Muutama sana raskausoireista. Olo on siis edelleen ollut hyvä. Tällä viikolla oon karsinut kaikkia harrastusmenoja ja keskittynyt olennaiseen: lepäämiseen. On ollut kiva viettää iltoja kotona ja nähdä miestä. Aamuvuorot töissä on olleet helpompia kuin iltavuorot. Aamuvuorojen jälkeen oon jaksanu vielä tehdä muutakin, vaikka toki univäsy on alkanu painaa viimeistään 21 aikaan, jonakin päivänä jo klo 19. Hih.
Myös fyysisesti oon voinut hyvin. Ei ole ollut mitään kovin harmillisia oireita: ei kovaa väsymystä, selkäsärkyä tai muuta. Ainakaan vielä. Pissahätä on useammin kuin ennen, vaikka oon luultavasti nyt taas juonutkin enemmän. Kun nousen seisomaan pissalla käynnin jälkeen, saattaa pissattaa siinä hetkessä heti uudelleen. Ja muutama tippa tulee. Oon ollut tyytyväinen siitä, että aamuisin tulee usein rehellinen janon tunne. Muistan ainakin juoda.
Ei siis kummempia. Toki tunteisiin vetoavat asiat saattaa saada mielen vähän herkemmäksi kuin ennen, mut eivät aiheuta suuria kyyneleitä. Välillä tulistun pikkuasioista, mutta omasta mielestäni aika satunnaisesti kuitenkin. Joinakin päivinä sydäntä tykyttää sohvalla, joinakin ei. Ihanin oire on tietysti vauvan liikkeet. Ja siitä pääsenkin toiseen asiaan...
...nimittäin pelkoihin. Viikonloppuna huolestuin ensimmäisen kerran vauvan rauhallisuudesta. Liikkeet on tuntuneet säännöllisesti jo sen verran kauan, että kun vauva oli vaisumpi yhtenä päivänä, ehdin heti huolestua. Hassua on, että kun toisella odottajalla on sama huoli, niin sitä osaa suhtautua niin järjellä ja lohduttaa. Mutta kun omalle kohdalle tulee sama tilanne, niin heti kaikista järkisyistä huolimatta murehtii. Vaikka siis tietää, että vauva on luultavasti kääntynyt ja liikkeet kohdistuvat esim. äidin selkää kohti. Tai että vauva vain huilii enemmän sinä päivänä. Tai jotain.
Minun pelko pääsi esiin, kun mies kuunteli illalla tuttuun tapaansa vauvaa ja jutteli sille. Mies tokaisi, että "ei kyllä kuulu ollenkaan sellaista tuttua loisketta, mitä yleensä". Ja vaikka mies puheli vauvalle poski minun mahassa, niin kumpikaan meistä ei tuntenut mitään liikettä, niin kuin joskus aiemmin. Eipä siihen pelkoon muuta tarvittu. Sattui vielä olla aikainen aamuherätys tulossa, eli ei ollut aikaa tai jaksamistakaan alkaa selkeitä potkuja odottamaan. No mutta. Heti seuraavana aamuna tunsin pieniä liikkeitä, ja päivällä lisää. Helpotti. Tänään koulutuspäivän aikana kun istuin paljon, vauva temmelsi taas tosi selkeästi, varsinkin ruokailun jälkeen kun rauhotuin istumaan. Ihan säpsähtelin välillä kun säikähdin kovia potkuja. <3
Rakenneultraaja sanoi, että suunnilleen 30. raskausviikolta lähtien vasta kannattaa tarkemmin seurailla vauvan liikkumisia. Että siihen saakka saattaa olla vaihtelevaakin. Mutta helposti sitä kyllä huolestuu.
Odotan innolla neuvolalääkäriä parin viikon päästä sekä myös sokerirasitustestiä, jonka varasin ensi viikolle. Kiva saada testi pois alta. Sitä vaan oon jäänyt mietiskelemään, että ihanko oikeasti pelkkä vatsan päältä otettava sf-mitta osaa kertoa vauvan kasvusta luotettavasti? Kyllähän siihen tietysti pitää luottaa, kun ei muutakaan tietoa välttämättä saa, mutta jotenkin kyllä jännä. Oon myös käsittänyt, että lapsiveden määrää arvioidaan nimenomaan sf-mitan perusteella. Tutkitaankohan sitä veden määrää mitenkään muuten? Tietysti jos esim. sf-mitta jämähtää paikoilleen raskausviikkojen edetessä, niin silloin varmaan ainakin joo. Mutta kun sitä ultraakaan ei välttämättä ole enää koko loppuraskaudessa, niin pitänee varmaan vain luottaa siihen, että kaikki on kunnossa. Ei siis ole nyt huolta tästä, mutta kunhan mietiskelen.
Nyt iltapuuhiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti