Mustikkailoja ja koiraharmeja

Hulinapäivä. Kävin keskiviikkona kampaajalla. Istuessani hiusväri päässä ulkona alkoi sataa ihan kamalasti. Neulepaidassa ja ballerinoissa olin matkassa, ei sateenvarjoa, ei takkia. Satoi pitkään ja lujaa ja lopulta minunkin piti lähteä sateeseen. Juoksin kaatosateessa pari sataa metriä autolle. Nauratti vaan kun loikin lätäköiden yli tukka vastakammattuna mutta jo sateen liiskaamana ja sukkahousut läpimärkinä. Pääsin autoon ja huokaisin. Kotimatkalla riitti kuitenkin jännitystä, kun tiet tulvivat aivan valtoimenaan. Yhdellä tien pätkällä vettä oli lähes koko renkaiden korkeudelle asti ja mietin jo, että sammuukohan auto. Ihan villiä menoa. Nauroin vain hermostunutta naurua ja tuijotin lampea, josta muka piti ajaa. Tien poskessa seisoi rauhallisena äiti, jalat polviin asti vedessä, sylivauva kantorepussa sateenvarjon alla. Odottivat kyytiä tai mahdollisuutta päästä lammen yli tien toiselle puolelle suojaan. Olisi tehnyt mieli pysähtyä ja napata kyytiin. Vettä oli uskomattoman paljon. Onneksi pääsin pian ylämäkeen ja tulva loppui. Kotiin tullessani miehellä oli jo vähän kiire Kuopion bussille. Minulla kauhea nälkä. Lapselle äkkiä välipalaa, itselle kuivat vaatteet ja miestä viemään. Nälkä ja inhottava hoppu. Pusut ja halauksetkin jäivät vähiin. Lapsi itki vähän, kun isi sanoi heipat. Iltapäivä meni onneksi rauhallisemmin. Illalla lapsi nukahti nopeasti ja nukkui hyvin. Mutta oli kyllä raskas päivä.

Yökyläily. Käytiin loppuviikolla minun vanhempien luona yökylässä lapsen kanssa. Ulkoiltiin, leikittiin, tehtiin ruokaa, nähtiin sukulaisia, kävin yllättäen vähän mustikassa ja juteltiin. Oli mukavaa. Yö vaan meni tosi huonosti, kun nukuin lapsen kanssa vierekkäisissä huoneissa ja kuulin lapsen jokaisen kyljen kääntämisen ja huokauksen. Menin nukkumaan 22 ja sain unen joskus 24. Sitten heräilin jokaiseen äännähdykseen. Kolmen aikaan lapsi itki ja seisoi virkeänä matkasängyn reunalla ja nukutin häntä puoli tuntia. 4:30 jälkeen sama homma, mutta nyt nukutusta 40 minuuttia. Klo 7:30 alkoi aamu. Olin varautunut olemaan kylässä koko viikonlopun, mutta jo yhden yön jälkeen alkoi tuntua, että haluankin ehkä jo kotiin. Ja kun mieskin oli jo tulossa kotiin reissusta. Mukava kylässä oli olla ja minun vanhemmat auttavat paljon lapsen hoitamisessa ja viihdyttämisessä. Oma koti on kuitenkin aina paras paikka. Hyvä että kuuntelin itseäni. Mennään vielä tässä kuussa tuonne mummulaan koko perheen voimin.

Koiran kakkaa pihassa. Juuri ennen reissuun lähtöä käytiin leikkimässä meidän pihassa ja ihmettelin ensin, miten jonkun koira on kakannut aivan vauvakeinun alle sekä viereen. Isot kakat eikä niitä ole siivottu. Sitten hiekkalaatikolla järkytyin, kun löysin laatikosta selkeää kakkaa. Aluksi epäilin kissaa, mutta kyllä se oli pienen koiran. Heh analyysi. Ei ollut mukava lapioida isoa pökälettä tänä kesänä vaihdetun hiekan seasta yksivuotiaan istuessa ja leikkiessä vieressä paljain käsin. Yäk! Siinä kohtaa meni totaalisesti hermo, kaappasin lapsen kainaloon ja lähdettiin sisälle. Arvatkaa raivostuttiko! Ja harmitti lapsen puolesta, että leikit jäivät kesken. Ja pelotti kaikenmaailman pöpöt, joita varsinkin kissan kakassa on. Ja ärsytti kun minulla oli ja on edelleen epäilys, kenen koira siellä on käynyt. Ja inhotti ajatus siitä, että me on leikitty tuossa hiekassa usein ja kuopsutettu ja lapsikin on sitä heitellyt päälleen jne. Ja pöyristytti, että kakka näytti olevan vähän kuin piilotettu hiekan sisään, kun se oli melko syvällä hiekassa. Ja kun en halua viedä lasta enää tuohon pihalle, kun kakkapökäleitä on siellä täällä. Ja kun tuo meidän kotipiha on ollut niin kiva pieni leikkipaikka, jonne on ollut helppo ja nopea mennä väsyneenäkin. Kirjoitin lapun talon oveen, jotta muutkin tietävät tilanteen. Meidän pitää alkaa käydä nyt vielä enemmän muissa puistoissa. Ei ole kiva väistellä miinoja.

Noottia kakkivalle koiralle

Mustikoita. En ole koskaan aiemmin saanut kerralla poimittua yksin sangollista täyteen mustikoita. Tänään sain! :) Käytiin ystävien kanssa mustikassa ja varret ihan notkuivat isoja marjoja. Hyvä mustikkavuosi kuulemma ja siltä se näyttikin. Puolisentoista tuntia meni kun poimittiin sangot poimureilla täyteen. Olen monena vuonna haaveillut mustikoiden poimimisesta, mutta täällä kaupungissa on ollut vaikea lähteä niitä etsimään kun ei ole ollut harmainta aavistustakaan mistä etsisi. Lapsuuden maisemissa tiedän kyllä oikeat metsät ja polut. Suuri kiitos ihanalle ja rakkaalle ystävälle, joka jakoi meille mustikkapaikkansa! Sangollisesta tuli 23 pientä pakastusrasiaa. Huippua! Metsän tuoksu oli ihana ja ystävien seura parasta. Rento reissu.

Puhdistetut mustikat

Lapsen nopeat kuulumiset. Leikin lomassa hän mutristaa huuliaan pusuhuuliksi ja tuhisee äänekkäästi nenän kautta. Katsoo kulmien alta vakavana ja mietteliäänä, kun laulan uutta laulua tai kerron pitkää juttua. Piiloutuu käsiensä taakse ja kurkkii sieltä nauraen. Loukkaantuu heti, jos en lähde taluttamaan häntä kädestä kiinni pitäen. Pyytää usein päästä soittamaan pianoa. Muutenkin pyytää kaikkea mitä haluaa tehdä ja mihin haluaa mennä. Tykkää kastella kukkia omalla pikkuruisella leikkikastelukannulla. Oppii tosi nopeasti kaikki meidän tekemät jutut ja matkii. Kävelyttää puukoiraa narussa pitäen toisella kädellä kiinni kävelykärrystä. Leikkii kylpyankalla kylvyssä räiskimisleikkejä, joita äiti ja isi ovat opettaneet. Höpöttää jatkuvasti omia juttujaan. On alkanut viime aikoina taas yrittää varsinaisiakin sanoja. Asettelee kirjoja pystyyn lattialla. On alkanut mennä istumaan lattialle paljon enemmän kuin ennen. Syö tuttia öisin ja toisinaan päivällä turvana. Edelleen pussailee ja halailee äitiä, isiä, pehmoleluja, kirjojen kuvia ja mummujakin. Pystyy jo vähän katselemaan lattiaimuria. Vilkuttaa isille parvekkeelle, kun isi grillaa.