysti rairuohot ja tehtiin muita pääsiäisaskarteluja. Äiti tyhjensi minulle aina oikeita kananmunia puhaltamalla ne tyhjiksi pienen reiän kautta. Niitä vesiväreillä maalatessa piti oikeasti olla varovainen, etteivät ne särkyisi. Maalatut munat säilytettiin äidin valkoisessa ritiläkorissa.
Pääsiäiskokko kuului olennaisena osana perinteisiin. Ei sinne joka vuosi menty, mutta usein kylällä oli pääsiäislauantaisin yksi iso kokko, jota mentiin katselemaan. Tai naapurissa. Me kylän lapset kuljettiin usein porukassa, vaikka ei oltukaan välttämättä parhaita kavereita. Kokon polttoon kuului usein se, että paistettiin ulkona myös makkaraa ja kylän miehet lämmittivät itseään taskumateilla. Ilmat olivat usein vielä viileitä, mutta tuntui jo niin keväältä. Muistan vieläkin, kun eräällä kokolla kylän keski-ikäinen puuhamies oli pukeutunut itse noidaksi. Se oli minun mielestä tosi hauskaa. Hän oli kuitenkin mies ja aikuinen ja silti noitavaatteissa ja -meikeissä. Miten jotkut pienet asiat voivatkin jäädä lapsen mieleen niin pysyvästi. Aikuisena ihmetyksen kautta opin, että kaikki eivät poltakaan kokkoa pääsiäisenä vaan juhannuksena. Se tuntui tosi hassulta. Tuohon tapaan olen kyllä itsekin nyt oppinut. Alkuperäinen kokko poltetaan minun mielestäni silti edelleen pääsiäisenä, vaikka kyllä se sopii ihan keskikesäänkin.
Pääsiäisenä syötiin yleensä jotain kanaa. Mämmiä oli myös aina kerman kanssa, mutta en ole koskaan siihen ihastunut. Persikkarahkaa äiti teki joskus tai rahkapullia. Pashaa tai lammasta meillä ei syöty. Vaikka pääsiäisenä syötiin ehkä vähän paremmin kuin yleensä, ruokailua ei mitenkään korostettu. Suklaamunia saatettiin ostaa kaupasta meille lapsille. Voi olla muitakin perinteitä ollut, mutta en muista tällä kertaa. Pääsiäiskirkossa en muista käyneeni kovinkaan usein, ehkä joskus.
Puhuttiin ystävien kanssa lapsuuden pääsiäisistä ja todettiin, että onpa niin erilaisia tapoja eri puolilla Suomea. Ja eri perheillä. Meidän perheellä tulee olemaan varmaan aika tavalliset perinteet: hyvää ruokaa, yhdessäoloa, pääsiäismunia, pääsiäisaskarteluja ja lapsen kasvaessa virpomisia. Mämmiä meille ei kuitenkaan tule edelleenkään ja jos teen rahkapullia niin saan syödä ne toistaiseksi aivan yksin. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti