Omia runoja

Haaveilen, että joku muusikko tekisi joskus jonkun biisin minun runosta. Heh. Vaikka tykkään itsekin musahommista, minusta ei ole biisin tekemiseen. Runo voi syntyä nopeastikin, mutta melodia ei minun päästäni virtaa järkevällä vauhdilla. Turhautuminen iskee ennen kuin laulu olisi valmis tai ylipäätään minun omassa muistissa. 

Tässä joitain runoja viime vuosilta. Ne on hautautuneet välillä tuonne koneen kätköihin. Jotkut runot käsittelevät kipeitä asioita ja siksi ne on olleet unohduksissa aivan tarkoituksella. Nyt haluan ne kuitenkin laittaa tänne esiin. Ainakin toistaiseksi. Jos haluat lainata jotakin näistä, pyydä minulta lupa. Haluan nimittäin tietää, missä runoni kulkevat. Näiden julkaiseminen vähän jännittää, koska näissä runoissa on sisällä niin paljon syviä tunteita. Haluan kuitenkin olla rohkea ihminen.

Toive

Kun on pilvinen sää,

et tähdenlentoja nää.

Voi mennä koko talvikin

ettet toivetta pääse esittää.

Kasvot nauraa mut sydäntä kivistää.

Toiset saa ja niillä onnistaa,

tuosta noin vaan.

Sitten vaan murehditaan

kun ei pikkukolmosta kuulukaan

-- kuukauteen tai kahteen.

Kun edes kerrankin

saisi sen ihmeen,

että pikkuinen potku

tuntuisi omaan kylkeen.

(kevättalvi 2013)

Tabu

On sillä ihmisii, joista haluu pitää kii.

On koti, muistoja ja unelmii.

On laskut maksettu ja koulut käyty,

anteeks annettu ja maailmaa nähty.

Silti on jotain vieläkin vailla,

haluis olla äiti, ystäviensä lailla.

Ei ymmärtänyt ennen kuin itse näki,

miten kipeää menetykset sieluun teki.

Yhä kaipaa niitä kahta lasta

joita joutui luopua kasvattamasta.

Kun viivat huomas ja ilon toi julki,

koko tulevaisuus jo mielessä kulki:

nimet ja kummit ja laskettu aika,

luonne ja piirteet ja nuoruuden taika,

koulut ja kasvatus, arvot ja aatteet,

lihaa vai kalaa ja millaset vaatteet?

Vielä uudestaan uskaltaa, toivoo ja jaksaa,

vaik ei koskaan tiedä ja hoidotkin maksaa.

Jos onni vihdoin vieraana käy,

ei häntä ainakaan valittamassa näy.

Hän ottaa varmasti kaiken vastaan,

on odottanut niin kauan lastaan.

Miks kipeimmistä asioista vaieta täytyy,

kun niin monta samanlaista tarinaa löytyy.

Suruas ei kukaan toinen voi kantaa,

mut toisillemme voidaan lohtua antaa.

(kesä 2013)

Tuleen ei saa jäädä

En tiedä mihin uskoa vai uskoako mihinkään,

kun rukoukset ei auta eikä tähdenlennot ensinkään.

Oon kaivoon kiviä pudottanut ja tieteeseen tukevasti nojannut,

mut miksi oon jo näin kauan turhaan oottanut?

Miksi tää juttu on vieläkin niin,

 et vain toisten uutisia tulee korviin.

Eikö voisi meidän vuoro olla jo pian,

tai löytäisivät meistä edes jonkun vian!

Huilattu on välillä kokonaan tästä,

nautittu pelkästään elämästä,

mut näyttää siltä et yrittää pitää,

jos haluaa et rakkaus itää.

Joskus mietin et onko sille selitys,

et meille oiskin tässä nyt joku opetus:

Vain elämällä eteenpäin saa asioita tietää,

muuten ei voi arvata et mihin kaikki vie tää.

Pitää onneen pyrkiä ja olla tässä nyt,

tuleen -- ei makaamaan: sen oon älynnyt.

Toiveissa niin isoissa, muista kuitenkin,

täytyy iloo löytyä ja elää muutenkin.

(syyskuu 2013)

Auta mua nyt

Kannusta mua, oo mun puolella nyt!

Etkö nää että oon ollu kauan eksynyt?

Tätä haluan, tän tien oon valinnut,

itse polut aiemmatkin oon kulkenut.

Jokainen kai vastaa omista reiteistään,

vastuun ottaa kukin teoistaan.

Joskus voi iskeä kateus, kun toisella on itseltä uupuva rohkeus.

(kevättalvi 2013)

Anteeksianto

Se kurvaa pihaan ja valmistaudun vihaan,

ovet paukkuu, se meidät taas kiroo ja haukkuu.

Äiti etukäteen tietää, mihin ilta vie tää,

käskee huoneeseen omaan, pehmolelujen suojaan somaan.

Ei voi huutoa estää, se jonkin aikaa kestää,

tavaroita lennättää ja toinen karkuun ennättää?

Pieni sydän paikoillaan kuuntelee, ei syki, vain tarkkailee.

Enemmän kuin itseäni, murehdin mun äitiäni:

mitä ilman teen, kenen luokse meen?

Vielä muistan aikuisena, miten maailma palasena.

Kun piti surra ja pelätä, oli vaikee elää ja levätä.

Monissa valinnoissa huonoissa, oli syynsä näissä juurissa,

epävarmuus ja huoli, kun itsetunto kuoli.

En voi menneitä kuitenkaan muistella enää,

jos aion iloiten tätä elämää elää.

Anteeks on rakkaudesta annettu, 

mut ei kokonaan kuitenkaan unohdettu.

(kesä 2013)

Elä!

Kello soi, taas pitäis olla pirtee,

ulkona ripsii, tuuli on kirpee,

Automaattiohjauksella päälle vaatteet,

miehelle suukko, ylle työn aatteet.

Päivä kuluu nopsaan, ei huolen häivää,

rutiineita pitkin aamust iltapäivään.

Ruokakaupassa reitit vanhat tutut,

ei jaksa kiinnostaa mitkään uudet jutut.

Väsy painaa ja ”tehdä ei ehdi mitään”,

tv:n ääreen on hyvä mennä lepäämään.

Mut jee, vihdoinkin musta tuntui tänään,

et nyt on mun aika alkaa elämään!

Pitkästä aikaa muistin sykkeen kuuman,

kun otin riskin pienen, koin elämän huuman!

Ei jaksa lenkille ei airobikkiin,

ei mee ees lähellekään karaokemikkii.

Ystävii ikävä mut jotenkin ei jaksa,

pölyt kertyy eikä laskujaankaan maksa.

Mummo jo kyläänkin kaipais varmaan,

se on saanu jo laelleen kampauksen harmaan.

Helpompaa on masentua, rutiineihin kangistua,

tuttuun kaavaan tukeutua, yksinoloon rakastua.

Mut jee, vihdoinkin musta tuntui tänään,

et nyt on mun aika alkaa elämään!

Pitkästä aikaa muistin sykkeen kuuman,

kun otin riskin pienen, koin elämän huuman!

(kesä 2013)

Sosiaalisen arvo

Nykyään taitaa olla maailman mieli,

et pitää osata ihmisten kieli,

jos et uskalla, ehdi, osaa tai halua,

et tule näkemään kunnioituksen valoa.

 Koneiden valta, 

löytyyks ketään maailmalta

jota ei olis kytketty kii?

Puhu sun suulla

Onko ihme jos yksinäisyys valtaa mieliä,

jos puhutaan vain oman näppäimistön kieliä.

Unohtuu ystävät ja tekemiset kivat:

leffateatterit, kahvilat, puistot ja pihat.

Jos et oo mukana, ”seuraat vanhaa aikaa”,

jossa telkkarin puol yheksän uutiset raikaa.

Perinteiset ihmiset piireist suljetaan,

netin ihmemaailmoissa päivät kuljetaan.

Koneet surraa mut ihmiset niit ohjailee,

naruilla toistensa raajoja heiluttelee,

ootko facessa kaveri ja muistitko twiittaa?

Stalkkaisko naapurii vai kassatäti Riittaa?

Chattaat tai et, mut elä myös muulla,

harrasta ja liiku ja puhu sun suulla.

Oo rohkee ja sulje ees hetkeks se ruutu,

ja takaisin oikeaks ihmiseks muutu.

(25.8.2013)

Seuraavaa runoa ovat inspiroineet hoitolasten ihanat ja aidot kysymykset ja kommentit lastetarhanopettajan työssä:

Lapsen mieli

Miks junat menee kovaa niin,

eikö kuljettaja eksy tunneliin?

Miks näkkileivästä murusia saa,

pinaattikeittoon kananmuna sukeltaa?

Miks kampausta oot sä vaihtanut,

mut samaa hupparia pidät taas nyt?

Miks äiti ja isä töissä käy,

eikö mörköjä varmastikaan näy?

Lapsen mieli on avoin ja rajoittamaton,

hälle aikuinen on korvaamaton.

Lapsi mielellään kokee ja kuulee,

todeks satujakin usein luulee.

Kerro ja selitä ja kuule ja kysy,

häneltä opi ja vierellään pysy.

Mitä rakkaus tarkoittaa, sitä en tiedä.

Onko pakko maistaa, enkö pois saa viedä?

Jos juustoa ja makkaraa syö ihan liikaa,

isä sanoi et tulee punkeron vikaa.

”Nyt pää tyynyyn”, nukutko säkin?

taisin nähdä tappaja-hämähäkin.

Ulkona heitän sua lumipyörykällä ja

toivon et tuut käymään sit mun synttäreillä.

Lapsen mieli on avoin ja rajoittamaton,

hälle aikuinen on korvaamaton.

Lapsi mielellään kokee ja kuulee,

todeks satujakin usein luulee.

Kerro ja selitä ja kuule ja kysy,

häneltä opi ja vierellään pysy.

(kevättalvi 2013)

Lapsuudenystävälle

En muista aikaa kun suhun tutustuin,

se kävi luonnostaan kun kanssas vartuin.

Naapureita, kavereita, ystävyyteen kasvaneita,

ei ollut toista sinunlaista, tyttöä niin ihanaista.

Yhdessä oltiin kaiken päivää,

ei kanssas ollut huolen häivää.

Leikittiin ja täysillä elettiin,

seikkailut monet kahdestaan koettiin.

Barbeja oli ja koiralla ratsastus,

sikalan katolla kevätauringon katsastus.

Patjoilla laskut ja tunteja uitiin,

talvisin hypittiin lumisiin ojiin.

Pyörällä päästiin Mini-Suomeen asti,

pikkureputkaan ei painaneet pahasti.

Veljienkin metkut hyvin tunnettiin,

ja takaisin heille myös antaa osattiin.

Sanelukoneelle hassut jutut,

yökylässä kuviot tutut:

Valot pois ja hyvää yötä,

mut ei uni tullut niiden myötä.

Siellä pimeässä peittojen alla,

oli salaisuuksien aika julki tulla:

kenestä tykkäät ja mitä mä pelkään,

suhun luotan ettet kerro kellekään.

Nuorena jatkui seikkailut meillä,

tupakkaa kokeiltiin metsäteillä.

Riidoissa bestistä vaihdettiin,

lopulta kuitenkin sovittiin.

Bussilla katsomaan bändiä muka,

oikeat motiivit tietää vaik kuka.

Tyyliä löytyi ja asennetta kovaa,

kotona esitettiin kilttiä ja somaa.

Olit mulle ystävä paras, tärkeä edelleen,

vaikka elämä vie ihmisiä helposti erilleen.

Aikaa menee ja vaikket kuule musta,

en silti koskaan ikinä luovu susta.

Täällä oon ja puolellas aina,

lapsesta aikuiseen kunnes huolet ei paina.

(kevättalvi 2013)

Liisu

Naura vaan jos huvittaa,

mut mun kissa oli paras kissa päällä maan.

Se mun kanssani leikki eikä ollu feikki,

se hiiret jahtas ja mehevimmät lahtas.

Kissan omakseni sain, kun olin pieni tyttö vain,

jotenkin se ymmärsi mun koko maailmain.

Sitä suojelin mä aina parhaani mukaan,

sitä satuttaa ei saanut koskaan kukaan.

On ehkä vähän noloa myöntää tätä:

kissa pelasti mut kun oli suurin hätä.

Se mun murheeni huomas kun kuustoista täytin,

masentuneen väsyneeltä silloin näytin.

Se tyynylleni öisin salaa loikkas,

pehmoisella kuonollaan nenääni moikkas,

pääni viereen se sitten nukahti

ja suruissani ainoana lohdutti.

(kesä 2013)

V ja S

Voi vee ja äs, ootko muka tyylikäs,

kun pitää suuta soittaa ja kepillä koittaa,

olla röyhkee ja ylpee, itsekehussa kylpee.

Ei auta enää ”sori”, kun yli tuli kori,

mulle riitti nyt, oon niin kyllästynyt!

Ennen kaiken nielin, menin nukkuu pahoin mielin,

vihdoin sanoin vastaan, se on oikein ainoastaan.

Nyt kun siinä suutut, vain typeräksi muutut,

et pelota mua enää, oon vahva nainen, etkö nää!

(elokuu 2013)

Sanat pyörii ympyrää

Sanat pyörii ympyrää

löytyykö punaisen langan pää?

Tekiskö tänään iloista runoa,

tekis niin mieli lettejä punoa.

Vai antaisko haikeuden tulla esiin,

lintujen tekemiin tuulenpesiin.

Vai olisko napakalle tokaisulle paikka,

kirjottais turhista valituksista vaikka?

Runossa elämän saa hauskasti kii,

merkitykset kuulijalle varovasti hiipii.

(25.8.2013)

Kiukku

Hiusten alla alkaa kiehua,

tekis mieli melkein riehua.

Vaik yleensä niin sopua kaipaa,

nyt tieltään heikommat pois raivaa.

On epäreilu pelin henki,

ei ole kenenkään piika eikä renki.

Hälle kuuluu oikeudet aivan samat,

epäkohtaa selitä ei virheet, ei lamat.

Kun matto vetäistään jalkojen alta,

se tuntuu varsin kamalalta.

Ei huvita joustaa, ei auttaa enää,

kun kukaan muu ei sun arvoas nää.

(elokuu 2013)

Missin mittainen

Kun vuosia on kasassa vain kuustoista,

on tuskallista puhuu vaikeist asioista.

Ahdistaa ja suututtaa mut ei osaa sanoa,

kun syytettäis vaan tyhmyyttä tai kolmoskaljan janoa.

Piti tulla missi tai urheilija sievä,

sattui odotuksiin silti virhe lievä.

Jos useasti annetaan tilata pitsaa,

niin johan se jo reidetkin yhteen hitsaa.

Syömistä vaan jatkui, ei osannut muuttuu,

minkäs teet, kun tunnetaidot puuttuu.

Elämässä halusi jo aikuisuuteen,

kahleist eroon, perheen muutokseen.

Ei onnellinen ollut kuitenkaan,

ei riitoja ois jaksanut ollenkaan.

Ois tukea tarvinnut, hellyyttä janonnut,

aitoja kuulevia korvia kaivannut.

Ei virheet huononna nuorta naista,

elämässä tapahtuu kaikenlaista.

Vain sen ois halunnut kuulla silloin,

kun turhia syytteitä kuunteli illoin.

”Miks oot syönyt itsesi näin?

Vai ootko sittenkin pieniin päin?”

Kun avuks ois kelvannut pelkkä halaus,

lämmin äidillinen paijaus.

Kuin aaveena sanat yhä mielessä hiipii,

itsetunnon vähyys vielä sielussa riipii.

Paljon on jo tehnyt, et peilikuvaa sietää,

mut välillä se vieläkin elämäänsä hiertää.

(29.8.2013)

Tuplajuhlat

Voi kun tulisi tuplajuhlat!

Olis pöydässä hienot tuplakukat, 

paketeista komeat tuplasukat,

kakku olisi täynnä Tuplaa, 

ja tuplapilleillä puhalluskuplaa.

Vieraita olisi tuplasti ja 

kakkua vatsoissa tuplalasti.

Pihassa parkissa tuplakuplat,

ne vasta olis hauskat juhlat!

(syyskuu 2013)

Minä kerron sinulle mummusta

(Omistan tämän pienelle tyttärelleni 11.10.2014)

Minä kerron sinulle iltasaduista,

joissa ketut ja karhut petkuttivat,

kanat höyheniään hetkuttivat,

isäntää eläimet jekuttivat

Minä kerron sinulle pullista,

joita lapset ilolla odottivat,

keskellä voisilmät houkuttavat,

pienet, somat ja koukuttavat

Minä kerron sinulle suksista,

jotka matkaa pitkää taittoivat,

kilometrejä muistiin laittoivat,

ladut näkivät jyrkät ja loivat

Minä kerron sinulle mustikoista,

joita pieniin kupposiin kerättiin,

niitä löytyi viereltä pitkospuun,

ne värjäsi äkkiä pienen suun

Minä kerron sinulle pyörästä,

joka punaisena nojasi seinään,

tuli jokaisena päivänä vastaan,

ajoi ajaakseen ainoastaan

Minä kerron sinulle jätskistä,

joka päätypuolelta avattiin,

pieniin kippoihin lusikoitiin,

kasvirasvaisesta nautittiin

Minä kerron sinulle korista,

joka narulla tasanteelta laskettiin,

jossa lapulla herkkuja toivottiin,

sitten ylös namit vedettiin

Minä kerron sinulle hatuista,

joita mekkojen kanssa kokeiltiin,

kun vaatekomeroa sotkettiin

ja hienoja rouvia leikittiin

Minä kerron sinulle letuista,

jotka voilla ja sokerilla maustettiin,

oikealla lettupannulla paistettiin,

ilolla niitä maistettiin

Minä kerron sinulle hymystä,

joka hiipunut ei koskaan,

iloisena tuli vastaan,

tervehtimään lapsenlastaan

Minä kerron sinulle avusta,

joka koskaan ei minua pettänyt,

yksin haasteisiin ei jättänyt,

oman onnen nojaan heittänyt

Minä kerron sinulle asenteesta,

jossa aina sai tulla kylään,

jossa tervetuloa sanottiin

vaikka vieraita samalla kestittiin

Minä kerron sinulle mummusta,

minun ikiomasta,

lämpimien tunteiden luojasta,

perheestä, turvan tuojasta.

Äiti lomailee

Äiti on lomalla

arvokkaalla ajalla omalla

riehakkaana stadissa kulkee

tärkeät syliin sulkee.

Lähtee juoksuun aika,

se on laatuseuran taika.

Nauttii auringosta, saa rauhaa,

ajattelee silti myös vauvaa.

Kotiin ilolla lopulta palaa,

pitkään rakkaimpiaan halaa.

Nyt ei enää väsy estä,

jaksaa taas pyykkiä pestä.

(14.3.2015)

Refleksit

PLIM PLOM konnari kuuluttaa

Nyt kyllä herää vauva!

Vaan eipä herää,

leikkii aivan toisaalla.

Äiti matkaa yksin,

refleksit tallella.

(14.3.2015)

Supersankari Äiti

Täydellinen äiti ei voi olla kukaan,
en kyllä niin koskaan uskonutkaan.
Silti sanoo ikäviä sisäinen ääni
ja täyttää paineella herkän pääni.
Pitäis olla siisti koti, elämää somaa,
ei saisi väsyä, kaivata aikaa omaa,
hoikaksi pitäisi pian taas päästä,
iloita ulkoilusta riippumatta säästä.
Huomioida miestä  ja itseä huoltaa,
ystäviä tavata ja viisauksia suoltaa,
lapsellensa hienoja virikkeitä antaa,
merkkivaatteita kaupasta kantaa.

