Voiko näinkin tuntea? Rv 39+2

Viime päivinä on alkanut tuntua, että mun pää on yhtäkkiä jotenkin "selvinnyt". Kuin olisin elänyt jossain sumussa koko kesän ja yhtäkkiä kaikki olisi kirkastunut. Kuin olisin ollut ihan joku muu kuin minä. Voiko raskaus tai hormonit saada aikaan tämmöistä?

Nyt ajatukset on ihan huomattavasti selkeytyneet ja mieliala pienistä notkahduksista huolimatta pääosin iloinen ja onnellinen. Johtuisiko se siitäkin, että raskaus alkaa olla lopuillaan? Tai siitä, että pari viime yötä on todellakin olleet melko hyväunisia? Vai siitä, että remontti etenee ilman minunkin puuttumista? Vai siitä, että olen lukenut hyvän Dunderfeltin kirjan Voimavarana itsetuntemus, jossa oli paljon hyvää asiaa mm. tunteista, skripteistä ja tahdosta. Vai siitä, että oon saanu jonkinlaisen rauhan synnytystapaan liittyen?

Ihan sama tietysti mistä se johtuu, oon vain aika ymmälläni. Ihan kuin olisin elänyt jossain aineissa koko kesän. Että mikä nyt on yhtäkkiä muuttunut? No pääasia että fiilis on nyt tosi hyvä! Odotan kovasti vauvan syntymistä ja että päästään harjoittelemaan uudenlaista arkea. Lapsella on nimi ja siviilikummit lähes valmiina. Mies saa taas pian olla lomalla meidän kanssa monta viikkoa ja remppamiehet ahertaa meille uutta kotia. Syyspäivät on olleet nyt kauniita ja aurinkoisia. Ei oikeasti mitään valittamista!

Ne ihanat raskaushormonit! (rv 30+1)

Katselin eilen netistä minun synnytyssairaalan uudet synnytysvalmennusvideot. Perinteisiä luentoja ei siis enää järjestetä vaan tuo puolituntinen videopläjäys antaa tarvittavat tiedot synnyttäjille. Ihan hyvää edistystä mielestäni ja samalla videoissa esitellään vähän synnytysosaston ym. tiloja. Tarjolla on myös tietoa mm. sairaalaan lähtemisestä, kivunlievityksestä, naistenosastolla olemisesta ym. On kiva, että videot voi katsella kotona kaikessa rauhassa vaikka moneen kertaan.

Mutta siis niihin hormoneihin! Tuon puolituntisen "leffahetken" aikana itkin oikeasti 10 kertaa! Oli ihan pakko laskea, kun alkoi niin huvittaa oma tunteellisuus! Kyynelehdin mm. synnytysjuttuja katsellessani ja siinä kohtaa, kun sanottiin, että uudelleensynnyttäjä voi päästä kotiin jo 1-2 päivässä normaalin alatiesynnytyksen jälkeen. Se tuntuisi varmaan erikoiselta, kun viimeksi olin sairaalassa 5 pitkää päivää. 

Niin, 10 itkua. Kieltämättä on ollut vähän tunnepitoinen kevät ja kesä. Ehkä sekin on vaikuttanut, että en ole palkkatöissä, jossa olisi täytynyt edes jotenkin hillitä itseni työkavereiden tai asiakkaiden pitkien katseiden pelossa. Nyt kun oon ollut kotona, oon ehkä voinut antaa tunteiden tulla vapaammin. Ehkä vähän liiankin rennosti. Oon kilahtanut ihan pienistä asioista miehelle enkä oo osannut sanoa, mikä ärsyttää niin että hiukset tippuu päästä. Oon tuhahdellut ja ärissyt, loukkaantunut ja tehnyt kärpäsistä härkäsiä. Yleensä tunteet on kuumentuneet erityisesti väsyneenä ja iltaisin. Aamulla edellisen illan isotkin murheet on unohtuneet ja olo on yleensä iloinen, ainakin jos oon saanut illalla avautua. Ja kun mies on kysynyt, että mikä hätänä, niin se on sellainen lause, joka murtaa minkä tahansa muurin ja sitten nyyhkytän ja vollotan hänelle kaikki pienet hassut asiat, joista on tullut isoja mun mielessä. Moni pieni asia on siis huolettanut ja on helposti tuntunut, että oon jäänyt yksin näiden raskausjuttujen kanssa. Onneksi puhuminen yleensä auttaa ja mies on urheasti kuunnellut, tai ainakin sanonut "joo" kun oon puhunut... :]

Oli mukavakin huomata, että synnytysvideot saivat herkistymään. Välillä tunnekuohuissa oon miettinyt, että miten ihmeessä voin olla näin kamala ihminen. Että miten voin suuttua niin pienistä ja ärsyyntyä koko ajan. Mutta ehkäpä hormoneillakin on jotain vaikutusta. Kun kerta itkukin sitten tulee niin herkästi välillä.

Nää alkaa olla ehkä niitä hetkiä, kun synnytysasiat alkaa pyöriä mielessä enemmän. Ainakin itsellä. Nyt kun päästiin 31. raskausviikon puolelle, alkaa vauvan saapuminen tuntua paljon todellisemmalta. Muutaman viikon kuluttua alkavat olla jo ne hetket, jolloin vauvaa ei estellä saapuvaksi, jos hän päättääkin tulla etuajassa. Sen jälkeen tulee taas pian se etappi, jossa vauva on täysiaikainen. Isoja juttuja. Ihanaa olla näin pitkällä jo. Voi hyvällä fiiliksellä jo kääntää katseen sinne vauva-aikaan ja alkaa oikeasti odottaa sitä synnytystä. Voi hankkia loput tarpeelliset asiat ja olla hyvällä omatunnolla ihan rauhallisesti vauvamahan kanssa. Tulee myös hoidettua asioita ahkerammin, kun alkaa vähitellen tuntua, ettei odotusaikaa ole kovin paljoa jäljellä.

Mutta on se vaan ihmeellistä, meille tulee vauva. Sellainen ihan pieni ihminen. <3