Nopeat kuulumiset. Vauva on ihana ja söpö ja ilmeikäs. Tuossa lattialla leikkii lelukaaren alla. Yskii välillä. Pitää kysyä siitä lääkäriltä ensi viikon neuvolassa. Ei ole flunssainen. Ehkä maitoa nousee kurkkuun? Valokuvasin vauvaa, mahtavia ilmeitä.
Minä "nukuin" taas aamuyön nk. koiran paikalla eli meidän sängyn jalkopäässä. Vauva heräsi viimeistään aina 2 tunnin välein ja joskus aamuyöllä jätin hänet meidän viereen, kun en jaksanut enää nostaa takaisin omaan sänkyyn. Vauva valtasi tuttuun tapaansa koko minun puoliskon sängystä ja pyöriskeli ja rupsutteli. Minä siirryin jalkopäähän kippuraan. Siinä olisi ihan ok nukkua jos uni tulisi. En saa nukuttua jos vauva pyörii tai ähisee yhtään. Se on rasittavaa.
Menin eilen nukkumaan ennen yhdeksää. Ei puhettakaan että voisin enää valvoa sen yli. Totesinkin tänä aamuna miehelle, että tästä on tullut meille nykyinen arki. Luulin, että vauvan tiheät heräilyt liittyisivät maidon tilaamiseen ja tehoimuun, mutta ei tämä nyt näytä menevän ihan heti ohi.
Jotain tekisi mieli kokeilla. En tiedä mitä. Vauva on vielä niin pieni, mutta toisaalta jotain uusia keinoja voisi jo vähitellen yrittää. Jotkut antaa vastikemaitoa illalla, jotta vauva pysyy kylläisenä pidempään. Jotkut antaa jo maissivelliä. Jotkut aloittaa soseet sillä toivolla että auttaisi uniin. Itse en ehkä siihen usko, kun aluksi sosemäärät kuitenkin niin pieniä. Iltapuuro tosin toimii joillakin. Jotkut hoitaa yösyötöt pullolla, jolloin myös isä voi auttaa. Jotkut nukkuu korvatulpat korvissa etteivät herää jokaiseen vauvan pikkuäännähdykseen. Enpä tästäkään tiedä, ei tunnu jotenkin kivalta. Jotkut nukkuu toisessa huoneessa kuin vauva ja isä hoitaa vauvaa yön ja tuo syötölle kun tarvitsee. En tiedä mitä kokeill. Päikkäreitä en osaa ottaa, uni ei tule.
Öisin ja herätessä väsyttää paljon. Aamuyön fiilikset on pelonsekaiset. Mutta onneksi päivisin vielä jaksaa ok, kunhan pääsee ylös ja saa päivän käyntiin. Toki energiataso ei ole aina hääppöinen, varsinkin iltapäivisin jää kyllä tiskit laittamatta ja pyykit pesemättä.
Vauva nukkui äsken 45 minuutin lyhyet aamu-unet parvekkeella. Suuttui kun yritin nukuttaa minun viereen sänkyyn. Heh. Tyytyväisenä möllötti kun aloin pukea villavaatteita päälle. Olen tosi kiitollinen että nukahtaa vaunuihin yleensä niin hyvin. Itkuisena heräsi ehkä vähän kesken unien. Hetken pidin kantorepussa ja katseli hiljaa kun hääräsin keittiössä. Nyt siirsin sitteriin, hymyilee minulle vienosti ja katselee leluja. Ihana pulleaposkinen vauva. <3
Minulla on kanssa 3,5kk ikäinen esikoispoika ja meidän yöt on ollut nyt n. kuukauden samanlaista hulinaa. Ensimmäiset viikot yöt meni suht hyvin, kaksi syöttä, joiden välit 3-4h, pari kertaa pisin väli oli jopa 5-6h. Nyt kuitenkin siis kuukauden ajan poika heräillyt 1-2h välein koko yön, syö 3-4 kertaa, välillä "taputtelemalla" saa rauhoittumaan, mutta syöttö on varmin. En kyllä usko nälkään, sillä päivisin syöttövälit on 3h. Ilmavaivoja on jonkin verran ollut, mutta ei nekään kaikkea varmaan selitä, tiheästä imusta tuskin on enää kyse. Itse olen kanssa väsynyt ja neuvoton, minulla ei siis ole mitään vinkkejä sinulle, mutta halusin vain kertoa, että samanlaista muuallakin:-) toivottavasti tämä kuitenkin olisi vain vaihe ja menisi pian ohi. Tsemppiä sinne öihin!
VastaaPoistaVoi kiitos Taina viestistä! Kyllähän sitä periaatteessa tietää, että monella muullakin on täysin sama tilanne, mutta on kuitenkin helpottavaa (vaikkakin samalla harmillista) kuulla että muillakin samanlaisia haasteita. Tuntuu, että nuo yöhulinat tässä iässä on yleisiäkin. Mutta eihän se tieto tietenkään auta omaan väsymykseen. ;)
PoistaIlmavaivat on meillä ainakin varmaan iso syy varsinkin aamuöiden levottomuuteen. Tänä aamuna vauva on nukkunut yllättävän rauhallisesti ja nukkuu vieläkin vaikka kello kohta jo 8, harvinaista, kun yleensä herää viimeistään 7 jälkeen ähkimään ja pyörimään.
Toivotaan joo että tämä olisi vain lyhyt vaihe ja menisi ohi piakkoin. Tosi paljon tsemppiä sulle!