Kannustusta, tukea, kaipaa joka ihminen,
äitikään ei kaikkeen pysty kun on aivan tavallinen.

(22.3.2015)

Lyhyitä hetkiä:

Kuuma alkuyö.

Pitkät ripset painavina

pulleat posket pehmoisina

suppusuu äidissä kiinni

nauttii elämästä.

Äiti ihailee ja hikoilee merta. (27.7.2014)

Silmät kiinni jo toista tuntia
ilmeikäs unimatkaaja,
ei vaan äidistä irti päästä
ote tiukka ja tiivis,
älä mene äiti, tarvitsen sinut nyt,
minä kasvan kohta. (19.9.2014)

Maailman kaunein kosketus
äidin iholla
uninen pieni käsi
pitää kiinni, silittää.
Miten voikaan niin pehmoisella ja pienellä kädellä
koskettaa sydäntä niin lujaa? (19.9.2014)

Pieni toukka mutkalla

äitinsä sylissä

ei tarvitse houkutella

ei asetella

itse käpertyy

lämpöön ja rakkauteen. (22.9.2014)

Hui kävi kylvyssä jännä juttu

oli siellä mulle ihan uusi tuttu

siellä mulle vaan vaakkui ja naakkui

veden pinnalla huterasti kaakkui.

Vaan oli se hauskaa porukalla uida,

äiti lauloi tsuidaduida. (22.9.2014)

Viisi pientä pulleaa sormea 
leveästi harallaan
pyytävät:
Ethän lähde vielä äiti? (26.9.2014)

Raukea sateen ropina säestää
Sooloa soittaa suloinen unisuu
Taustalla talon hempeä humina
Välisoittona tuulen terhakka tapailu
Kaunis on laulu pimeän illan. (26.9.2014)

Vain siluetti paljastaa oravan
ruskeana käpyään varjellen
Sataa vaan en kastu
Hiljaiset tiet, yksinäiset pihat
Kiitosta huutaa sielu
sekä minun että oravan. (4.10.2014)

Mukava poskien nipistys

puissa sateenkaaren värit

Joutsenparvi matkalla lämpimään?

Vaunuissa ei palele (5.10.2014)

Polulla kohtaavat naiset

koiransakin tutustuu.

Itkevän lapsen äidin mietteet

toinen äiti ymmärtää.

Juoksijoilla eri suunnat

vaan sama on tavoite.

Yksin ei tarvitsisi olla. (5.10.2014)

Puhelimessa luminen kuva säästä
Hiutaleet leikkivät ensimmäistä kertaa
Kahden joutsenen yhteinen matka
Mutta se on koillinen,
ei siellä ole lämmin! (15.10.2014)

Maitoa poskella
suu kaartuu hymyyn
pitkälle levittyvät kädet kertovat:
minä muuten nukun tässä. (31.10.2014)

Aivan kuin aina ennenkin
äidin iholla tuhisee
onnellisena
käsi äidin ihoa silittäen.
Vaan onpa silti jotain uutta
äidin ja vauvan välissä -
tutti. (20.11.2014)

Korvanlehdet ja pehmeä tukka,
pois on taas potkittu toinen sukka.
Äidin läheltä onni löytyy,
harmien jälkeen
Nukkumatille myöntyy. (17.12.2014)

Pieni käsi
lämmittää
ihoa ja sydäntä.
Huolehtii ettei iltapala karkaa.
Voi rakkaus. (29.12.2014)

Odotetaan.
Tulee päivä,
tulee ilta.
Tulee toinen,
tulee kolmas.
Tulee neljäs, viides, kuudes, ja hui -
sitten se vihdoinkin tapahtui!
Äidin ja lapsen hassu ilo,
odotettu, kaivattu, kakkakilo! (30.12.2014)

Vesi loiskuu
Käsilläni naurava kauneus
katsoo silmiin elämästä riemuiten
Suussaan yksi ainoa timantti
Sykähdyttää sielun (8.1.2015)

Oven takana legojen napse
mäm-mäm-mäm
lempeä hmm,
isän haave siellä toteutuu.
Äidin yllä peiton lämpö,
toive sekin täyttyi. (8.3.2015)





Ethän lainaa runojani ilman lupaani, kiitos.

Aamuvirkku ja Aikainen lintu

Aamuvirkku

Kepeä kikatus herättää,

puoli kuutta kello näyttää,

äitiä vielä väsyttää,

vaan ei vaihtoehtoja nää.

Pinnojen välissä iloinen hymy, 

äidin sylistä onnen lymy,

kohta jo touhuttu monenlaista,

leikitty, laulettu, kaikenlaista.

Lepoa hetki sylissä äidin,

siinä on peti hellä ja lämmin,

pian jo silmät kiinni painuu,

Nukkumatin luokse vaipuu.

Äiti vie hiljaa sänkyyn pienen,

jospa itsekin lepäisi hetken,

vaan kuuluukin sieltä pian "kukkuu",

eipä menekään äiti nukkuu.

Leikit jatkuu ja välillä syödään,

yhdessä käsiä yhteen lyödään,

piiloon mennään viltin alle,

menossa mukana rakas nalle.

Sohvan reunassa kiva kulkea,

lelut auton sisään sulkea,

pupulle hurjaa kyytiä antaa,

naksuja nyrkin piilossa kantaa.

Lopulta koittaa se äidinkin hetki,

unimaahan pienen vie retki,

molemmat nukkuu sikeää unta,

ulkona satelee huhtikuun lunta.

(6.4.2015)

Aikainen lintu

Aamun lintu auringon kanssa

nousee yhtä matkaa.

Matoperhe raottaa silmää,

unta vielä jatkaa.

Lintu pieni laulaa, lentää,

nauttii elämästä,

omaan pesään äidin viereen

väsyy lentämästä.

Hetken siinä lepäilee ja 

voimiansa kerää,

kunnes taas sirkuttamaan 

iloisena herää.

Lennä lintu, lennä pieni, nauti elämästä,

äidin siiven alle palaa kun väsyt lentämästä.

(6.4.2015)

Jos haluat lainata runojani, saat siihen luvan pyytämällä. Ethän silti lainaa niitä ilman lupaa, kiitos!

Unelmasta suunnitelmaksi: uusi koti

Pääsiäinen kului mukavasti perheen kesken syödessä, ulkoillessa, kotona lojuessa ja vähän kyläillessä. Otin joitain valokuviakin viikonlopusta ajatuksena laittaa niitä tänne, mutta en nyt ainakaan heti ehdi niitä laittamaan. Vauva meni aikaisille päiväunilleen ja nukkuu varmaan vain hetken. Nopeasti kirjoitan tänne ihanasta aiheesta, joka kutkuttaa ja polttelee mielessä: uudesta kodista. 

Minä olen kasvanut omakotitalossa maalla. Ehkä siksi minulla oli pitkään haaveena myös omakotitalo tästä kaupungista. Omakotitalon iso ilo olisi piha, jossa voisin puuhastella marjapensaiden ja helppojen kukkapenkkien parissa ja jossa lapset (huom. monikko) voisivat leikkiä lähellä luontoa. Kotiuduin ja ihastuin kuitenkin tähän meidän kerrostaloasuntoon ja kaupunkiasumiseen niin vahvasti, että omakotitalohaave on saanut rinnalleen muitakin vaihtoehtoja. Rivitaloihminen en ole kuitenkaan oikein koskaan ollut.

Kuitenkin, nyt pääsiäisen ajan minun mielessä on pyörinyt eräs tietty rivitaloasunto. Meidän tuttava omistaa sen ja hän on jo aiemminkin tarjonnut sitä meille kodiksi. Muutama vuosi sitten sanoin ehdottoman ei:n, mutta nyt tilanne on toisenlainen. Pääsiäisenä käveltiin talon luona ja kaukaisesta haaveesta alkoi muodostua yhä konkreettisempi suunnitelma. Vaikka en kauheasti välitäkään rivitaloasunnoista, tämän sijainti ja potentiaali on niin hyvä, että olisin jo ihan valmis muuttamaan. Heh, minä olen juuri tällainen, niin nopea päätöksentekijä kun saan varmistuksen asialle omassa mielessäni.

Ei olla muuttamassa silti vielä. Ajatus kuitenkin kutkuttaa kovasti ja mielessä on pyörineet jo erilaiset remontointiasiat ja sisustusjutut.

Meillä on nytkin tosi ihana koti. Tykkään tästä todella. Asutaan kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Naapurit ovat mukavia ja talo uudehko. Meillä on olohuoneen, keittiön, vessan, kylppärin ja saunan lisäksi kaksi makuuhuonetta ja iso parveke. Mies on saanut itse valita kaikki pinnat ja hänellä on onneksi ollut hyvä maku. Ruokakauppa ja metsäpolut lähellä, keskustaan ja molempien töihin kohtuullinen matka. Tilaa ei kuitenkaan ole liikaa vaan juuri ja juuri mahdutaan tänne. Se onkin suurin syy, miksi on ajateltu muuttoa isompaan. Haaveena olisi myös jossain vaiheessa saada tytölle pikkusisko tai -veli. Viimeistään silloin tarvittaisiin lisää neliöitä.

Tulee vähän haikeakin olo, kun ajattelee, että ei asuttaisi enää täällä. Tämä kun on niin koti. Toisaalta koti on siellä, missä rakkaimmat ihmisetkin. Ja uudestakin asunnosta tulee varmasti samanlainen koti, kun sinne vie omat tavarat ja tekee sinne uusia muistoja. Voi mitenkähän jaksan odottaa!

Pääsiäismuistoja ja -perinteitä

Lapsena pääsiäinen kertoi aina keväästä. Pajunkissoja oli helppo löytää kotitalon ympäriltä ja muutamassa naapuritalossa mummut ja papat odottivat, että pikkuvirpojia tulee. Pukeutumiseksi riitti yleensä huivi, hame ja ehkä kahvipannu. Pukeutumista tärkeämpää minulle oli kuitenkin, että vitsat olivat kauniita, värikkäitä ja runsaskoristeisia. Pääsiäislauantai oli aina virpomispäivä. Aikuisena olen oppinut, että täällä meillä päin noidat, kissat ja muut kulkevat jo palmusunnuntaina. Oli jännittävää mennä toisten koteihin ja puhua vieraammille ihmisille. Tuttujahan naapurit olivat pienellä kylällä, mutta oli jännää pienenä tyttönä koputella vanhempien ihmisten oviin. Ja kun piti puhua. Jännitti, kun monesti piti mennä sisään taloon ja aivan tuvan perälle asti. Usein paikalla oli myös muita vieraita. Joka talossa oli myös oma erilainen tuoksunsa. Isosiskon ja -veljen kanssa oli helpompi mennä kuin kahdestaan pikkuveljen kanssa. Virpomissaaliiksi saatiin karkkia, suklaamunia, kolikoita tai muuta pientä. Virpomispaikkoja oli noin viisi, joten saalis ei kasvanut kovin isoksi. Silti se oli pienelle 80-luvun tytölle iso herkkukasa.

Virpomisen lisäksi kasvatettiin tietysti rairuohot ja tehtiin muita pääsiäisaskarteluja. Äiti tyhjensi minulle aina oikeita kananmunia puhaltamalla ne tyhjiksi pienen reiän kautta. Niitä vesiväreillä maalatessa piti oikeasti olla varovainen, etteivät ne särkyisi. Maalatut munat säilytettiin äidin valkoisessa ritiläkorissa.

Pääsiäiskokko kuului olennaisena osana perinteisiin. Ei sinne joka vuosi menty, mutta usein kylällä oli pääsiäislauantaisin yksi iso kokko, jota mentiin katselemaan. Tai naapurissa. Me kylän lapset kuljettiin usein porukassa, vaikka ei oltukaan välttämättä parhaita kavereita. Kokon polttoon kuului usein se, että paistettiin ulkona myös makkaraa ja kylän miehet lämmittivät itseään taskumateilla. Ilmat olivat usein vielä viileitä, mutta tuntui jo niin keväältä. Muistan vieläkin, kun eräällä kokolla kylän keski-ikäinen puuhamies oli pukeutunut itse noidaksi. Se oli minun mielestä tosi hauskaa. Hän oli kuitenkin mies ja aikuinen ja silti noitavaatteissa ja -meikeissä. Miten jotkut pienet asiat voivatkin jäädä lapsen mieleen niin pysyvästi. Aikuisena ihmetyksen kautta opin, että kaikki eivät poltakaan kokkoa pääsiäisenä vaan juhannuksena. Se tuntui tosi hassulta. Tuohon tapaan olen kyllä itsekin nyt oppinut. Alkuperäinen kokko poltetaan minun mielestäni silti edelleen pääsiäisenä, vaikka kyllä se sopii ihan keskikesäänkin.

Pääsiäisenä syötiin yleensä jotain kanaa. Mämmiä oli myös aina kerman kanssa, mutta en ole koskaan siihen ihastunut. Persikkarahkaa äiti teki joskus tai rahkapullia. Pashaa tai lammasta meillä ei syöty. Vaikka pääsiäisenä syötiin ehkä vähän paremmin kuin yleensä, ruokailua ei mitenkään korostettu. Suklaamunia saatettiin ostaa kaupasta meille lapsille. Voi olla muitakin perinteitä ollut, mutta en muista tällä kertaa. Pääsiäiskirkossa en muista käyneeni kovinkaan usein, ehkä joskus.

Puhuttiin ystävien kanssa lapsuuden pääsiäisistä ja todettiin, että onpa niin erilaisia tapoja eri puolilla Suomea. Ja eri perheillä. Meidän perheellä tulee olemaan varmaan aika tavalliset perinteet: hyvää ruokaa, yhdessäoloa, pääsiäismunia, pääsiäisaskarteluja ja lapsen kasvaessa virpomisia. Mämmiä meille ei kuitenkaan tule edelleenkään ja jos teen rahkapullia niin saan syödä ne toistaiseksi aivan yksin. :)

Vauva oppii nopeasti

Vauva on viime aikoina oppinut paljon lyhyessä ajassa. 

Liikkumisessa tapahtuu isoja asioita. Tyttö tykkää tosi paljon seistä sohvaa vasten. Se on melko uusi juttu. Aluksi laitettiin suoraan siihen seisomaan, mutta nyt hän on hoksannut, että siihen voi itsekin nousta. Onkin onnistunut nousu jo ilman apua. Sohva on kuitenkin aika korkea. Matalalle hän on osannut nousta seisomaan jo aiemminkin, esim. minun jalkoja vasten, kun istun lattialla.

