Meidän unikoulu

Unikoulu. Tuo hiukan pelottava, huonomaineinenkin, tuntematon, ajatuksissa haastava, toivottavasti myönteisesti yllättävä. 

Vauva on pian 7 kuukautta ja on herännyt öisin pääsääntöisesti kahden tunnin välein (tai useammin) nyt vajaan 3 kuukauden iästä asti. On odotettu ja toivottu, että tämä "tehoimu" tai "kehitysvaihe" tai "neljän ikäkuukauden hulina-aika" menee ohi itsestään, mutta ei se nyt taida. Yritin joulun aikaan varata lääkäriaikaa refluksiepäilyn takia, mutta omalla lääkärillä ei ollut vielä tämän vuoden ajanvarauskirja auki. Minun vaisto kuitenkin sanoo, että aaltoilevat refluksioireet ei selitä kaikkea yöheräilyä. Siksi aloitettiin lempeä unikoulu jo ennen lääkärillä käyntiä.

Olen lukenut kirjaa Unihiekkaa etsimässä. Tuota kirjaa on kehuttu monessa blogissa ja onhan se ihan hyvä. En ole ehtinyt lukea sitä vielä kannesta kanteen, mutta sain sieltä jo paljon rohkaisua ja luottamusta, että unikoulu voi onnistua ja että sitä kannattaa kokeilla. Kirjassa esitellään erilaisia unikoulumenetelmiä ja niitä voi vertailla kätevästi. Ei se kuitenkaan mikään ihmekirja ole eikä siellä mitään järin uutta minulle ole.

Haluan korostaa, että minun mielestä mikään pakko ei ole kenenkään pitää mitään unikoulua. Vauvan voi myös aivan hyvin nukuttaa tissillekin, syöttää monta kertaa yössä ja nukkua perhepedissä, jos vain itse jaksaa ja koko perhe on tyytyväinen. Äidit saavat aika paljon kuulla ulkopuolisten ihmisten kommentteja yösyöntien tai imetyksen lopettamisesta sekä muutenkin arvostelevia ja ihmetteleviä lausahduksia vauvan kaikenlaisesta hoitamisesta. Jokaisen kannattaa kuitenkin seurata omia ajatuksiaan ja tehdä rohkeasti niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Ja kun osaa perustella oman kantansa, on sitä myös helpompi puolustaa.

Minä olen suosinut laitokselta asti perhepetiä. Tuntui vaikealta laittaa pikkunyyttiä omaan koppasänkyynsä nukkumaan ja muutenkin olin niin köppäinen vielä pari päivää synnytyksestä, että oli helpompi pitää vauva kainalossa yöt. Siitä jäi tapa. Näihin päiviin asti vauva on nukkunut suurimman osan yöstä meidän välissä, kun ei ole jaksettu nostaa häntä syötön jälkeen omaan sänkyynsä tai kun on pelätty että hän havahtuu nostossa. Minua ei kuitenkaan yhtään haittaisi, että vauva nukkuisi enemmän omassa sängyssään. Tykkään itsekin nukkua leveästi. Tuntuu, että vauvakin nukkuu levollisemmin itsekseen, kunhan pääsee uneen.

Yösyötöt ei haittaisi minua, jos niitä olisi esimerkiksi 2-3 yössä ja vauva nukahtaisi nopeasti niiden jälkeen. Kahden tunnin yösyöttöväli oli aluksi ihan sopiva, koska pystyin nukkumaan syötöillä. Nykyään se ei onnistu ja heräilyt parin tunnin välein ovat alkaneet tuntua raskailta. Varsinkin kun vauva haluaisi usein imeä pitkään (kuitenkaan syömättä) ja herää usein pian rinnan irrottamisen jälkeen. Yleensä juuri silloin kun olen saanut käännettyä hänelle selkäni. Välillä syötän häntä parikin tuntia putkeen. Sellaisen jälkeen on oma selkä jo kankeana ja turhista unitoiveista petetyt hermot riekaleina. Silloin yleensä sanonkin miehelle, että en enää jaksa ja että tee nyt jotakin ja että menen hotelliin yöksi että heippa. :)

Unikouluja on erilaisia. En ala tässä niitä vertailemaan. Minun lavealla kirjoitustyylillä en pääsisi koskaan meidän tekemiin valintoihin saati kertomaan, miten meillä on mennyt.

Me ei haluta, että meidän vauva joutuu itkemään pitkään yksin. Vaikka jotkut lähteet väittävät, että lapsen jättäminen yksin itkemään ei vahingoita lasta, minun on kauhean vaikea luottaa siihen. Tai kuunnella yksinäistä itkua. Toki itkuja on hyvä oppia erottamaan, esim. erottamaan uni-itku ja epämukavuusitku hätäitkusta. Mutta itketys ei ole meidän juttu. Ainakaan vielä. Jos lempeät keinot ei tehoa eikä jakseta heräillä öisin, sitten täytyy arvioida tilanne uudelleen.

Paljon puhutaan tassutus-unikoulusta ja me mukaillaan sitä. Vauva laitetaan illalla rauhallisen syötön jälkeen omaan sänkyynsä, silitellään ja sanotaan hyvät yöt. Lähdetään huoneesta. Kun itku alkaa, kuunnellaan hetki. Kun itku jatkuu tai yltyy, mennään laittamaan käsi vauvan selälle/kyljelle/reidelle/tms. Jos vauva ei tyynny, silitetään rytmikkäästi. Ei jutella eikä viihdytetä. Jos vauva ei vieläkään tyynny, otetaan syliin pystyasentoon rinnan kohdalle. Kun vauva rauhoittuu, siirretään takaisin omaan sänkyyn ja pidetään tassua eli omaa kättä/käsiä vauvan päällä hellän tukevasti. Kaikille tämä unikoulu ei sovi ja meilläkin vasta kokeilussa. Meidän vauva on joinain iltoina aivan itkuriehunut sängyssä, jolloin tassuttelu on käytännössä vaikeaa. Muutenkin ollaan sovellettu vähän ja keksitty omia jippoja, esim. olohuoneesta kajastuvan valon näyttäminen sylissä riehuvalle vauvalle (saa kiukkuitkun taukoamaan hyvin), tuttu iltalaulu miehen laulamana, pepun täristys (kuin olisi vaunuissa). Tarkoituksena toki on, että ei luoda mitään uusia uniassosiaatioita, mutta tässä vaiheessa kaikki keinot on parempia kuin tissinukutus, joka väsyttää vain minut öisin.

Unihiekkaa etsimässä-kirjassa kerrotaan, että unikoulun voi toteuttaa joko kokonaisvaltaisesti koko yön mittaisena tai keskittyen vain iltanukutukseen. Pelkässä iltanukutuksessa vauva nukutetaan yöllä vanhojen tapojen mukaan, esim. tissillä, tutilla tai pullolla. Minä en kuitenkaan jaksaisi odottaa tuloksia kovin kauaa, joten jotain muutoksia halutaan yrittää jo öihinkin. Niin kuin on tähänkin asti yritetty. Eli keskitytään erityisesti iltanukutukseen, mutta keskellä yötäkin koitetaan ensin tassutella vauva uneen ilman tissiä. Jos tilanne sitten vaatii, niin tissibuffa avataan. Tarkoitus kun ei ole täysin yövieroittaa vaan ainoastaan pidentää univälejä ja parantaa näin meidän kaikkien unta.

Alunperin kirjoitin tähän meidän unikoulukuulumisia, mutta tästä tuli taas niin megapitkä teksti, niin laitan raportointia erilliseen postaukseen.

Unikoulu aloitettiin torstaina 1.1. ja ekat päivät on menneet vähän itselläkin harjoitellessa. Ihan hyvä fiilis on kuitenkin nyt. Vielä ei mitään suuria muutoksia ole tapahtunut, mutta vauva tyytyy kyllä aika usein tassutteluihin ja sylittelyihin. Se on mukavaa. Seuraavassa postauksessa ihan pian lisää aiheesta!