Olen niin onnellinen, että olen kirjoittanut elämääni ylös viime vuosien aikana. En mitenkään muistaisi niitä monia ihania, mielenkiintoisia, hauskoja ja kipeitäkin asioita, joita olen miettinyt esim. raskausaikana ja tytön synnyttyä.
Nyt on kuitenkin alkanut ahdistaa näiden juttujen vapaa luettavuus. Se että meidän elämä ja meidän lapsen asiat ovat niin kaikkien saatavilla täällä. Mitä enemmän kirjoitan, sitä enemmän minut voi myös tunnistaa tosielämässä. En ole yrittänytkään peitellä oikeaa persoonaani tai asuinkaupunkiani, vaikka en ole niitä aktiivisesti tuonut esiinkään. Anonyymina on tietysti helpompi kirjoittaa kaikesta vapaasti. Huomaan sen aiemmista teksteistäni, joissa mielestäni kirjoitan hieman eri tavalla kuin nykyään. Nykyään mietin sanani tarkemmin ja luovuuskaan ei pahemmin kuki näissä nykyisissä kirjoituksissa. Luovuuden jumiutumiseen on toki syynä sekin, että kirjoittamiseen ja ajatteluunkaan ei ole enää niin paljon aikaa kuin ennen lasta.
Minua ei haittaa se, että ystävät ja läheiset sukulaiset lukevat näitä juttuja. Enemmän mietin, tunnistaako joku minun entinen työkaverini tai hyvänpäiväntuttu minut näistä. Tunnistaminen ei muuten haittaisi, mutta kirjoitan kuitenkin meidän lapsesta. Onko minulla edes oikeutta kirjoittaa hänen asioistaan näin tarkasti?
Tämä blogi on ollut minulle todella tärkeä. Kirjoittamalla olen käsitellyt raskausajan pelkoja ja huolia, pohtinut mielessä pyörineitä kysymyksiä ja saanut jakaa meidän arkielämän iloja. Nyt kun en ole facebookissakaan enää, blogi on ollut minulle keino olla yhteydessä ihmisiin. Olen kirjoittanut tätä raskausajan alusta saakka. Varmaan siksikin ajatus lopettamisesta tuntuu haikealta. Blogi on kulkenut tämän upean matkan kanssani.
Jään miettimään blogin kohtaloa. Teenkö joistain teksteistä salaisia? Vai teenkö tästä kokonaan salaisen? Jatkanko silti kirjoittamista? Onko kirjoittamisessa sitten vielä mieltä, jos tuotoksia ei voi jakaa? Toinen blogi toki säilyy.
Sinun blogisi on ollut yksi suosikeistani, että olisi harmi, jos lopetat. On ollut ihana seurata ajatuksiasi ja vauvaelämäänne, sillä itselläni on vain vajaan viikon tyttöänne nuorempi esikoispoika. Blogisi on siten toiminut erinomaisena vertaistukipaikkana. Kirjoitat myös todella ihanasti, rehellisesti mutta jotenkin aina kuitenkin positiivisesti hyvällä mielellä! Ymmärrän kyllä, että yksityisyys pohdituttaa ja vauvavuoden jälkeen ei ehkä niin usein ole mitään kirjoitettavaakaan. Myös kirjoittamiseen käytettävä aika on hankalampi ottaa menevän taaperon kanssa ja omalla ajalla on muutakin kivaa tekemistä. Joka tapauksessa kiitos blogistasi ja mukavaa alkavaa syksyä teille!
VastaaPoistaKiitos kivoista sanoista! =) Ehkäpä juuri myös siksi tämä blogin kirjoittaminen mietityttää, kun nykyään ei sitä kirjoitettavaa tosiaan niin ole, eikä oikein tiedä, mitä kirjoittaisi, hih. Ja kun kuitenkin tykkäisin kirjoittaa suht usein. Siis kun tuonne toiseen blogiin kirjoittelen niin niitä omia terveysjuttuja ja muita omaan itseen liittyviä niin niitäkään ei viitsi sitten enää tänne.
PoistaJotenkin sellainen muutosten ajanjakso on selvästi nyt meneillään muutenkin omassa elämässä ja halu aloittaa asioita puhtaalta pöydältä. Ehkä siksikin näiden vanhojen tekstien ja asioiden löytäminen täältä vähän häiritsee välillä. =)
Mutta ehkä kuitenkin vielä jatkan tätä. Yritän pitää vain mielessä, että ei tarvitse kirjoittaa aina samalla tavalla kuin ennen, jos ei siltä tunnu. Että voi kirjoittaa ihan sillä tavalla kuin tuntuu sillä hetkellä hyvältä ja niitä asioita, joita mietin, ja niin usein kuin on asiaa. Hih. Onhan tästä tietysti niin suuri ilo itsellekin, kun jää asiat muistiin ym.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaälä pliis lopeta! käyn lukeen juttujas joka päivä mut en kommentoi! oot jotenkin niin symppis! t. kukkis
VastaaPoistaKiitos kannustuksesta! =) <3
Poista