Sokerirasitus ja mahakuva, rv 25+1

Ärsyttää. Sokerirasituskoe takana eikä edes mitään kauhujuttuja kerrottavana! Lähes kyllästymiseen asti oon lukenut ja kuullut tarinoita sietämättömästä pahoinvoinnista, verikokeen odottamisen tylsyydestä ja oksettavan makuisesta sokerilitkusta. Sori ystävät, en voi lähteä pelotteluun mukaan.

12 tunnin paasto ei tuntunut missään. Aamulla oli pieni tyhjyys vatsassa, mutta se unohtui vesilasillisen myötä. Mun pitänee myös luopua ajatuksesta, että olisin verikoekammoinen, koska kolme verikoetta kahden tunnin sisällä ei tuntunut ollenkaan pahalta. Sokerijuoma oli ok, kuin ylimakeaa vadelma-Mehukattia. Odotusaikana ehdin lukea muutaman vauva-aiheisen lehden ja näpytellä pari tekstiviestiä. Nautin ajatuksesta, että sain istuskella lehtiä lukemassa työaikana. En voinut pahoin, ei huimannut, päätä ei särkenyt. Kaiken lisäksi odotushuoneessa kiva papparainen jutteli mulle hetken mukavia.

Väheksymättä toisten labrakurjuuksia tämä oli minun kokemukseni sokerirasituksesta. Halusin sen tänne kirjoittaa, jos vaikka joku, yksikin, lukee blogiani ja pelkää tätä pahamaineista testiä. Hänelle sanoisin, että "kaikki voi mennä hyvinkin".

Sokerirasitustestin jälkeen menin työpaikalle hymyillen ja aistin työkavereista asenteen, että "voi kun sulla on ollut kurja aamu". "Eikö ollutkin ihan kamalaa?!" multa kysyttiin. Tunsin itseni jotenkin oudoksi, kun vastasin, että "ei, oli oikeasti ihan kiva aamu".

Tässä vielä mahakuva tältä iltapäivältä. :)