Seisoessa tuettuna vauva kannattelee itseään jämäkästi jalkojen varassa. Hän myös ottaa askelia kun häntä "kävelyttää". Myös sohvasta kiinni pitäen on tallustanut sivuttain. Meno on ollut kuitenkin vielä kovin huteraa.

Puheessa on myös tapahtunut selvää kehitystä. Olen ollut vähän epävarma väittämään, että meidän vauva hahmottelisi jo sanoja, mutta kyllä se niin vain on. Hih. Vauva on meidän mielestä aika selkeästikin yrittänyt sanoa joitain sanoja, esimerkiksi kuullessaan miehen äänen puhelimesta reissuviikolla. Silloin hiljaa ja varovasti tuli ensin i-äänne, t-äänne ja loppuun vielä i. Maitohetkellä olen käyttänyt sanaa "tissi". Sitäkin vauva yrittää sanoa ja itse asiassa tänään sanoikin sen aivan oikein. Vaikka ei sillä ole mitään väliä että miten sanoo tai että tuleeko kaikki kirjaimet oikein. Eilen ystävän luona naurettiin, että vauva nyt juuri sattui näyttämään kaikkia temppujaan ja taitojaan ystävälle, niin samassa hetkessä vauva sanoi selvällä ja rauhallisella äänellä: "äi-ti". Revettiin nauruun ja kyyneleet kyllä tuli minun silmiin. Ei tyttö varmaan sitä ihan ajatuksella sanonut, mutta ihanalta se kuulosti. <3

Vauvathan ymmärtävät paljon enemmän kuin osaavat sanoa ääneen. Myös tässä on tapahtunut selvää kehitystä. Tuntuu, että nyt tyttö oppii mitä vain sanoja, kun hänelle ne muutamia kertoja sanoo. Tietää mm. verhon, auton, kukan ja lampun. Hän on myös alkanut ihan hiljattain osoittamaan kädellä asioita. Ei tee sitä vielä kovin usein, mutta välillä osoittaa esimerkiksi lamppua tai minua. Sitten kun sanon, että "niin, siellä on lamppu", niin nauraa onnellisena.

Kotona vauva on aika paljon minun perään. Nyt on pari kertaa jopa itkenyt, kun lähden ulko-ovesta omiin menoihini. Mielenkiintoista on, että ystävän luona vauva kuitenkin lähti heti tutkimaan paikkoja itsekseen eikä pahemmin edes varmistellut että missä olen. Mietinkin, että vauva varmaan kaipaa viihdykettä ja toimintaa. Siksi kotonakin niin paljon kitisee minun seuraa ja huomiota, kun omat tutut lelut eivät ehkä enää riitä viihdykkeeksi. En tiedä.

Eilen käytiin ottamassa vauvalle etukäteen tuhkarokkorokotus loppukuisen reissun takia. Vauva on 76cm pitkä ja painaa 11,01 kg. Kivoja mittoja. <3 Rokotuksen ottaminen meni myös tosi hyvin. Vauvan temperamentin laatua näkee siinä, että hän itki rokotuksen jälkeen ehkä 15 sekuntia ja sitten taas alkoi pian hymyillä. Varattiin samalla aika 1-vuotistarkastukseen kesäkuulle. Aika menee nyt jopa entistäkin nopeammin.

Lähdetään tosiaan jo tässä kuussa sinne Turkkiin lomamatkalle! Jee! En ole vielä edes tajunnut ajatella koko reissua, kun miehen reissu piti ensin toteuttaa. Uv-uimapuku vauvalle on edelleen ostamatta, mutta muuten ei tarvitse mitään erityistä tehdä. Passi saatiin vauvalle ja omien passien voimassaolot myös tarkastettu. Kivaa! Vielä en kauheasti jännitä käytännön asioita. Rennolla asenteella olisi tarkoitus mennä ja siellä olla. Ainoastaan kahden tunnin matka lentokentältä hotelliin jännittää, kun paluumatkalla se tapahtuu aikaisin aamuyöllä. Toisaalta vauva herää kyllä nykyäänkin aamuisin jo klo 6, että sikäli sekin etappi menee varmaan ihan mukavasti. Nukutaan sitten vaikka lennolla koko porukka. Olenkin nyt aamuisin ottanut itsekin pitkiä päikkäreitä vauvan ekojen unien aikaan eli klo 8-10 maissa. Tänäkin aamuna nukuin 1,5 tuntia.

Olisi varmaan muutakin kerrottavaa, mutta en nyt muista. Tässä tärkeimmät tähän päivään. En ole ainakaan vielä kaivannut yhtään facebookissa roikkumista. Olen myös yrittänyt noudattaa taas tarkempaa ruokavaliota, mutta pääsiäisenä varmasti herkuttelen jotenkin. Ajattelin ekaa kertaa paistaa itselleni ison lohen ja tehdä sille hyvää kermaviilikastiketta, jota ystävä tarjosi synttäribrunssillaan. Joku pääsiäisen päivä käydään myös vauvan mummolassa. Odotan sitäkin jo ilolla. Hyvä mieli.