Aamukiljahdukset saa hymyn huulille. Ihana rakas Pötkylä kiekuu ja kiljuu edelleen. Ja on niin onnellinen omasta äänestään. <3
Vauveli myöskin kääntyi eilen ensimmäisen kerran itse selältä mahalleen! Voi sitä äidin ylpeyttä ja iloa! Hih! Oltiin ystävän luona kylässä ja yllätyin kun yhtäkkiä vauva alkoi aiempaa enemmän yrittää ympäri. Olisi niin tehnyt mieli vähän tuupata pyllystä, mutta maltoin ja niinpäs vaan meni itse!
Muutenkin vauvalla on uudenlaisia juttuja. On ruvennut selvästi entistä enemmän tykkäämään vuorovaikutuksellisista leikeistä, esim. pussailuista käsiin ja pöristelyistä mahaan. Ihan työntää käsiään minun eteen että pussaisin käsien sisään. Sitten nauraa söpösti. Yrittää myös tosi kovasti tavoitella leluja mahallaan: potkii ilmaa jaloillaan, nostelee jalkojaan polvien kohdalta ylös ja haroo käsillään, että pääsisi eteenpäin lelujen luo. Roisto-äiti kun jättää ne aina niin kauas. ;) Kääntyy paikallaan mahallaan, varsinkin liukkaalla lattialla leluja tavoitellen. Samoin jos hänelle puhutaan, niin kääntyy lyhyen matkan käsiensä avulla katsomaan äänen suuntaan. Selällään saa juuri ja juuri varpaistaan kiinni.
Vauva on niin ihana. Meidän rakkaus. <3
Ja jotta en vaikuttaisi epätodellisen onnelliselta sanottakoon, että viime yö oli harvinaisen tuskainen ja toivoton. Jopa yhdet itkut tihrustin tyynyyn, kun vauva ei meinannut millään rauhoittua nukkumaan keskellä yötä. Mies lohdutti ja tuli parempi mieli.
Vauvan kanssa mentiin nukkumaan 20.30. Iltapuuhat tehtiin tavalliseen tapaan jo 19maissa, mutta vauva oli levoton nukutettaessa. Puolilta öin katsoin kelloa ja yllätyin, että vasta niin vähän, olinhan jo syöttänyt neljä kertaa! Yhdeltä vauva heräsi taas ja ensin kiekuili ja jutteli iloisena. Pian alkoi kitistä, ähistä, jumpata ja piereskellä. Kitinä yltyi itkuksi ja otin viereen. Rauhoittui heti tissille. Yhden ja neljän välillä vauva kaipasi tissiä jatkuvasti. Saatuaan sen nukahti välittömästi, mutta heti kun otin rinnan pois nukkuakseni itse, vauva heräsi sitä etsimään, kitisemään ja pyörimään. Ja tätä toistui mooooonta kertaa. En nukkunut itse ollenkaan tuona aikana. En osaa nukkua, jos vauva on rinnalla. Enkä myöskään, jos vauva ähisee yhtään. Kello oli 3.45 kun vauva rauhoittui taas kerran ja siirryin sohvalle toivoen, että vauva kävisi nukkumaan, kun minä en ole siinä vieressä. 3.47 alkoi tuttu kitinä ja 3.48 vauva jo komensi kovempaa. Takaisin sänkyyn, tissitin ja päästin itkut. Sillä syötöllä vauva sitten nukahti kunnolla ja mies siirsi hänet omaan sänkyynsä. Minä valvoin vielä vajaan tunnin, vaikka vauva ja mies jo nukkuivat. Pelkäsin, että pian vaavi taas herää ja muutkin harmitukset pyöri mielessä. Joskus 4.30 jälkeen nukahdin. Syöttöjä oli vielä klo 6 sekä lohtusyötöt 6.45 ja 8, jolloin vauva heräsikin sitten.
En tiedä miksi nämä yöt on nyt menneet tämmöisiksi taas. Viime yönä kyseessä oli selkeästi mahavaivat, mutta eipä nuo yöt muutenkaan ole olleet mitenkään selkeitä tai helppoja lähiaikoina. Alussa useat yöheräilyt ei haitanneet, kun vauva nukahti heti syötyään. Hänet sai nostettua samantien takaisin sänkyyn ja omakin uni tuli heti. Nyt pelkään, että vauva alkaa valvoa öisin. Parina yönä on jo ollut hymyilevänä hereillä ja yrittänyt katsella minua silmiin kontaktia hakien. Onneksi nukahtanut kuitenkin yleensä tissin saatuaan. Näyttää siltä, että omatkin nukahtamistaidot alkavat kärsiä.
Ja harmittaa, kun repaleisen yön jälkeen ei huvita/jaksa tehdä mitään mukavia juttuja, vaan tulee vaan oltua kotona. Jää menemättä vauvajumppaan, kaupungille tai ystäville, jää siivoamatta, leipomatta ja tekemättä kunnollista ruokaa. Jotenkin lysähtää, menee siitä mistä aita on matalin. Eikä se haittaisikaan jos joskus tekee niin, mutta pidemmän päälle sellainen saa masentumaan. Mietinkin yöllä, että onko tämä masentumista, mutta ei se ole. Tämä on vain hetkittäistä väsymistä ja turhautumista. Päivisin olen yleensä ihan hyvällä mielellä, mutta sellainen saamaton ja laiska, jos ollut huono yö.
Ja tätäkin mietin yöllä, että minä niin arvostan ja tykkään niistä ystävistä, jotka soittelee ja laittaa viestiä, kyselevät mitä kuuluu. Tänäänkin puhuttiin ystävän kanssa meidän pienistä vauvoista ja puhelun jälkeen oli ihanan kevyt mieli. Ymmärrän, että aina ei saa aikaiseksi soitella. Enpä saa minäkään. Mutta ehkä siksi se tuntuukin niin hyvältä, kun joku tekstaa tai soittaa. Silloin tällöin riittää. Olen miettinyt myös minun työkavereita, niitä jotka lupasivat tulla kylään, kun vauva syntyy... juup, eipä ole näkynyt KETÄÄN. Tajuan, että arki on erilaista kun on töissä ja monilla omiakin lapsia ja harrastuksia ym. mutta asun lähes työpaikan naapurissa. Ei olisi vaikeaa poiketa, jos oikeasti haluaisi. Mutta niin kai se menee yleensä, että ei sitten kuitenkaan pidetä yhteyttä.
Mutta edelleenkin, vauva on niin äärettömän rakas ja suloinen, meidän aarre ja silmäterä. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti